Lähetystyöstä ym.
Piispa Voitto Huotari kutsui suviseurojen puheessaan vl:ia nykyistä laajemmin mukaan kirkon lähetystyöhön. Nykytilanteessa kirkkoon kuuluvat vl:t eivät osallistu yleiskirkolliseen lähetystyöhön, jota tehdään yhteistyössä mm. kirkon ulkopuolisten liikkeiden kanssa. Sen sijaan vl:illa on omaa lähetystyötä Togossa, Keniassa ja Ecuadorissa. Ko. maihin maihin on tietääkseni menty kutsusta, kun Jumala on antanut alueille etsikonajan.
Oma yksittäisen rivi-vl:n näkemykseni on, että yhteistyötä lähetystyössä ei ole tarpeellista lisätä. Globaalissa maailmassa on tilaa sekä yleiskirkolliselle lähetystyölle että vl:sten omalle lähetystyölle. Mielestäni on olemassa vaara, että melko kitkattomaksi vähitellen hioutunut suhde kansankirkon ja sen suurimman herätysliikkeen välillä saattaa muuttua huonompaan suuntaan, jos yhtäkkiä aletaan muuttaa kokemuksen kautta muotoutuneita toimivia yhteistyökuvioita ja käytäntöjä kirkon sisällä.
On myös olemassa vaara, että muutos vl-liikkeen lähetystyökuvioissa voisi vaurioittaa liikkeen omaleimaisuutta. En kertakaikkiaan jaksa uskoa, että uskonnollisen monimuotoisuuden puolesta puhuvat kirkkomme johtavat teologit sellaista haluaisivat. Luinkin joku aika sitten artikkelin, jossa todettiin, että vl:illa on oikeus erityispainotuksiinsa ja omaan kulttuuriinsa. Arvostan ko. näkemystä. Se on sitä oikeaa suvaitsevaisuutta. On itse jotain mieltä, yrittää vaikuttaa toisenkin näkemykseen, mutta jos toivottua vaikutusta ei saavuta, antaa toisen uskoa tavallaan. Jumalakin sallii ihmisen valita väärin, vaikka ei sitä toivoisi.
Todettakoon kuitenkin, että vaikka en näe Huotarin ehdotusta yleiskirkolliseen lähetystyöhön osallistumisesta hyvänä, näen kuitenkin kansankirkossamme yhä paljon hyviäkin puolia. Kirkossamme kastetaan pieniä lapsia kasteen armoliittoon ja näin suodaan pienten lasten uskolle kuuluvat lupaukset iankaikkisesta elämästä myös konkreettisesti aineellisessa muodossa. Kirkossamme jaetaan ehtoollisen sakramentteja kristittyjen uskon vahvistukseksi. Joskus, vaikkakin nykyisin valitettavan harvoin, kuulee ihmisiä muistutettavan synnin vaaroista myös muiden kuin vl-pappien suusta. Ennen kaikkea kirkon sisällä vaikuttaa todellinen Kristuksen kirkko, josta kuuluu yhä iankaikkinen kutsu Jumalan valtakuntaan. Siellä se on saanut olla näihin päiviin asti kirkollisen esivallan suojeluksessa kuin kananpoikanen munankuoren sisällä.
Piispa Huotari viittasi puheessaan epäsuorasti myös tekoihin, jotka hän katsoi uskonnon nimissä tehdyiksi väärinkäytöksiksi. Hän puhui vanhoillislestadiolaisille, mutta vl:na koen itseni myös evankelisluterilaiseksi. Olen evankelisluterilaisena kirkon jäsenenä pahoillani mm. niistä uskonnon nimissä annetuista vääristä opetuksista, joita kirkkomme piirissä esiintyy. Voisin mainita mm. naispappeuden, suhtautumisen homopareihin, avioeroon, ehkäisyyn, alkoholiin sekä väärinymmärrykset sakramenteista ja sanan virasta. Jos tätä lukee joku kirkkomme ulkopuolinen henkilö, niin pahoittelen niitä vääriä opetuksia, joita olet saattanut kuulla kirkostamme. Omalta osaltani pyrin vaatimattomalla panoksellani vaikuttamaan, että ko. vääristä painotuksista päästäisiin kirkossamme eroon. Joudun kuitenkin häpeillen toteamaan, että kirkkomme piirissä tuskin on vielä valmiutta kollektiiviseen anteeksipyyntöön ko. vikaan menemisistä. Ehkä joskus tulevaisuudessa kuitenkin ollaan valmiita myöntämään tehdyt virheet laajemminkin. Toivossa on hyvä elää, kääntyihän koko Niinivekin Joonan puhuteltua kaupunkia.
Oma yksittäisen rivi-vl:n näkemykseni on, että yhteistyötä lähetystyössä ei ole tarpeellista lisätä. Globaalissa maailmassa on tilaa sekä yleiskirkolliselle lähetystyölle että vl:sten omalle lähetystyölle. Mielestäni on olemassa vaara, että melko kitkattomaksi vähitellen hioutunut suhde kansankirkon ja sen suurimman herätysliikkeen välillä saattaa muuttua huonompaan suuntaan, jos yhtäkkiä aletaan muuttaa kokemuksen kautta muotoutuneita toimivia yhteistyökuvioita ja käytäntöjä kirkon sisällä.
On myös olemassa vaara, että muutos vl-liikkeen lähetystyökuvioissa voisi vaurioittaa liikkeen omaleimaisuutta. En kertakaikkiaan jaksa uskoa, että uskonnollisen monimuotoisuuden puolesta puhuvat kirkkomme johtavat teologit sellaista haluaisivat. Luinkin joku aika sitten artikkelin, jossa todettiin, että vl:illa on oikeus erityispainotuksiinsa ja omaan kulttuuriinsa. Arvostan ko. näkemystä. Se on sitä oikeaa suvaitsevaisuutta. On itse jotain mieltä, yrittää vaikuttaa toisenkin näkemykseen, mutta jos toivottua vaikutusta ei saavuta, antaa toisen uskoa tavallaan. Jumalakin sallii ihmisen valita väärin, vaikka ei sitä toivoisi.
Todettakoon kuitenkin, että vaikka en näe Huotarin ehdotusta yleiskirkolliseen lähetystyöhön osallistumisesta hyvänä, näen kuitenkin kansankirkossamme yhä paljon hyviäkin puolia. Kirkossamme kastetaan pieniä lapsia kasteen armoliittoon ja näin suodaan pienten lasten uskolle kuuluvat lupaukset iankaikkisesta elämästä myös konkreettisesti aineellisessa muodossa. Kirkossamme jaetaan ehtoollisen sakramentteja kristittyjen uskon vahvistukseksi. Joskus, vaikkakin nykyisin valitettavan harvoin, kuulee ihmisiä muistutettavan synnin vaaroista myös muiden kuin vl-pappien suusta. Ennen kaikkea kirkon sisällä vaikuttaa todellinen Kristuksen kirkko, josta kuuluu yhä iankaikkinen kutsu Jumalan valtakuntaan. Siellä se on saanut olla näihin päiviin asti kirkollisen esivallan suojeluksessa kuin kananpoikanen munankuoren sisällä.
Piispa Huotari viittasi puheessaan epäsuorasti myös tekoihin, jotka hän katsoi uskonnon nimissä tehdyiksi väärinkäytöksiksi. Hän puhui vanhoillislestadiolaisille, mutta vl:na koen itseni myös evankelisluterilaiseksi. Olen evankelisluterilaisena kirkon jäsenenä pahoillani mm. niistä uskonnon nimissä annetuista vääristä opetuksista, joita kirkkomme piirissä esiintyy. Voisin mainita mm. naispappeuden, suhtautumisen homopareihin, avioeroon, ehkäisyyn, alkoholiin sekä väärinymmärrykset sakramenteista ja sanan virasta. Jos tätä lukee joku kirkkomme ulkopuolinen henkilö, niin pahoittelen niitä vääriä opetuksia, joita olet saattanut kuulla kirkostamme. Omalta osaltani pyrin vaatimattomalla panoksellani vaikuttamaan, että ko. vääristä painotuksista päästäisiin kirkossamme eroon. Joudun kuitenkin häpeillen toteamaan, että kirkkomme piirissä tuskin on vielä valmiutta kollektiiviseen anteeksipyyntöön ko. vikaan menemisistä. Ehkä joskus tulevaisuudessa kuitenkin ollaan valmiita myöntämään tehdyt virheet laajemminkin. Toivossa on hyvä elää, kääntyihän koko Niinivekin Joonan puhuteltua kaupunkia.
asiaa harkittuani kallistuisin kolmoskantaan tänäkin päivänä.