Miksi olen niin heikko?

[Ankka]

Jumalani, miksi olen tällainen
heikko, en haluaisi olla sitä?
En olisi halunnut pienenä
tyttönä, kärsiä niin kovin...

*kun vanhemmat kinasteli
*kun isosisko haukkui minua
*kun luokkakaverit kiusasivat jotain
*kun kuulin et jollakin oli asiat huonosti
*kun kuulin et lastenkodeissa on hyljättyjä lapsia
*kun kuulin et jotkut vanhemmat olivat pahoja lapsilleen

Monta kertaa öisin valvoin
ja mietin, miten paljon
maailmassa on pahaa,
miten paljon kärsimystä.

Käperryin peiton alle
ja itkin itseni uneen.
*****************
Miksi olin nuorena niin
heikko, että tuntui RY:llä
pahalta, kun joku ei saanut
syntejään anteeksi, ei vaikka aneli...?

Miksi sekin tuntui niin pahalta,
kun eräältä ihanalta mummolta
kysyttiin: "Olitko puhdas,
kun menitte naimisiin?"

Miksi muistan painajaisena sen,
kun jouduin seurakunnan eteen...?
Tekemään parannusta Kososlaisuudesta,
enkä edes ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa...

Miksi, vieläkin pelottaa,
mennä seurakuntapäiville,
vaikka olen jo aikuinen,
ja muistoista on jo niin pitkä aika...?

Pieni tyttö sisälläni pelkää,
vakavailmeisiä puku-miehiä.
He tietävät milloin, jonkun sisälle
on päässyt livahtamaan...väärä henki.
*******************************

Miksi Jumalani teit minusta niin heikon?
Olen huomannut, että kaikki eivät ole niin heikkoja...

Vaan he ovat vahvoja,
onnittelen heitä siitä!
He eivät kärsi, jos joku voi huonosti,
onnittelen heitä siitä!
Eivät he menetä yöuniaan, jos joku ei saa syntejään anteeksi,
onnittelen heitä siitä!

Heidän mielestään heikot ovat väärässä,
he ovat katkeria, he ovat valehtelijoita.
Heidän mielestään, jos joku jää auton alle,
hänen ei sovi valittaa, vaikka sattuisi kuinka kovasti.

Jos Jumala vahvat
tietävät heikkoja paremmin,
mikä on sinun tahtosi ja milloin tapahtuu oikeus,
niin tee Hyvä Jumala minustakin vahva...jotta en enää kärsi.

[lukkari]

Veljemme Niilo Rauhala on tutussa laulussa nätisti runoillut mm. heikkoudesta joka on myös turvallisuutta:

Heikkona nyt kokonaan, mutta turvattuna.
Tahdon jäädä kulkemaan Isän siunattuna.
Auta että heijasta, Jeesus, valoasi Uskollani kirkastan
rauhaa, totuuttasi.

[Ankka]

Kiitos Lukkari lohduttavista sanoistasi!

"On Jeesus nimi ihanin
sielulle uskovalle.
Se lohdun antaa tuskihin,
luo rauhan ristin alle."

[mutsi]

Jaa-a. Hmm.

Ankka taitaa ollakin piilovahva.

[O.M]

Noissa ei välttämättä ole lainkaan kyse heikkoudesta (etenkään Paavalin tarkoittamassa merkityksessä eli heikkoudesta syntiin), vaan myötäelämisestä eli empatiasta. Siihen kykyä pidetään yleisesti ottaen hyvänä asiana ja vastaavasti kyvyttömyyttä tunteettomuutena, jopa sairautena. Kuitenkaan en allekirjoita sellaista ajatusta, että säälin tunne olisi jotenkin totuuden paljastaja, vaan sääli voi mielestäni sekä johtaa oikeaan että väärään. Yritän vähän "runoilla" aiheesta, tosin riimejä en nyt rupea miettimään, ja runojen rustaamisesta minulla on vähän kokemuksia, joten menköön näinkin tökerönä.

--------------

Minua säälitti Saddam, hirmuhallitsija,
kun kasvot, riutuneet, äimistyneet, pelokkaat,
komeilivat lööpeissä.
Sillä ne myyvät, ajatelkaat.

Minua säälitti Zidane, jalkapallotaituri,
kun tuli ulosajo loppuottelussa,
maineikkaan uran päätösottelussa,
vaikka puskun kohteena olikin
pallon sijasta kanssapelaajan rintalasta.

Tuli sääli,
kun poliisisetä kirjoitti sakkolappuaan,
vaikka hurjastelijalla olikin ollut
vain liian raskas kaasujalka.

Opettaja komensi: häiriköijä ulos!
Hiljaisuus, rauha luokkaan, oli tulos,
mutta minun tuli sääli.

Verokarhu kävi kylässä miehellä.
Otti sen,
mikä keisarille kuuluu.
Säälitti.
Yrityksellä vain oli ollut niin tiukkaa,
ettei riittänyt rahat
veroihin.

Ihminen: valitse siunaus tai kirous,
valitse pyhien yhteisö
tai maailman ilot,
sanottiin meille kaikille,
mutta joku sanoi:
otan molemmat.
Ei käy, sanottiin.
Tuli sääli.

Sääli on sairautta,
myötäelämistä, empatiaa,
ja empatia suurin vahvuutemme.
Suotko Jumala,
etten ikinä, koskaan, milloinkaan,
tule yhtään ylpeäksi siitä,
että olen niin
kyvykäs myötäeläjä,
empaattisuudessa kaikkia muita -
vahvempi.

[lukkari]

Tästähän kehkeytyy mielenkiintoinen aihe. Minäkin olen Ankan tapaan "emppis". Empaattisuus on jalo ominaisuus, mutta en miellä sitä heikkoudeksi, pikemmin se on vahvuus. Empatian määrittelyn löydät täältä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Empatia

Raamatussa puhutaan heikkoudesta paljonkin. Puhutaan siellä vahvuudestakin. Eikö siellä sanota niin, että liha on heikko.Mitä se tarkoittaa? Sitä kai, että me kompuroimme ja lankeamme syntiin.

Evankeliumi on kuitenkin Jumalan voima, joka tekee heikon vahvaksi. Uskostakin sanotaan, että se on vahva uskallus, niihin joita toivotaan, eikä näkymättömistä epäile. Raamattu kehoittaa tässä asiassa vahvuuteen.

1. Kor. 16:13

Valvokaat, pysykäät uskossa, olkaat urhoolliset, olkaat vahvat!

Mitä tämä tarkoittaa sehän on aivan kuin upseerin neuvo alaiselleen...
...Niin me olemme sodassa kolmiliittoista vihollista vastaan. Siinä täytyy yrittää olla vahva, kun tuntee heikkoutta ja syntisyyttä, niin on hyvä muistaa, että siionissa on avoimet lähteet syntiä ja saastaisuutta vastaan.


2. Piet. 1:19
Ja meillä on vahva prophetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte niinkuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, niinkauvan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.

Mitä tulee tuohon Ankan runon kuvauksiin tummista synkistä miehistä ja ihanan herttaisesta mummosta en ota niihin kantaa. Totean vain, että uskovaisena vain olisi parempi ihan oikeasti keskustella niistä saattomiesten kanssa, eikä näin julkisille foorumeille sellaisia kirjoitella. Tästä kristillisyydestä kirjoitetaan niin paljon kaikkea roskaa ja valhettakin. Luther sanoo (ulkomuistista), että tämä Jumalan valtakunta on niin monilla violla peitetty, ettei sitä ihminen taida löytää. Täysin puhdas valtakunta on vasta ajan rajan tuolla puolen. Siinä onkin suuri salaisuus.

2. Kor. 12:10

Sentähden iloitsen minä heikkoudessa, ylönkatseissa, hädissä, vainoissa ja ahdistuksissa Kristuksen tähden; sillä koska minä heikko olen, niin minä väkeväkin olen.

[O.M]

Tästähän kehkeytyy mielenkiintoinen aihe. Minäkin olen Ankan tapaan "emppis". Empaattisuus on jalo ominaisuus, mutta en miellä sitä heikkoudeksi, pikemmin se on vahvuus. Empatian määrittelyn löydät täältä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Empatia

Luin määritelmät ja jäin miettimään, että lieköhän Saddamin sääliminen sympatiaa vai empatiaa. Jos siihen liittyy kyky ymmärtää syitä, miksi Saddam oli mitä oli kiinnijäämishetkensä kuvissa, niin kaiketi empatiaa. No olen ylipäätään pitänyt noiden määritelmien eroa vähän veteen piirrettynä viivana, joskin periaatteeltaan ihan mielekkäänä.

Sinänsä on vilosoohvinen kysymys, voiko ihminen ylipäätään koskaan "asettaa itseään toisten asemaan" ja "ymmärtää toisia". Kaveri kertoi, että näyttelijöillä saattaa olla kuvitelma, että näyteltyään yhden talven ajan teatterissa vaikkapa yritysjohtajaa, saattaa näyttelijä ajatella tietävänsä, millaista on olla yritysjohtaja. Tiedä niistä sitten, mutta tällaista olen kuullut.

On kuitenkin kaiketi tosiasia, että siinä on eroja, miten paljon ihmiset ajattelevat, miten muut kokevat jonkin tilanteen. Olisi kuitenkin aika yksisilmäistä yleistämistä lähteä väittämään, että esim. 70-luvun vl-hoitomiehiltä olisi puuttunut kyky empatiaan.

[Ankka]

Joo, tosi mielenkiintoinen keskustelu tästä syntyi, kiitos teille!

En tuossa runossa niinkään ajatellut olevani emppis, vaan heikko kestämään kärsimystä ja yleensäkkin negatiivisia asioita ympärilläni. Johtuu varmaan siitä et olen ns tunne-ihminen. Koen kaikki voimakkaasti. Monesti mun ratkaisuja ohjaa enempi tunne, kuin järki. Niin ilot, kuin surutkin, koen hirveän voimallisesti. Saatan kokea jonkun immeisen koettelemukset paljon voimakkaammin, kuin asianosainen itse.

Missään tapauksessa en koe ylpeyttä heikkoudestani, oli se sitten vaikka empatiaa.

Lukkari; en halua mustamaalata meikäläisyyttä. Koit, että olen niin tehnyt. En vain hyväksy sitä ajatusta, että menneisyydessä tapahtuneet "ylilyönnit", olisivat valhetta, propagandaa tai katkerien ihmisten keksimiä juttuja. Ne asiat, mitä silloin koin, aiheuttivat mulle niin hirveitä pelkotiloja, että on suorastaan ihme, että olen selvinnyt niistä ilman terapioita. Ehkä olisi ollutkin parempi et olisin käynyt jossain vaiheessa terapiassa, niin mun ei tarttis käydä niit asioita täällä läpi. Tuossa runossa just yritin ittellekki sitä asiaa selvittää et johtuko mun kärsimys niitten hoitsujen tiimoilta mun herkästä ja heikosta luonteestani. Olen koko ikäni syyllistänyt itseäni siitä et reagoin niihin asioihin niinkuin reagoin. Mua on ihan kamalasti vapauttanut se, et olen saanut täällä netissä lukea, et on paljon kaltaisiani immeisiä, niitä jotka ei kans kestäny kovin hyvin niitä 70-luvun aikoja. Eli se ajatus, etten ehkä olekkaan itte syyllinen pahaan olooni, on antanut mulle "tilaa hengittää" (huom; sanoin ehkä...siis vieläkin pieni syyllisyydentunne).

Se on totta, et hoitsujen tiimoilta on myös valehtelua ja liioittelua yms. Koen et, joka sellaista tekee, kantaa jonain päivänä niist asioista vastuun Jumalan kasvojen edessä. Myös se kantaa, joka puolustaa vääryyttä.

Nyt on aihe tämä, seuraava aihe vois olla vaikka "haluan pysyä uskomassa, haluan vaeltaa Siionin rakkaudessa, haluan lasteni kokevan Siionin turvasatamaksi jne jne..."

[lukkari]

Lukkari; en halua mustamaalata meikäläisyyttä. Koit, että olen niin tehnyt. En vain hyväksy sitä ajatusta, että menneisyydessä tapahtuneet "ylilyönnit", olisivat valhetta, propagandaa tai katkerien ihmisten keksimiä juttuja.

Taisit ymmärtää väärin, pointtini oli se, että miten niistä rakentavasti keskustelisi. Ja kuten voit todeta, niin sanoin, että Jumalan valtakunta on violla ja virheillä peitetty valtakunta. Mistäs sen tietää milloin itse syyllistyy julmuuksiin vaikkapa samalla tapaa kuin kuningas Daavid, ihminen on lankeava ja syntinen. Rukous on ettei lankeaisi... Daavidkin sai ne synnit anteeksi, kun vain katui ja uskoi.

[Ankka]

Juu, niin taisinkin Lukkari, hyvä kun oikasit! Puhut ihan asiaa.

[Taavetti]

Meitä ihmisiä voivat peljästyttää monet ja monenlaiset asiat, mikä ketäkin, ei se ole yhteismitallista lainkaan.

Uskoomme on ainakin melkein kahden vuosisadan ajan kuuluneet joskus voimakkaatkin kiitosäänet. Laestadiuksen epäuskoisia kuulijoita ne pelästyttivät niin, että rovasti joutui pitämään joka sunnuntai kaksi jumalanpalvelusta, yhden kanssaan samalla tavalla uskoville, toisen ulkopuolisille.

Nuorena poikana olin äidin kanssa hakemassa perintölehmää syntymäkodistani. Välillä pysähdyimme lepäämään erääseen taloon. Äiti keskusteli talon emännän kanssa, ilmeisesti uskomisen asioista. Säikähdin melkoisesti, kun talon emäntä ennalta varoittamatta puhkesi hillittömään itkuun. En silloin ymmärtänyt, miksi hän itki, mutta itkunsa lomasta hän pyysi synninpäästöä. Ei se säikähdys minua kovin kauan vaivannut, vaikka vasta pitkän ajan kuluttua ymmärsin, mistä oli kysymys.

En toki väitä, että nämä olisivat yhteismitallisia 30- 40 vuotta sitten tapahtuneiden kanssa. Sen verran kuitenkin, että kysymys oli säikähtämisestä. Olen niihin 1970 -luvun tapahtumiin pyrkinyt vastaamaan asiallisesti aina, kun se on vaikuttanut mahdolliselta. Suomi 24 palstalta voi haku toiminnolla löytää useitakin vastauksiani, mutta samalla pääsee näkemään, miten ne on otettu vastaan, miten niihin on suhtauduttu. Vastaanotto ei ole kovin rohkaissut jatkamaan keskustelua. Jos on tarpeen ja mahdollista, voin yrittää jotakin kertoa siitä, mitä on tiedossani. Kannattaa sitä odotellessa lukea vaikka tässä foorumissa olevaa viestiketju: Mitä on lakihenkisyys? Siinä on eräässä vaiheessa jotakin kerrottu myös 1970 -luvun vaiheista ja syistä. On siitä kirjoitettu myös SRK.n julkaisuissa, esimerkiksi tänä vuonna ilmestyneessä vuosikirjassa, mutta vanhemmissakin.

Toki jos niihin tapahtumiin on jäänyt lapsena traumoja, voivat ne kiusata kauankin. On kuitenkin olemassa erinäisiä syitä, miksi niistä on taiten kerrottava, tapahtuipa se sitten julkisesti nettipalstalla tai pienemmissä piireissä, tai muissa yhteyksissä. Niissä on paljon rippisalaisuuden alaisia asioita, jotka kirkkolain ja -säädösten perusteella sitovat kirkon virkaan vihittyjä, ja muuten rakkauden lain perusteella kaikkia Jumalan lapsia. Arkailu niistä kertomiseen ei suinkaan ole huonojen asioiden maton alle lakaisemista, vaan varovaisuutta, ettei paljastaisi rippisalaisuuksia. Kaikkia se ei kuitenkaan tunnu vaivaavan, vaan ollaan valmiita mahdollisimman räikeästi julkisuudessa nostamaan syytettyjen penkille sellaisiakin, jotka ovat vain nöyrästi ja pyydettyinä lähteneet auttamaan paikallisissa riidoissa, jotka jo sinänsä ovat tarpeeksi kauheita asioita, kun on sentään ollut kysymys elävän uskon nimellä kulkeneesta joukosta.

En tosin ole missään joutunut pahimpiin tilanteisiin, onnekseni, mutta monella tavalla olen aikanaan joutunut niissäkin valvomaan ja sisäisesti taistelemaan. Nyt kuitenkin keskeytän hetkeksi, jatkan sitten kun jaksan, jos se vielä on tarpeen.

[Taavetti]

Vielä tuli mieleen kirjoittaa yhdestä asiasta, josta olen joskus muualla kirjoittanut ja hiukan muutenkin keskustellut. En ole vielä tähän mennessä kuullut, että joku olisi väittänyt niin sanottuja hoitokokouksia taruiksi tai valheiksi. Edes ylilyöntejä ei ole kiistetty, ainakaan minun silmiini tai korviini ei ole sellaista sattunut. Muutamia kiistämisiä olen kyllä nähnyt, mutta ne kohdistuvat syytöksiin joitakin tiettyjä henkilöitä kohtaan, henkilöitä joiden tiedän olleen päinvastoin hillitsemässä ja taltuttamassa paikallisia riitoja.

Jos joku tuntee tulleensa väärin kohdelluksi, paras tie sen selvittämiseksi on Kristuksen kirkkolaiksi sanottu ohje. Siitä se alkaa ja parhaimmillaan jokainen osapuoli tulee hoidetuksi Kristuksen evankeliumilla.

[O.M]

Lukkari; en halua mustamaalata meikäläisyyttä. Koit, että olen niin tehnyt. En vain hyväksy sitä ajatusta, että menneisyydessä tapahtuneet "ylilyönnit", olisivat valhetta, propagandaa tai katkerien ihmisten keksimiä juttuja.

Miksi kirjoitat ylilyönnit lainausmerkeissä?

Ne asiat, mitä silloin koin, aiheuttivat mulle niin hirveitä pelkotiloja, että on suorastaan ihme, että olen selvinnyt niistä ilman terapioita. Ehkä olisi ollutkin parempi et olisin käynyt jossain vaiheessa terapiassa, niin mun ei tarttis käydä niit asioita täällä läpi.

Minulle jäi lapsena traumoja koulun joulujuhlista, kun niissä oli pakko esiintyä. Jossain vaiheessa minulla oli esiintymisjännitystä, mahdollisesti juuri pakkonäyttelemisen vuoksi, mutta en kuitenkaan näe tarpeelliseksi syyllistää Opetushallitusta väärästä opetussuunnitelmasta oman yksittäistapaukseni perusteella. Vakavasta esiintymisjännityksestä kärsivien terapiantarvetta ei kuitenkaan poista se, että opetussuunnitelma ei varmaankaan useimmille tuottanut vakavaa esiintymisjännitystä ja monia se päinvastoin opetti esiintymään.

Sama homma on noissa hoitokokouksissa. Vaikka ne sinällään ovat raamatullisia ja ovat tuottaneet hyviä lopputuloksia, niin voi niistä silti jäädä traumoja, jotka saattavat vaatia terapiaa. Rohkaisisinkin terapiaan, jos siihen tuntee tarvetta. Ei se nykypäivänä ole todellakaan mitään kallonkutistamishommaa. Alussa kannattanee kuitenkin tehdä selvä terapeutille, että tarkoitus ei ole ollut tulla hakemaan rohkaisua vl-liikkeestä irtautumiseen, koska sitä monet tarjoavat mielellään, vaan yrityksestä päästä eroon tarpeettomasta hoitokokouskammosta.

Se on totta, et hoitsujen tiimoilta on myös valehtelua ja liioittelua yms. Koen et, joka sellaista tekee, kantaa jonain päivänä niist asioista vastuun Jumalan kasvojen edessä. Myös se kantaa, joka puolustaa vääryyttä.

´

Minulla on sellainen käsitys, että "hoitsut" ovat jo matkasauvansa saaneet laskea ja elossa olevistakin suurin osa lienee tänäkin päivänä kalliisti uskomassa. Asioita on sovittu niiden kanssa, joiden kanssa sovinto ylipäätään on mahdollista, ja jos jollain yhä on jotain mielen päällä, Pyhä Henki varmasti ohjaa korjaamaan asian. Toki joku 70-luvun hoitomies saattaa vaeltaa epäuskoisenakin. Sen sijaan joillakuilla niistä hoidetuista on edelleen parannus tekemättä (osa on varmasti tehnyt ja vaeltaa nyt vapaina armolapsina). Synnittömänä on tietysti mahdonta tehdä parannusta. Niinhän Jeesus sanoi, etteivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.

Jos tiedät nimeltä jonkun "hoitsun", joka on valehdellut asiasta, neuvoisin ottamaan häneen yhteyttä joko puhelimella, kirjeellä tai sähköpostilla. Raamattuhan opettaa: Jos näet veljesi tekevän syntiä, puhuttele häntä ensin kahden kesken. Valehtelu on syntiä ja mielestäni on vakava asia, jos on havainnut uskovaisen joutuneen syntiin. Ymmärrän, että vanha osasi mielellään haluaisi asian vain antaa olla, koska varmaan tunnet kanssani, että itselläkin on syntejä ja olet puhuttelutehtävään kaikkea muuta kuin sopiva. Mutta jos sydämestäsi tiedät hänen valehdelleen, kuten todistuksesi antaa ymmärtää, on olemassa vaara, että tulet itse synnistä osalliseksi, jos teoillasi kaikessa hiljaisuudessa hyväksyt sen synnin. Siksi omalta puolelta viallisenakin olisi oikein lähestyä häntä kahden kesken ja puhutella.

[timoteus]

O.M
Sama homma on noissa hoitokokouksissa. Vaikka ne sinällään ovat raamatullisia ja ovat tuottaneet hyviä lopputuloksia, niin voi niistä silti jäädä traumoja, jotka saattavat vaatia terapiaa. Rohkaisisinkin terapiaan, jos siihen tuntee tarvetta. Ei se nykypäivänä ole todellakaan mitään kallonkutistamishommaa. Alussa kannattanee kuitenkin tehdä selvä terapeutille, että tarkoitus ei ole ollut tulla hakemaan rohkaisua vl-liikkeestä irtautumiseen, koska sitä monet tarjoavat mielellään, vaan yrityksestä päästä eroon tarpeettomasta hoitokokouskammosta.

Tuntuu kummalliselle että jokin raamatullinen ja hyvä asia tuottaisi traumaa. Jos ne hoitokokoukset olisivat olleet raamatullisia niitä harjoitettaisiin vieläkin. Minulla on omakohtaisia kokemuksia niistä hoitokokouksista (niitä oli enemmän kun yksi) kun mummuani ja paappaani niihin vietiin. Muistan vielä mummuni ja paappani puheista kuinka traumaattisia tilanteita ne olivat. Itsekin koin lapsena pelkoa kun mummu ja paappa haettiin autolla "hoitokokoukseen".

[anne]

Jorma Kurvinen, Raportti lestadiolaisuudesta, ISBN 951-621-265-4 . Kurvinen oli itsekin lest. sukua. ja pyrki antamaan puolueettoman kuvan kokouksista. Hoitokokouksia on varmaan vaikea ymmärtää jos on kovin nuori.

Vai miten VL suhtautuu ko. kirjaan? Luin sen jo 1981 kun se ilmestyi.

[mutsi]

Kyllä tuo Kurvisen kirja tosiaankin pyrkii käsittelemään asioita puolueettomasti.

Kirjassa annetaan "palstatilaa" sekä syyttäjille että syytetyille. Esimerkiksi SRK:n miesten lausunnot ovat sellaisenaan haastattelunauhoilta kirjoitettuina.

[Nepheg]

Tuntuu kummalliselle että jokin raamatullinen ja hyvä asia tuottaisi traumaa. Jos ne hoitokokoukset olisivat olleet raamatullisia niitä harjoitettaisiin vieläkin. Minulla on omakohtaisia kokemuksia niistä hoitokokouksista (niitä oli enemmän kun yksi) kun mummuani ja paappaani niihin vietiin. Muistan vielä mummuni ja paappani puheista kuinka traumaattisia tilanteita ne olivat. Itsekin koin lapsena pelkoa kun mummu ja paappa haettiin autolla "hoitokokoukseen".

TAAVETTI:
Kun vapaat armolapset pyrkivät hiljaisesti sopimaan sellaisia tapahtumia, jotka eivät ole julkisuutta vielä saaneet, lakihengen täyttämä räväyttää sen mahdolisimman julkiseksi. Sekoitetaan kaksi asiaa, Jumalan armo opettaa sopimaan tapahtumia siinä laajuudessa, missä se on tapahtunut tai tieto levinyt, mutta ettei tietoa levitetä tarkoituksellisesti enempäää, kuin Kristuksen kirkkolain toimenpiteet edellyttävät. Laskihenki usein pyrkii vahvistamaan omaa onnistumistaan, levittämällä toisten salaisia rikkomuksia julkisuuteen.

TIMOTEUS:
Hyvä kirjoitus joka kannattaa painaa mieleen. Olen samaa mieltä taavetin kanssa tässä asiassa.

[timoteus]

vekkuli
Olet nyt ihan väärässä keskustelussa. Lainaamasi kohdat eivät liity tähän mitenkään.

[Taavetti]

vekkuli
Olet nyt ihan väärässä keskustelussa. Lainaamasi kohdat eivät liity tähän mitenkään.

Asiat ovat kuitenkin enimmäkseen samoja. Monessa muussakin keskustelussa on mainittu lakihenki. Kukahan sen mainitsi, sopii muistaa!

[Nepheg]

vekkuli
Olet nyt ihan väärässä keskustelussa. Lainaamasi kohdat eivät liity tähän mitenkään.

Kyllä vain liittyvät.
Ajatus on juuri sama.