Teatterista

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Teatterista

ViestiKirjoittaja marissa » 31 Joulu 2006, 13:20

Kertokaas mulle miksi teatterissa käynti ei sovi uskovaiselle? Jos pari kertaa vuodessa käy teatterissa, niin miksi se ei oo sopivaa? Monista kirjoistahan on tehty näytelmiä, esim Täällä Pohjantähden alla, niin miksi voi lukea sen kirjan, mutta samasta kirjasta tehdyn näytelmän katsominen on väärin.En ymmärrä tätä asiaa... Vaikka sanotaan ettei kaikkea tarvi järjellä ymmärtää, riittää kun vaan uskoo,mut miten voi uskoa sellaista, mistä ei käsitä et miks se asia on niin?
marissa
 

ViestiKirjoittaja Saral » 31 Joulu 2006, 15:55

Kuule, rakas Marissa, olisi hyvä, että sinä puhuisit näistä asioista jonkun uskovaisen ihmisen kanssa vaikka kahden kesken. Saisit miettiä, mikä on elämässä tärkeää. Eilen seuroissa puhuja puhui näistäkin netissä kyselemisistä, että täältä ei kannata tulla neuvoja hakemaan. En tiedä, mitä palstaa tai palstoja tarkoitti.

Kertoi sellaisenkin tapauksen, että oli ollut kaksi arkkua. Ja niissä kaksi kuollutta; toisessa vauva ja toisessa nuori 18-vuotias tyttö. Niin tuttavat olivat menneet näille arkuille, vauvan arkun kohdalla olivat ajatelleet, että taivaaseen se pääsi... sitten tuon 18-vuotiaan arkun kohdalla olivat puhuneet, että kyllä se lopussa siunaustakin pyysi, mutta että aiheutti paljon pahennusta elämällään. Sitten tuon vauvan arkusta oli alkanut kuulua kaunis musiikki. Se musiikki oli sitten laskeutunut tuon 18-vuotiaan arkkuun. Kolmesti tuo oli toistunu.

Kyllä se on kallis asia, että käsittää uskomisen asian, ja viime hetkellä viinimäelle töihin tullutkin saa saman palkan.
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja Weha » 01 Tammi 2007, 10:08

Olen saanut hyviä neuvoja netissä. Yksi tärkeä neuvo oli se, kun olin ulkopuolisena suomi 24-palstalla ja sanoin, ettei minulla ole mitään lestadiolaisia vastaan. Niin juuri Saral, sanoi hyvin yksinkertaiset sanat: "Miksi olet sitten eripaikassa?". Hämmennyin kerrassaan noista sanoista, sillä paljon koukeroisempia ja opinnollisempia asioita oli siellä väärässä hengellisyydessäkin käsitellyt.

Netissä moni on saanut apua moniin kysymyksiin, sen tiedän. Ilmeisesti muutama saanut mielen lähteä uskovaisten seuroihinkin.
Weha
 

ViestiKirjoittaja Weha » 01 Tammi 2007, 10:28

Onhan tuosta teatterista käynnissä jäänyt se mieleen, että jos hyväksyy teatterissa käynnin, niin on hyvin vaikea vetää rajaa, mikä on sopivaa ja mikä ei. Sitten tulisi mentyä johonkin oletettuun "hyvään" näytelmään ja se olisikin sellainen, joka ei ole uskovaiselle sopivaa katsottavaa. Näin se ruokahalu ja sietokyky kasvaisi huononpiinkin ohjelmiin.

Niinkuin Mikko-puhujaveli sanoi, että parempi olla tarkka synnin kanssa, kuin katsella rajoja.
Weha
 

ViestiKirjoittaja Saral » 01 Tammi 2007, 12:36

Juu, kirjoitin sulle jotenkin tuolla tavalla. Mailailtiin vissiin jonkin aikaa ja mailissa juteltiin uskomisen asioista.

Kyllähän monet etsii netistä mailikavereitakin ja nykyään mesekavereitakin. Ihmisiin voi tutustua monella tapaa. Ennen vanhainen kirjesysteemi taitaa olla jo lähes historiaa, vaikkakin kirjeen saisi laitettua säilöön (no, miksein mailitkin) ja siinä näkyisi oman käden jälki.
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja Sinisielu » 01 Tammi 2007, 14:53

Minä opiskelen alaa, jossa pitää välillä opintojen puolesta tutustua teatteriinkin. Muutaman näytöksen olen katsonut ja todennut, ettei paljoa naurata...on siellä sellaisia aineksia, joita uskovaiset vierastavat.
Avatar
Sinisielu
puurtaja
 
Viestit: 657
Liittynyt: 19 Loka 2004, 08:24

ViestiKirjoittaja mira » 02 Tammi 2007, 17:11

Niin, siis Marissan kysymyshän oli, että miksi uskovainen ei voi käydä teatterissa. Minä olisin myös kiinnostunut vastauksesta, ihan mielenkiinnosta. En ole vanhoillislestadiolainen, ja ulkopuoleltahan on helppo kyseenalaistaa asioita, mutta mielestäni kysyjälle voitaisiin kuitenkin antaa asiallinen vastaus. Eli mikä on pielessä teatterissa? Mikä on se syy, millä perustelette teatterin synnillisyyden?
mira
 

ViestiKirjoittaja hannu » 02 Tammi 2007, 17:52

Nämä on niitä kysymyksiä, joihin ei ole helposti muotoiltavaa vastausta. Varmaan on paljon semmosia teatteriesityksiä, joita uskovainen voisi katsella sisältönsä puolesta. Omalla kohdalla ajattelen teatterista samoin kuin televisiosta ja videoista:on parempi ettei sekaannu niihin, ettei saata itseään tuhannen vaikean valintatilanteen eteen. Joskus kuitenkin valitsen väärin. Kuitenkin on myös iso osa teatterimaailmasta ja näytösten aiheista semmosia, jotka ei rakenna uskonelämää. Koko touhusta on helppo tällöin luopua. Tiedän ettei tämä peruste ole välttämättä hyvä semmoiselle kyseenalaistavalle kysyjälle. (Tällä en tarkoita keskustelun aloittajaa, koska en halua analysoida hänen mielentilaansa).

Omassa elämässäni tiedän paljon asioita, joista on helpompi luopua kuin hakea rajoja.

Voidaan myös esittää vastakysymys:Miksi teatteriin pitäisi mennä?

Ottakaa huomioon että kirjoitan sitten henkilönä, joka ei ole koskaan käynyt teatterissa :) :)
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

ViestiKirjoittaja mira » 02 Tammi 2007, 20:08

Miksi lapsilta ala-asteella tai päiväkodissa kielletään osallistuminen lastennäytelmiin tai muihin teatteriin verrattaviin esityksiin? Mielestäni tässä mennään pahasti metsään, koska lastennäytelmät ovat lastennäytelmiä eivätkä mitään tanssityttöjen kabaree-esityksiä tms. joihin saattaa ns. aikuisten teatterissa törmätä. Ymmärrän kyllä näkökulmanne, kun sen näin perustelette, mutta mielestäni sitä ei voida uskon mittarina pitää. Totta kai uskovan pitää olla valveilla ja miettiä tarkkaan mikä on Jumalan tahdon mukaista ja mikä ei.
mira
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Tammi 2007, 20:13

Taitaa olla enemmän kysymys siitä, mitä ja millaista niissä esitetään.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hannu » 02 Tammi 2007, 20:44

Ihan hyvä huomio miralta. Olen tuotakin miettinyt omalle kohdalleni. Kyse on siitä, minkälaisia tapoja opetan lapsilleni. Jos hän saa katsella lasten esityksiä, johtaa se auttamatta esim. murrosiässä valtaviin ristiriitoihin, kun hän ei enää saakaan katsoa aikuisten esityksiä, joissa vielä helpommin on sopimattomia aineksia. Toistan, että aivan sama asia on lasten piirretyt vs. aikuisten elokuvat. NÄin olen omalle kohdalleni asian ajatellut. Tiedän, että kaikki eivät ajattele samoin.

Uskon mittarina ei voida useinkaan pitää yksittäisiä asioita, mutta se mitä ihminen ylipäätään haluaa ja tekee on uskon tai epäuskon hedelmää.
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

kysymys

ViestiKirjoittaja anne » 02 Tammi 2007, 22:27

kun tunnen liikettänne vain tämän palstan kautta enkä ketään edustajaanne "livenä", monet tapanne ovat aivan uusia.
1) salliteko lasten seimikuvaelmat tarhassa?
2) rajoittaisin, jopa kieltäisin netin käytön, koska sieltä sitä vasta syntistä ainesta löytyy elokuvia ja tvtä pahempaa, valitettavasti :(
anne
perehtynyt
 
Viestit: 78
Liittynyt: 27 Syys 2005, 19:46

ViestiKirjoittaja Weha » 02 Tammi 2007, 22:34

Onhan niitä lastenkin esitelmiä ollut joulujuhlissammekin.

Netin käyttö on sellainen asia, että se on välttämätön ja tulee yhä välttämättömämmäksi. Sitä on pakko osata käyttää. Myös lapset ja nuoret tarvitsevat sitä opiskelussa ja vanhemmat voivat myös tehdä sillä töitä omassa kotonaankin. Sen hyötykäyttö on liian suuri, että sitä ei olisi.

Estoja toki voi laittaa tietokoneeseen.

Telkkari taas ei oo ollenkaan välttämätön ja sen ohjelmatarjonta on surkea. Kaikenmaailman saippuasarjoja, jossa kukin on kenen kanssa jne. Siitä liha tykkää. Eikös sana sano: "Jos sinun silmäsi viettelee sinua...". Kaiken päälle minua ärsyttää sillä rahastus.
Weha
 

ViestiKirjoittaja lukkari » 02 Tammi 2007, 23:22

Varmasti on olemassa aivan hyviä näytelmiä lapsille, joita voi hyvällä omallatunnolla katsoa. Katsommehan esim. tiernapoikia. Sehän on laulunäytelmä. Omat lapseni ovat osallistuneet ja seuranneet näytelmiä. Teatterit ovat jo hieman eri asia kuin koulujen tms. näytelmät. Asia on niin kuin Taavetti tuossa totesi, sisältö ratkaisee...

Teatterissa ja myös oopperassa (lähes aina) keskitytään sitten sen ihmisen raadollisemman puolen kuvaukseen. Jumalan lapsena me ymmärrämme omat heikkoutemme ja emme lähde urheilemaan uskon asialla... usko säilyy vain hyvässä omassa tunnossa. Toinen tärkeä asia on yhteinen rakkaus.

Korintolaisia Paavali näin neuvoi.

9 Vaan katsokaat, ettei tämä teidän vapautenne tulisi heikoille pahennukseksi;
10 Sillä jos joku näkee sinun, jolla tieto on, atrioitsevan epäjumalain huoneissa, eikö siitä omatunto, joka heikko on, yllytetä epäjumalain uhria syömään?
11 Ja niin sinun tietos kautta sinun veljes hukkaantuu, joka heikko on, jonka tähden Kristus on kuollut.
12 Mutta kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette.
13 Sentähden jos ruoka minun veljeni pahentais, niin en minä ikänäni söisi lihaa, etten minä veljeäni pahentaisi.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja hannu » 03 Tammi 2007, 08:03

Tämänkaltaisissa kysymyksissä törmätään aina siihen samaan perusasiaan: "Eihän tämä ole ollenkaan loogista!" Ei olekaan koska tämä on aina semmosta tasapainoilua ettei lipsahdettas lihan vapauden rotkoon eikä lähdettäs kiipeilemään polun toisella puolella olevalle oman vanhurskauden kukkulalle. Kyllä siinä törmätään epäloogisuuksiin.

anne on oikeassa netin suhteen. Se on varmasti kaikista pahin nykyaikaisista mediamuodoista. Jos se jotenkin olisi mahdollista, olisi paljon helpompi tehdä yhteinen päätös (tai omakohtainen) että luopuu netin käytöstä. Olen tätä monesti itsekin harkinnut. On vain niin että siinä tapauksessa iso osa ammateista, joihin olen koulutuksen saanut olisivat mahdottomia. Eikä Jeesus halunnut että me maailmasta pois menisimme vaan että me pahalta varjeltuisimme. Netin käyttäminen on jokaisen henkilökohtaisen valvomisen asia. Vaaroista keskustellaan ja niistä varoitetaan, mutta ilman haavoja ei päästä. Ainakaan minä en ole päässyt. Onni on siinä että saa korjata asiat.
hannu
vakiintunut
 
Viestit: 129
Liittynyt: 12 Heinä 2006, 09:53
Paikkakunta: Länsi-Suomi

Re: kysymys

ViestiKirjoittaja Taavetti » 03 Tammi 2007, 11:18

anne kirjoitti:kun tunnen liikettänne vain tämän palstan kautta enkä ketään edustajaanne "livenä", monet tapanne ovat aivan uusia.
1) salliteko lasten seimikuvaelmat tarhassa?
2) rajoittaisin, jopa kieltäisin netin käytön, koska sieltä sitä vasta syntistä ainesta löytyy elokuvia ja tvtä pahempaa, valitettavasti :(


Seimikuvaelmia esitetään useissa Rauhanyhdistystenkin joulujuhlissa. Hyvällä maulla toteutettuina ovat sopivia myös lastentarhoissa, kouluissa ja muissa sellaisissa paikoissa. Omatkin lapseni ovat koulussa olleet niissä mukana, samoin lasteni lapset nykyisinä vuosina.

Aikanaan kävin jopa kiittämässä opettajaa hyvin toteutusta koulun joulujuhlasta. Varsinainen teatteritoiminta harrastuksenakin on eri luokan asia, rajanveto on hankalaa sopivan ha sopimattoman välille. Parempi pysyä turvallisen välimatkan päässä sopivalla puolella, kuin luisua hiukan väärälle puolelle rajan pinnassa taiteillessaan.

Sopimattoman ohjelmiston lisäksi teatteritoiminnassa on toinen, ainakin yhtä vanha vieroksumisen syy. Antiikin aikana monen teatterin näytöksinä oli kristittyjen vainoa ja kiduttamista. Ei ole mieltä ylentävää sellaisen toiminnan muistoja verestää edes niin sanotusti hyvien näytösten varjolla. Korostin tätä kohtaa jälkimuokkauksena.

Toiseen annen esittämään kysymykseen vastauksena sen verran, että toki on oikein rajoittaa netin käyttöä. Lapsia varten voi laittaa erilaisia estoja, lukituksia ja salasanan taakse kätkeytyviä alueita. Monesti ne ovat tarpeen meitä aikuisiakin ajatellen. Päätös pidättyä television omistamisesta oli hyvää harjoittelua aikanamme tullutta laajempaa ja estottomamman tarjonnan varalta. Saman kaltaista pidättymistä ei voida asettaa nettiyhteyksille, koska se on monille välttämätön työkalu. Varoituksia huonoista sivustoista ja huonoista keskustelupalstoista toki on esitetty, sekin on aiheuttanut ihmetteleviä kyselyjä ulkopuolisten aholta.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 15 Syys 2007, 09:42, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

tv vai netti tarpeellinen/syntinen

ViestiKirjoittaja anne » 16 Tammi 2007, 17:59

jos vedän yhteen Wehan sanoman: tv on synti, kun sieltä tulee roskaa, mutta netti ei ole VL:lle syntiä, koska sitä tarvitaan töissä, yhteydenpidossa jne. Nettiin voi sitten asentaa lapsille väkivaltaesteen ja miehille pornoesteen.

Vanhusten ja vammaisten tiedonsaantikanavana uutistista, maailman tilanteesta jne TV on kuitenkin tärkeä. Emme me edes katso pornoa, teatteria, huonoja elokuvia. Kilpaurheilu jääkiekko ja formulat ei kiinnosta tippaakaan, urheilun voi poistaa kokonaan tv:stäkin.

Digi tv tuo paljon lisää palveluja vammaisille ja vanhoille. Sen kautta voidaan hoitaa kotipalveluja jne. Näihin palveluihun voi perehtyä vammaisjärjestöjemme kautta. Tutustukaa LVM:n (viestintäministeriön) ja Tieken raportteihin. (Työn puolesta tunnen tilanteen).

Emme kai voi sulkea vammaista tai vanhusta pois.

Eli vaikea on päättää synnin/hyödyn rajat :(, valitettavasti.

Itse pidän nettiä vielä turmiollisempana, miehistä 80 % on katsonut nettipornoa.
anne
perehtynyt
 
Viestit: 78
Liittynyt: 27 Syys 2005, 19:46

Re: tv vai netti tarpeellinen/syntinen

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Tammi 2007, 18:45

anne kirjoitti:Digi tv tuo paljon lisää palveluja vammaisille ja vanhoille. Sen kautta voidaan hoitaa kotipalveluja jne. Näihin palveluihun voi perehtyä vammaisjärjestöjemme kautta. Tutustukaa LVM:n (viestintäministeriön) ja Tieken raportteihin. (Työn puolesta tunnen tilanteen).

Emme kai voi sulkea vammaista tai vanhusta pois.

Eli vaikea on päättää synnin/hyödyn rajat :(, valitettavasti.

Itse pidän nettiä vielä turmiollisempana, miehistä 80 % on katsonut nettipornoa.


On muitakin keinoja yhteyksiin vanhusten kanssa, kuin televiso, ei kai mielikuvitus lopussa? Toisekseen ruutu yhteys voi olla hyväkin yhteysväline, vaikka siitä puuttuisikin varsinainen ohjelmayhteys.

Olen samaa mieltä synnin ja oikean rajan vetämisestä, siksi on vain hyväksi pysytellä turvalisella etäisyydellä. Kiusauksia ja houkutuksia on muutenkin tarpeeksi, ei niitä tarvitse etsiä eikä houkutella tuleviksi.

Nettiporno on täsmälleen yhtä turmiollista, kuin muukin porno. Onneksi olen siltä pääosin säästynyt. Tällaiselle palstalle tunkevia häiriönimimerkkejä, eli spottikoneita varmistellessa nihin josku voin törmätä, mutta kiire tulee sulkea yhteys ja poistaa palstalta sellainen häiritsijä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Nepheg » 16 Tammi 2007, 18:46

Sanomalehdet ja radio ovat oikein hyvät uutislähteet.
Televisiota ei niiden takia kannata ajatella ja sitäpaitsi tuoreimmat YLE:n uutiset voi katsoa internetin kautta.
Huonostipa tänä päivänä uskovia ja vammaisia hoidetaan, jos ilman digi tv:tä ei hoitoa tule.

Netti on hyödyllinen kun saa maksettua laskut kätevästi.
Netistä olisi vaikea luopua juuri pankkiasioinnin takia, mutta olen netinkin valmis laittamaan pois jos niin nähdään hyväksi.
Ihmiset ovat eläneet tuhansia vuosia ilman televisiota ja nettiä ja muistan vieläkin ajan ilman nettiä. Ei lopuksi huonoa aikaa mielestäni sekään ollut.
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Weha » 16 Tammi 2007, 18:53

No tuleehan telkkaristakin pornoa. Eräskin mies kerran näytti kuinka monesta tv- kanavalta tuli pornoa. Ainakin itse pidän telkkaria tarpeettomana. Ennnenmuuta haluan olla kuuliainen siionin neuvolle, enkä pahentaa muita. Se on ollut viisas päätös. Mitä ihmettä sillä tekisin? Kalliit maksutkin närkästyttävät. Sen tiedon saa kyllä lehdistä ja netistäkin, paremminkin.

Tietokone on vain yhä välttämättömämpi nykyaikana. Toki tietokonekkin on uskovaiselle valvomisen paikka.
Weha
 

Seuraava

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron