Älkää päästäkö niitä tarra-aktivisteja Suviseuroihin

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Älkää päästäkö niitä tarra-aktivisteja Suviseuroihin

ViestiKirjoittaja apila » 02 Kesä 2026, 12:36

[En tiedä, onko niillä homoilua ja lesboilua ja niiden syntien hyväksymistä levittämään pyrkivillä "tarra-aktivisteilla" aikomusta tänä vuonna mennä Suviseuroihin, mutta jos on, niin siltä varalta kirjoitan tämän viestin. Ja kerroinkin jo aiemmin, että en ole vanhoillislestadiolainen, enkä ole koskaan ollut vanhoillislestadiolainen, mutta arvostan ja kunnioitan vanhoillislestadiolaisia.]

Uskon, että syntiset ovat tervetulleita uskovien seuroihin kuulemaan Jumalan Sanaa, ja niin toki varmaan ajattelette tekin, että ovat. Mutta jos jotkut syntiset aktivistit tulevat seura-alueelle pahat mielessä, ja heidän toimintansa on jopa organisoitua, ja heillä on pyrkimyksenä aktiivisesti houkutella muita syntien tielle ja eksyttää muita, niin mielestäni sellaiset aktivistit tulisi pyrkiä poistamaan seura-alueelta.  Mielestäni pitäisi pyrkiä suojelemaan uskovia ja uskovien perheiden lapsia ja nuoria niiltä tarra-aktivisteilta, ja niiden tarra-aktivistien harjoittamalta syntiinhoukuttelu- ja eksyttämispyrkimyksiltä! [Ja lisäksi, onko sekään kivaa, että he pääsisivät liimailemaan tarroja toisten omaisuuteen, ei se tarran jättämä jälki mitään kivaa ole, mutta eksyttävä teksti tarrassa on toki paljon pahempaa.]

Arvelen, että ne tarra-aktivistit ovat itsekin pyrkineet saamaan näkyvyyttä ja huomiota mediassa ja ehkäpä pyrkivät tekeytymään jonkinlaisiksi ”uhreiksi”, kuten joillain on nykyisin kieroutuneesti tapana tehdä, ja toki media on tullut mukaan, koska medialla on kristinuskonvastainen agenda. Ja valitettavasti jotkut myös toisinaan käyttävät kaksoisstandardeja uskovia vastaan. Kaksoisstandardien käyttäminen on mielestäni kieroa, julmaa, törkeää ja inhottavaa, mutta valitettavasti jotkut sellaisia toisinaan käyttävät.

Eräs kristitty amerikkalainen David  opettaa: 'Kristillinen rakkaus ei ole sellaisten asioiden mössöistä suvaitsemista, jotka ovat väärin. Jos joku luulee niin, niin hänellä on väärä käsitys kristillisestä rakkaudesta.'  Eräs  kristitty skotlantilainen [jo edesmennyt] Hugh opettaa, että rakkaus ja lepsuilu eivät kulje käsi kädessä.

Jos vl-liike on liian suvaitsevainen niitä tarra-aktivisteja kohtaan, niin mielestäni vl-liike siten antaisi huonoa, liian suvaitsevaista, lepsua ja löysää esimerkkiä.

[Matt. 5:13] Te olette maan suola; mutta jos suola käy suolattomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi

Käsittääkseni suola suojaa / varjelee /pidättää /ennaltaehkäisee turmeltumiselta, vertauskuvallisesti myös moraaliselta turmeltumiselta. Synnit turmelevat ihmisiä, ja mielestäni suviseuroihin ei pidä päästää sellaisia aktivisteja, jotka aktiivisesti, jopa organisoidusti,  yrittävät houkutella muita homoiluun, lesboiluun, transuiluun tai niiden syntien hyväksymiseen. Älkää antako Suviseurojen muuttua suvakkiseurojen suuntaan. Huono seura hyvät tavat turmelee. Homoilu, lesboilu ja transuilu ovat syntejä.  Homoilu, lesboilu ja transuilu eivät sovi Herran tien kulkijoille eikä myöskään hyväksynnän osoittaminen niille synneille.

[1.Kor. 5:11] Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota nimitetään veljeksi, on haureellinen tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa

Bibliassa, vuoden 1776  suomalaisessa Raamatunkäännöksessä, ei käsittääkseni ole substantiivia lempeys ja adjektiivia lempeä.  Hyvä niin! Valitettavaa, että uudemmissa käännöksissä on, mielestäni käännöksissä tulisi käyttää jotain muuta sanaa kuin sanoja lempeä ja lempeys, koska väärällä tavalla lempeä [kuten myös väärällä tavalla kiltti] ihminen ei välttämättä osaa tai pysty sanomaan ei, kieltäytymään tai kieltämään tai pitämään kuria kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa niin tulisi tehdä. Mielestäni vääränlainen lempeys on huono asia. Väärällä tavalla lempeä ihminen saattaa jättää puuttumatta sellaisiin asioihin, joihin tulisi puuttua, vaan antaa sellaisten asioiden olla, koska on väärällä tavalla lempeä. Eräässä elämänkertateoksessa kerrotaan päähenkilön äidistä, että tämä oli luonteeltaan lempeäluontoinen, eikä kurinpito [mm. omia lapsia kohtaan] luontunut häneltä. [Kyseinen äiti ei ollut uskova.] Itsekin olen ajatellut sitä, että vääränlainen lempeys voi olla este terveelle kurinpidolle. [Aion kirjoittaa toisen pidemmän viestin foorumille Vapaaseen keskusteluun tämän kappaleen aiheesta.]
 
Mutta on yksi asia, josta olen OSITTAIN [EN KOKONAAN] samaa mieltä eräiden niiden tarra-aktivistien kanssa, uskon nimittäin, että eivät kaikki raskaudenehkäisymenetelmät avioliitossa ole väärin. Uskon toki, että monet raskaudenehkäisymenetelmät ovat syntiä, mutta eivät kaikki. Uskon, että kaikki sellaiset raskaudenehkäisymenetelmät, jossa tavalla tai toisella yritetään estää hedelmöittynyttä munasolua elämästä ja kasvamasta, ovat syntiä.

Lopuksi kahden  luterilaisen miehen opetuksia sekä omia mietteitä koskien aihetta, että onko raskauden ehkäisy sallittua avioliitossa, sekä opetusta siitä, että mikä oli Oonanin synti. [En itse kuulu kumpaankaan kyseisistä luterilaisista liikkeistä enkä suosittele niitä liikkeitä, pidän itse vanhoillislestadiolaisuudesta enemmän kuin niistä kahdesta muusta luterilaisesta liikkeestä.]

 Antti Leinonen opettaa: 'Raamattu ei velvoita jaksamisensa rajoilla olevia aviopuolisoita pyrkimään saamaan mahdollisimman monta lasta. Toiset jaksavat kasvattaa suuren katraan toiset eivät.'

Timo Laato opettaa: 'Edelleen on tarpeen painottaa [kuten kysymyksessä muistutetaan], että kaikki ne ehkäisykeinot, joissa kajotaan hedelmöittyneeseen munasoluun ovat Jumalan luomistarkoitusta vastaan, sillä silloin tuhotaan jo alkanut uusi elämä, itse asiassa [syntyvä] lapsi.' Olen itse samaa mieltä kuin Timo Laato tuossa opetuksessaan. Uskon, että abortoivien ehkäisymenetelmien käyttö ja sellaisten ehkäisymenetelmien käyttö, joilla estetään hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen kohtuun, on syntiä. Mutta uskon, että eivät kaikki ehkäisymenetelmät ole syntiä, uskon, että eräät tietyt ehkäisymenetelmät eivät ole syntiä, mutta en sellaisia tässä rupea luettelemaan.

Rukoilevaisuuden kysymyspalstalla joku esitti seuraavan kysymyksen: '1 Moos. 38: 9-10 löytyy kaiketi vastaus ehkäisy keskusteluun?'
Timo Laato vastasi siihen seuraavasti: 'Ei löydy. Oonan synti oli, että hän ei tahtonut herättää veljelleen jälkeläistä - vaikka veli oli siis kuollut lapsetonna ja [Mooseksen lain mukaan] tällaisessa tapauksessa hänen veljensä pitää herättää "siemen" veljelleen.'

1.Moos. 38:6 Ja Juuda otti Eerille, esikoisellensa, vaimon, jonka nimi oli Taamar.
38:7 Mutta Eer, Juudan esikoinen, ei ollut Herralle otollinen; sentähden Herra antoi hänen kuolla.
38:8 Niin Juuda sanoi Oonanille: yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi.
38:9 Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen.
38:10 Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sentähden hän antoi hänenkin kuolla.

Antti Leinonen opettaa: 'Kyse tässä tilanteessa on lankouslaista.' 'Tämä velvollisuus oli "herättää siemen", ettei suvun nimi kadonnut [ja että leskellä oli poika huolehtimassa hänestä]. Oonan kuitenkin tiesi, että Juudan perinnöstä kuuluisi esikoiselle kaksi osaa. Jos hän siittäisi veljelleen jälkeläisen, nuo kaksi osaa menisivät tälle. Hän saisi vain yhden osan [neljästä]. Mutta jos veli ei saisi jälkeläistä hän perisi itse kaksi osaa [ja nuorempi veli yhden osan kolmesta].'
[Oma huomatukseni: itselläni on sellainen käsitys, että Onan eli ennenkuin Mooseksen laki oli annettu. Mutta arvelen, että oli silti kyse tuolta osin samanlaisesta laista kuin mitä Mooseksen laissa säädettiin tuollaisesta tilanteesta.]

[En aio enempää tuosta raskaudenehkäisykysymyksestä kirjoittaa foorumille, ja se asia oli vain sivuasia tässä viestissä.]
apila
kiinnostunut
 
Viestit: 6
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 20:39

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa