Naisasialiike emansipaatio
Maailmanhistoriassa on hyvin väärin käsitetty se asia, että Eeva luotiin Adamin kylkiluusta, ja että mies olkoon perheen pää ja vaimo olkoon miehelle alamainen. Yhtä paljon on miehen syytä olla vaimolleen alamainen.
Latinan emancipatio on tarkoittanut alunperin pojan julistamista täysivaltaiseksi kansalaiseksi, vapauttamista isän holhouksesta. Nykyisin emansipaatiolla tarkoitetaan kuitenkin nimenomaan naisten vapauttamista aviomiehen holhouksesta tai ylivallasta tai yleensä naisiin kohdistuvasta syrjinnästä.
Suomen maassa naisasialiike alkoi nousta 1880-luvulla. Naistaiteilijat olivat miehiin nähden heikommassa asemassa, ja kaikki naistaiteilijat, Helene Schjärfbeck muiden muassa, tunnustautuivat naisten asian eteenpäinviejiksi.
Naisten asian parantamisena nähtiin maassamme diakonissalaitoksen perustaminen 1800-luvulla, Helsingissä 1860-luvun suurten nälkävuosien aikana. Perustaja oli everstin leski Aurora Karamzin varallisuutensa turvin. Oulussa rouvasväenyhdistyksen, Fruntimmersföreningen i Uleåborg, ensimmäinen sihteeri oli Gustaf Erik Fogelholm. 1870-luvulla Fredrik Borg lahjoitti Oulun diakonissakodille sen ensimmäiset tilat. Muita perustajajäseniä olivat Wilhelm Lindstedt, K. A. Snellman sekä lehtorinrouvat Minken Kivekäs, Alma Rosendal ja Lydia Hällfors, ent. Wegelius, joka oli myöhemmin diakonissakodin johtajana toimineen pastori Uno Wegeliuksen äiti.
Myös islamilaisissa maissa on herännyt jo 1800-luvulla naisten vastustus hunnuttamista kohtaan, mitä pidetään naisen alistamisen osoituksena. Asiasta väitellyt FM Sylvia Elkaddioui sanoo, että islamilainen feminismi eroaa läntisestä feminismistä siinä, että muslimifeministien mielestä islam takaa naiselle ne oikeudet, jotka hän tarvitsee. Muslimifeministien mukaan koraanintulkinta on vääristänyt naiselle alunperin kuuluvaa asemaa islamilaisessa yhteiskunnassa.
Latinan emancipatio on tarkoittanut alunperin pojan julistamista täysivaltaiseksi kansalaiseksi, vapauttamista isän holhouksesta. Nykyisin emansipaatiolla tarkoitetaan kuitenkin nimenomaan naisten vapauttamista aviomiehen holhouksesta tai ylivallasta tai yleensä naisiin kohdistuvasta syrjinnästä.
Suomen maassa naisasialiike alkoi nousta 1880-luvulla. Naistaiteilijat olivat miehiin nähden heikommassa asemassa, ja kaikki naistaiteilijat, Helene Schjärfbeck muiden muassa, tunnustautuivat naisten asian eteenpäinviejiksi.
Naisten asian parantamisena nähtiin maassamme diakonissalaitoksen perustaminen 1800-luvulla, Helsingissä 1860-luvun suurten nälkävuosien aikana. Perustaja oli everstin leski Aurora Karamzin varallisuutensa turvin. Oulussa rouvasväenyhdistyksen, Fruntimmersföreningen i Uleåborg, ensimmäinen sihteeri oli Gustaf Erik Fogelholm. 1870-luvulla Fredrik Borg lahjoitti Oulun diakonissakodille sen ensimmäiset tilat. Muita perustajajäseniä olivat Wilhelm Lindstedt, K. A. Snellman sekä lehtorinrouvat Minken Kivekäs, Alma Rosendal ja Lydia Hällfors, ent. Wegelius, joka oli myöhemmin diakonissakodin johtajana toimineen pastori Uno Wegeliuksen äiti.
Myös islamilaisissa maissa on herännyt jo 1800-luvulla naisten vastustus hunnuttamista kohtaan, mitä pidetään naisen alistamisen osoituksena. Asiasta väitellyt FM Sylvia Elkaddioui sanoo, että islamilainen feminismi eroaa läntisestä feminismistä siinä, että muslimifeministien mielestä islam takaa naiselle ne oikeudet, jotka hän tarvitsee. Muslimifeministien mukaan koraanintulkinta on vääristänyt naiselle alunperin kuuluvaa asemaa islamilaisessa yhteiskunnassa.
Tuohon arvostuskysymykseen sanoisin, että itse pidän kotiäitiyttä työnä, ajoittain hyvin raskaanakin työnä, jota arvostan monessa suhteessa enemmän kuin palkkatyötä. Saattaa myös olla, että olen itse joskus ainakin jonkin aikaa koti-isänä, jos olosuhteet sen sallivat. Kaikissa perheissä sellainen järjestely ei kuitenkaan onnistu.