Kirkolle yksikin seksuaalinen hyväksikäyttötapaus on liikaa.
Suomessa luterilainen kirkko on 1990-luvulta lähtien ryhtynyt pedofilian vastaisiin toimenpiteisiin yhteistyössä muiden Pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen kanssa. Se on
inut selkeät toimintaohjeet lasten suojelemiseksi. Kaikinpuoliseen turvallisuuteen kirkon perhe- lapsi- ja nuorisotyössä on kiinnitetty erityistä huomiota ohjeistuksin ja koulutuksella. Viime aikojen julkinen keskustelu pedofiliasta on tuonut luterilaisen perhetyön tietoon joitakin tapauksia ja hyväksikäytön uhrien kertomuksia. Näihin kirkossa ja sen joissakin herätysliikkeissä tapahtuneisiin yksittäisiin hyväksikäyttötapauksiin on puututtu.
"Pedofiliaan ja perheväkivaltaan liittyvän vaikenemisen kulttuurin on päätyttävä. Myös kirkon sisällä samoin kuin muualla yhteiskunnassa asia on tuotava valoon. Kirkko ei hyväksy minkäänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä eikä sen peittelyä, sanoo Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen.
Hyväksikäyttöön liittyvät asiat ovat luottamuksellisia ja vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita. Mediakiinnostus ei saa lisätä uhrien tai heidän läheistensä kärsimystä. Jokainen lasten hyväksikäyttöön liittyvä aie tai rikos koskettaa syvästi sekä uhria että hänen lähipiiriään. Hyväksikäytön vaikutukset ulottuvat koko elämään. "Seksuaalinen hyväksikäyttö on yksi traumaattisimpia kokemuksia, ja siihen tulee hakea ammattiapua. Kirkko pitää tärkeänä, että sekä hyväksikäytetyt että hyväksikäyttäjät saavat apua," toteaa Seppo Häkkinen.
Kirkon työntekijät seuraavat lasten hyvin- ja pahoinvointia työskennellessään heidän kanssaan, ja ovat tarvittaessa yhteydessä perheisiin, sosiaalitoimeen ja lastensuojeluun. Kirkko tekee korjaavaa työtä perheneuvonnassa ja antaa tukea Palvelevassa puhelimessa, diakoniatyössä sekä nettipapin palvelussa, joissa kipeitä asioita voi myös käsitellä.
Piispat painottivat Rakkauden lahja -kirjassaan (2008) lasten kasvurauhaa ja totesivat, että "lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön on puututtava päättäväisesti. Hyväksikäytöstä on kyse myös silloin, kun aikuiset houkuttelevat alaikäisiä tarjoamalla rahaa, tai muita etuja. Insesti ja pedofilia vammauttavat lasta syvästi, ja kokemukset voivat säilyä henkisenä taakkana. Hyväksikäytön selvittely vaatii moniammatillista yhteistyötä. Hyväksikäyttäjän on kannettava teoistaan moraalinen ja oikeudellinen vastuu. Hänkin on apua tarvitseva ihminen."
Luterilainen kirkko julkaisi, Joka viettelee yhden näistä "pienimmistä" kirjan Kirkkohallituksen sarjassa vuonna 2000. Siinä selvitetään lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyä ja kirkon vastuuta, sekä annetaan toimintamalleja tilanteiden moniammatilliseen hoitamiseen. Kirja on käännetty myös ruotsiksi.
Vuonna 2003 tuli voimaan laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Laki koskee myös Suomen luterilaista kirkkoa. Kirkko oli mukana asiaa valmistelleessa sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä. Kirkko
i ensimmäisenä julkishallinnon yhteisönä ohjeet rikosrekisteriotteen tarkistamisesta niiltä työntekijöiltä, jotka hakeutuvat työskentelemään lasten parissa.Kirkon tiedotuskeskus
Päivämies 28.4.2010

No, ei yleistetä...