Oletko (vl-)uskovaisesta perheestä?

[O.M]

Selvitetäänpä vähän palstalaisten taustoja ja samalla tämän palstan seuraamisen motiiveista jotain.

[lukkari]

Nuorena oli toinen jalka maailmassa, mutta Jumala armosta, pääsin vapaaksi armolapseksi.

[Nepheg]

Isän äidin puolelta VL:iä, mutta isä luopunut tästä uskosta kauan sitten...

[O.M]

Ääniä annettu 23 ja se taitaapi ollakin samalla palstan rekisteröityneiden aktiivisten vakiokäyttäjien määrä. Ainakin kirkkoäänestyksessä näyttää ääniä tulleen täsmälleen saman verran. Rekisteröitymättömiä vakiolukijoita on varmasti myös, mutta heidän määräänsä on paha arvioida. Satunnaisia käyttäjiä taas on selvästi enemmän. Rekisteröityneiden listalla on jatkuvasti 160-170 nimimerkkiä, vaikka passiivisia nimimerkkejä ja robottien nimimerkkejä poistellaan vähin erin.

Äänestäneissä on odotetusti suurin osa meitä vl-perheiden kasvatteja, mutta parannuksen kautta liikkeeseen tulleita on myös huomattavan paljon. Oikeassa elämässä osuus lienee pienempi.

"Mädiksi kaloiksi" tällä hetkellä ei ole ilmoittautunut kukaan, melko odotetusti. Harvoin ihminen tiedostaa ko. tilansa pitkään. Tilan tiedostamista seuraa joko parannus tai paatumus. Niin kävi minullekin.

Yllättävää on, ettei tällä palstalla ole lainkaan tuhlaajapoikia/-tyttöjä.

Entiset vl:t loistavat poissaolollaan, he suosinnevat Suomi24:sta.

Kaksi uskostamme aidosti kiinnostunuttakin on palstalla, mikä on mukava havaita. Ja vl:suudesta saa toki olla kiinnostunut muistakin syistä kuin parannuksen teko mielessään. Olisi kuitenkin tärkeää ajatella parannustakin täällä armon ajassa.

Gallupit ovat mielenkiintoisia.

[nuusku]

Olisin kysynyt, että mitä tuo käsite "mätä kala" täsmälleen tarkoittaa? Tai mitenkä se eroaa "tuhlaajapojan reissusta", millainen on mätä kala joka ei ole tuhlaajapoika? Olen itse saanut olla kohta kaksi vuotta uskomassa, olen epäuskoisesta kodista ja sain silloin parannuksen armon. En ole kuullut tuosta käsitteestä oikein selitettävän. Sehän on siinä Jeesuksen vertauksessa, mutta millaisia on ihmiset jotka kuuluvat siihen kategoriaan? Kysyn siksi, että itse epäilen kyllä vähän väliä, että olenko minä mätä kala, kun ainakin siltä usein tuntuu. Halu on kyllä olla uskomassa, mutta kun on niin täysin kylmän tuntoinen ja viallinen, ja jonain päivänä ei aina meinaa edes muistaa Jumalaansa, kun ajatukset on niin muissa asioissa. Ja monesti ajatukset keskittyy pitkänkin aikaa vaan omaan sydämeen ja valvomisiin, ennenkuin sitten sattuu muistamaan, että kaikkihan onkin jo maksettu. Ja silloinkin on lähes kiittämätön siitä mitä on saanut. Epäilyksiä ja epäluottamusta on varmasti paljon enemmän kuin uskoa ja luottamusta. Millainen on ihminen, joka on tuossa mädän kalan tilassa?

[lukkari]

kalathan ovat parvessa. Parvessa on eläviä kaloja ja sitten kuolleita kaloja. Sellaiset henkilöt, joiden sydämestä on usko sammunut, mutta kulkevat kuitenkin Jumalan lasten joukossa, ovat näitä mätiä kaloja tai ohdakkeita vehnäpellossa. Näin olen ymmärtänyt, en tiedä olenko oikein ymmärtänyt.

[Taavetti]

Täsmälleen on hankala määritellä, mutta tavallisesti sillä ymmärretään jaetulla sydämellä kulkemista. Siis että pitää uskovaisen ulkoasua ja/tai näyttelee uskovaista, mutta elää salatuissa tahallisissa synneissä. Siinä se määrittely on lyhyen mukaisesti kerrottuna.

[lukkari]

Kysyn siksi, että itse epäilen kyllä vähän väliä, että olenko minä mätä kala, kun ainakin siltä usein tuntuu. Halu on kyllä olla uskomassa, mutta kun on niin täysin kylmän tuntoinen ja viallinen, ja jonain päivänä ei aina meinaa edes muistaa Jumalaansa, kun ajatukset on niin muissa asioissa. Ja monesti ajatukset keskittyy pitkänkin aikaa vaan omaan sydämeen ja valvomisiin, ennenkuin sitten sattuu muistamaan, että kaikkihan onkin jo maksettu. Ja silloinkin on lähes kiittämätön siitä mitä on saanut. Epäilyksiä ja epäluottamusta on varmasti paljon enemmän kuin uskoa ja luottamusta. Millainen on ihminen, joka on tuossa mädän kalan tilassa?

Tuttuja tunteita jokaiselle uskovaiselle nuo nuuskun tunteet... kuolleella kalallahan tuskin on mitään tuntoa.

[O.M]

Olisin kysynyt, että mitä tuo käsite "mätä kala" täsmälleen tarkoittaa? Tai mitenkä se eroaa "tuhlaajapojan reissusta", millainen on mätä kala joka ei ole tuhlaajapoika?

Ymmärrän eron niin, että tuhlaajapoika lähtee Herran siionista, niin kuin tuhlaajapoika lähti vertauksessa isän kotoa. Hän kieltää uskonsa.

Mätä kala ei kiellä uskoaan, vaan jää Jumalan valtakunnan verkkoihin eli jatkaa elämistään uskovaisten keskuudessa. Mätä kala ei sydämestään usko. Hän voi mielestään uskoa Jeesukseen, mutta sydän on mieltynyt joihinkin tiettyihin nimellisiin synteihin, joiden luvallisuudessa hän elää ja joita hän ei enää näe syntinä.

Milloin ihminen sitten on mätä kala ja milloin vain heikko uskovainen, kun molemmille kuitenkin syntiä tulee? Se voi olla vaikeaa määritellä, koska vain sydänten tuntija, oikeamielinen tuomari sen viime kädessä tietää. Siksi mätien kalojen erottelu salaisten syntien kohdalla onkin jätetty enkelien tehtäväksi.

Periaatteessa ihminen voi joutua (langeta) vaikka tuhat kertaa samaan syntiin, aina aidosti katua ja jättää sen nimellisenä syntinä ripissä pois, ajatellen joka kerta synninpäästön kuultuaan, ettei enää tee niin syntiä. Silloin kysymys ei ole synnin luvallisuudessa elämisestä. Mutta sitten jos asenne on jatkuvasti sellainen, että eihän se synti ole lainkaan synti, kyse on synnin luvallisuudesta. Synnissä eläminen kadottaa, koska synti erottaa Jumalasta.

Otan esimerkiksi alkoholin. Jos ihminen on sairas (alkoholisti), hän saattaa joka kerta juoppouden synnistä parannusta tehdessään ajatella aidosti jättävänsä viinan. Silti liha on heikko ja hän voi löytää itsensä kerta toisensa jälkeen katuvan paikalta.

Toinen ihminen on "kohtuukäyttäjä", joka mielestään käyttää niin hienostuneesti viinaa, ettei juopuessaankaan koskaan juovu. Hän ei koe tekevänsä mitään väärää, vaikka hänen esimerkkinsä saattaa olla paulaksi sille alkoholismiin sairastuneelle lähimmäiselle. Kun hänellä ei mielestään ole syntiä, ei ole ripittäytymisen tarvettakaan. On tullut synnin luvallisuus ja synnissä eläminen (ei syntiin joutuminen) kadottaa.

Mädän kalan syntejä voivat yhtä lailla olla omanvanhurskauden synnit kuin lihallisuuden synnit. Kristitty voi horjua oikealle ja vasemmalle. Molemmat vaarat ovat lähellä. Lisäksi ne monesti esiintyvät samanaikaisesti. Esim. juuri mainitsemani "kohtuukäyttäjä" mielestään täyttää lakia olemalla "raitis juomari", Laestadiuksen terminologiaa lainatakseni. Hän elää samanaikaisesti lihallisessa vapaudessa ja omassavanhurskaudessa, jossa oma kilvoitus tuntuu onnistuneelta. Ketkäpä olisivat omissa teoissaan onnistuneempia kuin raittiit juomarit, rehelliset varkaat ja siveät huorintekijät.

[Maarimi]

Minulla on useinkin olo ollut kuin "tuhlaajatytöllä", kun on elämän aikana ollut monenlaisia horjahduksia, mistä on saanut palata. Siltä tuntui silloinkin kun kerran istuin seurasalissa, ja aiheena oli sopivasti tämä tuhlaajapojan tarina ... aina se koskettaa. Että Isän rakkaus on todellakin niin suurta ja armahtavaa.

Lukkari, mainitsit tunnottomuudesta. Siitä tulikin mieleeni, että "kiitos Herralle", että tunnen näin syntiseksi itseni. En halua sitä tuntoa menettää, vaikka se välillä ahdistaakin, niin että joudun melkein huutamaan "miksi minut hylkäsit"...

[pikkupoika]

Isän äidin puolelta VL:iä, mutta isä luopunut tästä uskosta kauan sitten...

mulla sama muuten mutta en oo ainakaan vielä VL, enkä oo seuroissa käyny. vieläkään.

[Nepheg]

Sinne vaan sekaan "pikkupoika".

[Saunanaama]

Mätä kala ei kiellä uskoaan, vaan jää Jumalan valtakunnan verkkoihin eli jatkaa elämistään uskovaisten keskuudessa. Mätä kala ei sydämestään usko. Hän voi mielestään uskoa Jeesukseen, mutta sydän on mieltynyt joihinkin tiettyihin nimellisiin synteihin, joiden luvallisuudessa hän elää ja joita hän ei enää näe syntinä.

Milloin ihminen sitten on mätä kala ja milloin vain heikko uskovainen, kun molemmille kuitenkin syntiä tulee? Se voi olla vaikeaa määritellä, koska vain sydänten tuntija, oikeamielinen tuomari sen viime kädessä tietää. Siksi mätien kalojen erottelu salaisten syntien kohdalla onkin jätetty enkelien tehtäväksi.

Tässä yllä on tavallaan jo vastaus kysymykseeni, mutta kysynpä silti - vai toteanko vaan? No, joka tapuksessa tuosta "mätänä kalana" olemisesta juontuu mieleeni tämä:

Lestadiolaisuudessahan opetetaan, ettei varsinaisesti ole mitään syntilistaa, siis listaa asioista, jotka olisivat uskovaiselle kiellettyjä, vaan armon ja uskon kautta ihminen oppii luopumaan synnistä. Toisin sanoen omatunto alkaa toimia, kuten sen pitäisi.

Kuitenkin meillä on yhtä monta erilaista omaatuntoa kuin on uskovaistakin, joten se minkä teon tai ajatuksen kunkin omatunto synniksi kirkastaa, on vaihtelevaa. Hyväksyttekö tällaisen tulkinnan? Vai uskotteko, että oikea VL-usko kirkastaa jokaiselle juuri samat asiat automaattisesti?

Eikö kuitenkin ole niin, että yksittäinen ihminen on kuitenkin viime kädessä juuri itse vastuussa tuosta tulkinnasta ja siten tilivelvollinen vain Jumalalle. Jos taas halutaan yhtenäiskulttuuria synnintunnon osalta, se vaatii käytännössä syntilistan tekoa ihan konkreettisesti. Joitain asioita pidetään syntinä vain "tavan vuoksi" eikä niinkään omantunnon poltteen takia - siis yksittäisten ihmisten kohdalla.

Olisivatko nämä tavan vuoksi tiettyjä asioita syntinä pitävät ihmiset sitten kaikki mätiä kaloja? Käsi sydämelle; emmekö kaikki ole silloin tällöin mätiä kaloja? Aina omatunto ei toimi ja synnintunto joko ei tule ollenkaan tai vähintäänkin kovasti jälkijunassa.

Ps. Vastauksena varsinaiseen kysymykseen - olen vaimon kautta VL-uskoon lipuva venhe.

[lukkari]

Saunanaamalle sellainen näkökulma asiaan, että vl-kristillisyys on hyvin yhteisökeskeinen. Uskomme, että näin on ollut aina. Apostolien teossa (2. luku) kerrotaan seurakunnan elämästä.

Seurakunnan yhteiselämä
42 Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.
43 Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja.
44 Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä.
45 He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin.
47 He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

Tällaista on uskovaisten "talostelu" tänäkin päivänä. "Yksityisyrittäjyys" ei kuulu tähän kristillisyyteen. Jumalan lapsia kuvataan perheenä, jonka päänä on Kristus. Sisarusten välinen rakkaus on sitä, että me toinen toisistamme huolta kannamme, kun emme yksin tätä matkaa jaksaisi tehdä.

Toinen näkökulma on siinä, että olemme varovaisia asioilla, jotka meitä saattavat johdattaa Jumalan valtakunnasta ulos pikkuhiljaa.
Jotkut asiat, joita vältämme eivät ehkä ole syntiä sinällään, mutta sellaiset saattavat ajan myötä kiinnittää sydäntä tähän maailmaan, pois elävästä Jumalasta.

[O.M]

Lestadiolaisuudessahan opetetaan, ettei varsinaisesti ole mitään syntilistaa, siis listaa asioista, jotka olisivat uskovaiselle kiellettyjä, vaan armon ja uskon kautta ihminen oppii luopumaan synnistä. Toisin sanoen omatunto alkaa toimia, kuten sen pitäisi.

Kuitenkin meillä on yhtä monta erilaista omaatuntoa kuin on uskovaistakin, joten se minkä teon tai ajatuksen kunkin omatunto synniksi kirkastaa, on vaihtelevaa. Hyväksyttekö tällaisen tulkinnan? Vai uskotteko, että oikea VL-usko kirkastaa jokaiselle juuri samat asiat automaattisesti?

Paavalin kirjoituksia lukien olen tullut käsitykseen, että uskovaisilla voi olla eroja joissain asioissa, kokevatko he jonkin asian synniksi omakohtaisesti vai eivät. Pyhä Henki opettaa kyllä samalla tavalla, mutta ihmisten tietomäärät ja ajattelutavat vaihtelevat persoonittain. Siksi toinen voi kokea epäjumalan uhrilihan syömisen syntinä ja toinen taas katsoo, ettei lihan syöminen sinällään ole mikään synti. Paavalin mukaan vahvojen tulee sietää heikkojen heikkoutta ja heikkojen olla tuomitsematta vahvoja. Se, jolla on tieto, on velvollinen suuremman tietomääränsä ansiosta ymmärtämään enemmän.

"Meidän, jotka väkevät olemme, tulee heikkoin voimattomuutta kärsiä, eikä itsellemme kelvata" (Room.15:1).

Paavalin mukaan heikon pahentaminen on syntiä Kristusta vastaan. Synnissä eläminen kadottaa.

"Kuin te niin syntiä teette veljiänne vastaan ja särjette heidän heikon omantuntonsa, niin te Kristusta vastaan syntiä teette" (1.Kor.8:12).

"Vahva" ei pahenna heikkoa veljeä, mutta hän ei tee niin ansaitakseen autuutta, vaan koska Jumalan terveellinen armo opettaa olemaan pahentamatta lähimmäisenrakkaudesta. Heikko ei tuomitse vahvaa, mutta hän ei niin toimien yritä ansaita autuutta, kuten maailman väärissä hengellisyyksissä tehdään, vaan koska Jumalan terveellinen armo opettaa totuudessa rakastamaan veljiä.

[lukkari]

Oletko O.M tai muut koskaan miettineet sitä, miksi Paavali puhuu "vahvoista", useissa kirjeissään. Toisaalla puhutaan siitä, kuinka Jumalan voima on heikoissa väkevä. Oletteko te tunteneet itsenne "vahvoiksi". Monesti on saanut kokea, että evankeliumi on vahva minä en.

Heikkona nyt kokonaan, mutta turvattuna.
Tahdon jäädä kulkemaan Isän siunattuna.

[O.M]

Olen miettinyt ja ilmaus tuntuu vähän oudolta juuri siksi, että Kristus on nimenomaan heikoissa väkevä. Paavali ei varmaankaan tarkoita, että "vahvat" omalta puoleltaan olisivat sen vahvempia kuin heikot, vaan että heidän omatuntonsa on "vahvempi" joissain asioissa kuin heikkojen, koska heillä on tietoa/luuloa, jota heikoilla ei ole.

Ihan samat tuntemukset on, että uskonkilvoituksessa tuntee itsensä heikoksi ja virheistä oppimattomaksi. Jospa se heikkous tekisi Kristukselle sijaa, saisi voimaa kantaa ristiään ja taivuttaa sydämensä Jumalan väkevän käden alle.

[olmen]

Onko se yleinen vl-käsitys että
"olla uskomassa" tarkoittaa nimenomaan
"olla vl" (aktiivinen sellainen)..?

[Tero A.A.]

Onko se yleinen vl-käsitys että
"olla uskomassa" tarkoittaa nimenomaan
"olla vl" (aktiivinen sellainen)..?

Tuo on pohtimisen arvoinen kysymys. Syntiä on se, minkä ihminen tuntee synniksi, ja syntiä on se, mikä erottaa ihmisen Jumalasta ja lähimmäisestään. Tänä aikana on varmasti kärjistynyt vl:ien ja muiden uskonsuuntien välit. Laestadius mm. puhui kauniisti baptisteista ja joistain muista vapaiden suuntien kristillisyyksistä. Olen kuullut, että SRK oli 1900-luvun alussa yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen sisälähetystyön kanssa. Kun vapaat suunnat alkoivat uudelleenkastaa jäseniään, erosi heidän ja lestadiolaisten joukot opillisesti toisistaan. Tänä päivänä tahtoo syntyä riitoja karismaattisten liikkeiden ja vanhoillislestadiolaisten välille. Vasta olin todistamassa riitaa, kun helluntailaisen syntikäsityksen omaava ihminen moitti meikäläistä nuorta ihmistä tupakoinnista syntinä. Vl. ystäväni oli henkisesti sairastunut, ja heillä on hyvin usein tupakka ainoa kiinnekohta elämään.

Vl. kansanopiston yksi rehtori sanoi, että jos jonkun uskonnon yksikin oppi on väärä, niin se uskonto on väärä. Sama teologi myös lausui, että kaikkien vanhoillislestadiolaisuuden eriseurojen pohjimmaisena syynä on ollut erimielisyys seurakuntaopista. Ehkä noissa riidoissa on vl:ien seurakuntaoppi kärjistynyt. Ei ihmisten tehtävä ole tuomita, sen tehtävän voimme ilomielin jättää Jumalalle. Äskenmainittu vapaakirkollinen ystäväni sanoi, että me olemme muuten samassa uskossa, mutta minulla on vain erilainen seurakuntaoppi. Vastasin siihen, että en tiennytkään, että minulla on jokin seurakuntaoppi. Valkealan suviseuraradiossa yksi uskovainen teologi selitti Jumalan valtakunnan, että se tarkoittaa Jumalan valtaherruutta; hän ei maininnut varsinaisesti ihmisjoukosta. Se käsitys taitaa olla väärä, että Jumalan valtakunta on vanhoillislestadiolaiset ihmiset, jotka suullaan lupaavat uskoa evankeliumin ja tervehtivät Jumalan terveellä. Isä meidän rukouksessa pyydämme nöyrästi, että Jumalan valtakunta tulisi meille, ja lopussa sanotaan, että Sinun on valtakunta.

Pietismin oppi-isänä pidetään Johann Arndtia, http://fi.wikipedia.org/wiki/Johann_Arndt . Hän kirjoitti kirjan Totisesta kristillisyydestä. En ole sitä lukenut, mutta hänet mainitaan mystikoksi. Hän pyrki tosin sovittamaan oppinsa puhdasoppisten luterilaisten kanssa, joilla henkilökohtainen usko tahtoi jäädä ankaran puhdasoppisuuden varjoon. Pietismin siipien suojissa uskomme mukaan elävä evankeliumi silti säilyi, sillä siitä joukosta on tullut herrnhutilaisuus, siitä lukijaisuus ja siitä lestadiolaisuus. Voisi kuvitella, että tuona etsikonaikana, 1600-luvulla totiset kristityt saattoivat ymmärtää seurakuntaopin eri tavalla kuin tämän päivän vanhoillislestadiolaiset. Kristitty tuntee toisen kristityksi Pyhän Hengen kautta. Parannusta täytyisi kyllä saarnata, jos näkee toisen elämän ja opin Raamatun vastaiseksi. Mutta kun se työmaa on niin suuri, niin varmaan voi luottaa, että Jumala löytää omansa ja saattaa heidät lapseksensa.

Joku toimittajasetä tai -täti voi korjata, jos olen kirjoittanut jotain väärin.

[Taavetti]

Lars Leevi Laestadiuksen varhaisista vaiheista, hänen etsimisestään ja löytämisestään voi saada tietoja Seppo Lohen kirjoittamasta kirjasta: Sydämen kristillisyys. Kannattaa etsiä käsiinsä ja lukea.

Siihen on kirjoitettu Laestadiuksen lapsuudesta alkaen, on myös tietoa Juhani Raattamaasta, miten hän katekeettana opetti rippikoululaisia lukemaan Karesuannon kirkossa Ruotsin puolella. Silloin Raattamaa kertoi kuvitelleensa, että on uskomassa, mutta huomanneensa myöhemmin, ettei silloin vielä ollutkaan.