Taavetti kirjoitti:Jos kyseessä taas on uskonsisartemme ja/tai veljiemme tekemä päätös, uskon aiempien kokemusteni pohjalta kyseessä olevan ajatus rauhoittaa jossakin kenties levottomaksi käyneitä kyselyitä. Mikäli, kuten oletan ja uskon, Olavi veli on tunnoltaan vapaa, hän myös ymmärtää ja hyväksyy kristillisyytemme vanhan perinteen mukaisen ratkaisun, eikä meidän sen vuoksi tarvitse asialla enempää vaivata mieltämme. Eihän ole montakaan vuotta, kun eräs nuori pastori vapautettiin enempien levottomuuksien estämiseksi ja leviämiseksi yhden kesän rippikoululeirien opettajan tehtävästä. Sekin oli varotoimi, jolla käsitykseni mukaan rauhoitettiin lasten vanhempien levottomia kyselyitä.
vl2003 kirjoitti:Voittosen "hyllyttänyt" Haaparannan kirkkoherra tuntuu avaavan omalta osaltaan keskustelua naispappeudesta julkisuudesta. Tässähän taas ollaan kaukana kristillisyyden vanhoista perinteistä, joihin hän sinänsä oikein vetosi hyllytyspäätöksessään. Yleensähän liikkeen sisäiset opilliset keskustelut on käyty sisäisesti, vaikkei niissä sinänsä ole mitään salattavaa.
repolainen kirjoitti:Se on hyvä että emkalla on asiat noin selkeänä,valitettavasti aina ei niin ole esim silloin kun puhutaan pelkästä synnistä ei siitä joka siihen johtaa eli häiriintynyt mieli,sen osoittaa jo saman henkilön toistuvasti tekemä rikos vaikka on anteeksi pyytäny ja saanut.
Melkoisen mahtipontinen oli emkan vastaus no jos sait siitä hyvän mielen,hyvä niin.
O.M kirjoitti:Tässä siteraamani kirjoittajat tai haastateltavat ovat kaikki henkilöitä, jotka nimellisesti tunnustavat vanhoillislestadiolaista uskonvakaumusta. Naispappeuskysymys tuskin on ainut asia, joka erottaa heidät perinteisistä vanhoillislestadiolaisista näkemyksistä.
j-prevert kirjoitti:O.M. ja Janiko ne täällä puhuvat pahaa toisista uskovaisista. Jos olette heidän uskostaan huolissanne, niin olettehan muistaneet käydä heitä puhuttelemassa? Mielestäni se on ollut kristillisyyden ohje aina. Ei niinkään ole kehoitettu juoruilemaan ja puhumaan pahaa selän takana.

Kyllähän Hänninen on rehdisti ja suoraan pahoitellut omia epäonnistuneita sanavalintojaan. Näistä asioista julkisissa tilanteissa puhuessa on helposti veitsen terällä että loukkaako uhreja.O.M kirjoitti:J-prevert, vääristelevää uutisointia on mielestäni esim. väite, että SRK:n työntekijä olisi antanut kodinillassa "väkivaltaa normalisoivaa" opetusta.
j-prevert kirjoitti:O.M. ja Janiko ne täällä puhuvat pahaa toisista uskovaisista. Jos olette heidän uskostaan huolissanne, niin olettehan muistaneet käydä heitä puhuttelemassa? Mielestäni se on ollut kristillisyyden ohje aina. Ei niinkään ole kehoitettu juoruilemaan ja puhumaan pahaa selän takana.
Viiru kirjoitti:Kyllähän Hänninen on rehdisti ja suoraan pahoitellut omia epäonnistuneita sanavalintojaan. Näistä asioista julkisissa tilanteissa puhuessa on helposti veitsen terällä että loukkaako uhreja.O.M kirjoitti:J-prevert, vääristelevää uutisointia on mielestäni esim. väite, että SRK:n työntekijä olisi antanut kodinillassa "väkivaltaa normalisoivaa" opetusta.
Paavali kirjoittaa: "Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen" (1. Tim. 5:20).
j-prevert kirjoitti:Paavali kirjoittaa: "Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen" (1. Tim. 5:20).
Kylläpäs sinä osaat vääntää mustasta valkoista. Yksinkertaisesti ajattelen vain, että tuonkin Paavalin neuvon varassa olisi miehekkäämpää nuhdella reilusti omalla nimellä ja suoraan kuin kirjoitella nimimerkin suojista. Ja vieläpä pikkupalstoille, joita mustamaalaamasi sisaret ja veljet tuskin edes lukevat.
Meilläpäin tuollaista sanottiin juoruamiseksi.
Tietenkin sinulla on sananvapaus vaikka sitten juoruamiseen, kyllähän juoruja maailmaan mahtuu. Mutta vahingollista ja raukkamaista juoruaminen silti on.
Kehotan sinua parannukseen juoruamisen ja pahanpuhumisen synneistä ja olemaan suora ja osoittamaan kristillistä rakkautta. Olisi parempi kantaa ja tukea lähimmäisiämme kuin olla tyrkkäämässä pahoilla puheilla ja juoruilla heitä syvemmälle suohon.

nuusku kirjoitti:Väärän hengen avoimeen ulos tulemiseen seurakunnan eteen ei voi olla enää kovin pitkä aika, sillä lähihistoriaa tarkastellen tällainen 31 vuoden mittainen rauhan aika on jo aika pitkä. Netissä meitä on näykitty ja siten ovat medioissa myllertäneet, ja pienemmissä piireissä tai varmasti vaikka johtokunnan tai diakoniatoimikunnan hoitamien asioiden joukossa törmätään jo sielunhoidollisiin tapauksiin, mutta koska uskaltavat nämä liberaalit seurakunnan eteen uskonsa punnittavaksi tuoda, olen odotellut sitä mielenkiinnolla.
Jeesus on kuitenkin omiensa keskellä joka päivä maailman loppuun asti.
Sitä sanotaan maailmankatsomusten väliseksi vuoropuheluksi.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa