Kuinka moni vl:ä kuuluu kirkkoon?

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Kuulutko kirkkoon?

Kyllä
26
84%
Ei
3
10%
Liityn tulevaisuudessa
1
3%
Eroan tulevaisuudessa
0
Ei ääniä
ei kantaa
1
3%
 
Ääniä yhteensä : 31

ViestiKirjoittaja Maarimi » 10 Touko 2007, 17:28

Asiallinen keskustelu saa hyvälle mielelle. Se on paljon omastakin asenteesta kiinni.

Jaakko, ymmärsit hyvin tuon tunneherkkyyden :wink: ! Ja onhan se toki niin, että suruttomalle ei liian hempeä saa olla. Sielunhoitotyössä se on varmaan tärkeää, että huomaa eron todellisin sielunhädän ja valheellisen välillä. Toki joskus voi ystävällinen ele saada vilpillisen ihmisen omantunnon toimimaankin! Tuo ei ole aina niin mustavalkoinen asia.

Timoteus, lienee olet luterilainen ja käyt kirkossa! Kaikkia vakaumuksia tulee kunnioittaa, muuten olisi aika toivotonta tulla toimeen esim. työkavereiden kanssa. Itsestään selvää ei silti ole, että minun uskoa kunnioitetaan. Kyllä pilkkaan saa varautua ja tottua, kun uskoaan tunnustaa, vaikka sanoisi vain, että käy sunnuntaisin kirkossa! Olisihan se ihanteellista, että "kristityt" sanalle ei tarvittaisi alaryhmiä, vaan kaikki uskoisivat samalla tavalla. Ja voisi olla korrektimpaa puhua vanh.lestadiolaisista ja esim. kirkkouskovaisista kuin uskovaisista ja epäuskoisista.

O.M. Jos olisinkin lukenut noita mielenterveysasioita vain 24-palstalta, en niitä edes miettisi, enkä paljon siellä käykään, koska tykkään sivistyneestä vuoropuhelusta. Minulle näitä ikäviä asioita tultu sanomaan ihan todellisesti ja kehotettu jättämään tämä usko. Kyllä olen joutunut ihmettelemään sitä vihaa, mitä ulkopuoliset ja tietämättömät kokevat vl:a kohtaan. Minulle onkin tullut tärkeäksi kertoa hyviä asioita vl:sta, ja todella toivoisin, että vl:t rikastuttaisivat rohkeasti lut.kirkon seurakuntaelämää.
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Touko 2007, 17:35

Vastatako vai ei, vastaan nyt hiukan kuitenkin. Tietoni mukaan timoteus on babtisti, kun satuin ensi kerran tälle palstalle, pysäyttivät hänen provosoivat kirjoituksnea minut lukemaan sitä keskustelua. Lopulta tuntui aiheelliselta vastata, niin jouduin rekisteröitymään palstalle. Katsokaa päivää vasemmalta puolen tätä viestiä.

Jos tietoni on väärä, tottapa minua oikaistaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Tero A.A. » 10 Touko 2007, 18:40

Maarimi kirjoitti:Niin voihan se olla turhaakin ja omavanhurskasta täällä puolustaa heikompiaan. Oma uskoni taitaa tosiaan olla myös ulkoista, kun noudatan niin tarkkaan lain kirjainta. Ehkä turhaan mietin heitä, jotka eivät ehkä jaksa kilvoitella, ja olen liian inhimillinen. Jotain tällaisessa ajatusmallissa kuitenkin sotii Jeesuksen sanoja vastaan, mutta kuuliaisuus ennenkaikkea!


Anteeksi jos olen kovasanainen. Kyllähän vanhoillislestadiolaisia voi kuvata kirkkouskovaisia ahdasmielisemmiksikin, vai voiko? Kerran kirkon jumalanpalveluksessa ehtoollisjonossa yksi mummo etuili minun edelleni ja naispappi silmäsi halveksivasti, niistä tein johtopäätöksen että käännyn kannoillani enkä mene ehtoolliselle tämän joukon kanssa. No ei voi väittää, etteikö vl.piireissä olisi tapahtunut jotain vastaavaa, ja siinäpä sitä onkin vaikea selittää että kuinka me väitämme oikeassa olevamme. Mutta pääasiassa vanhoillislestadiolaisia kuvaa armahtavaisuus luonteenpiirteenä paljon paremmin kuin kirkkouskovaisia. Ja tärkeintähän on kokemus, ettei missään muualla ole synneistään eroon päässyt kuin Rauhanyhdistyksellä.

Mutta eihän meidän tarvitse miettiä kenenkään kohdalla, onko hän kelvollinen Jumalan edessä. Jos me olisimme sielutietäjiä, me olisimme jumalia.

Luuk. 13
23. Niin sanoi yksi hänelle: Herra, vähäkö niitä on, jotka autuaaksi tulevat? Ja hän sanoi heille:
24. Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida.
Tero A.A.
vakiintunut
 
Viestit: 136
Liittynyt: 11 Marras 2006, 15:18

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Touko 2007, 11:40

Maarimi kirjoitti:Jaakko, ymmärsit hyvin tuon tunneherkkyyden :wink: ! Ja onhan se toki niin, että suruttomalle ei liian hempeä saa olla.


Jaakolla on taito ilmaista kauniisti asia. On hyvä, että meissä on erilaisia luonteita ja ilmaisutapoja. Näyttää siltä, että olet ymmärtänyt asian. Pyydän samalla anteeksi Maarimi, jos liian "kovilla ampuen" tuputan uskovaisten kantoja asioihin.

O.M. Jos olisinkin lukenut noita mielenterveysasioita vain 24-palstalta, en niitä edes miettisi, enkä paljon siellä käykään, koska tykkään sivistyneestä vuoropuhelusta. Minulle näitä ikäviä asioita tultu sanomaan ihan todellisesti ja kehotettu jättämään tämä usko. Kyllä olen joutunut ihmettelemään sitä vihaa, mitä ulkopuoliset ja tietämättömät kokevat vl:a kohtaan. Minulle onkin tullut tärkeäksi kertoa hyviä asioita vl:sta, ja todella toivoisin, että vl:t rikastuttaisivat rohkeasti lut.kirkon seurakuntaelämää.


Kyllähän erilaisiin ennakkoluuloihin törmää välillä, ei käy kiistäminen. Monesti kyse on tietämättömyydestä, mutta monesti myös siitä, että tietää liikaa asioita, jotka eivät miellytä omaa lihaa. Esim. uskovaisten alkoholikanta on monelle "sivistyneelle" viinin lipittäjälle pahennukseksi.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja lukkari » 11 Touko 2007, 12:41

Muutama sana vielä liittyen Maarimin mainitsemiin mielenterveysjuttuihin jne. Usein keskustelupalstoilla näytetään(s24) unohtavan se, että uskovaiset ovat lihaa ja verta. Meidän saviastia rapistuu, on monenlaista sairautta vaivaa. Mielikin saattaa sairastaa uskovaisella niinkuin hyvin tiedämme. Jos nyt keskusteluja on uskominen, niin useat niistä vaivoista johtuvat meidän "ahdasmielisestä" uskostamme tai hoitomiesten julmuudesta.
Oikeasti tässä maailmassa on valtavasti ahdistusta, pelkoa ja turvattomuutta. Tässä ajassa moni kaipaa "hoitomiestä" sellaista, joka toisi laupiaan samarialaisen öljyä ja siteitä. Pahoinvointi näkyy ajassamme psyykelääkkeiden ja alkoholin käytössä. Uskovaisena matkaa tehdessä, ei sairaudetkaan meitä lannista.

Tähän Lutherin kirjoitukseen on helppo yhtyä:

Jumala on sen tähden niin ihmeellinen, että hän on valmistanut rauhan kaikkien koettelemusten keskelle. Maailmassa on rauha vain jos mikään ei häiritse sitä. Mutta Jumala antaa rauhan, jossa ihminen levottomuuksissakin suhtautuu kaikkeen rauhallisesti ja tuntee kaiken keskellä syvää turvallisuutta.

Joh. 14:27

Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille: en minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älkään teidän sydämenne murheellinen olko, älkään myös peljätkö.


Suokaa anteeksi, että rönsyilen aiheesta...
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Maarimi » 11 Touko 2007, 17:57

Olettepas nyt kohteliaita anteeksi pyyntöinenne, ja kaiketi vilpittömiäkin. En ole pitkävihainen. Toki saatte anteeksi. Saanhan minäkin, jos olen jollekin pahaa mieltä aiheuttanut :oops: ? En ole niitä helpoimpia luonteita, ja kaikista vähiten itselleni :lol:. Olen kiinnostunut uskonasioista avoimesti, ja luen paljon aika ennakkoluulottomasti. Onhan siinä se vaara, että kadottaa lapsenomaisen uskon niin ettei huomaakaan.

On minuakin harmittanut joskus ehtoollisella esim. papin käytös. Ehkä on paras, kun kirkossa käydessään ei tarkkaile muita vaan keskittyy omaan hiljentymiseen ja asioidensa mietiskelyyn.

Ahdas on portti, ja minun on välillä vaikea hyväksyä sitä, kun toivoisin läheistenikin pääsevän siitä sisälle. Kunpa muistaisin, että ne asiat eivät ole minun päätettävissä, vaan tässäkin asiassa pitää olla nöyryyttä rukoilla "tapahtukoon Hänen tahtonsa, ei minun".
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja Nepheg » 11 Touko 2007, 23:01

Olen jo oman seurakunnan jäsen.
Sehän on kirkko kirkossa. :wink:
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Maarimi » 12 Touko 2007, 15:51

On olemassa näkyvä ja näkymätön kirkko. Ainoastaan Jumala tietää todellisen kirkon rajat!
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja lukkari » 13 Touko 2007, 11:56

Maarimi näin on tietyssä mielessä. Olen sen ymmärtämässä niinkuin meille kymmenen neitseen vertauksessa kerrotaan. Kaikki siionin asuvaiset eivät jaksa valvoa ja uskon liekki on sammunut. He siis kulkevat meidän kanssamme tässä valtakunnassa. Näistähän puhutaan Raamatussa nimikeillä mädät kalat tai ohdakkeet. Näiden eroittelu ei ole meidän tehtävä. Näkymätöntä seurakuntaa en kuitenkaan usko olevan muualla kuin tässä valtakunnassa, jonka jäseneksi olemme armosta päässeet osallisiksi. Seurakunnan ulkopuolella ei ole kuitenkaan Kristusta. Tämä asia on kuitenkin hengellinen, jota ei voida ilman Jumalan henkeä ymmärtää. Korintolaiskirjeessä puhutaan viisaudesta ja Jumalan Hengestä, joka meille Kristuksessa on annettu hänen valtakunnastaan.

1 Kor 2:

Ihmisviisaus ja Jumalan viisaus

6 Viisautta me julistamme siihen kypsyneille, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailmanajan kukistuvien valtiaiden viisautta.
7 Me julistamme Jumalan salaista, kätkettyä viisautta, jonka hän jo ennen aikojen alkua on määrännyt meidän kirkkaudeksemme.
8 Sitä ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut, sillä jos he olisivat sen tunteneet, he eivät olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa.
9 Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.
10 Meille Jumala on sen ilmoittanut Hengellään, sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet.
11 Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.
13 Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.
14 Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla
.
15 Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia.
16 -- Kuka tuntee Herran mielen, niin että voi neuvoa häntä? Mutta meillä on Kristuksen mieli.

Biblia:
6 Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä, ei tämän maailman viisaudesta, eikä tämän maailman päämiesten, jotka hukkuvat.
7 Vaan me puhumme siitä salatusta Jumalan viisaudesta, jonka Jumala on ennen maailman alkua säätänyt meidän kunniaksemme,
8 Jota ei yksikään tämän maailman päämiehistä tuntenut; sillä jos he olisivat tunteneet, niin ei he olisi kunnian Herraa ristiinnaulinneet.

9 Vaan niinkuin kirjoitettu on: joita ei silmä ole nähnyt, eikä korva ole kuullut, ja ei ihmisen sydämeen ole astunut, joita Jumala on niille valmistanut, jotka häntä rakastavat.
10 Mutta meille on Jumala sen ilmoittanut Henkensä kautta; sillä Henki kaikki tutkistelee, Jumalan syvyydetkin.
11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, vaan ihmisen henki, joka hänessä on? Niin myös ei yksikään tiedä, mitä Jumalassa on, vaan Jumalan Henki.
12 Mutta emme ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka Jumalasta on, että me tietäisimme, mitä meille Jumalalta annettu on,
13 Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.

14 Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.
15 Mutta hengellinen tuomitsee tosin kaikkia, vaan ei hän keltäkään tuomita.
16 Sillä kuka on tietänyt Herran mielen, joka tahtoo hänelle neuvoa antaa? Mutta meillä on Kristuksen mieli.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

Edellinen

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron