Kuunteliko kukaan?

[Taavetti]

Aikomuksena etsiä jotakin kirjoittamaani Opilliselta palstalta, ennen sen löytymistä, osui eteeni otsikko, jota aamulla etsin sitä löytämättä. On pitkä ja laaja keskustelu seurakunnasta ja aivan julkisella palstalla. Siinä on sama avaus, kuin edellä Areiopagilla kertomassani. Siinä on lyhyesti kerrottu myös se, miten opillisia asioita valmistellaan ja niistä kristililsyydessä keskustellaan. Kehotan lukemaan sietä, niin si minun enää tarvitse samoja asioita uudelleen kirjoittaa.

Poistin tästä foorumi.info aikaisen linkin, joka johtaa nykyisin mainosten sivuille. Taavetti

[Emka]

Tänä päivänä rukoilen: "Varjele hyvä Jumala minut taivastiellä, ota minulta pois kaikki hoitokokousahdistukset ja kipeät muistot...lisää mulle yksinkertaista lapsenuskoa!"

Pyydän myös Teiltä Rakkaat palstalaiset esirukouksia, että jaksaisin uskossa loppuun asti![/quote]


Tämä rukous itsellenikin on tullut tarpeelliseksi,että varjeltuisi lapsena lastenvaltakunnassa, eikä joutuisi sielunvihollisen eksyttämäksi.

Itselle tuo voimaa ja uskoa kun saa olla Jumalan "ruokapöydässä" seuroissa ja netin kautta kuultavien seurojen välityksellä.

Uskovaiset ystävät ovat saattomiehinä,ja jos joutuu epäilysten suohon, niin apu on silloin lähellä.

Tämä aika tuntuu olevan hyvin hektistä aikaa, ja siinä on vaarana unohtua omavalvomapaikka.

Jumala on kuitenkin luvannut

20 Murtunutta ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta. Hän on saattava oikeuden voittoon.

Se on hyvä,kun ei tarvitse kilvoitella kuin päivä kerrallaan.

[O.M]

Mutta kaikis nois tapahtumis (hoitsut, telkkakielto yms...) on koko ajan ollut Jumalan sallimus. Ja uskon et niillä on joku tarkotus. Se on pääasia et meillä on tänä päivänä armollinen Jumala ja synnit anteeksi!!

Noin minäkin ajattelen. Jos joku on sidottu väärin perustein ja on myöhemmin tehnyt parannuksen, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Toivottavasti asia on sovittu myös rakkauden ripin merkeissä puolin ja toisin. Jos taas joku on sidottu väärin perustein ja vaeltaa ulkopuolella Jumalan valtakunnan, niin hän on tehnyt syntiä viimeistään siinä vaiheessa, kun on ylönkatsonut Hyvän Paimenen kutsun takaisin. Sellaisessakin tapauksessa autuus on parannuksen takana, olipa miten hyvä ihminen tahansa.

[blastus]

hän on tehnyt syntiä viimeistään siinä vaiheessa, kun on ylönkatsonut Hyvän Paimenen kutsun takaisin

Mitä sinä tekisit, jos sinut lempattaisiin ulos jostain kummallisesta syystä ja sanottaisiin perään, että ok, tule vain takaisin kunhan pyydät sitä meidän esittämää kummaa syytöstä ensin anteeksi?

Vai onko niin, että keksipä "seurakunta" mitä hullumpia juttuja tahansa, niin rakkauden nimissä semmoista pitää totella ja toimia vastoin sitä, minkä ymmärtää oikeaksi ts. vastoin omaatuntoaan? Minä en suostuisi.

En nyt halua mitenkään saivarrella ja tiedän sen, että tosikristitty on jo antanut anteeksi ennen kuin anteeksi on edes pyydetty. Oikeustajun puolesta tuossa on kuitenkin melko hurja periaatteellinen ristiriita, eikö totta? Raamattu kehottaa meitä tekemään niin kuin on oikein paitsi Jumalan, myös ihmisten edessä.

Room. 14:17 Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.
18 Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon.

[Taavetti]

Kannattaisi lukea, mitä teki tai miten menetteli esimerkiksi Pekka Laatikainen. Kirjassa: He ovat voittaneet siitä kerrotaan, sivulla 73 siitä kerrotaan:
Nimenomaan eräs tapaus on kerrottu, jossa Pekka ei tehnyt väärin, mutta asiasta tuli oman kylän uskovaisten kesken pahennus.
Asiasta oli pidetty neuvonpito. Pekalla otti jo vanhaan ihmiseenkin ja hän lienee sanonut tässä tilaisuudessa: "Minä voisin kyllä lähteä teille Jumalan rauhaa sanomatta, mutta se merkitsisi, että minä jäisin Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, ja siellä ei kukaan tule autuaaksi."
Ja niin hän oli tehnyt nöyrän parannuksen.

Palataanpa sitten hetkeksi niihin 1970 -luvun tunnelmiin. Ajatellaan tilanne, että uskoa tunnustavien kesken syntyy vakava riita, jossa mikään osapuoli ei anna periksi, vaan jatkuvasti toisiaan syyttäen riitelevät. Samoin perheessä, kun kaksi ihmistä riitelee keskenään, onko niin, että vain toinen on syyllinen ja toinen syytön?
Jotenkin uskallan väittää, että syyllisiä ja syntisiä ovat molemmat. Mikä on silloin sielunhoidollinen oikea ratkaisu? Eikö sellainen, että molempia tai kaikkia täytyy neuvoa parannukseen? En osaa muuta oikeaa ratkaisua sanoa, osaako joku muu?

Entä sitten, jos jotkin parannukseen neuvotuista vain jatkavat syyttömyyden väitettään, nöyrtymättä parannukseen? Onko oikein, että heidän annetaan jatkuvasti riidellen kantaa Jumalan lapsen nimeä?

Tämän kaltaiset tilanteet antavat vastauksia niille ihmettelyille, että melkein kaikki tai aivankin kaikki ovat joutuneet parannuksen neuvon kohteiksi. Kun Jumalan Pyhä Henki kuitenkin on riitojenkin aikana joidenkin sydämissä asunut ja vaikuttanut, on se myös tehnyt hyvää ja puhdasta jälkeä parannuksen askelille nöyrtyneiden sydämissä. Jotka eivät ole oikeaa nöyryyttä osoittaneet, heillä jatkuu se syyttävä ja katkera mieli vieläkin. Muuten se ei lähde pois, kuin evankeliumin voimalla ja Jeesuksen sovintoveren pesemänä.

Tämän kaltaista koulua olen minäkin joutunut käymään. Kun olen ollut hidas oppimaan, on suuri Armahtaja minuakin erilaisten kokemusten kautta kouluttanut. Onneksi on kouluttanut ja onnekseni on sydämeltäni pessyt katkeruuden aineksia pois. On luvannut vieläkin pestä, sillä kyllä se kaikkinainen paha on alati minuun tarttumassa ja matkan tekoa hidastamassa.

[kehakukkanen]

Katolisessa kirkossa (room.kat.) paavi on tavallisesti katsottu ja opetettu erehtymättömäksi, mutta kirkon jäsenet eli se laaja seurakuntien joukko voi opillaan ja elämällään huidella miten milloinkin ja missä milloinkin.
Käytännössä ei ole paavikaan erehtymätön, vaikka häntä sellaisena yleensä pidetään. Kuinkahan monen paavin ratkaisuja seuraavat paavit ovat muutelleetkaan?

Itseasiassa, jos ihan tarkkoja ollaan, niin katoliset ajattelevat paavin olevan erehtymätön virkansa puolesta kun hän lausuu jotakin ns. "ex cathedra" (="oppituolistaan", huono suomennos). Käytännössä näin on kuulemma tapahtunut historian aikana yhden (1) kerran, en muista mitä se koski. Muuten paavia ei katolisessa kirkossa pidetä erehtymättömänä. Itseasiassa minusta katolinen käsitys kirkosta erehtymättömänä on aika lähellä tässä ketjussa esitettyä käsitystä seurakunnan erehtymättömyydestä. Muita erojahan toki on paljon, en väitä että vl-oppi olisi samanlainen kuin katolisen kirkon oppi.

[Jaakko]

hän on tehnyt syntiä viimeistään siinä vaiheessa, kun on ylönkatsonut Hyvän Paimenen kutsun takaisin

Mitä sinä tekisit, jos sinut lempattaisiin ulos jostain kummallisesta syystä ja sanottaisiin perään, että ok, tule vain takaisin kunhan pyydät sitä meidän esittämää kummaa syytöstä ensin anteeksi?

Ymmärsin tuon kirjoituksen toisin. Jumalan lasta on väärin hoidettu. Se ei häntä vie ulos Jumalan valtakunnasta, mutta se tuo aivan varmasti paljon taisteluita. Inhimillisyyskin nostaa päätään. Jos kovin nousee katkeraa mieltä tms., kukapa meistä silloin haluaisi olla edes tekemisissä sellaisen asian / henkilön kanssa, josta se lähtee. Sitten saattaa laajeta yleistykseksi kuten suomi24:lla, jossa kaikki hoitokokoukset pahimmillaan haukutaa roskaksi.

Sitten tällaista ihmistä lähestyy Kristuksen mielellä joku sisar tai veli, joka ei tuo terveisinään ainuttakaan syytöstä tai mitään sellaista, mikä liittyi lihan mielellä hoitaneen veljen / sisaren edesottamuksiin.

Siitä, mitä omassakin elämässä on katkeruus pyrkinyt saamaan sijaa tai joku muu rakkautta hyvin paljon rikkova asia, se on opettanut, että silloin ei oikein mitään tahto sulattaa. Jos tällaista kokee ja veli lähestyy aivan oikein Kristuksen mielellä ja haluaisi lohduttaakin, niin silti se fariseus saattaa nostaa päätään. Se on jo tuominnut kaikki veljet ja sisaret siinä vaiheessa. Teillä on varmasti tästä kokemuksia, jos rehellisesti muistelee vaikkapa lapsuuden / nuoruuden kiukutteluita.

Tällainen ihminen siis lopulta reväisee itsensä ulos Jumalan valtakunnasta, jos hän ei sitten kuuntele sitä Kristuksen mielellä lähestynyttä veljeä / sisarta eikä todennäköisesti halua muidenkaan lähestyvän......Tällaisissakin tapauksissa on varmasti haluttu olla kärsivällisiä ja pitkänkin aikaa yritetty lähestyä antaen aikaa ja odottaen, että Jumala tekee työtää kaikessa hiljaisuudessa. Se on sitten lopulta jollakin lailla tullut esiin, että on uskonsa kieltänyt.

Tämä koko hoitokokousasia on niin monimuotoinen ja jokaisella on oma historiansa, että varsinkin minunkaltaisena (asiasta ulkopuolisena) on hyvin vaikeaa eikä ole tarpeenkaan antaa kaikenkattavia selityksiä. Paljon parempi on katsoa eteenpäin tässäkin asiassa. Miten tästä eteenpäin? Mitä minä voin tehdä? Mitä sellainen, joka kokee jääneensä vääryyden uhriksi jne.?

Tällaisia hataria ajatuksia heräsi.

[Ankka]

Nimenomaan eräs tapaus on kerrottu, jossa Pekka ei tehnyt väärin, mutta asiasta tuli oman kylän uskovaisten kesken pahennus.

Kappas. Ja nyt on tullut uskovaisten kesken jo, voisi sanoa huomattavan kokoinen, pahennus (siis tuossa merkityksessä, jossa sitä tuossa käytetään eli paheksunta), että eikö hoitajien pitäisi tästä Pekan lailla nöyrästi olla tekemässä parannusta, jos tuota samaa logiikkaa noudatetaan?

Jotenkin uskallan väittää, että syyllisiä ja syntisiä ovat molemmat. Mikä on silloin sielunhoidollinen oikea ratkaisu? Eikö sellainen, että molempia tai kaikkia täytyy neuvoa parannukseen? En osaa muuta oikeaa ratkaisua sanoa, osaako joku muu?

Olen samaa mieltä. Riitely itsessään on Jumalasta eroon joutumisen eli synnin eli Jumalan valtakunnan ulkopuolelle ajautumisen oire, eikä siihen ole muuta parannusta kuin että pannaan se synti pois, olipa riidellessään mitä mieltä tahansa. Kirjoittaahan Jaakobkin "Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä." (Jaak. 3:17)

Entä sitten, jos jotkin parannukseen neuvotuista vain jatkavat syyttömyyden väitettään, nöyrtymättä parannukseen? Onko oikein, että heidän annetaan jatkuvasti riidellen kantaa Jumalan lapsen nimeä?

Riitely ja katkeroituminen on väärin Jumalan edessä, koska rakkaus ei riitele, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa jne. eikä Jumalan lapsen nimen kantaminen kuulu kenellekään, joka ei ole tuon rakkauden piirissä. Mutta se sama rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.

Jos parannukseen turhan päiten neuvottu ei tee parannusta siitä, mistä joku sitä vaatii, hän tekee oikein vaikka se aiheuttaisi minkälaista pahennusta. Ja tuo vaatija tekee väärin. Minkälaista paheksuntaa Jeesus aiheutti juutalaisyhteisössä? Valtavaa. Olisiko hänen pitänyt sanoa ihmisille, että selvä, kyllä te olette ihan oikeassa, vaikka väärässä olettekin, antakaa minulle erheeni anteeksi?

Jeesus itse nimenomaan antoi esimerkin siitä, että totuuden takana seistään tarvittaessa vaikka kuolemaan asti ja sen esimerkin noudattaminen on varmasti oikein.

Mutta nyt olikin kysymys inhimillisestä oikeustajusta, siitä jonka avulla valitettavasti toimitaan siellä, missä rakkautta ei tunneta. Paavali kehottaa kirjeissään pitämään hyvän omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä.

Jotka eivät ole oikeaa nöyryyttä osoittaneet, heillä jatkuu se syyttävä ja katkera mieli vieläkin.

Voi olla. Mutta voi myös olla jossain tapauksessa niin, että kun jossain nähdään vääryyttä, niin sitä osoitetaan sormella niin kauan kuin sitä vääryyttä on ja näin pitääkin tehdä. En pidä oikeana katkeruutta, mutta en myöskään ymmärrä, miksi noin paljon pahaa aiheuttaneita asioita ei voida avoimesti korjata, vaan edelleen jotkut haluavat pitää mustaa valkoisena.

2. Kor. 11:15 Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen (saatanan) palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun.

[Jaakko]

Maailmassa on ihmisiä, jotka etsivät Jumalaa kaiken ikänsä. Todellisen, ainoan oikean ja elävän Jumalan armosta sitten ihminen saattaa löytää etsimänsä vasta kuolinvuoteella. Sitä ennen on saattanut ihminen kohdata mitä hirvittävimpiä asioita ja koko elämä tuntuu ihmisjärjen mukaan aivan turhalta tai ainakin niin raskaalta, että kyselemme, mikä se tällainen Jumala on, että ihminen kärsii vaivaa ja ahdistusta vuosikymmenet eikä helpotusta näy.

Kuitenkin kuolinvuoteella on saanut parannuksen armon. Taivaassa hän ei enää kärsi eikä muista kärsimäänsä pahuutta ja vääryyttä. Jumala on pyyhkinyt hänen kyyneleensä pois ja hän saa yhdessä kerjääjä Lasaruksen kanssa kiittää Jumalaa Aabrahamin helmassa. Ja silloin ne rikkaat, jotka häntä sortivat ja pilkkana pitivät, he saavat iankaikkisen vaivan. Elämä on kuin kämmenenleveys ikuisuuden rinnalla. Tämän me ihmisinä usein unohdamme. Niin haluaisimme, että täällä ajassa kaikki menisivät meidän mielemme mukaan.

Tässäkin hoitokokousasiassa on enemmän kuin varmaa, että mitään ei ole tapahtunut viime vuosikymmeninä Jumalan sitä sallimatta. Me voimme turvallisesti katsella Kristusta ja kiinnittää katseemme palkanmaksoon. Silloin on paljon helpompi lähestyä näitä ikäviäkin asioita. Itse ainakin vierastan hyvin paljon, jos näistäkin vuosikymmenistä tehtäisiin jokin riippumaton tutkimus vain siksi, että voitaisiin osoittaa vl-kristillisyyden menneen harhaan. Tämä ei ole mikään vl-kristillisyys eikä herätysliike vaan Jumalan valtakunta. Ihmisviisauden mukaiset tutkimukset palvelevat ihmisviisautta (ja tällainen tutkimus itsessään olisi aivan oikein ja ei siinä mitään sanottavaa). Jumala kyllä ilmoittaa itsensä Henkensä kautta omissaan.

[pomeranssi]

Huh huh

En ymmärrä.

Minä uskon kyllä, että oli paikkakuntia joissa ei ollut hoitokokouksia, tai ne sujuivat ihan rakkauden hengessä. Keskusteltiin asioista ja Jumalan henki ohjasi keskusteluja ja niistä jäi hyvä "maku "ja muisto.

Oli myös paikkakuntia , useita, joissa asiat meni todella pahasti pieleen.

Jos nyt jälkeenpäin näiden kahden paikkakunnan ihmiset muistelevat niitä aikoja, on varmasti vaikea uskoa, että tuo on totta, mitä toinen puhuu.
Helpompi on ajatella, että tuolle on jäänyt katkera mieli, tai siinä on vikova henki , tai toinen valehtelee jostain muusta syystä.

Lisäksi jos uskoo ja on uskonut 50v että S E U R A K U N T A on erehtymätön, ei varmasti voi uskoa, että olisi tapahtunut mitään väärää siihen aikaan.


Toinen asia.

Jumala sallii ja on sallinut ne ajat.
Niin on mutta jos on toimittu väärin, eikö niitä tarvitse korjata, anteeksi pyytää, muiden kuin niiden, jotka pahentuivat tai loukkaantuivat .
Eikö niiden ollenkaan, jotka välillä lihan käsivarrella ja "ruoska" kädessä ohjasivat laumaa?

Jumala sallii myös ihmisten tappavan toisiaan.Eikö tarvitse sitä rikosta sovittaa millään lailla?
Jumala salliin maan järistä ja tuhansia ihmisiä kuolee. Ei tarvitse miettiä missä asuu ja minne menee .
Jumala sallii isoisän raiskata papan tytön ja mummu tietää kaiken. Lapsi itkee ja raivoaa ja hänen täytyy pyytää anteeksi, kun noin rumasti käyttäytyy.

Jumala sallii mutta onneksi Hän näkee myös meidän jokaisen sisimpämme, jota me ihmiset emme näe.

Tapasin muuten pois potkitun, johon sopi tuntomerkit , anteeksi antava rakkaus, käsittämätön anteeksiantamus niitäkin kohtaan , jotka olivat "neuvomassa "oikeaan uskoon ja sitten, täydellisesti kääntämässä selkänsä ja hylkäämässä heidät.
Itkuissan kysyen , pidätkö sinä minua vielä uskovaisena?

[nuusku]

Minä en niistä ajoista tiedä omakohtaisesti, vain kirjoista olen lukenut, mutta oma kokemukseni on, että keskustelupalstoilla selvityksiä ja anteeksipyyntöjä vaativien henkilöiden viestit ovat tyyliltään ahdistavia ja katkeria, enkä ole huomannut niissä uskovaisille ominaista nöyryyttä ja herkkyyttä. Mutta on varmasti poikkeuksia ja aivan todellista kärsimystä, mutta se peittyy keskustelupalstoilla häiriköitsijöiden viestien alle. Jotkut "mummoja heitetään saatanalle" tai "pappa kyyditettiin autolla yöllä konttorille, jossa alkoi kyykytys", tällainen keskustelu jota valitettavasti joskus on tullut luettua, on pelkkää provokaatiota eikä sellaiseen kannata edes yrittää vastata rakentavasti.

Sosiaalinen ympäristönikään ei ole kovin laaja-alainen, mutta en ole huomannut ainakaan täälläpäin HS:n artikkelin mukaisia aineksia, eli että Siionissa "kuohuisi" ja jokin suuri ja merkittävä hajaantuminen liberaaleihin ja tiukkahenkisiin olisi menossa. Täällä oli viikko sitten alustus aiheesta eriseurat, ja siellä päinvastoin kerrottiin, kuinka tällä hetkellä ei ole Siionissa havaittavissa mitään eriseuran aineksia, eli tällaisia ei tarvitse miettiäkään eikä sellaisia arveluita ruokkia. Se, jos vaikkapa nuorison keskuudessa on samojenkin syntien luvallisuutta, ei ole sama asia kuin eriseura, vaan semmoisia sielunvihollisen juonia joita aina on ollut ja on. Olen kyllä pettynyt, että valtakuntamme päälehti on jostain nimeämättömistä lähteistä saanut tietoja joistain laajoista Siionin sisäisistä kuohunnoista. Mitä ne lienevät, täälläpäin ei ainakaan kuohu vaan on rauhallista ja tyyntä. Jos todella Perhon siioni olisi jakaantunut kahtia kuten HS:n toimittaja kirjoitti, olen kyllä varma että vaikka en paljoa ihmisiä tunnekaan, niin joku uskovainen olisi näin merkittävästä asiasta edes ohimennen maininnut.

Ilmeisesti näyttää siltä, että nettipalstojen kautta voi vaikuttaa jopa valtakunnalliseen mediaan, niin että marginaalisen asian saa näyttämään valtaisalta ja laajalle levinneeltä. Olen myös ymmärtänyt ja muistaakseni jopa lukenut vanhoista lehdistä, että hoitokouksista on keskustelu aivan samoilla aineksilla jo 80-luvulla, ja varmasti myös 90-luvulla. Löysin toissa kesänä sukuni kesämökin lehtihyllystä jonkun ikivanhan kellastuneen Nykypostin tai vastaavan aikakauslehden 80-luvun alusta, jonka pääotsikossa oli kissankokoisin kirjaimin "Vanhalestadiolaisten salaiset CIA-rahat" tai jotain sinnepäin, ja ellen aivan väärin muista, niin artikkelissa sivuttiin myös näitä hoitokokouksia, ja sitä lukiessa tuli siellä kesämökin rauhassa kovin elävästi mieleen Suomi24, samat termistöt ja sanamuodot olivat käytössä lehden artikkelissa.

Niin, ja nyt ehkä keskustelu on siirtynyt yleistönosastoilta internetiin, mutta en ole huomannut, että nyt olisi tullut jotain uutta verrattuna aiempaan, tai että jokin olisi laaja-alaisempaa kuin aiemmin. Internet-keskustelu luo vain illuusion siitä, että Siionissa olisi jokin sisäinen kuohunta. Omalta kohdalta totean vain, että en usko noihin epämääräisiin lehti- ja nettitietoihin, ennenkuin omilla silmilläni näen, että Siionissa kuohuu ja vl-yhteisö on jakaantunut kahtia. En usko, että asia on todellisuudessa lähellekään noin, mutta Jumala varjelkoon, että vaikeita aikoja ei tulisikaan, vaan rauhan ajat saisivast jatkua.

[Taavetti]

Jälkimuokkauksena totean, että aloitin kirjoittamaan pomeranssin viestin luettuani, nuuskun hyvä viesti oli tullut kirjoittaessani. Totean saman, kuin nuusku, että mitään sisäistä kuohuntaa en ole havainnut todellisessa maailmassa. Nämä nettikuohunnat eivät ole Siionin sisäistä kuohuntaa, ja jos olisivat, niin kuohujat eivät toimi kristillisen rakkauden mukaisesti, vaan oman sisäisen katkeruutensa väärässä hengessä. Tämän jälkeen alkaa pomeranssille ja muutamille muille kirjoittamani vastine.

Anteeksi pyytämällä ei kukaan menetä mitään, se on tosiasia. On kuitenkin niitä katkeria, joille mikään anteeksi pyytäminen ei riitä, vaan kaikista pyynnöistä huolimatta kiehuvat katkerassa sapessaan. Monet sellaiset vaativat seurakunnalta parannusta, siis seurakunnan pyytämään anteeksi. Jumalan sana ja kristillisyytemme ei kuitenkaan tunne joukkoparannuksia, aivan paavillista hapatusta ne ovat.
Joka rikkoo Jumalaa tai/ja lähimmäisiään vastaan, tekee sen aina yksilönä, ja yksilönä hänen tulee siitä parannuskin tehdä. Vaikka olisi suurehkokin joukko rikkoneita, jokainen heistä lankeaa yksilönä, mutta jokaisen yksilönä Jumalan armo nostaa ja parantaa.

Muistelin muutama viesti sitten Pekka Laatikaisen tapausta. Kannattaisi jokaisen etsiä se kirja käteensä ja lukea. Siinä on kauniita esimerkkejä, miten monella eri tavalla Jumala on mainittua Pekkaa käyttänyt työssään saarnaajana ja sielun hoitajana. Kertomani esimerkki antoi myös ymmärtää, että Pekka oli valmis myös itse neuvottavaksi ja hoidettavaksi, eikä halunnut kantaa kaunaa kotipaikkakuntansa uskovaisia kohtaan. Ettei kellekään jää väärää mielikuvaa niiden tapahtumien ajasta, on syytä tässä vaiheessa kertoa, että mainittu Pekka Laatikainen kuoli vuonna 1955, ja mainitut tapahtumat lienevät sattuneet luultavasti ennen sotia, kuitenkin viimeistään 1940 -luvulla. Hoitokokoukset eivät senkään mukaan olleet kovin uusi ilmiö, vaan on niitä järjestetty jo Juhani Raattamaan aikana, tietääpä Raamattukin kertoa vastaavista. Se on kuitenkin eri viestin asia.

Tämän viestin loppuun neuvon kaikkia katkeroituneita etsimään käsiinsä Jorma Kurvisen kirjan: Raportti lestadiolaisuudesta. Kannattaisi lukea suurennuslasin kanssa, minkä neuvon siinä antaa uskomme ulkopuolinen kirjoittaja, haastateltuaan ja keskusteltuaan eri osapuolten kanssa tapahtumista. Muistan neuvon kohtuullisen hyvin, en kuitenkaan sitä tähän nyt kirjoita, vaan annan kotiläksyksi sen etsimisen ja lukemisen.

Viimeiseksi vielä kerron, että noin inhimillisesti ajatellen, olisi kaiketi minullakin aihetta katkeruuteen, mutta Jumalan armo, jota saan omistaa, on opettanut katkeruudenkin hylkäämään ja panemaan syntinä pois. Silloin kun tuntui katkerimmalta, muistin niin Laatikaisen Pekan, kuin erään toisenkin veljen myöhemmin antaman neuvon, ettei anteeksi pyytäessään menetä mitään, mutta siinä on mahdollista voittaa paljon, eli kunnian kruunu taivaassa.

[O.M]

Itse ainakin vierastan hyvin paljon, jos näistäkin vuosikymmenistä tehtäisiin jokin riippumaton tutkimus vain siksi, että voitaisiin osoittaa vl-kristillisyyden menneen harhaan.

Tuohon kommenttina, että itse en vierasta riippumatonta tutkimusta, mutta juuri tuollaista tarkoitushakuista tutkimusta vierastaisin. Muutoin vaikuttaa siltä, että tässäkin asiassa olen saman köörin kanssa suunnilleen samoilla linjoilla kuin muissakin keskusteluissa.

Kiinnittäkääpä vain nettikeskusteluissa huomiota, niin seuraavat asiat näyttävät usein (ei sataprosenttisesti) kulkevan käsi kädessä:

- vl:ten virheiden "myöntäminen"
- perusnegatiivinen tai ns. vikova sävy (eli heidän mukaansa "kriittisyys") vl:ista ja vl:suudesta puhuttaessa
- yhteisten neuvojen ja uskon hedelmien kutsuminen "perinnäissäännöiksi" ja "autuuden ehdoiksi"
- seurakunnan pitäminen erehtyväisenä ja sen korostaminen
- kuviteellisen "säännöttömän" alkulestadiolaisuuden ihannointi ("Kadonnut aika" lestadiolaiskristillisyydestä vailla neuvoja ja uskosta seuraavaa elämänvanhurskautta tosin on yhtä historiallista kuin Atlantis, eli puhdasta humpuukia, on historian tyly tuomio.)
- hoitokokousten leimaaminen puhtaasti hengelliseksi väkivallaksi
- anteeksipyynnön vaatiminen 1970-luvun taisteluista
- tarkkuus siinä, ettei vahingossakaan "tuomitse" vl-kristillisyyden ulkopuolisia hengellisyyksiä
- sieluntila-arvioiden ja parannuskehotusten pitäminen Raamatun ankarasti kieltämänä "tuomitsemisena"
- vl-kristillisyyden perustavaa ua olevien opillisten painotusten kyseenalaistaminen periaatteeseen "kaikesta on voitava keskustella" vetoamalla
- muita hengellisiä kuin yhteisessä ymmärryksessä kilvoittelemaan pyrkiviä vl:ia koskevien sieluntila-arvioiden sulkeminen periaatteen "kaikesta on voitava keskustella" ulkopuolelle (ei sentään ihan kaikesta, pyhiäkin asioita (=väärähengellisten sieluntilan arviointi) on)
- vl:ten kielenkäytön paheksunta, jos vain suinkin onnistuu jostain saamaan aihetta
- vl:ista ja vl:suudesta rumastikin kirjoittamisen pitäminen "vain keskusteluna" tai "vain kritiikkinä"

=Tuollaisilla keinoilla kun vaaditaan anteeksipyyntöä ihmisiltä, jotka ovat asiansa korjanneet, ja ihmisiltä, jotka eivät koko kokouksissa edes ole olleet, niin lähtökohdat eivät ole ihan niin hedelmälliset kuin toivoa sopisi, jos vääryyksiä todella on tapahtunut.

Periaatteessa vääryyksiä voitaisiin minun puolestani pahoitella, jos niitä todella on tapahtunut, mutta silloin on syytä tehdä selvä rajaus koko hoitokokouskäytännön ja selvien yksittäisten väärinkäytösten pahoittelun välille. Samoin olisi korostettava, että seurakunnan eikä valtakunnan rajoja ei levitellä, vaan takaisin pääsee vain parannuksen kautta.

Tähän sopinee tätä raamatunkohta: "Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet" (Hepr.12:15).

[Taavetti]

Pitkähkön luettelon kirjoitti niistä yhteisistä tai ainakin osittain yhteisistä tuntomerkeistä, jotka näkyvät uskoamme kohtaan vähintään kriittisesti, mutta joissakin jopa vihamielisesti suhtautuvissa. Voin yhtyä luetteloon, mutta yhden usein nähtävän tuntomerkin voisin vielä lisätä. Se on tullut esille tämänkin keskustelun avauksessa.

Se tuntomerkki on puhujien, pappien ja muidenkin näkyvällä paikalla olevien uskovaisten lajittelu. Nähdään hyvin ymmärtäväisiä, vähemmän ymmärtäväisiä ja aivan metsässä olevia. Varsinkin heitä, joiden katsotaan edes jollakin tavoin tukevan omia käsityksiä, sanotaan olevan asioista selvillä. Toiset ovat enemmän tai vähemmän metsän puolella, tai ainakin tien pientareella.
Jumalan valtakunnassa sanotaan kaikilla puhujilla olevan sama Henki ja sama opetus, mutta erilaiset lahjat. Tämä käsitys ei sellaisenaan kelpaa kaikille. Totta kai puhujakin voi mennä harhaan, monta kertaa on mennytkin. Jumalan lasten rakkaus edellyttää kuitenkin lahjoja lajittelematta, jos puhujan puheessa joku kohta tuntuu vieraalta, kysymään asian omaiselta, että mitä sinä sillä tarkoitit, kun minusta se tuntui jotenkin vieraalta. Sellaisessa kysymyksessä ilmenee rakkaus sekä sitä oudosti puhunutta puhujaa, myös sitä seurakuntaa kohtaan, joka hänet on puhujaksi asettanut. Mutta mikä tärkeintä, siinä ilmenee kysyjän huoli omasta ymmärryksestään, nöyrä tunnustus, että minäkin kysyjänä ymmärrän vain osittain ja minäkin voin erehtyä.

Sellaista saarnamiesten lajittelua on ilmennyt aina, kun joku on kulkemassa harhaan Jumalan lasten rakkaudesta. Sellaisen lajittelun kohteeksi joutuivat aikanaan myös Laestadius ja Juhani Raattamaa. Tunnettujen tutkijoiden kirjoituksissa esiintyi väite, että heillä oli erilainen oppi ja erilainen vanhurskauttamisen käsitys. Sitä käsitystä korjasi Aulis Zidbeck kirjassaan Juhani Raattamaasta, kirjan esisanoissa. Lukekaa siitä kirjasta.

[O.M]

Mitä sinä tekisit, jos sinut lempattaisiin ulos jostain kummallisesta syystä ja sanottaisiin perään, että ok, tule vain takaisin kunhan pyydät sitä meidän esittämää kummaa syytöstä ensin anteeksi?

Jos tarkoitat "kummalla syytöksellä" väärää henkeä, niin periaatteessa voisin pyytää jo varmuuden varalta sitä anteeksi. Varmuuden varalta tehtävässä ripissä hengen saastaisuudesta ei käsittääkseni ole mitään epäraamatullista, kuten tästä käsittääkseni ilmenee:

"Että meillä nyt senkaltaiset lupaukset ovat, minun rakkaani, puhdistakaamme siis itsemme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta, täyttäin pyhyyttä Jumalan pelvossa" (2.Kor.7:1).

Tositilanteessa tosin varmasti yrittäisin ottaa selville, miten väärä henki minussa ilmenee. En tiedä, miten käyttäytyisin, ei ole kokemusta.

[O.M]

Se tuntomerkki on puhujien, pappien ja muidenkin näkyvällä paikalla olevien uskovaisten lajittelu. Nähdään hyvin ymmärtäväisiä, vähemmän ymmärtäväisiä ja aivan metsässä olevia. Varsinkin heitä, joiden katsotaan edes jollakin tavoin tukevan omia käsityksiä, sanotaan olevan asioista selvillä. Toiset ovat enemmän tai vähemmän metsän puolella, tai ainakin tien pientareella.

Myös tuo lajittelu vaikuttaa tosiaan olevan yleistä. Samanaikaisesti kun ilkeämielisesti vihjaillaan kristillisyyden puhujakaartin olevan jos nyt ei pääosiltaan, niin ainakin suurelta osalta vikaan menneitä, ollaan todella tarkkoja, ettei heidän omaa sieluntilaansa kukaan julkene ruveta arvioimaan.

Oikeasti, missä ne erimieliset ovat oikeassa elämässä? Miksi en tiedä omasta tuttavapiiristäni niin totaalisen negatiivisia ja vikomishenkisiä ihmisiä? Miksi en ry:n piiristäkään tiedä heitä? Missä he ovat? Olisivatko he kuitenkin feikkejä, entisiä vl:ia ja vl:suuden seurakuntakäsitykseen pahentuneita väärähengellisiä? Vai onko kuohunta vain joidenkin yksittäisten paikkakuntien piirre? Vai kokoaako netti Suomen kaikki 50 (=0,05 %) erimielistä vl:ta yhteen? Miksi minulta on pimitetty se "vl:suuden sisäinen kuohunta", josta Helsingin Sanomat kirjoitti? Miksi? Minullahan alkaa olla kohta samanlainen kyselyikä kuin Mopin palstalaisilla...

[blastus]

Mitä eroa on puhujien lajittelulla ja nettikeskustelijoiden lajittelulla?

[Taavetti]

Mitä eroa on puhujien lajittelulla ja nettikeskustelijoiden lajittelulla?

Puhujat asetetaan ja arvioidaan omissa koti Siioneissaan, heidän tiedetään olevan oman paikkakuntansa uskovaisten jakamattomassa rakkaudessa. Jos jonkin puheessa tulee vierasta esille, heiltä voidaan ja tuleekin kysyä sitä itseltään. Nyt tarkoitan siis nimenomaan lestadiolaisia puhujia ja pappeja. Voimme olla aivan varmoja, että kotiseudun uskovaiset hoitavat ja neuvovat puhujansa, tarvittaessa sitä voi kysyä sieltä tiedetystä kylästä, kunnasta tai kaupungista.

Internet keskustelijoissa on monen kaltaisia ihmisiä viestien taustalla. Perin harva heistä esiintyy niin, että voi luottaa sanomansa alkuperään. Varmasti joukossa on sydämeltään uskovaisia, mutta aivan yhtä varmasti on ties miten ja mistä tulevia. Feikkaaminen on nettipalstoilla kovin helppoa.

Totta kai molemmissa ryhmissä on erilaisilla lahjoilla varustettuja, mutta julkisesti saarnaajista voimme olla tietoisia, mistä heidän sanomansa on peräisin. Toki on myönnettävä, että varsinkin aloittelevilla puhujilla esiintyy paljon sanonnan kankeutta, mutta yleensä se korjautuu vähitellen.

[Ankka]

Taavetti:

>>>Se tuntomerkki on puhujien, pappien ja muidenkin näkyvällä paikalla olevien uskovaisten lajittelu. Nähdään hyvin ymmärtäväisiä, vähemmän ymmärtäväisiä ja aivan metsässä olevia. Varsinkin heitä, joiden katsotaan edes jollakin tavoin tukevan omia käsityksiä, sanotaan olevan asioista selvillä. Toiset ovat enemmän tai vähemmän metsän puolella, tai ainakin tien pientareella. >>>

Tarkotitko mua tuolla kommentilla? Mä en ainakaan osaa sanoo, ketä on metäs ja ketä sen laidal, mut sen verran osaan sanoo, et joillakin papeilla tai puhujilla on eri kanta esim hoitokokouksiin.

Ooäm:

>>>Myös tuo lajittelu vaikuttaa tosiaan olevan yleistä. Samanaikaisesti kun ilkeämielisesti vihjaillaan kristillisyyden puhujakaartin olevan jos nyt ei pääosiltaan, niin ainakin suurelta osalta vikaan menneitä, ollaan todella tarkkoja, ettei heidän omaa sieluntilaansa kukaan julkene ruveta arvioimaan.>>>

Minusta työki lajittelette. Minä ainaki oon suanunna 'mätä kala' -epäilyn monta kertaa. Kuten myös 'seitsemän seurakuntaoppi' -epäilyn. Ja 'vaappuja' -epäilyn myöski. Sitäpaitti Ooäm; se ei haittaa mua ollenkaan, saatte tunkkasta mut mihin lokeroon lystätte. Mä eppäilen itte kaikkein eniten omaa uskoani!

[O.M]

Mitä eroa on puhujien lajittelulla ja nettikeskustelijoiden lajittelulla?

Luotettavuus on itselleni tärkeä kriteeri. Nettikeskustelijoista ei koskaan voi olla varma, joten pidän varmimpana, etten pidä itseään vl:iksi kutsuvia, mutta kannoiltaan maailman hengellisyyksiä lähempänä olevia nimimerkkejä kovin helpolla vl:ina. Siinä on kyse vain varotoimenpiteestä. Mistä muuten tiedät, etten minä feikkaa?