Itsensä kaunistaminen

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

ViestiKirjoittaja Saunanaama » 05 Joulu 2009, 00:38

Eivät geelit sun muut hiustökötit toki syntiä ole, mutta joskus niiden runsas käyttö voi kyllä olla merkki siitä, että toinen jalka on, jos ei kokonaan, niin ainakin osittain luiskahtamassa maailmaan. On enemmän, kuin hyvä ohje olla mukautumatta tämän maailman mukaisiksi.

Meikkivoiteet ja puuterit ovat mielestäni selvemmin ongelmallisia. Ne edustavat kyllä minulle meikkausta, olkoon kuinka huomaamatonta tahansa, ja ovat siten myös asia, josta uskovaisilla on vakiintunut ja kielteinen kanta. Ennen kaikkea herää myös kysymys, mitä voi saavuttaa meikillä, joka ei erotu? Onko silloin todella jotenkin "parannettu" luojan luomaa olemusta? Uskoakseni ei. Siispä miksi käyttää sitä?

"Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.
Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.
Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;"
(1. Piet 3:1-5)

Kannattaa olla varovainen, ettei ulkoisesta kaunistuksesta koskaan tule liian hallitsevaa omassa elämässä. Parhaimmillaan jokainen ihminen on juuri silloin, kun hän on lähimpänä Luojan antamaa omaa itseään - ilman maailmallista koreutta.
Saunanaama
puuhakas
 
Viestit: 225
Liittynyt: 11 Huhti 2007, 14:29
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Emka » 05 Joulu 2009, 00:46

Minä laitan harvoihin "hapsiini" (hiuksiin) muotovaahtoa,että saisin hiukset päänahasta koholle :)

Joskus on minullakin ollut paksut tummat hiukset, mutta nyt olen harmaavarpunen ja harvahiuksinen ;)
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja nuusku » 05 Joulu 2009, 01:01

Onkohan joku jo maininnutkin, että on eri asia muuttaa ulkonäköänsä kuin pitää itsensä siistinä. Käsittääkseni Pyhä Henki antaa näissäkin asioissa ymmärryksen ajallaan.

Itse ajattelisin, että kyllä pelkällä hiusgeelilläkin saa aikaan varsin maailmallisia kampauksia (tässä linkki).

En tiedä, onko joku saanut selitettyä maailmallisuuden ja ei-maailmallisuuden rajaa selvästi ja lyhyesti (?), mutta mielestäni sen vaan jotenkin oppii tietämään. Omasta mielestäni, jos haluaa keinotekoisten aineiden avulla tehdä itsestään kauniimman, se kuulostaa ongelmalliselta, koska Jumala on luonut itse kunkin juuri sen näköiseksi kuin Hän on tahtonut. Tyystin eri asia on pitää itsensä ulkonaisesti siistinä ja puhtaana. Hyvä tapahan on katsoa, miten muut, varsinkin vanhemmat ihmiset, laittautuvat tai eivät laittaudu, siitähän yleisen trendin varmaankin voi hyvin huomata.

Raamatusta löytyy nopean tutkiskelun perusteella ainakin tällaisia kohtia:

1. Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän sen loi: mieheksi ja vaimoksi loi hän heitä.
31 Ja Jumala katsoi kaikkia, kuin hän tehnyt oli, ja katso, ne olivat sangen hyvät. Ja tuli ehtoosta ja aamusta se kuudes päivä.

Room. 12:2 Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis.
3 Sillä minä sanon siitä armosta, joka minulle annettu on, jokaiselle, joka teidän seassanne on, ettei yksikään itsestänsä enempää pitäisi kuin hänen tulee pitää; vaan pitäkään kohtuullisesti itsestänsä sen jälkeen kuin Jumala on kullekin uskon mitan jakanut.

1. Tim. 2:9 Niin myös että vaimot kohtuullisissa vaatteissa olisivat ja kaunistaisivat itsensä hävyllä ja kainoudella, ei kahara-hiuksilla, eli kullalla, eli päärlyillä, eli kalliilla vaatteilla,
10 Vaan niinkuin niille vaimoille sopii, jotka jumalisuuden hyväin töiden kautta osoittavat.

1. Joh. 2:15 Älkäät maailmaa rakastako eli mitään mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, ei hänessä ole Isän rakkaus.
maailmassa
16 Sillä kaikki, mitä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän koreus, ei se ole Isästä, vaan se on maailmasta.


Seuraavissa taas kerrotaan, millä menetelmällä Jumalan lasten kasvot tehdään kauniiksi:

Sananl. 15:13 (Biblia) Iloinen sydän tekee iloiset kasvot; vaan koska sydän on surullinen, niin rohkeus raukee.
(1933) 13 Iloinen sydän kaunistaa kasvot, mutta sydämen tuskassa on mieli murtunut.

1. Piet. 3:3 Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista,
4 vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.

Omasta mielestäni Raamatun perusteella näyttää siltä, että kun on Jumalan rauha sydämessä, kasvotkin muuttuvat kauniiksi ja iloiseksi. Onhan sitä niinkin sanottu, että sydämen tilan näkee usein myös kasvoista. Käsittääkseni monia epäuskoisiakin kiehtoo usein uskovaisten nuorten naisten puhdas ja meikkaamaton ulkonäkö, vaikka heiltä jääkin epätietoon se, että varsinainen taustavaikuttaja puhtaassa olomuodossa on kasvojen kautta heijastuva, elävän uskon antama rauha ja ilo.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja metsätähti » 05 Joulu 2009, 01:09

Saunanaama kirjoitti:Meikkivoiteet ja puuterit ovat mielestäni selvemmin ongelmallisia. Ne edustavat kyllä minulle meikkausta, olkoon kuinka huomaamatonta tahansa, ja ovat siten myös asia, josta uskovaisilla on vakiintunut ja kielteinen kanta. Ennen kaikkea herää myös kysymys, mitä voi saavuttaa meikillä, joka ei erotu? Onko silloin todella jotenkin "parannettu" luojan luomaa olemusta? Uskoakseni ei. Siispä miksi käyttää sitä?


Ehkä asettelin sanani niin, että siitä ei ihan tarkoitus käynyt ilmi. Sillä huomaamattomalla tai erottumattomalla tarkoitin sitä, että iho ei näytä meikatulta, mutta ei myöskään välttämättä jokainen ihottuma tai muu hehku.

Eli tuolla keskustelun alkupuolella oli puhe siitä, että joka kärsii ruususta tms. voimakasta punoitusta aiheuttavasta iho-ongelmasta, saattaa käyttää puuteria tai meikkivoidetta peittämään ihon ongelmaisuutta. Silloin se erottumaton/huomaamaton kerros saa ihon näyttämään normaalilta. Ja se oikeasti suojaa esim. pakkaselta, tuulelta ym. ihoa lisää ärsyttävältä, mihin perusvoide ei riitä. (Minulla on sen sata toisiinsa vaikuttavaa lääkettä, että se näkyy ja tuntuu myös ihossa.) Metrin päästä ei erota, että tuossa pinnassa on jotain, eikä itse tunne hehkuvansa paloauton punaisena. Eri asia sitten ne tilanteet, jossa totisesti näkee, että meikkiä on käytetty niin runsaasti, että nätimpi olisi ilman. Tuo meni osalla rajojen sisään, osalla ulkopuolelle, tuo ihon ongelmien häivyttäminen.

En mie tässä lupaa ole kysymässä, käytän sen minkä käytän, ja oletan kotisiionissa jonkun lähestyvän aiheen suhteen, jos huomaavat. ;) Voin sitten kertoa syyn ja keskustelen siitä mielelläni. Sen verran olen silmäillyt ympärilleni, että ainoa en ehkä ole sielläkään.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja Saunanaama » 05 Joulu 2009, 01:10

Nuusku-veljen lausuntoon voipi yhtyä aamenella. Voiko tuon paremmin sanoa.
Saunanaama
puuhakas
 
Viestit: 225
Liittynyt: 11 Huhti 2007, 14:29
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Rebekka » 05 Joulu 2009, 10:37

Olen nykyisin ihan samaa mielta Nuuskun kanssa. Nuorena tuli kokeiltua jotain huulipunaa, sekin jai kun holmolta tuntui aina syonnin jalkeen lisaaminen. Nyt olen kohta harmaapaa, elama on sujunut ihan hyvin ilman mitaan rasvoja tai paakloja. Ja kaikki ovat hyvaksyneet minut juuri tallaisena vaatimatta mitaan "maailmallista". Yhdyn tuohon, kuinka Jumalan rauhan antama ilo on parasta kaunistusmeikkia.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja anne » 05 Joulu 2009, 11:13

minustakin saippua, shampoo ja dödö riittävät!
anne
perehtynyt
 
Viestit: 78
Liittynyt: 27 Syys 2005, 19:46

ViestiKirjoittaja Maarimi » 05 Joulu 2009, 12:25

Itsestään huolehtiminen ja hoitaminen on Jumalan mielen mukainen asia. Pelkkä meikkaamattomuus ei tee naisesta tai miehestä siveellistä. Myös pukeutuminen ja käytös ovat tärkeitä muistaa. Minusta esim. tiukat farkut ja korkokengät sekä selän paljastava paita ovat aika mauttomia, etenkin seurakunnan tilaisuudessa. Mieluummin hame tai pitkä tunika ja housut, jotka eivät pistä miesten silmään. Kauniisti voi silti laittautua!

1.Kor.6:

19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

20 Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.
Jeesus sana elämän, tule meidän keskellemme. Soisit tules syttyvän, sytytä siis sydämemme.
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja timoteus » 05 Joulu 2009, 12:34

En olisi aiemmin uskonut, että tästäkin aiheesta voi näin paljoa taittaa peistä ;)

saunanaama
Onko silloin todella jotenkin "parannettu" luojan luomaa olemusta? Uskoakseni ei. Siispä miksi käyttää sitä?


Et varmaan käytä kainaloissa dödöä tai hiuksissa shamppoota ja siten parantele luojan luomaa olemusta 8-) Vai ymmärsinkö jotenkin väärin sanomasi? Minusta siis tuntuu aika oudolle se, että olisi jotenkin luonnotonta tai syntiä parannella luojan luomaa olemusta. Siihen olemukseen liittyy myös pukeutuminen niin kuin käytös. Ei pelkästään meikit. Kyllä kai hyvä käytös on merkittävämpi asia kuin pieni meikkaaminen.

On aika pikkusieluista tarrautua johonkin peitevoiteeseen tai geeliin. Eiköhän se ole myös niin, että vastuu ja rajanveto näissä asioissa on muutenkin jokaisella itsellään. Sinänsä on huomaavaista (rakkaudellista) muita kohtaan, että meikatessa ja pukeutuessa on säädyllinen ja siisti.
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

ViestiKirjoittaja Pinea » 05 Joulu 2009, 18:29

Miesnäkökulmasta : Luonnollinen on kauneinta. Ja esim. vahva meikki voi jopa rumentaa ;)
Avatar
Pinea
tutustunut
 
Viestit: 18
Liittynyt: 16 Elo 2009, 19:20
Paikkakunta: Savolainen

ViestiKirjoittaja Taavetti » 05 Joulu 2009, 18:33

anne kirjoitti:minustakin saippua, shampoo ja dödö riittävät!

kertokaa tietämättömälle, mitä tai mikä on dödö?
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 05 Joulu 2009, 18:36

Taavetti kirjoitti:kertokaa tietämättömälle, mitä tai mikä on dödö?

Täällä päin termiä käytetään deodorantista, jolla kainaloitamme raikastamme.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja metsätähti » 05 Joulu 2009, 20:19

Pinea kirjoitti:Miesnäkökulmasta : Luonnollinen on kauneinta. Ja esim. vahva meikki voi jopa rumentaa ;)


Jälkimmäisestä lauseesta samaa mieltä - itse asiassa se jopa yleensä aina tekee niin... (Tai lienee mielipidekysymys, mutta minun silmissäni noin.)

Vaan jos onnistuu itsensä värittämään niin hillitysti, että se näyttää luonnolliselta vielä siitä metrin päästäkin - ja lähemmäs ei tarvitse tunkea - niin siinä voi olla, ettei mies eikä nainen arvaa sitä paheksua. :D Pitää vain siistin ja luonnollisen näköisenä. ;)

Sinänsä ei vielä ole kirkastunut tuo, että miksikä sitä tukkaa ei sävyttää voisi. Toisaalta nyt on pitkästä aikaa oma väri hiuksissa ja olin ihan yllättynyt, että kas, sekö on noinkin mukavan värinen. Sävyttävää hoitoainetta näyttää olevan jäljellä, enkä mie sitä haaskuun heitä, vaan käytän loppuun, mutta hillitysti. (Lähtee aina pesussa pois.)

Kiharat on olemassa käytännön syistä, tukka on helppohoitoisempi ja lääkkeiden vaikutus päänahkaan vähenee, kun tukan saa irti päänahasta.

Mutta taas mie olisin sitä mieltä, että nämä ovat melkoisen pikkuasioita sen isoimman rinnalla. Ja kun sitä oikeaa syntiä on olemassa, niin tarvitseeko näistä sitä tehdä... Vetoan jälleen luottopappini vastaukseen, kun näitä pohdiskelin ja samalla korvakoruja: "Mie panen niin vähän arvoa sen ulkonaisen päälle, kun het vain sydämen kautta ovat tulleet kristityiksi." (Juhani Raattamaan kirjeestä) Tarkoitti, että jos tulee ongelmaksi, niin sitten sitä pitää selvittää, mutta että ei sitä tarvitse turhaan murehtia.

- Näitäkin on aika hankala netissä puida, kun emme toisiamme näe emmekä tiedä, mitä tarkoittaa mikäkin kenellekin. :cool: Siinäkin kai viisautta se, että pohtii niiden kanssa, jotka näkevät, mistä puhutaan. Ongelmaa ei varmaan ole kenelläkään tarkoitus millään laittautumisella aiheuttaa, ei miesten eikä naisten. Toiset vain näkevät ongelmaa siellä, missä toiset eivät. Vaan josko se menee edelleen niin, että "keskinäinen rakkaus peittää paljotkin viat". Ja että armosta uskomisen kohdalla taivasmatkalla on monta isompaa asiaa kuin oma kaunistautuminen, puhutaan sitten vaatteista, hiuksista tai kasvoista. Näin arvelen. :cool:
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja weha » 06 Joulu 2009, 23:28

metsätähti, olen ymmärtänyt asin siten kuin esim. Paavali opettaa. Hänhän opettaa, että tulee pukeutua siveästi ja naisen tulee peittää päänsä "huivilla" seurakunnassa. Ellei nainen tottele, hänet tulee keritä, että ruuma olisi. Nämä on siis Raamatusta.

Samoin tänä aikana on pukeutumisesta siveitä ohjeita ja neuvoja. Uskovainen tietää, miten pukeutua ja koristautua, eikä halua pahentaa seurakuntaa, tänä aikana.

1.kor.11:6. "Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä".

1.Tim.2:9. Niin myös että vaimot kohtuullisissa vaatteissa olisivat ja kaunistaisivat itsensä hävyllä ja kainoudella, ei kahara-hiuksilla, eli kullalla, eli päärlyillä, eli kalliilla vaatteilla,
10. Vaan niinkuin niille vaimoille sopii, jotka jumalisuuden hyväin töiden kautta osoittavat.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja metsätähti » 06 Joulu 2009, 23:34

weha kirjoitti:metsätähti, olen ymmärtänyt asin siten kuin esim. Paavali opettaa. Hänhän opettaa, että tulee pukeutua siveästi ja naisen tulee peittää päänsä "huivilla" seurakunnassa. Ellei nainen tottele, hänet tulee keritä, että ruuma olisi. Nämä on siis Raamatusta.

Samoin tänä aikana on pukeutumisesta siveitä ohjeita ja neuvoja. Uskovainen tietää, miten pukeutua ja koristautua, eikä halua pahentaa seurakuntaa, tänä aikana.


Aivan, siksipä toteankin, että näistä on vaikea keskustella netissä, kun emme näe toisiamme, että häiritseekö geeli tai puuteri. 8-) Ja siksi tuumin, että viisainta tämänkin suhteen katsella ja kuunnella, tuleeko kotisiionista palautetta asian suhteen ja miettiä asiaa sitten. Jos ei tule, niin lienee ihan ok. Pahentamiseen ei ole halua, mutta asioiden tärkeysjärjestys on silti se, että yksin armosta, yksin Kristuksen tähden mennään taivaaseen, ja vasta sen jälkeen on näiden hedelmien vartioimisen vuoro.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja weha » 06 Joulu 2009, 23:49

Juu,u. Niinhän se on. Ei sitä täydellisiä olla...
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

Re: Itsensä kaunistaminen

ViestiKirjoittaja Joonatan » 23 Tammi 2020, 22:20

Neuvoisin nuoria naisia jotka tämän asian kanssa painiskelevat, ottamaan huomioon muutaman asian.

Puhuimme tästä aiheesta rippikoulun poikien tunnilla, kun puheeksi tuli tyttöjen ulkonäköpaineet ja se, miten voisimme helpottaa niitä. Rippipappimme kertoi keskustelleensa aikanaan vanhan uskonveljen kanssa, joka oli todennut kutakuinkin näin:
"Uskovaisten tyttöjen ja naisten kasvoilta paistaa uskomisen ilo, ja se kaunistaa enemmän kuin mikään voide tai puuteri. Ei ole olemassa sen kauniimpia naisia kuin siionin tyttäret."

Tähän pystyn täydestä sydämestäni yhtymään, ja niin pystyy varmasti jokainen veli jos asiaa kysyttäisiin. Tämän maailman maalipytyt ovat teennäisiä, hillitysti meikanneet taas pinnallisia. Mutta siionin tyttäret ovat kauniita sydämestään asti, silmiltään kuin päivän paiste ja iholtaan kuin auringon hehku, olemus heillä on puhdas ja viaton, ja katsanto kirkas ja lämmin.

Jumalan valtakunta on kaunis valtakunta, sillä se on asukkaidensa näköinen. Teissä siionin tyttärissä näemme Jumalan kuvan kaikkein selvimmin, sen puhtaan ja ihanan näyn, johon katsahtaessa sydän riemuitsee ja sielu vastaa.

---------

Jopas yllyin runolliselle päälle, mutta sallittakoon se jos siltä tuntuu
On koti, jonne myrskyt maan / ei saavu milloinkaan. / Ei sinne aallot raivollaan / käy rauhaa rikkomaan. / Oi koti! Sinne saavumme, / kun päättyy mainen matkamme.
-Siionin laulu 286-
Avatar
Joonatan
tutustunut
 
Viestit: 45
Liittynyt: 21 Tammi 2020, 14:40

Edellinen

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron