Kaikki muu järjestyy niin, että Jumalan armo alkaa opettaa ihmistä. Et saa ajatella väärin päin: "Jätän tämän, tuon ja sen, niin sitten olen kelvollinen tekemään parannuksen." Ei, se on omavanhurskautta. Järjestys on väärä. Jumalalle otollisessa parannuksessa tulee ensin usko täydellisenä lahjana ja vasta sitten teot.
Olen samaa mieltä ylläolevan kirjoittajan kanssa. Sentähden olenkin ihmeissäni siitä että vl uskossa "teoilla" tuntuu olevan niin keskeinen asema. Sensijaan että annettaisiin Kristuksen sanan ja armon vaikuttaa uskovassa hedelmiä ruvetaan vaatimaan niitä hedelmiä. Monista ehdonvallan asioista ollaan tehty lain vaatimuksia. Siinä tilanteessa rakkaus väistyy ja laista kiivaileminen kiihtyy. Heikot ajetaan nurkkaan ja uskosta tulee suorittamista.
Ei ihme että Paavali korosti rakkauden merkitystä seurakunnassa.
"1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. 2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. 3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi"
"Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
Itseasiassa uskon teot ovat paljon muuta kun ulkonaista hurskautta. Usko heijastuu rakkautena lähimmäisiä kohtaan. Jeesuksen suhtautuminen syntiseen naiseen on klassinen esimerkki rakkaudesta. Jeesus ei tuominnut naista.
Uskovainen ei ole lain alainen. Sielunvihollisen tarkoitus on tietysti syyttää ihmistä ja haitata tämän uskon vaellusta. Seurakunnan pitäisi kasvattaa uskovia syvemmälle armoon ja kantaa heikkojen vajavuuksia. Uskon elämämme ei ole vapaata eikä armorikasta jos olemme aina siinä lähtövaiheessa jossa uskoon tullessa olemme. Uskossa kasvaminen edellyttää alkeisopeista ja laista vapautumista.