Kirjoittaja O.M » 17 Syys 2007, 10:24
Suuret ikäluokat ovat eläköitymässä. Eläköitymisen seurauksena maahamme ennakoidaan ulkomaista työvoimaa, joka tekisi maastamme nykyistä monikulttuurisemman. Tämän vuoksi usein aivan aiheesta peräänkuulutetaan keskustelua monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.
Kun keskustellaan suvaitsevaisuudesta, ei voi olla keskustelematta ekumeniasta (tässä käytän sanaa synonyymina yhteis- ja allianssikristillisyyden kanssa). Ekumeniahan on ilmoittautunut yhdeksi kilpailukykyiseksi suvaitsevaisuusratkaisuksi.
Valitettavasti olen kuitenkin joutunut toteamaan, että monesti netissä ekumeeniset ihmiset jakavat ihmisiä a) ns. kristinuskoisiin ja ei-kristinuskoisiin sekä b) ekumeenisiin ja epäekumeenisiin. Jotenkin tulee sellainen olo, että ekumeenisten ihmisten mielestä ns. kristinuskoiset olisivat jotenkin parempia syntisiä kuin muut syntiset, ja että uskovissakin olisi kahta tasoa, laatu-uskovat (ekumeeniset) ja hölmömmät uskovat (epäekumeeniset). Jotkut ekumeeniset saattavat vielä mittailla toisten uskoa siten, että heidän mielestään todelliset laatu-uskovat "puhuvat kielillä" (=jokeltelevat/mongertelevat) kokoontumisissaan.
SRK:n edesmennyt puheenjohtaja Erkki Reinikainen totesi yhdessä kirjassaan (olisiko ollut Usko ja teot) jotenkin siihen tyyliin, että todellisen toisen ihmisen kunnioittamisen on lähdettävä toisen ihmisen ihmisarvon tunnustamisesta eikä ekumeenisuusvaatimuksesta.
Ihmisarvo ei ole ehdollista tyyliin "kunnioitan sinua ja hyväksyn sinut vain, jos tunnustat minut taivaskelpoiseksi". Vl:na itse hyväksyn Jehovan todistajat täysvaltaisiksi ihmisiksi ja lähimmäisikseni, vaikka tiedän, että heiltä lienee turha ruikuttaa vakuutusta taivaspaikasta, jos on vl. Tilanne heidän kanssaan keskustellessa on tässä suhteessa jotenkin miellyttävän rehellinen ja aito. Sekä Jehovan todistaja että vl tietävät, että kaavaan 8+8 voi olla vain yksi oikea ratkaisu. Vl:ten mielestä ainoa oikea vastaus 16, jehovalaisten mielestä jotain muuta, esim. 25.
Vanhoillislestadiolainen uskonvakaumus ei jaa ihmisiä hyviin ja huonoihin ihmisiin eikä hyviin ja huonoihin uskovaisiin, vaan vl-käsityksessä ihmisiä on vain syntisiä ja armahdettuja syntisiä. Ihmisiä on vain syntisiä ja armahdettuja syntisiä ikään, sukupuoleen, ihonväriin, kansallisuuteen, kansalaisuuteen ja äidinkieleen katsomatta.
Samanaikaisesti vl-käsitys antaa ihmiselle oikeuden tunteisiin, jotka Jumala on ihmisten sydämiin kirjoittanut, mm. kotiseutu- ja isänmaanrakkauteen. Oman vl-käsitykseni mukaan ihmisellä on oikeus opiskella äidinkielellään ilman, että kukaan alkaa syytellä äärinationalismista ja pelotella holocaustin tapaisilla ääri-ilmiöillä, mihin isänmaanrakkaus muka automaattisesti johtaa.
Toki on totta, että myös vanhoillislestadiolaisella ihmisellä voi olla tarpeettomia (ja tarpeellisiakin?) ennakkoluuloja esim. vieraista kulttuureista tulevia tai erilaisen uskonnollisen vakaumuksen omaksuneita ihmisiä kohtaan, mutta ennakkoluuloista ei voi syyttää uskoa. Toisaalta voi kysyä, onko esim. kunniamurhan vieroksuminen perusteltua vai perustelematonta ennakkoluuloisuutta.
Vl-ihmisten avoimuus muita ihmisiä kohtaan näkyy mielestäni myös internetin keskustelupalstoilla. Nimittäin, monet vl:t ovat osoittaneet valmiutta tavata elävässä elämässäkin kanssaan eri mieltä olevia toisuskoisia vl-keskustelupalstojen aktiiveja, saadakseen edes jonkinlaisen sovinnon, kun aivan varmasti keskusteluissa tulee puolin ja toisin sellaisia loukkauksia, joita voisi olla hyvä sopia rakkauden ripin merkeissä. Toisuskoiset ovat saattaneet torjua tapaamistarjouksen tavalla, josta on saattanut syntyä epärehellinen, ylimielinen ja jopa loukaava vaikutelma. Vl-käsityksistä etääntyneiden vl-perheiden kasvattien kohdalla näkyy myös vastaava avoimuuden vähittäinen häviäminen puhuttelevalla tavalla. Anonymiteettisuojasta puhutaan ikään kuin rehellisellä ihmisellä olisi jotain salattavaa maassa (Suomessa), jossa ihmisille on perustuslaissa taattu mielipiteenvapaus (perustuslain 6 §).
Ekumenian sudenkuoppa on siinä, että lähtökohdiltaan se on vaativaa ja sanelevaa: eri kristinuskon suuntia tunnustavien ihmisten on luovuttava omista erityispainotuksistaan ja -piirteistään keinotekoisen yhteisyyden kustannuksella.
Epäekumeenisena ihmisenä peräänkuuluttaisin tässä asiassa suvaitsevaisuutta. Myös me, jotka emme halua vaihtaa omaa kristillistä vakaumustamme ekumeniaan, olemme ihmisiä, joita voi ja tulee Raamatun mukaan kunnioittaa ihmisinä. Vastavuoroisesti itse katson ekumeenisilla ihmisillä olevan vapaus uskoa väärin. Siksi toivon, en vaadi, että myös ekumeeniset ihmiset antaisivat meidän vl:ten uskoa "väärin".
Suuri mestarimme opetti: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Vl-uskovaisena koen, että vaikka itse olen saanut armon kohdalleni ja armo opettaa minua jumalisesti elämään, en kuitenkaan ole yhtään parempi syntinen kuin muutkaan syntiset. Olen vain armahdettu suuri syntinen, jonka vanha osa himoitsee aivan samalla tavalla syntiin kuin hengellisesti kuollut, uudestisyntymätön ihminen himoitsee syntiin. Vaikka kirjoitan viallisena, kuten tässäkin viestissä, Kristus minussa kuitenkin tuntee etsivää rakkautta myös teitä kohtaan, jotka vaellatte ulkopuolella Jumalan valtakunnan lihan himoissa synnin mittaa täyttäen. Hengen halu olisi teitä taidolla varoittaa ja kehottaa tekemään parannus, jotta kerran saisitte olla yhdessä valittujen kanssa kiittäjäin joukossa.
Vl:na totean myös, että tunnustan oman erehtymisen mahdollisuuden. Voi olla, että Jumalaa ei olekaan ja että Aleksis Kiven sanoin, "siihen ihminen maatuu, mihin hän kaatuu." Se, että tunnustan erehtymisen mahdollisuuden asiasta, jossa minulla ei ole tietoa, vaan vain saamani Pyhän Hengen pantti ja armon kokemukset sydämessäni sekä hengen yhteys muihin pyhiin, ei kuitenkaan tarkoita, että en epäilevänäkään uskoisi ihmistä luodun iankaikkisuusolennoksi.
Muita taivasteitä en voi Raamatun perusteella tunnustaa, vaan kristillisyytemme vanhaa saarnamiestä Juhani Raattamaata vapaasti muistellen minun on todettava, että "tulkoon vain erimieliset uskollaan autuaaksi, jos tulevat, mutta Raamattu ei tunne kuin yhden Jumalan seurakunnan." Omantuntoni tähden en siis voi antaa vääriä luuloja sinulle, lukijani, joka vaellat ulkopuolella Jumalan valtakunnan. Sen sijaan minulla on kerrottavana sinulle hyvät taivaan terveiset, että Hyvän Paimenen ääni kuuluu yhä Jumalan huoneesta kutsuvana. Vielä ei ole tullut aika, että Jumala olisi sulkenut Jumalan valtakunnan arkin oven eikä kukaan siitä taitaisi käydä sisälle. Yhä on armon aikaa jäljellä, tänäänkin on parannuksenteon päivä.
Lisäsin tähän viestiin hymiöeston, kun näkyi tahattomia hymiöitä. Taavetti