Minun on vielä aivan pakko kirjoittaa tähän ylpeys-otsikon alle. Mieleeni muistui kohdalleni sattunut tapahtuma vain muutama tunti sitten, ja se liittyi nimenomaan ylpeyteen ja ylpeilyyn.
Minulle tarjoutui tänä iltana mahdollisuus päästä nuotiopaikalle grillaamaan erään ihmisen kanssa. Minulla oli uudet vedenpitävät kengät. Ne olivat aivan Gore-Tex kengät, Halti-merkkiset, olin niistä hirveän ylpeä, olin jo viikkokausia mainostanut niitä aina kun mahdollista. En tiedä huomasiko seuralaiseni, mutta piiloylpeilinkin hänelle hieman, toistin vähintään pariin kertaan, että uusista
vedenpitävistä kävelykengistä on kysymys, ja laittaessani niitä jalkaan yritin pitää Halti-logoa näkyvillä, että kaveri näkisi että kysymys on todella upeista
ukengistä. Kaverilla oli normaalit huokeat lenkkarit, ja ajattelinpa vielä mielessäni, että nyt jos tulee matkalla vesisade, niin minullapa ei kengät kastu ollenkaan, ja sitten jos kaverilla kastuu, niin minäpoikapa kävelen rutikuivissa kengissä, lällällää.
Kun olin kävellyt ehkä sata metriä metsäpolkua, niin jalkani osui johonkin juurenreunaan siten, että minä kaaduin, ja vaikka itse kaatuminen oli aivan harmitonta kompurointia eikä sattunut millään tavoin, niin toinen kenkäni repesi aivan, kankaaseen tuli erittäin suuri repeämä. En tiedä voiko suutarikaan sitä korjata, kun se ei revennyt saumakohdasta vaan keskeltä kangasta. Eipä se enää varmaan vettäkään pidä. Sadattelin sitten siinä pitkän aikaa, että voi ruton rutto, kun nyt meni hajalle nämä mahtavat yhdeksänkymmenen euron uudet hienot Halti-lenkkarit, voi tauti, miksi, oi miksi..., voi piip. Koskaan ennen elämäni aikana en ole sillä tavalla saanut kenkiäni repeämään, ainakaan mitään tommosia vahvoja hyviä ja kalliita kenkiä, tuntui aivan uskomattomalta että pikkunen puunjuuri pystyi hajoittamaan ne.
Sitten jälkeenpäin muistin mitä kaikkea olin ajatellut ennen sitä tapahtumaa, ja tuntui, että tuo tapahtuma aivan varmasti oli Jumalan aikaansaama, ja johtui siitä, että minä olin niin ylpeä, ja se johti vielä vahingonilonkin syntiin, että tilanteeni on kaveria parempi, ja ylpeilyyn ja sitten vielä katkeruuteen, ja olin ylenpalttisen kiintynytkin niihin menopeleihin. On se Jumala antanut varmaan kymmeniä ja kymmeniä kenkiä tämän elämän aikana ja aivan ilmaiseksi ilman mitään ansiotani, enkä ole edes kiittänyt asiasta. Nyt hän otti yhdet kengät pois, mutta se tuntui sietämättömältä takaiskulta.
Voin yhtyä siihen sanontaan, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Näin todella voi tapahtua.
Kyllä pääsi taivaallinen Jumala opettamaan tuossa asiassa, kyllä toden totta. Nyt se rikkinäinen hieno halti-lenkkari on tuossa eteisen lattialla, eipä se enää päällimmäisenä haittaa että ne maksoi yhdeksänkymmentä euroa, parempi kun sai olla Jumalan koulutettavana tuolla matkalla, ja synnitkin on anteeksi saatu. Oma typeryys tuntuu vaan niin järkyttävältä, että ei voi kuin hämmästellä millainen sitä onkaan.