Ylpeyttä

[Hulttio]

Millaisista asioista voi olla ylpeä? Tai millaisista ei voi?

[Taavetti]

Luultavasti ylpeyden ja ylpeilyn aiheeksi voi muodostua melkein mikä ja minkälainen asia tahansa. Joskus aivan yllättäväkin, jollaista ei olisi osannut ajatellakaan.

[nuusku]

Olen myös joskus miettinyt. Olen ajatellut, että jos vaikkapa olen siivonnut kämppäni, niin mulla on lupa olla ylpeä, että sain hommat tehtyä. Tai jos olen selvinnyt jostain vaikeasta tilanteesta kunnialla, voin olla ylpeä itsestäni. Tai jos olen saanut kokeista hyvän numeron, voin olla ylpeä itsestäni. Kuitenkin, että jaksan ymmärtää, että Jumala antoi minulle järjen ja kaikki lahjat, että kiitos kuuluu taivaan Isälle.

Mutta ylpeilemällä voi saada muut tuntemaan pahaa oloa. Jos Jumala on antanut runsasta siunausta millä tahansa elämän osa-alueella, ja ylpeilee siitä avoimesti, niin se voi herättää kaverissa pahaa oloa, jos kaveri ei ole saanut vastaavaa, tai jos se on kaverille kipeä paikka. Esimerkiksi, jos minulla on uusi hieno omakotitalo (ei ole), ja kaveri asuu pikkuisessa yksiössä, ja sitten kehuu, että eikös vain minulla olekin mahtava talo. Niin se voi ruokkia kaverissa kateuden syntiä, kun toinen vielä ylpeilee siinä. Eikö tällasissa tilanteissa kuuluisi olla ylpeyden sijasta nöyrä, nöyrän kiitollinen siitä että on saanut Jumalalta siunauksen jollain elämän osa-alueella.

Mielestäni joku kultainen keskitie on hyvä! Koska niinkin voi käydä, että mitätöi itsensä ja/tai osaamisensa ja sen mitä on saanut. Jos on saanut taitoa jossain asiassa, niin sitäkään ei vissiin kuulu mitätöidä niinkuin ei olisi mitään saanut. Itse olen miettinyt uskonasioissa vaanivaa ylpeyttä. Koska jos tuntuu esim. ymmärtävän joitain asioita hyvin, niin alkaa sydämestä nousta ylpeys, että minähän ymmärrän yllättävän hyvin. No, sitten vastakohta voisi olla, että valittaisi, että en minä raukka oikeasti ymmärrä, kunhan luulen vaan. Olen ajatellut, että sillon mitätöisi sen että Jumala on jossain asiassa aivan oikeasti antanut ymmärrystä. Pitäisikö ylpeyden sijasta olla kiitollinen, siis ei ylpeä mutta kiitollinen, ja nöyrä. Ja kun vielä jaksaisi muistaa, että kaikki mitä Jumala on antanut, ne hän myös voi ottaa pois koska tahansa. Ja kun me täältä lähdemme, niin emme mitään saa mukaamme. Emme hienoa autoa, asuntoa, taitavuutta, koulutodistuksia, lauluääntä tai mitään ei mukana tästä elämästä viedä.

Jos on vaikka ylpeä siitä, että minähän olen aika hyvännäköinen tyyppi, niin kun jaksaisi muistaa, että Jumala on senkin lahjaksi antanut, eikä se ole minun hyvyyteni ansiota, ja Herra voi kauniin ulkonäönkin pois ottaa vaikka huomenna jonkun onnettomuuden kautta. Että nöyrästi ottaisi Jumalalta näitä lahjoja vastaan.

Tollain minä oon ymmärtänyt, en tiedä kuinka muut.

[nuusku]

Minun on vielä aivan pakko kirjoittaa tähän ylpeys-otsikon alle. Mieleeni muistui kohdalleni sattunut tapahtuma vain muutama tunti sitten, ja se liittyi nimenomaan ylpeyteen ja ylpeilyyn.

Minulle tarjoutui tänä iltana mahdollisuus päästä nuotiopaikalle grillaamaan erään ihmisen kanssa. Minulla oli uudet vedenpitävät kengät. Ne olivat aivan Gore-Tex kengät, Halti-merkkiset, olin niistä hirveän ylpeä, olin jo viikkokausia mainostanut niitä aina kun mahdollista. En tiedä huomasiko seuralaiseni, mutta piiloylpeilinkin hänelle hieman, toistin vähintään pariin kertaan, että uusista vedenpitävistä kävelykengistä on kysymys, ja laittaessani niitä jalkaan yritin pitää Halti-logoa näkyvillä, että kaveri näkisi että kysymys on todella upeista ukengistä. Kaverilla oli normaalit huokeat lenkkarit, ja ajattelinpa vielä mielessäni, että nyt jos tulee matkalla vesisade, niin minullapa ei kengät kastu ollenkaan, ja sitten jos kaverilla kastuu, niin minäpoikapa kävelen rutikuivissa kengissä, lällällää.

Kun olin kävellyt ehkä sata metriä metsäpolkua, niin jalkani osui johonkin juurenreunaan siten, että minä kaaduin, ja vaikka itse kaatuminen oli aivan harmitonta kompurointia eikä sattunut millään tavoin, niin toinen kenkäni repesi aivan, kankaaseen tuli erittäin suuri repeämä. En tiedä voiko suutarikaan sitä korjata, kun se ei revennyt saumakohdasta vaan keskeltä kangasta. Eipä se enää varmaan vettäkään pidä. Sadattelin sitten siinä pitkän aikaa, että voi ruton rutto, kun nyt meni hajalle nämä mahtavat yhdeksänkymmenen euron uudet hienot Halti-lenkkarit, voi tauti, miksi, oi miksi..., voi piip. Koskaan ennen elämäni aikana en ole sillä tavalla saanut kenkiäni repeämään, ainakaan mitään tommosia vahvoja hyviä ja kalliita kenkiä, tuntui aivan uskomattomalta että pikkunen puunjuuri pystyi hajoittamaan ne.

Sitten jälkeenpäin muistin mitä kaikkea olin ajatellut ennen sitä tapahtumaa, ja tuntui, että tuo tapahtuma aivan varmasti oli Jumalan aikaansaama, ja johtui siitä, että minä olin niin ylpeä, ja se johti vielä vahingonilonkin syntiin, että tilanteeni on kaveria parempi, ja ylpeilyyn ja sitten vielä katkeruuteen, ja olin ylenpalttisen kiintynytkin niihin menopeleihin. On se Jumala antanut varmaan kymmeniä ja kymmeniä kenkiä tämän elämän aikana ja aivan ilmaiseksi ilman mitään ansiotani, enkä ole edes kiittänyt asiasta. Nyt hän otti yhdet kengät pois, mutta se tuntui sietämättömältä takaiskulta.

Voin yhtyä siihen sanontaan, että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Näin todella voi tapahtua.

Kyllä pääsi taivaallinen Jumala opettamaan tuossa asiassa, kyllä toden totta. Nyt se rikkinäinen hieno halti-lenkkari on tuossa eteisen lattialla, eipä se enää päällimmäisenä haittaa että ne maksoi yhdeksänkymmentä euroa, parempi kun sai olla Jumalan koulutettavana tuolla matkalla, ja synnitkin on anteeksi saatu. Oma typeryys tuntuu vaan niin järkyttävältä, että ei voi kuin hämmästellä millainen sitä onkaan.

[Taavetti]

Sinänsä opettavainen tarina, jonka nuusku kertoi. On kovin hienovarainen ero sallitun onnellisuuden ja synniksi liuettavan ylpeyden välillä. Sitä ei pysty edes tunnistamaan tavallisella ihmisen ymmärryksellä, onneksi meidän ei sitä tarvitse kovin tarkkaan ymmärtääkään. Jumalan lapsissa asuva Pyhä Henki valvoo siinäkin ja nuhtelee tarvittaessa omantunnon kautta. Kuten nuusku kertoi, Jumala voi ulkoisten tapahtumienkin kautta meitä opettaa.

Vielä yksi tärkeä ajatus uskomisen asioihin liittyen. Kun Jumala on jakanut erilaisia lahjojaan yleensä ihmisille, mutta erittäin uskovaisille, ei Jumala ole koskaan antanut kaikkia lahjoja samalle ihmiselle. Jos on jollekin alueelle antanut jotain erityiseksi mainittavaa, niin yleensä jollakin toisella alueella on pitänyt ja pidättänyt joskus melkoisessa heikkoudessakin. Niin ei meillä kellään oikeastaan ole varaa eikä tilaa ylpeillä, sillä varsinkin näissä uskomisen asioissa jokainen joutuu ainakin sillä heikolla alueellaan turvautumaan toisiin uskovaisiin ja heidän ymmärrykseensä, siis seurakuntaan ja seurakunnan ymmärrykseen.

Tekisi mieli tähän loppuun esittää väite, että jos joku sanoo ymmärtävänsä enemmän ja paremmin, kuin seurakunta, hänen ymmärryksensä on vähintään kätkettyä ylpeyttä. Tämän tästähän saamme lukea, varsinkin monelta internet palstalta, että Jumalan seurakunta on mennyt jossakin kohdassa vikaan. Suurimmat erot niissä väitteissä taitavat olla ajankohdissa ja vuosiluvuissa. Joku antaa viitteeksi sadan vuoden takaisia, joku toinen muutaman vuosikymmenen tai muutaman vuoden takaisia tapahtumia. Räikeimmät väitteet vähättelevät aivan uusia keskusteluja vain muutaman vanhan tai vanhahkon miehen höperyyksiksi. Onneksi olemme viime aikoina havainneet, että Jumalalla on vara herättää nuorissakin hyviä lahjojaan, että seurakunnan opetus pysyy samana päinvastaisista ennusteluista ja vääristä toiveista huolimatta.

[O.M]

Mielestäni kohtuudella voi olla ylpeä saavutuksistaan, opiskelupaikasta, ammattitaidosta, itse rakentamastaan talosta, soittotaidosta, Cooper-tuloksesta jne. Jopa puolisostaan, lapsistaan ja perheestään. Kaikissa noissa on kuitenkin muistettava, että ihminen ei saavuta mitään ajallistakaan, jos sitä ei hänelle ylhäältä anneta.

Jotenkin kuitenkin oma osuus tuntuu työn tekemisessä merkittävämmältä kuin vaikka puolison valinnassa. Tekemätöntä työtä Jumala ei siunaa, kun ei ole mitään, mitä siunata. Toisaalta minkään projektin onnistumisesta ei tarvitse olla huolissaan, koska Jumala kaukaa viisaasti johtaa sen parhaaksi näkemällään tavalla, vaikka se ei aina mene ihmismielen mukaan. Tähän pätee suomalaisurheilijoiden vanha, nykyisin jo nälvinnän kohteeksi joutunut slogan: Tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää. Huippu-urheilijoilla tuo asenne saattaa ilmaista todellisen voitontahdon puuttumista, mutta mepä emme tavoittelekaan tämän maailman voittoseppeleitä.

Uskosta ei voi olla omalta puoleltaan yhtään ylpeä, sillä se on Herran Jeesuksen alkamaa, ylläpitämää ja kerran päätökseen viemää. Armosta olemme autuaiksi tulleet ja uskon kautta, emme itse omalta puoleltamme, vaan usko on Jumalan lahja.

Nöyryys on kallisarvoinen ominaisuus, mutta kun ihminen on oikein nöyrä, on olemassa vaara, että hän tulee vähän ylpeäksi nöyryydestään.

[Taavetti]

Ylikorostunut nöyryys menee helposti nöyristelyksi, joka onkin oikeastaan kääntynyttä ylpeyttä.

[mutsi]

Jälleen kerran kommentoin asian vierestä....

"Entisenä" äiti-ihmisenä ja lasten vaatteiden kanssa paljon taistelleena olen sitä mieltä että uusien kalliiden kenkien ei kuuluisi tuolla tavalla mennä rikki.
-Viehän kokeeksi myyjälle tai palauta tekijälle. Ehkäpä saat korvauksen; tunnettu merkkituote varjelee mainettaankin sen verran, että hyvittää. Voihan siinä olla valmistusvirhekin repeämisen syynä. Kengillä ei tietääkseni ole takuuta, mutta nimenomaan vaelluskenkien pitäisi kestää maastossa aika lailla.

[Hulttio]

Kiitoksia tähänastisista vastauksistanne. Joskus, kun ei malta itse kuluttaa aikaa ajatteluun, niin on se kyllä mahtava homma kun voi tänne tuoda ajatuksensa yhteiseen aivoriiheen.

Nuuskun tarina oli kyllä kertakaikkisen herttainen!

Ja taas tuli uusi ajatus mieleen... Tapaillaan uudessa avauksessa. Saa tätäkin keskustelua tietysti jatkaa.

[O.M]

Nöyryys on kallisarvoinen ominaisuus, mutta kun ihminen on oikein nöyrä, on olemassa vaara, että hän tulee vähän ylpeäksi nöyryydestään.

Lyhyesti väärinkäsitysten välttämiseksi tästä asiasta, viitaten viesteihin Mopin palstalla. Tätä kommenttia ei ole osoitettu mitenkään erityisesti Ankalle, vaan se on Jaakko Heinimäen (ei vl) mielestäni hyvä kiteytys siitä, miten oikeanlainen, Jumalalle kelpaava nöyryys on vaikea laji. Yhtä lailla se voisi olla muistutuksena minulle itselleni kuin Ankalle.

[Sinisielu]

En ole mistään ylpeä. Yhtään mistään.

[presto]

Luther on muistaakseni sanonut, että jos ei olisi yhtään ylpeyttä, ei olisi syntiäkään.

[christian]

Ylpeyttä on, kun pitää antaa asioiden mennä päänsä yli vaikka pahaa tekis. Ja on ylpeyttä kun pitää asioita sisällään, vaikka olisi paljonkin kerrottavaa. On ylpeyttä niinkin, että pelkää itsensä puolesta mutta ei osaa päästää irti, tai sitten on jättämässä naapurin oman onnensa nojaan, ettei sanoisi hänelle liikaa tai väärin.

Ja sitten kun on ottanut tavoitteen pitää itsensä kurissa ja ne vastoinkäymiset iskee kaikkein herkimpiin paikkoihin, (hyvin käynnistynyt projekti kaatuu juurilleen ym..) pääsee taas omalle tasolleen. Minä minä minä minä minä minä minä minä JEEEE!

Miksi täytyy olla suorituspaineita??