Kuunteliko kukaan?

[Ankka]

Poimin kaksneloselta tämmösen:

>>>Sanakikkailu pitäisi lopettaa
Kirjoittanut: Joosua 31.10.2007 klo 08.40

ja hoitokokouksissa tehdyt vääryydet tulisi avoimesti myöntää, selvittää ja pyytää anteeksi, sanoi Seppo Lohi tänäaamuna Ouluradiossa. Hän lisäsi vielä, että rakkautta ei voi olla ilman totuutta.

Seppo Lohea haastateltiin, koska häneltä ilmestyy marraskuun puolivälissä 600-sivuinen kirja nimeltään "Lestadiolaisuuden suuret hajaannukset".>>>

Just samast aiheest kirjotin tänään Mopin palstalle ja sit huomasin kaksnelosel ton Joosuan kirjotuksen...mua helpottaa et aletaan myöntää ihan julkisesti et 70-luvulla tapahtui vääryyksiä...esim henkioppi, ihan höpönlöpöö!

[Jaakko]

Seppo-veljen sanoihin ei ole mitään sanomista, mutta ohjelmaa kun ei ole kuullut, nousee suomi24:n luonteen vuoksi jonkinlaineen arkuus siitä, missä yhteydessä näin on sanottu ja ylipäätänsä millainen oli koko haastattelu. Suomi24:lla nimittäin löytyy takuuvarmasti aivan toisenlaistakin tulkintaa kuin mihin itse päätyisi. Tietäen, että em.veljeä on aika usein siteeratttu siellä. Ja joskus aivan virheellisestikin eli asiayhteyttä muuttamalla.

[Jaakko]

Tähän liitten on kysyttävä, minkälaisia tuntoja on teissä herännyt, kun median ympäröimänä olette olleet? Itselläni on ainakin käynyt mielessä, että niin monelta säästyisi, kun ei seuraisi ollenkaan esim.nettiä. Täällä jos missä (siis suomi24:lla) on tullut mieleeni, onko kristillisyytemme ollenkaan yhtenäinen vai ei. Onko kaikkialla tarve vain tuoda eripuraa ja erimielisyyksiä ja turhia riitelyjä matkalle? Onko ihmisillä paha olla? Onko minulla paha olla, jos näen netin ainoana todellisena kanavana purkaa itseäni? paljon herää kysymyksiä jne.

Kun taas päivämiestä lukemalla mieli usein virvoittuu ja usko vahvistuu. Saa lukea, kuinka esim.puhujien kokouksessa on vallinnut rakkauden ja yksimielisyyden henki. Miten paljon tämä sotiikaan sen asian kanssa, että koen, että esim.suomi24:lla pyritään luomaan mielikuvia, että esim. Antti Pentikäinen ja Seppo Lohi olisivat aivan erilailla uskomassa ja saarnaamassa parannusta esim.SRK:n veljille.

Hyvin paljon kaikkea turhalta ja kuluttavalta tuntuvaa saa siis kohdata netissä. En siis kykene näkemään nettiä ollenkaan sellaisena, miksikä sitä on täällä puhuttu usein. Että se olisi oikein hyvä kanava kuuluttaa kokemaansa vääryyttä. Ihminen, joka tuntee saaneensa kohdalleen vääryyttä, huutaa varmasti aivan joka kolkkaan, että saisi jostain apua, mutta hyvin ymmärtämättömän tuntuisena kysyn, onko tämä Jumalan mielen mukaista? Entä jos on kyse sellaisesta, jota pidämme tai joka pitää meitä veljinä ja sisarina. Näkyykö Kristuksen kirkkolaki silloinkaan tällaisessa nettikinastelussa, väittelyissä jne., jotka saattavat jollekin tuntua aivan luonnolliselta ja normaalilta elämältä, mutta ainakin minulle ne tuntuvat kaikkea muuta kuin alhaaltapäin lähestymiseltä.

[Taavetti]

Tottahan väärin tekemiset on korjattava ja väärin tehneiden on pyydettävä anteeksi väärin tekemisiään. Kuitenkin jos sen vaatiminen tarkoittaa sitä, että samalla pitäisi myöntää Jumalan valtakunnan menneen harhaan, ja että hoitokokousten keskustelut ja ratkaisut pitää kaikki peruuttaa, niin siihen ei ole minkäänlaista tarvetta. Ei tarvita uusia Antin päivän kokouksia eikä mitään sen kaltaisia toimenpiteitä. Jos joku on taistelullaan Jumalan valtakuntaa vastaan irrottanut itsensä Jumalan lasten perheyhteydestä, niin hän on ulkona, sanokoot kuinka monta kertaa tahansa olevansa sisällä.
Jumalan sanan mukaan ja myöskään luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan, ei ole kahta pyhää seurakuntaa, Jumalan sana Raamatussa tuntee vain yhden.

Sen toki tiedän, että ylilyöntejä ja vääriä käytöksiä on ollut, tiedän sellaisia eräiden sukulaisteni kertomina, olen ollut eri tavoin osallisena joissakin sellaisissa aikanaan itsekin. Ne ovat osaltani selvitetty jo kymmeniä vuosia sitten, enkä aio niitä ainakaan näin internet palstalla käydä ruotimaan. Myös niistä sukulaisten kertomuksista muistan, että he ovat kertoneen niitä jo selvitettyinä ja korjattuina, siis anteeksi pyydettyinä ja anteeksi annettuina tapahtumina. Tietäisin mainita nimeltäkin joitakin veljiä, jotka ovat selvitystä olleet hoitamassa ja vikaan menneitä parannukseen kehottamassa. Niille Suomi24 ruotijoille ei kuitenkaan riitä, että heille joku kertoo, miten ja missä asioita on korjattu. Kun ovat jääneet pois uskovaisten yhteisistä kokoontumisista, ei ole omakohtaista tuntumaa, miten armon ja anteeksiantamuksen sanoma on Siionin keskuudessa ilmapiiriä raikastanut. Omien ansioittensa ja oman virheettömyytensä kuokkapellolla vain jatkuvasti tuhlaajapojan osaveljinä morkkaavat, ettei vohlaakaan ole Isä heille antanut ystävien kanssa iloitsemiseen.
Tämä riittäköön tällä kerralla.

[Ankka]

Taavetti sanoo:

>>> Kuitenkin jos sen vaatiminen tarkoittaa sitä, että samalla pitäisi myöntää Jumalan valtakunnan menneen harhaan, ja että hoitokokousten keskustelut ja ratkaisut pitää kaikki peruuttaa, niin siihen ei ole minkäänlaista tarvetta.>>>

Ei voida myöntää sellaista, joka ei voi olla totta: JUMALAN VALTAKUNTA EI VOI MENNÄ HARHAAN, SE ON *E R E H T Y M Ä T Ö N*!!!!! Seurakunta voi mennä harhaan ja on mennyt jo Raamatun ajoista lähtien, mutta ei Jumalan valtakunta, tän asian ystäväni tarkisti just eilen yheltä vanhemmalta puhuja-veljeltä.

>>> Jos joku on taistelullaan Jumalan valtakuntaa vastaan irrottanut itsensä Jumalan lasten perheyhteydestä, niin hän on ulkona, sanokoot kuinka monta kertaa tahansa olevansa sisällä.>>>

Se, joka taistelee Jumalan valtakuntaa vastaan, on jo ulkopuolella Jumalan valtakunnan.

>>>Jumalan sanan mukaan ja myöskään luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan, ei ole kahta pyhää seurakuntaa, Jumalan sana Raamatussa tuntee vain yhden. >>>

Näin minäkin ymmärrän.
--------------------------------------

Itte koen suurta huonoutta näis asiois. Mikä minäkään oon ihan mittään sanomaan kellekkään; niin vaikeeta on pyytää lapsilta tai puolisoltakaan mitään anteeksi...hitaat on askeleeni silloin kun pitäisi anteeksi pyytää, kovin hitaat. Nopeat on askeleeni sillon, kun neuvon toista pyytämään anteeksi, liian nopeet...joskus taas kun pitäis nuhdella en saa suutani auki millään

[O.M]

Minua kieltämättä hämmentää, jos uskovaisilla on erimielisyyttä 1970-luvun tapahtumien pahoittelun ja virheiden myöntämisen tarpeesta. Olen kyllä lukenut jo aiemmin, että Lohi kannattaa asiasta tehtävää tutkimusta ja on jo aiemminkin ollut sitä mieltä, että muiden tekemiä vääryyksiä voi pahoitella, vaikka ei itse niistä olisikaan suorasti eikä epäsuorasti osallinen.

Nettikeskustelujen perusteella olen havainnut, että yleensä anteeksipyyntöä ovat vaatimassa kirjoittajat, joilla on vahva "tämä kaikki ja taivas myös" -elämänasenne (tällä en tarkoita Lohea, vaan nettikeskustelijoita). Ko. porukka kirjoittelee vl:ista ja vl:suudesta hyvin negatiivissävytteisiä viestejä, joissa "myönnetään" paljon muiden vl:ten virheitä. Yleensä sävy on sellainen, että annetaan ymmärtää, miten suurin osa vl:ista on mennyt väärään, he vain "vapauksineen" ovat varjeltuneet ja toteuttavat netin välityksellä jumalallista tehtäväänsä ulkopuolisten tuella. Väärähengellisyyksistä ei vastaavaa huolta tunnuta kantavan, vaan suhtautuminen vl-kristillisyyden ulkopuolisiin väärähengellisiin ihmisiin kiteytetään sanoihin "en ole tuomari." Joskus ei voi välttyä vaikutelmalta, että mitäs sitä huolehtimaan ihmisistä, joilla asiat on kunnossa, keskitytään vain pimeydessä oleviin "vain me -vl:iin".

Seppo Lohi sen sijaan on kirkkohistorioitsija, jota olen kirjoistaan tottunut arvostamaan. Hänen mielipiteensä asiasta on sellainen, etten sitä voi ihan noin vain sivuuttaa. Kun hän sitten sanoo jotain, jonka olen kiusallisella mielleyhtymällä tottunut liittämään nettikeskustelijoihin, jotka uskovat eri tavalla kuin minä, niin valehtelisin, jos sanoisin, etten ole yhtään hämilläni.

Itse 1970-lukua en ole elänyt kuin reilun pari vuotta. Siinä ei paljon ole ehtinyt hoitokokouksia näkemään.

[Ankka]

Ooäm sanoo:

>>>Nettikeskustelujen perusteella olen havainnut, että yleensä anteeksipyyntöä ovat vaatimassa kirjoittajat, joilla on vahva "tämä kaikki ja taivas myös" -elämänasenne (tällä en tarkoita Lohea, vaan nettikeskustelijoita).>>>

*Minä ainakin koen et periaatteessa mun tärkein tehtävä on huolehtia omasta ittestäni, sekä oman omantuntoni hoitamisesta. Mutta sitten, ite hoitokokukset nähneenä, mun on vaikea sanoa kuuluvani liikkeeseen, jossa on tapahtunut sellaista mitä 70-luvulla tapahtui. Jos olenkin toivomassa julkista anteeksipyyntöä asian tiimoilta, olen sitä toivomassa liikkeen sisällä. Eli koen et olen yhdessä silloin muitten kanssa sen asian takana. Eikä minusta totta tosiaan tuntuisi helpolta se asia siltikään, niinkuin ei koskaan anteeksi pyytäminen. Mulle on tullut sellainenkin vaihtoehto mieleen et 'pesisin käteni' niist hoitsuista ainakin kaksnelosella ihan nimelläni, sieltä tavoittaisi aika monen, joka on vääryyttä kokenut.

>>>Ko. porukka kirjoittelee vl:ista ja vl:suudesta hyvin negatiivissävytteisiä viestejä, joissa "myönnetään" paljon muiden vl:ten virheitä. Yleensä sävy on sellainen, että annetaan ymmärtää, miten suurin osa vl:ista on mennyt väärään, he vain "vapauksineen" ovat varjeltuneet ja toteuttavat netin välityksellä jumalallista tehtäväänsä ulkopuolisten tuella.>>>

*Aika monet, jotka netissä kirjottelee niist asioist, ovat joko uhreja, mukana olleita tai sellaisia, jotka ovat myös itte toimineet väärin. Jollaki tapaa koen et itteenikin tarttui silloin niit asioita, joita näin. Ja muaki on myöh hoidettu liiallisesta kireydestä, mikä taas oli ihan oikein mulle...mutta silloin luulin et 70-luvun malli oli ihan oikein ja sovelsin sitä kavereihini. Onneksi sain ymmärryksen siitä...sentakii koen et en ole ittekkään viaton. On vaikeata puhua noist asioist ulkopuolisten kaa; en voi kieltää sellaista tapahtumattomaksi, mikä on tapahtunut...enkä voi hyväksyä sellaista, mikä on väärin...sit taas toisaalta en saa lähtee ketään parjaamaan yms. Vaikeeta. Koen epäonnistumista niissä asioissa.

>>>Väärähengellisyyksistä ei vastaavaa huolta tunnuta kantavan, vaan suhtautuminen vl-kristillisyyden ulkopuolisiin väärähengellisiin ihmisiin kiteytetään sanoihin "en ole tuomari." Joskus ei voi välttyä vaikutelmalta, että mitäs sitä huolehtimaan ihmisistä, joilla asiat on kunnossa, keskitytään vain pimeydessä oleviin "vain me -vl:iin". >>>

*Olen yrittänyt seisoa suorana niissä asioissa, joissa olen eri mieltä ulkopuolisten kanssa. Huonoutta koen siinäkin. Siihen asiaan mun on ollu vaikea suhtautua, kun joku poispotkittu on sanonu, ettei hän ole halunnut uskoaan hylätä, vaikka saikin lempat. Mitä siihen voi sanoa? En minä osaa sanoo sellaiselle, että et sinä oo siltikään uskovainen. Mistä minä sen asian voin varmuudella sanoo? mä oon niin huono näkemään kenenkään sydämeen.

Ooäm: kiitos rehellisen tuntuisesta kirjotuksesta!

[Jaakko]

Mitä veli O.M. toi esiin, se on myös yksi olennaisimpia asioita, miksi koko hoitokokousasia saa suunnattoman varauksellisuuden itsessäni.

1.Ihminen sanoo olevansa Jumalan lapsi ja sanoo, että hänen sydämellään on Jumalan rauha. Näin suoraan harvoin näkee kirjoitettavan, mutta tällainen ymmärrys on tullut usein. Ei kuitenkaan aina eli ei kaikki hoitokokouksista kritiikkiä / asiakeskustelua nostavat ole todellakaan samalla tavalla asiaan suhtautumassa.

2. Samainen ihminen ei laita tikkuakaan ristiin eikä missään määrin osoita paheksuvan, jos täysin kristillisyyden ulkopuolinen (joka pilkkaa vanhoillislestadiolaisia jne.) antaa tulla täyslaidallisen kaikenlaista syytöstä ja vihaa kristillisyyttämme kohtaan, hoitokokouksia kohtaan, SRK:ta kohtaan jne.


Onko tällöin ihmisellä Jumalan rauha? Onko Jumalan rauha sellaista, että ihminen ei reagoi mihinkään muuhun kuin häneen itseensä kohdistuviin syytöksiin jne.? Eikö silloin puhuta välinpitämättömyydestä, joka on syntiä tässä yhteydessä.

On totta, että mitä sitä pilkkaajille mitään sanomaan sinänsä, mutta jos itse osallistuu keskusteluun pukien lakihenkisyyden, tuomiohenkisyyden, milloinminkäkin henkisyyden viittaa kristillisyyden ylle, on syytä katsoa, että ei yhdy maailman henkeen.


Maailman edessä kinastelut, riitelyt ja monet turhat vänkäämiset tuovat pilkkaajille vain lisää naurunaihetta ja heidän vielä osallistuessa keskusteluun, tulee jopa entistä tuhoisammat keskustelut jne., kun heillä itsellään ei ole etsivä mieli.

Avoimuus nousee Jumalan lahjoittamasta sydämen rauhasta. On aivan täysi vapaus ottaa esiin kipeitä, mieltä askarruttavia asioita aivan missä tahansa Jumalan lasten yhteisissä kokoontumisissa. Aivan sieltä lähtien, missä 2 tai 3 kokoontuu kaikkiin muihin hetkiinkin. Me elämme taivasta varten ja uskomisen asia on niin tärkeä, että sille ei voi asettaa ajallisia rajoja. Tässä tietysti voisi alkaa saivartelemaan, mutta luotan, että ymmärrätte.

Lisäksi tässä kaikessa olen kysellyt Kristuksen kirkkolain perään.

Mitä kaikki hoitokokouskeskustelijat haluavat? Yksi haluaa anteeksipyynnön ja asiaa jää siihen eli ei kiinnosta yhteinen usko vain kokemansa vääryyden anteeksipyyntö, niinkö?. Eikö tällöin pyydetä anteeksi? Siinä ei mitään häviä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden ja vanhurskauttamisen kanssa.

Toinen on oikeasti kokenut vääryyttä. Asiasta osattomana ei voi pyytää anteeksi toisen puolesta, mutta voi tuoda lohdun ja rohkaisun sanoja siihen pitkään, vuosikymmenten piinaan, joka on varmasti tuonut matkallaan uskossa väsymistä, henkistä väsymistä, katkeruuttakin ja monen moista asiaa, joka on vienyt uskomiselta ilon ja sydämen rauhaa saanut järkyttää.

Kolmas on kokenut vääryyttä ja reväissyt itsensä Jumalan valtakunnasta eroon. Hän vaatii anteeksipyyntöä niin inhimmilliseltä puolelta kuin pimentyneen ymmärryksensäkin vuoksi. Me emme saarnaa evankeliumi omaksi kadotukseksemme.

neljäs, viides, jne....eli on paljon erilaisia "kohtaloita". Hajaannukset, eriseurojen synnyt ja laajat taistelut uskonrintamalla ovat jo Raamatussa tuoneet mukanaan monenmoista kohtaloa. Mikään ei ole mennyt ohitse Jumalan silmien ja mitään ei ole tapahtunut Jumalan sitä sallimatta. Ihminen on Jumalan rinnalla niin vähäpätöinen, että me emme luontomme puolesta ymmärrä alkuunkaan Hänen tekojaan ja vanhurskasta tahtoaan ja uskon ymmärryksemmekin on vajaata, vaikkakin se tuo mukanaan kaiken tarpeellisen, kun on halu ja tahto pysyä lapsen paikalla uskonkuuliaisuudessa eläen.



Yleinen anteeksipyyntö, joka maailman silmissä mitätöisi koko hoitkokouksen Jumalan rakkauden yhtenä ilmenemismuotona, ei voi olla tie, jolla tätäkään lähdettäisiin "ratkaisemaan". Maailman silmillä tarkoitan erityisesti niitä, jotka ovat itsensä reväisseet ulos Jumalan valtakunnasta ja yhä väittävät olevansa Jumalan lapsia. Ovat rakentaneet omaa vanhurskauttaan ja väärässä rauhassa nukkuvat.

[O.M]

Seurakunta voi mennä harhaan ja on mennyt jo Raamatun ajoista lähtien,

Luonnollisin silmin nähtävä seurakunta voi mennä harhaan ja paikallisseurakunta voi mennä harhaan, mutta ei todellinen Jumalan seurakunta. Näkyvän seurakunnan harhaanmenemisistä voisi mainita esim. Jeesuksen ajan fariseukset, Lutherin ajan katolisen kirkon sekä meidän aikamme maallistuneen ja liberalisoituneen luterilaisen kirkon. Paikallisseurakuntien harhaanmenemisistä voisi mainita lestadiolaisuuden eri hajaannuksissa itsensä irti repäisseet paikallisseurakunnat (tai ainakin niiden enemmistö).

[Maarimi]

Mitä anteeksipyyntö maksaa?

Nöyrtymisen että yksittäiset ihmiset ovat olleet väärässä.

Kyllä se puhdistaisi liikkeen mainetta ja asianosaisten omaatuntoa.

Vai onko olemassa syntejä, joita ei tarvitse pyytää anteeksi?

Synnintunto on kuitenkin vl -uskon pääteema! Ja anteeksianto...

Minusta on ihan säälittävää, että tosissaan yritetään perustella, että 24 johtokunnan jäsentä ovat erehtymättömiä... mutta ymmärrän minä, kun siihen liittyy niin vahvat yhtenäisyyden tunteet.

Toisaalta häikäilemätön voi käyttää tuollaista jumalallista valtaa väärinkin. Tässä on jonkinlainen yhtymäkohta katolisuuteen, hehän pitävät paavia Jumalan sijaisena maanpäällä, erehtymättömänä, kuten vl:t seurakuntaa...

[Jaakko]

"Minusta on ihan säälittävää, että tosissaan yritetään perustella, että 24 johtokunnan jäsentä ovat erehtymättömiä... mutta ymmärrän minä, kun siihen liittyy niin vahvat yhtenäisyyden tunteet. "

On pakko kysyä, missä näin on perusteltu? Vastaus "suomi24:lla" saa asian erittäin kriittiseen valoon, sillä kyse on kasvottomasta paikasta ja kukatahansa voi tällaista esittää ja yrittää mustamaalata.

Pikemminkin luulen, että minusta riippumattomasta lähteestä esim.julkisesta saarnasta kuten suviseurasaarnasta, jonkin lehden painetusta tekstistä tms., löytyisi varmasti SRK:n jonkun veljen toteamus siitä, että ihminen, hänkin, on erehtyvä.


EDIT. Tähän liittyen, oletko Maarimi lukenut esim. J.Uljaan "Peltoon kätketty aarre". Siinäkin kirjassa tätä asiaa käsitellään ja tuodaa lohduttavaa viestiä meille kristityille, jotka usein kamppailemme oman huonoutemme kanssa.


****

Anteeksipyyntö ei todellakaan maksa mitään kuten sanoit. Onko yleinen anteeksipyyntö sellaista korjaamista, johon kehoitetaan. Eikö kehoteta "Jos mahdollista, asiat tulisi sopia asianomaisten kesken". Jos se ei onnistu, siihen otetaan muitakin jne. Kun puhumme sisarten ja veljien keskinäisestä rakkauden vaalimisesta ja uskon säilyttämisestä.

Sitävastoin maailmalle kuuluu vain ja ainoastaan parannussaarna. Tottakai me tahdomme heiltä pyytää anteeksi loukkaamisia, pahentamisia jne. aivan samalla tavalla (koska olemme ihmisinä myös pahaantaipuvaisia ja erehtyviä), mutta kyse ei ole silloin toisen parannuksesta ja siitä, että pidämme tällaista ihmistä uskonveljenä / sisarena.

[O.M]

*Olen yrittänyt seisoa suorana niissä asioissa, joissa olen eri mieltä ulkopuolisten kanssa. Huonoutta koen siinäkin. Siihen asiaan mun on ollu vaikea suhtautua, kun joku poispotkittu on sanonu, ettei hän ole halunnut uskoaan hylätä, vaikka saikin lempat. Mitä siihen voi sanoa? En minä osaa sanoo sellaiselle, että et sinä oo siltikään uskovainen. Mistä minä sen asian voin varmuudella sanoo? mä oon niin huono näkemään kenenkään sydämeen.

Minäkin olen huono näkemään kenenkään sydämeen, mutta siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään, että Raamattu ei tunne kuin yhden Jumalan seurakunnan ja se seurakunta ei ole "seitsemän vaimon seurakunta". On syntiä, jos antaa ymmärtää Jumalan seurakunnan ulkopuolella oleville ihmisille nettikeskusteluissa, että hekin voivat loppupelissään olla uskovaisia ilman parannusta. Ihmisinä epäuskoiset ihmiset sen sijaan voivat olla ihan mukavia, mutta se on eri asia.

[Taavetti]

Mitä anteeksipyyntö maksaa?

Nöyrtymisen että yksittäiset ihmiset ovat olleet väärässä.

Kyllä se puhdistaisi liikkeen mainetta ja asianosaisten omaatuntoa.

.

Yritän vastailla Maarimin esittämiin kysymyksiin jotakin. Oikeastaan oli aikomus lähteä rankametsään, mutta flunssan poikanen pitää sisällä.

Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat ilmaisia Jumalan valtakunnassa.
Yksittäisten ihmisten erehtyminen ja erehtymisen mahdollisuus on tosiasia, sillä ei kuitenkaan voi eikä saa perustella Pyhän yhteisen seurakunnan erehtymisen väitteitä. Jos joku sitä yrittää, puhuu ja kirjoittaa Raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan kokonaisuutta vastaan. Jossakin tällä foorumilla on aihetta enemmänkin perusteltu, yritän tämän viestin jälkeen löytää sen.

Vai onko olemassa syntejä, joita ei tarvitse pyytää anteeksi?

Hankala kysymys vastattavaksi, mutta periaatteessa ei ole sellaista syntiä, mutta käytännössä pyydetään nimeltä anteeksi vain ne synnit, joita tietää ja nimeltä omassa tunnossaan tuntee. Tämä ohje löytyy aivan Lutherin Vähästä Katekismuksesta, rippiä koskevista selityksistä, on siis aivan luterilaista oppia.

Synnintunto on kuitenkin vl -uskon pääteema! Ja anteeksianto...

Synnin tunto on välttämätön parannukseen. Anteeksi antaminen on kieltämättä tärkeä teema uskossamme, mutta anteeksi uskominen ja Jumalan armon omistaminen omalle kohdalleen, on uskomme tärkein sisältö. Siitä seuraa uskomisen ilo ja rauha.

Minusta on ihan säälittävää, että tosissaan yritetään perustella, että 24 johtokunnan jäsentä ovat erehtymättömiä... mutta ymmärrän minä, kun siihen liittyy niin vahvat yhtenäisyyden tunteet.

Tuon kaltaisen valheen uskominen ja vielä sen levittäminen kertoo, ettei ole harmainta aavistustakaan siitä, miten ja missä järjestyksessä asioita käsitellään Rauhanyhdistysten piirissä. Vastaaminen edellyttäisi aivan omaa laajahkoa kirjoitustaan, pitääkö laittaa harkintaan sellaisen iminen. Ne uskovaisten keskuudessa käydyt keskustelut eivät todellakaan ole olleet vain jonkun 24 jäsenisen johtokunnan sisäisiä keskusteluja. Jos luku kerrotaan tuhannella, ollaan lähempänä totuutta, sen verran monipuolista on keskustelujen alku ja eteneminen ollut.

Toisaalta häikäilemätön voi käyttää tuollaista jumalallista valtaa väärinkin. Tässä on jonkinlainen yhtymäkohta katolisuuteen, hehän pitävät paavia Jumalan sijaisena maanpäällä, erehtymättömänä, kuten vl:t seurakuntaa..

Jumalallisen vallan väärin käyttämisestä olen samaa mieltä, mutta kun siihen rinnastetaan VL seurakuntaoppi, joka perustuu ennen kirjoitettuun Raamatulliseen Jumalan sanaan, on ikäväksi todettava, että aivan erilainen on seurakunta väitteen esittäjällä. Jumalan valtakunnan vertaaminen paavin vääriin käytöksiin on ehdottomasti torjuttavaa ja väärän todistuksen antamista seurakunnasta, jota toisissa yhteyksissä väittää arvostavansa ja kunnioittavansa.

Mitenkä Luther kirjoitti kahdeksannen käskyn selityksessä?

[Taavetti]

Areiopagissa on kuukausia sitten Biblian rekisteristä kopioimani avaus, jossa kerrotaan Lutherin käsityksiä seurakunnasta. Se näkyy vain palstalle kirjautuneille, mutta sen voi etsiä Biblian rekisteristä, muistaakseni hakusanalla Seurakunta. Siellä on samat asiat esitetty ja paljon enemmänkin, lisäksi lukuisia Raamatun paikkoja perusteluiksi.

Poistin tästä vanhenneen linkin, Taavetti

[Ankka]

*Sillon ku pikkutyttönä jouduin näkemään hoitokokouksia, laitoin kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja rukoilin: "Rakas Taivaan Isä, älä anna KOSKAAN mun joutua eriseuraan"! Haluan olla uskomassa, haluan olla Jumalan lapsi...mutta miksi olen joutunut meikäläisyydessä näkemään niin paljon pahaa...?...miksi mun kohdalle on tapahtunut just niin paljon kaikkee..?...mä kun vain haluaisin uskoa. Rukoilin myös näin: "Rakas Taivaan Isä, auta että kaikki ihmiset pääsisivät taivaaseen, älä anna kenenkään joutua tulimereen"!

Tänä päivänä rukoilen: "Varjele hyvä Jumala minut taivastiellä, ota minulta pois kaikki hoitokokousahdistukset ja kipeät muistot...lisää mulle yksinkertaista lapsenuskoa!"

Pyydän myös Teiltä Rakkaat palstalaiset esirukouksia, että jaksaisin uskossa loppuun asti!

[Jaakko]

Muistan myös omasta lapsuudestani tilanteita kotonamme, jolloin oli kutsuttu eräitä veljiä ja sisaria ja puheet olivat sielunhoidollisia asioita.

Siinä pikkupoika "salaa" kuunteli vanhempien puheita ja itkua tuhertaen ajatteli, että kaikki menisi hyvin. En ymmärtänyt asioista muuta kuin, mitä lapsi ymmärtää eli jotain oli vialla ja piti pyytää anteeksi....On jäänyt muistikuva, että kaikesta huolimatta aina haluttiin uskoa kaikki anteeksi ja evankeliumin hoidossa kulkea.

Omassa perheessä on saanut vaistota myös omista lapsistaan, että he kipuilevat, jos isällä ja äidillä on jotain, joka tarvitsee hoitoa. Se puhuttelee ja ottaa usein kiinnikin.

Ja kun lapsi tekee jossain väärin, ei hän välttämättä ymmärrä tehneensä väärin. Tällainen on tullut väistämättä mieleen, kun on keskustellut lapsen kanssa. Hänelle on opetettava se, että se on väärin. Näin on erityisesti vilkkaan poikamme kohdalla, kun usein tuntee kasvattajana aivan raunioituvan, kun on taitamaton ja ei tunnu saavan mitään tolkkua johonkin asiaan. Lapsi ei ole siis välttämättä ymmärtänyt tehneensä väärin, mutta isän ja äidin opetuksen vuoksi on tullut paha mieli, että sai aikaan pahaa mieltä. Ja niin on saatu taas aikaan tilanne, jossa puolin ja toisin on tarvittu evankeliumia.

edit: Huomaan, että tuli todellinen ajatusmörko 2 viimeisimmässä virkkeessä. Jos joku ymmärtää sen, olen enemmän kuin iloinen.

[Maarimi]

Ankka, rukoilen puolestasi, että saisit rauhan sydämeesi näissä asioissa.

Tuo eriseura -pelko on ihan järkyttävää. Kuka ottaa siitä vastuun, kun lapsesta saakka joutuu sellaisessa pelossa elämään? Onko se nyt ihan tervettä, jos lapsetkin saa pyydellä alati anteeksi tekemisiään. Siinähän kehittyy vähän ylikorostunut syyllisyyden tunto, eikä se ole aina hyväksi.

Taavetti, otahan nyt vähän kuumaa mustaherukkamehua ja lepäile

Minä olen aina luullut että juuri tuo 24 -jäseninen johtokunta on se, joka päättää vl -uskon peruslinjoista, kuten ehkäisykielto, tv -kielto, eksklusiivinen srk -oppi, suhtautuminen internettiin ja muihin maallisiin uusiin ilmiöihin. Vai miten on?

On minusta vl -opilla ja katolisella opilla yhtäläisyyksiä. Juuri tämä srk:n erehtymättömyys, jolle täytyy olla ehdottoman kuuliainen, ja samankaltainen rippioppi.

[Ankka]

Maarimi, kiitos myötätunnostasi!


>>>Minä olen aina luullut että juuri tuo 24 -jäseninen johtokunta on se, joka päättää vl -uskon peruslinjoista, kuten ehkäisykielto, tv -kielto, eksklusiivinen srk -oppi, suhtautuminen internettiin ja muihin maallisiin uusiin ilmiöihin. Vai miten on? >>>

**Minä kyllä koen esim tuon ehkäisy'kiellon', ihan muuna kuin SRK:n miesten päätöksenä tai alistamiskeinona, kuten kaksnelosella monesti sanotaan. Mulle henk koht lasten saanti on ollut niin iso ja merkittävä asia, etten voi MITENKÄÄN rinnastaa sitä johonkin vaik tv-kieltoon. Noi muutki asiat on semmottii, ettei niitten takana oo pelkästään SRK:n 24-henkinen poppoo. Ihan turha osotella sormellaan sinne suuntaan. Mä en edes tiedä, ketä kuuluu SRK:n johtokuntaan. Telkassakin on niin vähän mitään hyvää, etten ihmettele yhtään et sillon aikoinaan tehtiin hädissään se kielto. Jos se olis tullu nyt, yhtaikaa netin kaa...mitenkä sitte ois suhtauduttu...?

Mutta kaikis nois tapahtumis (hoitsut, telkkakielto yms...) on koko ajan ollut Jumalan sallimus. Ja uskon et niillä on joku tarkotus. Se on pääasia et meillä on tänä päivänä armollinen Jumala ja synnit anteeksi!!

[Jaakko]

Uskon yksinkertaisuudesta muutama sana.

Jokin aika sitten kerroin eräästä ulkomaalaisesta, joka oli tehnyt parannuksen ja kysellyt, eikö todella tarvitse muuta tietää tai uskoa kuin että synnit on anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ei tarvitse. Tämä on ollut aina opetus sellaiselle ihmiselle, jonka tunnon on Jumala saanut herättää ja hätänsä keskellä kyselee autuuden perään.

Tämä on juuri sitä yksinkertaisuutta "Joka uskoo Kristukseen Jumalan Poikana ja syntiemme sovittajana, se pelastuu".


******


Sitten alkaa elämä Kristuksessa ja Kristus elää meissä. Opimme tuntemaan Kristusta. Elävä ja voimallinen evankeliumi virvoittaa ja ruokkii meitä.

Uskontaisteluissa, väsymyksen kohdatessa saattaa alkaa kapinoimaan evankeliumia vastaan. Ei jaksa ottaa enää kokonaan vastaan omalle kohdalle sitä yksinkertaista evankeliumia. Saattaa alkaa näkymään kieltoja ja ehtoja uskolle. Saattaa alkaa näkymään perinnäissääntöjä jne. Monenlaisia uhkia tulee silmien eteen ja matkanteko tulee entistä ahtaammaksi ja ahdistuneemmaksi. Lain kirjain pyrkii saamaan otetta.

Tällöin on selvää, että Jumalan valtakunnan saarnoja ja opetuksia, alkaa pitämään jopa harhaoppisina. Kun Kristuksen evankeliumi ei saa enää virvoittaa ja vahvistaa täydeltä terältään vaan se uskotaan vain osittain, silloin se uskomisenkin yksinkertaisuuteen vetoaminen ei olekaan uskomisen yksinkertaisuuteen vetoamista vaan Kristuksen opin hylkäämistä. Halutaan rajata Kristus ja Hänen oppinsa niin pieneksi, että synninluvallisuus, ekumeenisuus jne. kaikki saisivat hyväksynnän, kun riitää "että tunnustaa Jeesusta", riittää "usko Jeesukseen". Aivan oikeita sanoja siis itsessään, mutta tulleetkin lyömäaseeksi tällaisessa tilanteessa.

[Taavetti]

Maarimille ja muillekin tietämättömille vastauksena:
Katolisessa kirkossa (room.kat.) paavi on tavallisesti katsottu ja opetettu erehtymättömäksi, mutta kirkon jäsenet eli se laaja seurakuntien joukko voi opillaan ja elämällään huidella miten milloinkin ja missä milloinkin.
Käytännössä ei ole paavikaan erehtymätön, vaikka häntä sellaisena yleensä pidetään. Kuinkahan monen paavin ratkaisuja seuraavat paavit ovat muutelleetkaan?

SRK.n organisaatio on monella tavalla päinvastainen. Se 24 jäseninen johtokunta ja sen keskuudestaan valitsema työvaliokunta ovat valmistelevia elimiä, mutta myös käytännössä yleisissä kokouksissa tehtyjen päätösten toimeen pano kuuluu niille. Niin se on Suomen lakien mukaan kaikissa maassamme rekisteröidyissä yhdistyksissä. Se on lakien lisäksi kirjoitettu laillisesti hyväksyttyihin ja vahvistettuihin yhdistysten sääntöihin. Toiminta siis on ja sen tulee olla lakien ja vahvistettujen sääntöjen mukaista.

Valmisteleva organisaatio on Rauhanyhdistysten piirissä sen sijaan harvinaisen laaja ja monipuolinen. Sen 24 jäsenisen johtokunnan lisäksi on julkaisuja valvomassa julkaisuneuvosto, sisälähetystyötä varten on maamme jaettu useisiin maakunnallisiin Lähetysalueisiin, joissa jokaisessa on oma maakunnallisessa kokouksessa valittava johtokuntansa. Maakunnallisin vuosikokouksiin (kevät talvella) jokainen alueen Rauhanyhdistys saa lähettää edustajansa, joka valitaan kullakin paikkakunnalla paikallisen yhdistyksen vuosikokouksessa. Siinä kokouksessa valitaan myös yhdistyksen jäsenluvun mukainen määrä virallisia edustajia kesällä pidettävään SRK.n vuosikokoukseen. Edustajien valtakirjat tarkastetaan ennen kokousta, samalla heille annetaan kokousta varten tarvittavat paperit, eli esityslista mahdollisine päätösehdotuksineen. Johtokuntaan vaalittavista henkilöistä ei johtokunta itse tee ehdotusta, vaan ne tulevat paikallisilta Rauhanyhdistyksiltä joko erikseen yksittäiseltä yhdistykseltä tai joukko yhdistyksiä sopii siltä seudulta ehdotettavaa henkilöä.

Näiden virallisten organisaatioiden lisäksi on joukko vähemmän virallisia organisaatioita, jotka yleensä maakunnittain hoitavat alueensa tehtäviä. On erikseen jokaisella leirikeskuksella omat vuosikokouksensa, jossa päätetään sen alueen leirien hallinnoinnista ja toiminnasta, leirien järjestämisestä keskusten rakentamiseen asti. Vastaavat maakunnalliset lähetysalueiden vuosikokoukset ja niissä valittavat alueelliset johtokunnat hoitavat alueidensa lähetys seurojen pidon puhujien pyytämiseen asti.
Tähän asti lueteltujen kokousten päätökset, vaikka ovat hyvin itsenäisiä, mutta eivät silti ole virallista organisaatiota, niiden päätökset alistetaan virallisen päätöksen muodon saavuttamiseksi tarpeen mukaan joko SRK.n johtokunnalle, vuosikokoukselle tai molemmille. Olen ollut kuulemassa, miten SRK.n puheenjohtaja kiittää alueellisessa leirikeskuksen vuosikokouksessa tehtyä rakennuspäätöstä. Jos sellaista päätöstä ei olisi siinä kokouksessa tehty, eivät SRK.n virallisetkaan elimet olisi sitä tehneet.

Aivan oma lukunsa on kolmen kansanopiston hallinnointi, joka perustuu niiden kannatusyhdistyksen päätöksiin. Yleisiin kannatusyhdistysten kokouksiin saa osallistua kuka tahansa sen yhdistyksen jäsen. Kansanopistojen hallinto on lisäksi alisteinen valtion määräyksiin, mutta SRK.n hallintoon on vain symboolinen , mutta henkisesti hyvin vahva yhteys. Olisi oma laaja aiheensa kirjoittaa SRK:n toiminnan periaatteista ja käytännön toiminnan tavasta niissä opillisissa asioissa, mutta se jääköön toiseen kertaan.