Kuinka moni vl:ä kuuluu kirkkoon?

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Kuulutko kirkkoon?

Kyllä
26
84%
Ei
3
10%
Liityn tulevaisuudessa
1
3%
Eroan tulevaisuudessa
0
Ei ääniä
ei kantaa
1
3%
 
Ääniä yhteensä : 31

ViestiKirjoittaja lukkari » 07 Touko 2007, 22:37

Maarimi kirjoitti:Syntisiä silti oomme kaikki, eikä mielestäni lain alla elämällä tule sen autuaammaksi kuin armon alla.


Käsittääkseni vain armon alla tullaan autuaaksi :roll:
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Hulttio » 07 Touko 2007, 23:57

lukkari kirjoitti:Käsittääkseni vain armon alla tullaan autuaaksi :roll:


Jep. Uskovaisnen on päässyt "lain alta armon alle".
Hulttio
 

ViestiKirjoittaja O.M » 08 Touko 2007, 09:14

Maarimi kirjoitti:Syntisiä silti oomme kaikki, eikä mielestäni lain alla elämällä tule sen autuaammaksi kuin armon alla.


Lain alla eläen ei tule vahingossakaan autuaaksi.

"24 Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme.
25 Mutta sitte kuin usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla."
(Gal.3.)

Armo ei kuitenkaan opeta elämään kuuliaisena synnille, vaan kuuliaisena vanhurskaudelle.

"14 Sillä ei synnin pidä teitä vallitseman, ettette ole lain, vaan armon alla.
15 Kuinkas siis? Pitääkö meidän syntiä tekemän, ettemme lain alla ole, vaan armon? Pois se!
16 Ettekö te tiedä, että jolle te annatte itsenne palvelioiksi kuulemaan, sen palveliat te olette, jolle te kuuliaiset olette, taikka synnille kuolemaksi eli kuuliaisuudelle vanhurskaudeksi?"
(Room.6.)

Uskon kuuliaisuus kuitenkin tapahtuu hyvällä mielellä, ei lain pakottamana, vaan Hengen vaikuttamana synnin orjuudesta vapaan armolapsen tahdosta.

"Mutta Jumalan olkoon kiitos, että olitte synnin palveliat, mutta nyt te olette sydämestänne kuuliaiset sen opin esikuvalle, johonka te annetut olette" (Room.6:17).
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Jaakko » 08 Touko 2007, 11:53

Ketjussa oli puhetta erimielisyyksistä ja siitä, että ei uskallettaisi puhua.

On varmasti totta molemmat.

Jumalan sana kehottaa olemaan avoin ja vilpitön. Jumalan sana myös puhuu suun tunnustuksesta. Ja ihminen, joka omistaa elävän uskon, todella puhuukin aarteestaan eikä tahdo olla vaiti, vaikka häntä kiellettäisiin.

En siis löydä Raamatusta perusteita, että pitäisi pelätä ja olla hiljaa. Toisaalta löydän kyllä paljon perusteita sille, että Jumalan rakkaus vaikuttaa meissä nöyryyttä ja arkuutta. Tämä taas tekee meidät hitaiksi avaamaan suumme joka hetki. Emme tahdo loukata veljiämme ja sisariamme. Emme tahdo esiintyä ylen viisaina. Tahdomme kaikessa antaa kunniaa Kristukselle ja Isälle Jumalalle.

Asiassa on siis kaksi puolta ja se, että ei uskalleta puhua, ei välttämättä tarkoita ollenkaan sitä, että pitäisi puhua. Saattaa olla Jumalan suurta rakkautta, että emme saa voimaa puhua sellaista, joka lopulta nouseekin vain ihmismielestämme.

Ja erimielisyyksiä on aina. Nehän kuuluvat tähän talosteluumme. Toisaalta ei turhaan kehoteta ajattelemaan toisen parasta ja pitämään toista parempana ja tietyissä tilanteissa kaikin tavoin karttaa kiistelytilanteita. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että esim.syntiä tulisi koskaan katsoa läpi sormien. Tuskin olen ainoa, joka on ollut jostain eri mieltä ja kipuillut asian kanssa. Rukoillut Jumalaa, että asia kirkastuisi minullekin tai että saisi vain yksinkertaisesti uskon voimaa uskoa se seurakunnan opetus lähtemättä sitä miettimään sen enempää.

Erimielisyyttäkin voi olla siis ainakin kahdenlaista. Sellaista, josta meillä nousee huokaus Jumalan puoleen, että asia meille itselle kirkastuisi. Ja sitten sellaista, jossa ihmismieli saa voiton. Silloin se erimielisyys on kaikin puolin Jumalan sanan vastaista ja on vain taivaallisen Isän suurta armoa, että Hän ei anna tällaisten erimielisyyksien nousta esiin julkisesti seurakunnassa, jolloin seurakunnassa saatettaisiin kokea rajujakin myrskyjä.

EDIT. Tämä siis asian yhtenä puolena.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja Maarimi » 08 Touko 2007, 18:43

Niin voihan se olla turhaakin ja omavanhurskasta täällä puolustaa heikompiaan. Oma uskoni taitaa tosiaan olla myös ulkoista, kun noudatan niin tarkkaan lain kirjainta. Ehkä turhaan mietin heitä, jotka eivät ehkä jaksa kilvoitella, ja olen liian inhimillinen. Jotain tällaisessa ajatusmallissa kuitenkin sotii Jeesuksen sanoja vastaan, mutta kuuliaisuus ennenkaikkea!
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja Maarimi » 08 Touko 2007, 19:05

Vanhoillislestadiolaiset kuuluvat perinteisesti luterilaiseen kirkkoon, ja siksi on kallista, että he osallistuvat sunnuntain jumalanpalveluksiin. Kirkkomme tekee paljon tärkeätä työtä tavoittaakseen eksyneitä lampaita Jumalan sanan äärelle. Jotkut näistä lampaista löytävät myös elävän sanan luo seuroihin, kun ovat valmiit vastaanottamaan vahvempaa ravintoa.
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja O.M » 09 Touko 2007, 15:23

Maarimi kirjoitti:Niin voihan se olla turhaakin ja omavanhurskasta täällä puolustaa heikompiaan.


Hmm... Ymmärrän tuon aiempien kommenttiesi pohjalta ymmärtämiseksi syntyvyyden säännöstelyä kohtaan. Ymmärrän kyllä inhimilliseltä kantilta ajatellen lukemattomia syitä, miksi epäuskoiset perheet säännöstelevät syntyvyyttä. Kuitenkin: syntyvyyttä säännöstelemällä puututaan Jumalan yhä jatkuvaan luomistyöhön, asetetutaan jumalaksi Jumalan paikalle ja rikotaan käskyistä suurinta, "älä pidä muita jumalia." Siitä seuraa (hengellinen) kuolema, kuten Onanille.

Entäpä jos jonkun heikkoutena on näpistely. Onko silloin hoitokeinosi kehotus olla pitämättä sitä syntinä?

Oma uskoni taitaa tosiaan olla myös ulkoista, kun noudatan niin tarkkaan lain kirjainta.


Jos uskosta tulee vaatimusten ulkoista täyttämistä, ollaan syvällä omassavanhurskaudessa. Se vaara on tietysti jokaista kristittyä lähellä.

Ehkä turhaan mietin heitä, jotka eivät ehkä jaksa kilvoitella, ja olen liian inhimillinen.


Kukapa omin voimin jaksaisi. Kristittyjen kilvoitus on kuitenkin meitä itseämme vahvemmissa käsissä. Uskon alkaja on luvannut heikonkin uskon päättää loppuun saakka. Kun tämän ymmärtää, ymmärtää myös, ettei uskoa tarvitse helpottaa piirunkaan verran omalle lihalle ja tälle maailmalle mieluisammaksi. Sitä ei tarvitse helpottaa "suorituskelpoiseksi", koska tämä kilvoitus ei ole omassa voimassa, vaan Jumalan voimassa.

Jotain tällaisessa ajatusmallissa kuitenkin sotii Jeesuksen sanoja vastaan, mutta kuuliaisuus ennenkaikkea!


Jeesuksen sanat lain tuomitsemalle syntiselle naiselle olivat täynnä armoa ja totuutta. Niin - ripauksen verran myös totuutta. Pääpaino toki oli ja on armossa.

4 Sanoivat he hänelle: Mestari, tämä vaimo on läydetty itse työssä, kuin hän teki huorin.
5 Mutta Moses on laissa meitä käskenyt, että senkaltaiset kivillä surmattaisiin.
Mitäs sinä sanot?
6 Mutta sen he sanoivat, kiusaten häntä, kantaaksensa hänen päällensä. Mutta Jesus kumarsi ja kirjoitti sormellansa maahan.
7 Mutta kuin he seisoivat kysymyksensä päälle, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: joka teistä on synnitön, se heittäkään ensin häntä kivellä.
8 Ja hän kumarsi taas ja kirjoitti maahan.
9 Kuin he tämän kuulivat ja olivat omaltatunnoltansa voitetut, läksivät he ulos yksittäin, ruveten vanhimmista, viimeisiin asti; ja Jesus jäi yksinänsä, ja vaimo seisoi siinä.
10 Mutta kuin Jesus ojensi itsensä, ja ei nähnyt ketään paitsi vaimoa, sanoi hän hänelle: vaimo, kussa ovat sinun päällekantajas? Onko sinua kenkään tuominnut?
11 Hän sanoi: Herra, ei kenkään. Niin Jesus sanoi: en minä myös sinua tuomitse: mene, ja älä silleen syntiä tee.
(Joh.8.)

Lain kautta tullaan synnintuntoon, lain tuomitsemaksi, armo tulee Jeesuksessa Kristuksessa ja armon kautta tullaan totuuden tuntoon.

"Sillä laki on Moseksen kautta annettu: armo ja totuus on Jesuksen Kristuksen kautta tullut" (Joh.1:17).

Evankeliumi on voima itse kullekin uskovalle autuudeksi.

"Tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Sentähden minä mielelläni kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima minussa asuis." (2.Kor.12:9.)

Jos on lankeemuksia, paljon pieniä tai paljon suuria, niin armossa on varaa ja veressä voimaa.

"Jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä" (1.Joh.1:7).
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Maarimi » 09 Touko 2007, 16:34

Onpa kiva kun jaksatte analysoida impulsiivisia tekstejäni. Kieltämättä myös kiukustun helposti, kun minulle vähän keljuillaan, tai ainakin niin koen välillä. Voihan se olla myös kristillistä rakkautta :wink:

Se lienee pahin syntinikin, siis että suutahdan helposti ja olen äkkipikainen. Yleensä hetken päästä jo kadun ja pyytelen anteeksi :oops:. Se liittynee jotenkin tunneherkkyyteen, mikä kieltämättä on minulle aika kiusallinen luonteenpiirre. Toisaalta usein taiteijatkin ovat herkkiä; ja luovuus edellyttää jonkinlaista alttiiksi asettumista tunnetiloille, myös epämieluisille.

Lähipiirini ovat eri- tai epäuskoisia, eikä minun uskoani katsota välttämättä suopeasti. Se aiheuttaa minussa ristiriitoja ja ahdistustakin. Olen altis epäilyksille, koska haluan pyrkiä uskossa totuuteen. Minuun on helppo vaikuttaa. Tarpeeksi usein kun kuulee, että "lestadiolaiset joutuvat usein mielisairaalaan uskolla painostuksen vuoksi", ei se voi olla vaikuttamatta ja aiheuttamatta epäilyksiä, vaikka olisi kuinka varma uskostaan.

Sinänsä tuo ehkäisyasia mietityttää lähinnä sellaisten äitien kannalta keiden tiedän olevan ylirasittuneita. Eiköhän Jumala heille voimaa kuitenkin anna niin paljon kuin he tarvitsevat.

Henkilökohtaisesti pidän kaikkea vl: een liittyvää melko raittiina ja hyvänä. Kuten eräs sisar sanoikin, että "ei edes vl voi olla täydellistä, kyse on vain lapsenkaltaisesta uskosta".

Mielelläni en kuitenkaan nimittele ketään epäuskoiseksi. Siinä on jokin halventava vivahde. Ja tämä lauseen tarkoituksena ei ollut kirkastaa kruunuani lisää (kiitos vaan siitä :D ). Olen joskus haaveillut diakonin tms. työstä, mutta taidan olla liian "kiltti" siihen työhön. Eräs psykiatrikin sanoi, että parempi näyttää "pahuutensa" reilusti kuin kätkeä se tekopyhän kuoren alle! Toisaalta en nyt kovin ilkeämielistäkään hoitajaa haluaisi vanhuksena, vaikka olisi kuinka rehellisesti sellainen :wink:

Välillä tuntuu, että voisi siirtyä "Tex Willer-osastolle" näissä pähkäilyissään, vai sopisiko naiselle paremmin kakkureseptien tutkiminen :lol: ?
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja Jaakko » 10 Touko 2007, 08:13

Et ole kuule Maarimi ainoa, joka kipuilee tuollaisissa tuntemisissa. Luonnostaan herkkä (tunteellinen) ihminen joutuu tekemään erityistä työtä siinä, että tunne-elämä ei saisi vaikuttaa väärällä lailla siihen, mitä uskon kautta näemme.

Kyllä se minustakin tuntuu hyvin pahalta ja varmasti jokaisesta uskovaisesta, kun ajattelee kanssakeskustelijasta, tuttavasta tai ystävästä, että hän on epäuskossa. Tämähän on tietyllä tapaa aivan kristitynkin merkki, että kantaa huolta ja rukouksen mieltä, että tämän maailman epäuskoiset saisivat parannuksen armon. On tietysti aina vaarana tuomiohenkisyyskin, mutta vielä enempi tulee rohkeasti uskoa siihen, mitä Henki meille kirkastaa ja uskon silmin näemme.

Ja sitten haluaisin lohduttaa ja rohkaista, että ei siinä epäuskoisen sanan käytössä ole mitään muuta kuin Raamatullinen perusta. Ihmisiä ei ole kuin uskovaisia ja epäuskoisia, Jumalan edessä. Nimityksiä, kielikuvia on myös paljon muitakin, mutta aina on kyse vain kahdesta joukosta.

Meidän puheestamme kuuluu ja tulee kuulua vain lain saarna niille, jotka lain alla ovat. Laki on se, joka ohjaa Kristuksen luo. Se ei ketään autuuta eikä pelasta. Lain kautta tulee synnin tunto ja laki tappaa ihmisen, jotta Kristus voi sitten ihmisen kuolleista herättää. On siis myös valvomisen paikka siinä, että ei mene hempeyteen tms. ja ala pitämään evankeliumia halpana myötäilemällä ja lohduttamalla tämän maailman ihmistä. Tässä en puhu siis siitä inhimillisestä lohdutuksesta, jota maailmakin tekee toisilleen ja meidänkin velvollisuus ja oikeus on sitäkin toimittaa.

Jeesus moitti jopa opetuslastenkin epäuskoa. Tässäkin on kuitenkin eri asia olla epäuskossa, epäuskoinen kuin että uskovaisena (ainakin itse) kokee niin usein kelvottomuutta, epäilyksiä, jne. ja se usko tuntuu niin monelta kohtaa heikolta. Epäusko näkyy tällöin niin kuin opetuslapsilla, kun Jeesus heitä nuhteli, että eivät uskoneet toisia opetuslapsia, että hän on noussut ylös kuolleista.

Kaikessa on hyvä muistaa lohdutuksen sana, että Jumala ei hylkää omiaan. Jumala pitää lupauksensa. Ja vaikka me emme olisi uskollisia, Jumala on uskollinen ja rakastava Isä.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja O.M » 10 Touko 2007, 08:51

Jaakko kirjoitti:Meidän puheestamme kuuluu ja tulee kuulua vain lain saarna niille, jotka lain alla ovat. Laki on se, joka ohjaa Kristuksen luo. Se ei ketään autuuta eikä pelasta. Lain kautta tulee synnin tunto ja laki tappaa ihmisen, jotta Kristus voi sitten ihmisen kuolleista herättää. On siis myös valvomisen paikka siinä, että ei mene hempeyteen tms. ja ala pitämään evankeliumia halpana myötäilemällä ja lohduttamalla tämän maailman ihmistä. Tässä en puhu siis siitä inhimillisestä lohdutuksesta, jota maailmakin tekee toisilleen ja meidänkin velvollisuus ja oikeus on sitäkin toimittaa.


Monesti tuntuu vaikealta itsellekin pitää raja selvänä, jos inhimillisesti ajatellen kaikin puolin mukava ihminen yrittää saada hyväksyntää väärälle hengellisyydelleen. Aina ei ole helppoa uskoa siihenkään, että paraskin ihmisteko on Jumalan edessä niin kuin saastainen vaate. Niin omavanhurskas ja ylpeä on lihamme. Sen työt saa kuitenkin Hengen miekalla kuolettaa. Hempeys on lihan hedelmä, rakkaus Hengen hedelmä. Henki sotii lihaa vastaan ja liha Henkeä vastaan. Rajat ovat rakkautta eikä Jumala kiusan tähden ole niitä rajoja ihmisille asettanut, vaan on kirjoittanut lakinsa ihmisten "sydämentauluihin".
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Jaakko » 10 Touko 2007, 09:08

Täytyy vielä lisätä hyvin tärkeä asia kommenttiini.

Jos tuota tekstiäni luki yksikin sellainen, joka tuntee olevansa uskosta osaton ja Jumala on sinussa saanut herättää kyselevän mielen ja saatat aivan hätäilläkin, että mistä löytyy se lääke näihin omantunnon haavoihin, jotka niin tuskallisia ovat. Rakas ystäväni, ei sinulle tahdota lakia saarnata niin kuin evankeliumia ei olisikaan vaan kuuluttaa Isän Jumalamme terveisiä, että tee parannus ja usko se evankeliumi, jota me saarnaamme.


Veljet ja sisaret täydentäkööt, mitä näillä yritin vajavaisesti sanoa.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja O.M » 10 Touko 2007, 09:17

Maarimi kirjoitti:Lähipiirini ovat eri- tai epäuskoisia, eikä minun uskoani katsota välttämättä suopeasti. Se aiheuttaa minussa ristiriitoja ja ahdistustakin. Olen altis epäilyksille, koska haluan pyrkiä uskossa totuuteen. Minuun on helppo vaikuttaa. Tarpeeksi usein kun kuulee, että "lestadiolaiset joutuvat usein mielisairaalaan uskolla painostuksen vuoksi", ei se voi olla vaikuttamatta ja aiheuttamatta epäilyksiä, vaikka olisi kuinka varma uskostaan.


Tiedän henkisesti sairaita uskovaisia, mutta en ole koskaan ajatellut, että heitä olisi mitenkään enemmän vai vähemmän meidän keskuudessamme kuin yhteiskunnassa muutoin. Ne, jotka äkkiseltään tulevat mieleen, ovat sairastuneet ihan muista kuin suoranaisesti uskoon liittyvistä syistä. Toki psyykkinen sairastuminen ja tervehtyminen ovat eräänlaisia kokonaisprosesseja, johon varmaan omalta osaltaan vaikuttaa uskonelämä, sen antama turva (tervehtyminen) tai sen ongelmat (sairastuminen). Sairastuminen (ja tervehtyminenkin) lienee kuitenkin ainakin yleensä paremminkin useiden osatekijöiden summa kuin yhdellä syyllä selitettävä asia. Tuo "painostuksen vuoksi" mielisairaalaan joutuneista lestadiolaisista on kepeä, heikosti perusteltu suomi24-legenda.

Sinänsä tuo ehkäisyasia mietityttää lähinnä sellaisten äitien kannalta keiden tiedän olevan ylirasittuneita. Eiköhän Jumala heille voimaa kuitenkin anna niin paljon kuin he tarvitsevat.


Tiedän, että joissain perheissä jaksaminen voi olla vaikeaa. Yhden vapaan viikonlopun hommaaminen vanhemmille voi olla iso asia. Jossain laulussa lauletaan (en muista missä): "Mutta sulta saan, voimat aikanaan, siksi puolees nytkin käännyn."

Mielelläni en kuitenkaan nimittele ketään epäuskoiseksi. Siinä on jokin halventava vivahde.


Käytettiinpä mitä nimitystä tahansa, on raja maailmaan syytä pitää mielessä. Uskovaiset "ruukaavat" sanoa suruttomia ja omavanhurskaita epäuskoisiksi. Jumala on säätänyt meidät tekemään hedelmää. Meidän tehtävämme on varoittaa synnistä, sen vaaroista sekä saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä. Lopullista tuomiota meidän on tarpeetonta ja luvatontakin julistaa. Emme sano: "Mene helvettiin", vaan "Tee parannus, jottet joutuisi helvettiin." Maailman ihmiset mielellään kuulevat tämän parannuskehotuksen tuomiona, vaikka siinä nimenomaan lohdullisesti ilmoitetaan, että armonaikaa on yhä jäljellä ja tänä päivänä on Jumalan valtakunta juuri sinun kohdallesi lähestynyt.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja timoteus » 10 Touko 2007, 09:38

Jaakko
Kyllä se minustakin tuntuu hyvin pahalta ja varmasti jokaisesta uskovaisesta, kun ajattelee kanssakeskustelijasta, tuttavasta tai ystävästä, että hän on epäuskossa. Tämähän on tietyllä tapaa aivan kristitynkin merkki, että kantaa huolta ja rukouksen mieltä, että tämän maailman epäuskoiset saisivat parannuksen armon. On tietysti aina vaarana tuomiohenkisyyskin, mutta vielä enempi tulee rohkeasti uskoa siihen, mitä Henki meille kirkastaa ja uskon silmin näemme.

Ja sitten haluaisin lohduttaa ja rohkaista, että ei siinä epäuskoisen sanan käytössä ole mitään muuta kuin Raamatullinen perusta. Ihmisiä ei ole kuin uskovaisia ja epäuskoisia, Jumalan edessä. Nimityksiä, kielikuvia on myös paljon muitakin, mutta aina on kyse vain kahdesta joukosta.


Minusta on loukkaava että korostetaan sitä että minä olen uskossa ja sinä epäuskossa vaikka toinen on ollut kristitty vuosikymmeniä. Ei itseään uskovana pitävä rupea uskoaan epäilemään vaikka häntä nimiteltäisiin kuinka. Normaalit käytöstavat riittävät. Toisia ihmisiä ja heidän vakaumustaan on syytä kunnioittaa vaikka olisikin erimieltä heidän kanssaan.
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

ViestiKirjoittaja O.M » 10 Touko 2007, 09:52

timoteus kirjoitti:Minusta on loukkaava että korostetaan sitä että minä olen uskossa ja sinä epäuskossa vaikka toinen on ollut kristitty vuosikymmeniä. Ei itseään uskovana pitävä rupea uskoaan epäilemään vaikka häntä nimiteltäisiin kuinka. Normaalit käytöstavat riittävät. Toisia ihmisiä ja heidän vakaumustaan on syytä kunnioittaa vaikka olisikin erimieltä heidän kanssaan.


Kutsutko muslimeja uskovaisiksi?
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja timoteus » 10 Touko 2007, 10:12

O.M kirjoitti:
timoteus kirjoitti:Minusta on loukkaava että korostetaan sitä että minä olen uskossa ja sinä epäuskossa vaikka toinen on ollut kristitty vuosikymmeniä. Ei itseään uskovana pitävä rupea uskoaan epäilemään vaikka häntä nimiteltäisiin kuinka. Normaalit käytöstavat riittävät. Toisia ihmisiä ja heidän vakaumustaan on syytä kunnioittaa vaikka olisikin erimieltä heidän kanssaan.


Kutsutko muslimeja uskovaisiksi?


He tuskin vaativatkaan että kristityt pitäisivät heitä uskovina :lol:

Silti tietysti on kunnioitettava muslimin vakaumusta. Ei häntä voi myöskään pakolla käännyttääkään.
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

ViestiKirjoittaja Jaakko » 10 Touko 2007, 10:26

Saattaa tuntua sanoihin tarttumiselta, mutta me emme ketään (pakolla) käännytä uskoomme. Se on yksin Jumalan työ ja ihminen uudestisyntyy, kun hän saa palaamisen armon.

Toisekseen on eri asia olla Jumalan edessä totinen kristitty kuin ihmisten edessä ulkonainen kristitty. Kiivaimmat fariseukset olivat varmasti joidenkin silmissä äärimmäisen hienoja ja oikeita todellisia uskovaisia, mutta Jumalan edessä kauhistuttavia ja kelvottomia omavanhurskaita.

Tämä on syytä muistaa tai Raamatun sana unohtuu. Siksi ei ole ollenkaan väärin uskosta osattomallle omavanhurskaalle osoittaa hänen tilansa juuri sillä taidolla ja lahjalla, jonka Jumala on kylvömiehelle antanut.

EDIT: Jätän osaltani keskustelun tähän tästä asiasta.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja timoteus » 10 Touko 2007, 10:41

Jaakko"]Saattaa tuntua sanoihin tarttumiselta, mutta me emme ketään (pakolla) käännytä uskoomme. Se on yksin Jumalan työ ja ihminen uudestisyntyy, kun hän saa palaamisen armon.


Pakottaminen tai painostaminen eivät ole kristitylle sopivia keinoja.

Palaamisen armo? Keillä?
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

ViestiKirjoittaja O.M » 10 Touko 2007, 10:46

timoteus kirjoitti:He tuskin vaativatkaan että kristityt pitäisivät heitä uskovina :lol:

Silti tietysti on kunnioitettava muslimin vakaumusta. Ei häntä voi myöskään pakolla käännyttääkään.


Olen samaa mieltä siitä, että toisen vakaumusta on jollain tavalla kunnioitettava, olipa sitten muslimi, ateisti, baptisti tai vl. Kunnioitus liittyy toisen vapauteen valita (tarkoitan valintaa ajallisesta/yhteiskunnallisesta näkökulmasta). Toivon, että tekisit parannuksen, mutta en vaadi sinua siihen, koska uskoon ei voi pakottaa. Vakaumuksen kunnioittamiseen liittyy myös, ettei voi edellyttää toiselta tämän pitävän itseään vastoin vakaumustaan uskovana. En esim. edellytä sinulta, että pidät tai kutsut minua uskovaksi.

Raamatun mukaan Pirukin uskoo Jumalan olemassaoloon.

"Sinä uskot, että yksi Jumala on, sen sinä oikein teet; perkeleet myös sen uskovat ja vapisevat" (Jaak.2:19).

Jeesuksen sovitustyön kohdalleen uskovat pysyvät hänen opissaan, koska oikea oppi on oikean uskon ilmenemismuoto. Ne, jotka eivät pysy, ovat jumalattomia eli epäuskoisia.

"Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika" (2.Joh.1:9).
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja lukkari » 10 Touko 2007, 10:48

timoteus kirjoitti:
Jaakko"]Saattaa tuntua sanoihin tarttumiselta, mutta me emme ketään (pakolla) käännytä uskoomme. Se on yksin Jumalan työ ja ihminen uudestisyntyy, kun hän saa palaamisen armon.


Pakottaminen tai painostaminen eivät ole kristitylle sopivia keinoja.

Palaamisen armo? Keillä?


Niillä, jotka ovat syntien tähden elävästä uskosta eroon joutuneet. Siis kaikilla ihmisillä on siihen mahdollisuus. Täältä löytyy keskusteluja kasteen sakramentista, kastamattoman lapsen uskosta ja uudestisyntymisestä yllin kyllin, joten ei ehkä kannata tässä ketjussa siitä jatkaa.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja lukkari » 10 Touko 2007, 11:03

Me emme halua painostaa ketään. Kun sanomme tee parannus ja usko synnit anteeksi. Usein ihmiset ottavat sen kadotustuomiona. Kumpaa me tarjoamme armoako vai tuomiota?
Timoteukselle Paavali kirjoittaa:

1 Niin minä siis todistan Jumalan ja Herran Jesuksen Kristuksen edessä, joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, hänen ilmestyksessänsä ja valtakunnassansa:
2 Saarnaa sanaa, pidä päälle sekä hyvällä että sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele, neuvo kaikella siveydellä ja opetuksella;
3 Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät,
4 Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat.
5 Mutta valvo sinä kaikissa, kärsi ja kestä vaivoissa, tee evankeliumin saarnaajan työ ja toimita virkas täydellisesti.

Me haluamme elää niinkuin me uskomme. Kompastuskivi mihin usein loukkaannutaan on siinä, että uskomme Jumalan vanhurskauttavan vain seurakunnassansa.

1, Joh. 5

18 Me tiedämme, että jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei hän syntiä tee; vaan joka Jumalasta syntynyt on, se varjelee itsensä, ja paha ei rupee häneen.
19 Me tiedämme, että me olemme Jumalasta ja koko maailma on pahuudessa.
20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä.

Parannuksen ahdas portti on aina vain ahtaampi, mitä lähemmäksi ajan iltaa saavutaan. Vielä se on kuitenkin auki kaikille, jotka syntinsä haluavat anteeksi.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron