Uskoiko Luther samalla tavalla

[O.M]

Kiitoksia kommenteista Aromille. Yritän vastailla huolella ja samalla selvitellä omia ajatuksiani aiheesta.

Esimerkiksi tuo lause "Hengellinen seurakunta on toki näkymätön, mutta ei oikein uskoville tuntematon." Niin minäkin uskon. Uskovaisen on tavallaan pakko tuntea hengellinen seurakunta, koska muuten hän ei olisi voinut löytää evankeliumia. Seurakunnan tunteminen on nimenomaan oikea termi, ettei tulisi käsitystä, että oikein uskova voisi nähdä näkymättömän seurakunnan. Usko luottaa näkymättömään kuten Raamatussa sanotaan.

Noista samaa mieltä.

Totta kai kannanotot lähtevät Jumalan sanaan perustalta. Siitä ei silti seuraa sitä, että kannanotto olisi Jumalan sanaa. Tarkoitan tällä sitä, että kannanotto säilyy edelleen asiana, jota täytyy koetella Jumalan sanalla. Vaikka sanotkin O.M neuvojen olevan hyviä, jota ne epäilemättä usein ovatkin, ne eivät ole samalla tavoin jotain muuttumatonta ja pyhää kuten Raamattu.

'Jumalan sana' on hivenen laajempi määritelmä kuin pelkkä 'Raamatun sana' - Jumalahan puhuu edelleen uskovaisten ihmisten kautta. Kuitenkaan sitä muuta Jumalan sanaa ei saa eikä voi nostaa Raamatun veroiseksi. Kristillisyydessä ei sinänsä tietääkseni ole aikomusta kanonisoida mitään seurakunnan päätöksiä tai neuvoja kakkosraamatuksi, vaan tarkoitus on pysyä siinä Nikean kaanonissa.

Kun sanomme, että "Raamatussa on kaikki mitä tarvitaan", kristillisyydessä ei tarkoiteta, että uskoon tulemiseen riittäisi vain erämaa/kammio, Raamattu ja Raamattua lukeva ihminen. Ei, vaan Raamatun perusteella erämaasta tai kammiosta ei voi löytää kuin antikristuksia.

Matt. 24:26 "Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."

"Raamatussa on kaikki mitä tarvitaan", ei myöskään tarkoita, että Pyhän Hengen ilmoitukset olisivat loppuneet noin vuoden 100 j.Kr. tienoilla. Se tarkoittaa sitä, että Raamatun kaanonin ulkopuolelta tulevat Pyhän Hengen ilmoitukset ovat pelastuksen kannalta tarpeettomia. Raamatusta löytyvät jo ne ohjeet, miltä pohjalta Pyhä Henki johtaa uskovaisten keskusteluja.

Minä uskon kyllä (omankin kokemuksen perusteella), että Pyhä Henki avaa asioita uskovaisille ihmisille. Tästä syntyneihin neuvoihin voidaan suhtautua taas kovin erilaisilla tavoilla. Voidaan ajatella, että neuvot ovat "Saara-äidin neuvoja, joille tulee olla kuuliainen". Toinen lähestymistapa niihin voisi olla sellainen, että luotetaan Pyhän Hengen ohjaukseen uskovaisen elämässä.

Tiedän mainiosti nuo lähestymistapaerot. Pyhä Henki kuitenkin ohjasi jo apostolien kokousta ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin (silloin sukulaisavioliitot, epäjumalten uhriliha, veri ja liha, josta ei ollut laskettu verta). Pyhä Henki ohjaa edelleen ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin, vaikka kyse olisi ehdonvallan asioista, kuten noissa näyttää olleen.

Yksilöiden omientuntojen välillä on pieniä yksilöllisiä poikkeamia, mutta ne Pyhä Henki on nähnyt hyväksi tasoittaa niin, etteivät ns. vahvat tee laajasti pahennusta aiheuttavia asioita, koska niin toimien he Raamatun sanan mukaan tekisivät syntiä Kristusta vastaan.

1. Kor. 8:12 "Mutta kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan."

Jos televisio (mikähän siinä on kun aina pitää ottaa esimerkiksi juuri tv :-) ) todellisesti on uskovaiselle pahennukseksi, armo kyllä opettaa sen hylkäämään. Itse en ottaisi televisiota, vaikka siitä ei mitään kannanottoja olisikaan.

TV-asiaa ei pidä tarkastella vain omista lähtökohdista käsin. Totta kai sitä pitää tarkastella myös omista lähtökohdista: kykenenkö minä katsomaan vain hyviä ohjelmia TV:stä? Jos vastaus on ei, kuten omalla kohdallani on asian laita, niin asiaa ei tarvitse ajatella sen pitemmälle. Mutta jos vastaus on kyllä, on vielä pohdittava, että onko minun televisioni muille uskovaisille pahennukseksi. Koska vastaus on erittäin laajan joukon kohdalla kyllä, opettaa Jumalan terveellinen armo hylkäämään kaiken synnin, myös pahentamissynnin, ja tässä maailmassa siveästi, hurskaasti ja jumalisesti elämään, ei itsekkäästi omasta vapaudesta kiinni pitäen, vaan lähimmäisensä huomioon ottaen. Vaikka kaikki on periaatteessa luvallista, kaikki ei ole tarpeellista, ja kristityn vapauteen liittyy myös vastuu heikoimmista Kristuksen seuraajista.

1. Kor. 10:23 ""Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna."

Kuuliaisuuden vaatimus taas synnyttää myös pelkoa ja ulkokultaisuutta.

Tuo on sinällään mielenkiintoinen aihe. Mitä mieltä olet, opettaako Luther Isossa katekismuksessa vapaaehtoista rippiä, pakkorippiä, "kuuliaisuuden vaatimusta" vai jotain muuta?

"Ripittäytymisestä olemme aina opettaneet, että sen tulee olla vapaaehtoista.
- -
Jos olet köyhä ja kurja, niin mene ja käytä parantavaa lääkettä! Jos joku tuntee kurjuutensa ja hätänsä, hän kyllä saa sellaisen halun ottaa lääkettä, että hän iloiten ja juoksujalkaa rientää sitä noutamaan. Ne taas, jotka eivät lääkkeestä välitä eivätkä tule omasta halustaan, menkööt meidän puolestamme menojaan. Tietäkööt kuitenkin, ettemme pidä heitä kristittyinä."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/rippi.html

[Aromi]

'Jumalan sana' on hivenen laajempi määritelmä kuin pelkkä 'Raamatun sana' - Jumalahan puhuu edelleen uskovaisten ihmisten kautta.

Puhuu kyllä. Mutta että Jumalan sana olisi jotain Raamatun lisäksi? Mihin tämä perustuu? Emmehän me voi tehdä muuta kuin toistella sitä, mitä Raamatussa sanotaan, miettiä sen merkitystä ja rukoilla ymmärrystä. Siitä ei saa ottaa pois mitään eikä myöskään lisätä.

Tiedän mainiosti nuo lähestymistapaerot. Pyhä Henki kuitenkin ohjasi jo apostolien kokousta ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin (silloin sukulaisavioliitot, epäjumalten uhriliha, veri ja liha, josta ei ollut laskettu verta). Pyhä Henki ohjaa edelleen ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin, vaikka kyse olisi ehdonvallan asioista, kuten noissa näyttää olleen.

Et kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä mietin: eli siihen kuinka kannanottoihin tulisi suhtautua. Vaatimalla tottelemista vai luottamalla armon ohjaukseen.

Yksilöiden omientuntojen välillä on pieniä yksilöllisiä poikkeamia, mutta ne Pyhä Henki on nähnyt hyväksi tasoittaa niin, etteivät ns. vahvat tee laajasti pahennusta aiheuttavia asioita, koska niin toimien he Raamatun sanan mukaan tekisivät syntiä Kristusta vastaan.

Pahennus syntyy myös tuon Raamatun kohdan 1. Kor. 8 mukaan siten, että kävellään omantunnon yli ottamalla malli ulkopuolelta. Jos minun omatuntoni sanoisi minulle vaikka "älä kirjoita keskustelupalstalle, se tuntuu pahalta", ja sitten joku veli sanoisi "ei kai siinä nyt ole mitään pahaa", niin minun ryhtyessäni kirjoittamaan omaatuntoani kuuntelematta tapahtuisi pahennus, synti Kristusta vastaan. Synti ei ole teko, vaan sydämen luopumus Jumalasta. Sen vuoksi ulkoisista teoista tehdyt kannanotot meinaavat hukkua perustelujen ja tarkennuksien suohon: ei tv-laite sinänsä ole huono, ohjelmat voivat olla huonoja, viihdekäyttö on syntinä hylättävä, ainakin se on tarpeetonta, ei se rakenna uskoa jne. Evankeliumi ei koskaan anna lupaa synnille. Mutta niin kummasti on asia, että jos ruvetaan määrittelemään synnit teoiksi, osalle syntyy käsitys, että näitä ei-syntejä voi sitten tehdä vapaasti ja minkään rajoittamatta. No, edellä oleva on tietysti kärjistettyä, mutta kyllä sillä on todellisuuspohjaakin. Epäuskoinen maailma mielellään osoittelee näitä epäkohtia ja naureskelee: ei ne käytä viinaa, mutta tupakkaa kyllä palaa...tai ei ne käytä korvakoruja, mutta muuten ollaan kuin joulukuusia.

Noista en kyllä ole huolissani, koska Jumalan valtakunnan voima kätkeytyy aina inhimilliseen heikkouteen. Jos se ei näyttäydy edellisellä tavalla, kyllä aina jotain uutta irvisteltävää meistä löytyy.

Tuo on sinällään mielenkiintoinen aihe. Mitä mieltä olet, opettaako Luther Isossa katekismuksessa vapaaehtoista rippiä, pakkorippiä, "kuuliaisuuden vaatimusta" vai jotain muuta?

Tuosta en nyt saanut oikein kiinni. Mielestäni Luther opettaa aina sitä, että kristitty toimii vapaasti ja iloisesti. Millään lailla ei kristittyä saa pakottaa, koska vain armosta uskominen vie taivaaseen.

[nuusku]

Puhuu kyllä. Mutta että Jumalan sana olisi jotain Raamatun lisäksi? Mihin tämä perustuu? Emmehän me voi tehdä muuta kuin toistella sitä, mitä Raamatussa sanotaan, miettiä sen merkitystä ja rukoilla ymmärrystä. Siitä ei saa ottaa pois mitään eikä myöskään lisätä.

Näin on käsittääkseni tilanne. Ei ole mitään pois otettu eikä myöskään lisätty. Tämähän on tärkeää. Raamatusta löydetään vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin, joista ei kaksi tuhatta vuotta sitten tiedetty mitään. Jos sata vuotta sitten nousi kysymys: "Voiko kristitty kannattaa kommunisteja?" Vastausta ei löydy Raamatusta suoraan, koska kommunismia ei ollut keksitty 2000 vuotta sitten, mutta silti vastaus löytyy, ei suoraan sanottuna, mutta se löytyy, kun Pyhä Henki ohjaa uskovaisten mieliä ja keskusteluja.

Et kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä mietin: eli siihen kuinka kannanottoihin tulisi suhtautua. Vaatimalla tottelemista vai luottamalla armon ohjaukseen.

Käsittääkseni kannanotot vastaavat kristityille aamenta, ei niinkään että kristityt rupeaisivat muuttamaan toimintatapojaan kannanoton perusteella, vaan enemmänkin jo aiemmin hyväksi todettu ja toiminnassa oleva toimintatapa vahvistetaan vaikkapa jollakin kannanototolla. vaan ehkäpä siinä saa turvallisen mielen, jos saa lukea, että seurakunta on ajatellut tästä samalla lailla kuin itsekin olen ajatellut.

Kuitenkin joissain asioissa, joissa itsestä tuntuu siltä, että tämä ja tämä asia ei minun uskolleni kyllä olisi mitenkään vaaraksi, voi vaatia itsensä nöyryyttämistä ja taipumista siihen, kuinka toiset kristityt ovat asian ymmärtäneet. Esimerkiksi itse en ole varma, josko pari epäuskon aikana seuraamani 'kilttiä' lempitelevisiosarjaa olisi suureksi vaaraksi uskolleni, mutta en kuitenkaan halua niitä alkaa seurata, koska tiedän, mikä on uskovaisten yleinen kanta siihen asiaan. Eli joissain tilanteissa voi joutua mukautumaan seurakunnan kantaan, se ei ole välttämättä aina helppoa, mutta yhteisen rakkauden ylläpitämiseksi se on kuitenkin tärkeää.

Epäuskoinen maailma mielellään osoittelee näitä epäkohtia ja naureskelee: ei ne käytä viinaa, mutta tupakkaa kyllä palaa...tai ei ne käytä korvakoruja, mutta muuten ollaan kuin joulukuusia.

Olen huomannut saman. Epäuskoinen maailma käsittänee useimmiten uskomme lakihenkisyytenä tai tekokristillisyytenä, ja näin arvioivat uskovaisten ulkoisia tekoja tai omaa hurskautta. Tässä menee täysin harhaan, sillä olemmehan uskomassa täysin armosta, ja torjumme jyrkästi oman hurskauden ja erilaisen farisealaisuuden harjoittamisen.

Tuosta en nyt saanut oikein kiinni. Mielestäni Luther opettaa aina sitä, että kristitty toimii vapaasti ja iloisesti. Millään lailla ei kristittyä saa pakottaa, koska vain armosta uskominen vie taivaaseen.

Saatan ajatella pelkistetysti, mutta oman kokemukseni perusteella arvioisin, että jos tuntuu siltä, että uskomme on pakottamista, niin silloin on syytä pohtia, miksi se sinusta tai minusta siltä voisi tuntua. Koska se ei kuitenkaan ole totta: Elävä usko ei ole pakottamista. Oman kokemukseni perusteella tunne siitä, että uskossa olisi jotain pakottamista, johtuu ehkäpä joko huonosta omastatunnosta (so. tunnolla on poispanemattomia syntejä), tai vaikka ei olisi nimelllisiä syntejä, niin kuitenkin joitain taakkoja l. kuormia, ja nämä kuormat raskauttavat mieltä siten, että elävä usko alkaa näyttää vapaan ja iloisen uskomisen sijasta raskaalta tahi pakottamiselta. Siksi varmaankin opetetaan, että omista asioista on hyvä puhua ja pyytää niihin evankeliumia. Myös sellaisesta kannattaa puhua, mikä ei välttämättä ole syntiä, koska myös kuormat rasittavat uskomista, ja siksi yleensä myös kiusauksia, epäilyksiä ja kuormiakin pyydetään anteeksi, jotta jaksaisi uskoa vapaasti.

[O.M]

Puhuu kyllä. Mutta että Jumalan sana olisi jotain Raamatun lisäksi? Mihin tämä perustuu? Emmehän me voi tehdä muuta kuin toistella sitä, mitä Raamatussa sanotaan, miettiä sen merkitystä ja rukoilla ymmärrystä. Siitä ei saa ottaa pois mitään eikä myöskään lisätä.

Esim. sanamuotoa "Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi" ei ole sellaisenaan ihan tarkkaan Raamatussa, mutta kun se Pyhän Hengen voimasta julistetaan, niin kyse on totisesta Jumalan sanasta. Sen sijaan Raamatusta löytyy kehotus saarnata Jeesuksen nimessä parannusta ja syntien anteeksiantamusta (Luuk. 24:46-47) ja toteamus, että Jeesuksen veri puhdistaa häneen uskovien omattunnot kuoleman töistä (Hepr. 9:14). Mitään lisäystä Raamatun sanomaan siinä ei ole - kuten ei siinäkään, että välttää lihallisia himoja välttämällä televisiota.

Uskottomalle lukijalle Raamatun sana ei ole elävää sanaa, vaan kuolettavaa sanaa, jonka tehtävä on herättää synnintunto. Eläväksi Raamatun sanan tekee Pyhä Henki. Kärjistetysti Raamattua ei voi ymmärtää oikein eikä selittää oikein ilman Pyhää Henkeä. Toki sokeakin kana voi joskus löytää jyvän.

Et kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä mietin: eli siihen kuinka kannanottoihin tulisi suhtautua. Vaatimalla tottelemista vai luottamalla armon ohjaukseen.

Armon ohjaus on se, joka yksin sopii kristitylle. Toinen juttu on se, että hedelmien puuttumisesta voi aina päätellä jotain toisen uskosta.

Pahennus syntyy myös tuon Raamatun kohdan 1. Kor. 8 mukaan siten, että kävellään omantunnon yli ottamalla malli ulkopuolelta. Jos minun omatuntoni sanoisi minulle vaikka "älä kirjoita keskustelupalstalle, se tuntuu pahalta", ja sitten joku veli sanoisi "ei kai siinä nyt ole mitään pahaa", niin minun ryhtyessäni kirjoittamaan omaatuntoani kuuntelematta tapahtuisi pahennus, synti Kristusta vastaan.

Noinhan se pahentaminen ja pahentuminen tapahtuu.

Synti ei ole teko, vaan sydämen luopumus Jumalasta.

Myös Jumalan tahdon vastaiset teot ovat syntiä. Toki kaikkiin synteihin liittyy aina se alkusynti, epäusko, sydämen luopumus Jumalasta. Korkealentoista pohdintaa synnin olemuksesta voi myös käyttää keinona synnin rajan hämärtämiseen ja selityksien keksimiseen synnin tekemiselle.

Sen vuoksi ulkoisista teoista tehdyt kannanotot meinaavat hukkua perustelujen ja tarkennuksien suohon: ei tv-laite sinänsä ole huono, ohjelmat voivat olla huonoja, viihdekäyttö on syntinä hylättävä, ainakin se on tarpeetonta, ei se rakenna uskoa jne. Evankeliumi ei koskaan anna lupaa synnille. Mutta niin kummasti on asia, että jos ruvetaan määrittelemään synnit teoiksi, osalle syntyy käsitys, että näitä ei-syntejä voi sitten tehdä vapaasti ja minkään rajoittamatta. No, edellä oleva on tietysti kärjistettyä, mutta kyllä sillä on todellisuuspohjaakin.

Ns. syntilistaihmisille erityisesti voi syntyä tuollaisia käsityksiä. Ei sillä, tuollainen harha on varmasti kaikkia lähellä.

Epäuskoinen maailma mielellään osoittelee näitä epäkohtia ja naureskelee: ei ne käytä viinaa, mutta tupakkaa kyllä palaa...tai ei ne käytä korvakoruja, mutta muuten ollaan kuin joulukuusia.

Noista en kyllä ole huolissani, koska Jumalan valtakunnan voima kätkeytyy aina inhimilliseen heikkouteen. Jos se ei näyttäydy edellisellä tavalla, kyllä aina jotain uutta irvisteltävää meistä löytyy.

Tuo on totta, mutta kuten itsekin sanot, kaikesta saa irvailtua, jos haluaa irvailla. Siksi en lähtisi tekemään mitään linjantarkistuksia epäuskoisen maailman ivaamisen vuoksi. Niin kauan he meitä ivaavat, kunnes tämän maailman aika tulee täyteen.

Tuo on sinällään mielenkiintoinen aihe. Mitä mieltä olet, opettaako Luther Isossa katekismuksessa vapaaehtoista rippiä, pakkorippiä, "kuuliaisuuden vaatimusta" vai jotain muuta?

Tuosta en nyt saanut oikein kiinni. Mielestäni Luther opettaa aina sitä, että kristitty toimii vapaasti ja iloisesti. Millään lailla ei kristittyä saa pakottaa, koska vain armosta uskominen vie taivaaseen.

Olen samaa mieltä: Lutherin mielestä uskovainen käy ripille vapaasti ja iloisesti. Halusin tietää, että onko mielestäsi se, ettei pidä rippiin välinpitämättömästi tai halveksuvasti suhtautuvaa, kristityn nimeä itselleen omistavaa sydämen kristittynä, jonkin sortin pakottamista.

Jopa ministeritahon ihminen on viime aikoina antanut ymmärtää, että Jumalan terve - ja Jumalan rauhaan -toivotusten pidättäminen joltain ihmiseltä olisi "henkistä kunniaväkivaltaa". Vaikutat kuitenkin olevan minun ja Lutherin linjoilla, että se ei ole sitä.

[Aromi]

Jopa ministeritahon ihminen on viime aikoina antanut ymmärtää, että Jumalan terve - ja Jumalan rauhaan -toivotusten pidättäminen joltain ihmiseltä olisi "henkistä kunniaväkivaltaa". Vaikutat kuitenkin olevan minun ja Lutherin linjoilla, että se ei ole sitä.

Tuota noin. Minä en voi niputtaa näitä kovin yksioikoisesti. Ensinnäkin ministerin ilmaisu "henkinen kunniaväkivalta" on outo. En usko, että uskovaiset perheet oman kunniansa takia hylkäävät epäuskoisia lapsiaan. Voihan yksittäistapauksia olla, mutta mielestäni ministerin toteamus oli aika kaukana todellisuudesta. Ainakin se tiivistelmä, jonka jostain satuin lukemaan.

Mutta sitten tuo tervehtimisen pidättäminen. Totta kai sitä tai sillä uhkailua voidaan käyttää henkisenä väkivaltana. Ihminen on raadollinen, ja uskovaisillakin on kaikki raadollisen ihmisen konstit käytössä. Tietenkin elävä usko sitä puolta meissä hillitsee, mutta tuskin uskovaiset vielä tässä ajassa pyhittyvät niin pitkälle että motiivit aina säilyvät puhtaina.

Uskovaiset ihmiset voivat joutua kaikenlaisiin synteihin, enkä ymmärrä miksi henkinen väkivalta olisi poikkeus niistä. Mutta Jumala nostaa, joka päivä ja hetki. Evankeliuminsa voimalla pitää meidät uskomassa. Mitään muuta toivoa meillä ei sitten olekaan.

[teejn]

Tämä on erittäin hyvä ja monipuolinen keskustelu, jossa olisi hyvin monta kommentointiin sopivaa aihetta. Joitakin nousi mieleen lukiessani tätä.

Seurakunnan erityisluonne on juuri siinä, että se on Pyhän Hengen kokoama. Perinteinen stereotypia epäuskoisen maailman ja kirkon opetuksesta sisältyy paimenpojan juttuun siitä, miten hän ennen parannuksen armon saamistaan opetti rippikoulussa, kuinka on helppoa ymmärtää Jumalan tehtävä Luojana ja Kristuksen sovitustyö, mutta Pyhän Hengen työ voidaan vaikeaselkoisuutensa vuoksi ohittaa. Kuitenkin Kristuksen työ jatkuu Pyhän Hengen kautta kutsuvana, kokoavana, valaisevana ja pyhittävänä toimintana.

Miten tämä tapahtuu? Ensinnäkin Pyhä Henki toimii, missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Se kutsuu ihmistä Jumalan yhteyteen, hänen seurakuntaansa. Raamattu osoittaa, kuinka maailmassa on aina ollut pieni joukko Kristukseen uskovia ihmisiä, jotka uskovat olevansa vanhurskaita hänen vuoksi. Tämä uskon yhteys ilmaistiin ensin uhrijumalanpalveluksessa ja sittemmin kätten päälle panemisen ja kasteen kautta. Tämä kutsu tulee vastaan kansojen vaiheissa ja yksityisen ihmisen elämänkohtaloissa.

Pyhä Henki kokoaa seurakunnan yhteen. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1. Joh. 1:7) Tämä yhteys näkyy siinä, että samoin uskovilla on tarve kokoontua yhteen. Suurin yksittäinen motiivi on rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta "erittäinkin niitä, jotka teidän kanssaveljenne uskossa ovat". Tämä tarve kumuloituu myös muissa paikoissa kuin yhteisissä kokoontumisissa eli milteipä kaikissa tilanteissa, joissa toisilleen sydämestä tutut kohtaavat.

Pyhä Henki valaisee seurakunnan. Toisin sanoen se avaa uskovan seurakunnan ymmärryksen kustakin ajankohtaisesta aiheesta, kuten vaikkapa näistä televisio- tai kommunismikysymyksistä. Seurakunta itsessään koostuu toki vajavaisista ihmisistä, joilla on vajavainen ymmärrys ja virheellisiä näkemyksiä kaikenlaisista asioista, mutta se, että seurakunta kootaan yhteen, edistää yhdenkaltaista ymmärrystä uskonasioista, joten erehtymisen vaara vähenee. Tämä edellyttää sitä, että itse kukin seurakunnan jäsen ymmärtää olevansa vajavainen ja voivansa joutua vikaan. Tämä koskee kaikkia seurakunnan jäseniä eikä voida sanoa, että eräät jäsenet, esimerkiksi puhujat tai SRK:n johtokunta olisivat oikeutettuja ymmärtämään itsensä seurakunnan hoitokeinojen ulkopuolelle. Seurakunta hoitaa myös sananpalvelijat ollen velvoitettu siihen. Sen tähden Paavali sanoo:Ei niin, että me hallitsisimme teidän uskoanne, vaan me olemme auttajat teidän iloonne, sillä te seisotte uskossa. (2. Kor. 1:24)

Tämä seurakunta on sitten toisinaan antanut kannanottoja. Edellä kysyttiin, miten niihin tulisi suhtautua. Suhtautumistapa on tullut todennäköisesti valittua jo kauan ennen kuin julkilausuma tai kannanotto on annettukaan. Se näet vahvistaa seurakunnan kannan ennen kaikkea julkisuuteen. Toki sen mukaan toimitaan myös Siionin keskellä, mutta nämä ilmaukset ovat kuitenkin erityisesti julkiseen keskusteluun ja päättäville instituutioille tarkoitettuja alkaen tasavallan presidentistä päättyen lehdistöön. Kuitenkin joistakin kannanotoista voi tulla sellainen maku, että vuosikokouksen antama kannanilmaisu on tullut verrattavaksi Raamatun edustamaan ohjeelliseen ilmoitusetiikkaan. Ymmärtääkseni nämä, erityisesti televisiokannanotto, olivat suosituksia, jotka perusteltiin Jumalan sanalla, eikä sitä käsitetty ikään kuin Raamatun jatkeeksi.

Pyhä Henki pyhittää eli erottaa seurakunnan Jumalalle. Seurakunta omistaa Jumalan sanassaan antamat lupaukset ja se on tällaisessa muodossa täydellinen. Ilman tätä pyhitystä Pyhän Hengen työ ei eroaisi millään tavalla "muiden henkien työstä", joita voisi nähdä vaikkapa muslimi-, hindu- tai buddhalaisyhteisöjen takana, puhumattakaan katolisista tai ortodoksisista "pyhistä hengistä". Pyhä Henki kokoaa Jumalalle yhden lauman ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen. (Joh. 10:16) Tässä seurakunnassa on yksi ruumis ja yksi henki, yhdenkaltainen toivo, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkein Isä. (Ef. 4:4-6) Siinä ei ole minkäänlaisia hajaannuksia. Nämä ovat tuntomerkkejä, jotka Raamattu omistaa Pyhän Hengen toiminnan tuloksena syntyvälle seurakunnalle.

Jos palataan ketjun alkuperäiseen aiheeseen, niin todetaan nyt sekin, että vaikka Luther olikin tuottelias ja pääosin puhdasoppinen kirjoittaja, niin kaikesta huolimatta hänen kirjoituksensa eivät ole Raamattu. Kuten uskonpuhdistuksen kulunut (?) fraasi toteaa, pitää kaikki opit ja opetukset arvostella ainoastaan Raamatun mukaan. Nykyaika on unohtanut tämän yksinkertaisen ohjeen hyvin ja perusteellisesti, koska kaikkia oppeja kyllä arvioidaan, mutta se tapahtuu milloin minkäkin henkilön esittämän teorian tai muun ideologian, mutta ei juuri koskaan Raamatun mukaan. Ihminen on siitä typerä, että kun hän ajattelee, että historialla ei oikeastaan ole nykypäivälle mitään annettavaa, niin samalla hän unohtaa myös sen, että kaikki inhimilliseen elämään liittyvät ilmiöt ovat toistuneet jossakin muodossa jo aikaisemmin ja suuri osa niistä on myös kirjattu Raamattuun, josta voi helposti (?) löytää kaikenlaisia viisaita elämänohjeita, puhumattakaan siitä, että kyseiseen kirjaan on kirjoitettu yksinkertainen resepti siitä, miten elämä jatkuu ikuisesti. Niinpä arvostelemme myös Lutheria Raamatun mukaan. Näin tehdessä hänestä paljastuu monia uusia puolia. Ankka voisi ruveta tutkimaan, koskapa ahkera sillä saralla on, miten Lutherin vanhurskauttamis- ja sakramenttikäsitykset muovautuivat hänen elämänsä aikana. Kokonaisesityksiä ei kovin paljon ole saatavana.

[O.M]

ministerin ilmaisu "henkinen kunniaväkivalta" on outo. En usko, että uskovaiset perheet oman kunniansa takia hylkäävät epäuskoisia lapsiaan. Voihan yksittäistapauksia olla, mutta mielestäni ministerin toteamus oli aika kaukana todellisuudesta.

Olen samaa mieltä. Minusta ministeri voisi pyytää julkisesti anteeksi perättömien juorujensa julkisesti aiheuttamaa pahennusta.

Mutta sitten tuo tervehtimisen pidättäminen. Totta kai sitä tai sillä uhkailua voidaan käyttää henkisenä väkivaltana. Ihminen on raadollinen, ja uskovaisillakin on kaikki raadollisen ihmisen konstit käytössä. Tietenkin elävä usko sitä puolta meissä hillitsee, mutta tuskin uskovaiset vielä tässä ajassa pyhittyvät niin pitkälle että motiivit aina säilyvät puhtaina.

Toki uskovaisillakin ihmisillä voi tulla lankeemuksia myös tässä asiassa. Mielestäni tuntuu kuitenkin jossain määrin oudolta painottaa nyky-vl:ten lankeamisalttiutta tässä asiassa, jos samanaikaisesti katsotaan oppi-isämme Martti Lutherin motiivi täysin puhtaaksi ja pyhäksi, kun hän kirjoitti rippiinvähättelevästi suhtautuvista: "Tietäkööt kuitenkin, ettemme pidä heitä kristittyinä." Voinee kysyä myös, mikä oli ainoan synnittömän ihmisen Jeesuksen motiivi, kun hän kehotti suhtautumaan katumattomaan näin: "Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin" (Matt. 18:17). Koska Jeesus on noin sanonut tekemättä syntiä, ei liene väärin päätellä, että on oikein "painostaa" ihmistä elämään "uskovaisiksi" niin, että ei pidä häntä uskovaisena, jollei hän elä niin kuin uskovaisen tulee elää. "Painostamisen" oikeellisuus sinänsä ei tietenkään sulje pois väärinkäytön mahdollisuutta.

Uskovaiset ihmiset voivat joutua kaikenlaisiin synteihin, enkä ymmärrä miksi henkinen väkivalta olisi poikkeus niistä. Mutta Jumala nostaa, joka päivä ja hetki. Evankeliuminsa voimalla pitää meidät uskomassa. Mitään muuta toivoa meillä ei sitten olekaan.

Näin on. Enempää minulla kuin pahentamissynnille SRK:n lupaleimaa vastoin Raamattua kerjäävillä naapuripalstalaisilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin turvata Jeesuksen sovintoveren voimaan. Muistettakoon, että Raamatun mukaan pahentaminen on syntiä Kristusta vastaan. Nykytilanne johtuu siitä, että "vahvoilla" on varaa joustaa enemmän kuin "heikoilla": ei ole kenenkään omantunnon vastaista jättää lähimmäisenrakkaudesta tekemättä jotain, mutta on omantuntonsa vastaista tehdä jotain vastoin omaatuntoaan.

[Kiivipäärynä]

Hei!

Eikö Luther halunnut uudistaa katolista kirkkoa? Minulle on aina opetettu, että hän löysi epäkohtia tutkittuaan tarkkaan Raamattua. Kuitenkin hänen opetuksensa vastaavat mielestäni enemmän vanhoillislestadiolaisten opetusta kuin nykyisen kansankirkkomme opetusta (niin mitä se kirkko opettaa nykyään?).

Kuka sitten saarnasi Lutherille, luostarissa eristyksissä asuvalle munkille, synnit anteeksi?
Kuinka sinne pääsi oikein uskovia?
Jostain olen jopa kuullut, että Luther luki tornikäymälässä Raamattua ja sai siellä oivalluksen ja alkoi uskoa oikein - siis lukemalla Raamattua yksikseen.
Ja korostaako hän muka sitä, että parannuksen on tultava jonkun toisen ihmisen suulla saarnattuna? Ei minusta. Sellaisen kuvan ehkä jostain saa, mutta aika rivien välistä silloin täytyy tulkita.

En ole vain tainnut löytää vielä mitään kovin viisasta Luther-lukemista ilmeisesti, kun olen näiltä osin saanut Lutherista aivan toisen käsityksen kuin te puhutte.

Näihin jos saisin vastauksia kuitenkin.

[mato]

Yritänpä vastata jotakin Kivipäärynälle, vaikka tietämykseni Lutherista on varsin hatara. Pyydän tarkennusta ja oikaisuja viisaammilta.

Kuka sitten saarnasi Lutherille, luostarissa eristyksissä asuvalle munkille, synnit anteeksi?
Kuinka sinne pääsi oikein uskovia?

Luther puhuu joissain teksteissään siihen tapaan rippi-isästään Johann von Staupitzista, että on todennäköistä, että tämä saarnasi.

EDIT: Täällä on asiasta kerrottu lyhyesti:
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?p=34613#34613

Jostain olen jopa kuullut, että Luther luki tornikäymälässä Raamattua ja sai siellä oivalluksen ja alkoi uskoa oikein - siis lukemalla Raamattua yksikseen.

Jumala voi tahtonsa mukaan avata ymmärrystä Raamattuun epäuskoisellekin, mutta se on eri asia kuin usko. En tiedä millaisessa sielun tilassa hän oli tuon sattuessa, jos niin edes on tapahtunut koskaan. Senkaltainen käymälätarina, että voi olla Lutherin vastustajien kehittelemä?

En ole vain tainnut löytää vielä mitään kovin viisasta Luther-lukemista ilmeisesti, kun olen näiltä osin saanut Lutherista aivan toisen käsityksen kuin te puhutte.

Olen muutamia Lutherin kirjoittamiksi nimettyjä tekstejä lukenut. Osassa niissä oli raitista selitystä ja neuvon sanoja, mutta jotkut olivat hyvin outoja (lähes kokonaisuudessaan). Näin siis vanhoillislestadiolaisen silmin. Ehkä osa teksteistä on Lutherin epäuskossa kirjoittamia tai sitten jopa väärennöksiä. Jälkimmäinen ei olisi mikään ihme, sillä Lutherilla taisi olla melkoinen määrä vihamiehiä, joita hänen opetuksensa ei miellyttänyt. Tätä selitystä ei ole pakko tietenkään niellä, mutta näin ajattelen.

[O.M]

Kuka sitten saarnasi Lutherille, luostarissa eristyksissä asuvalle munkille, synnit anteeksi?
Kuinka sinne pääsi oikein uskovia?
Jostain olen jopa kuullut, että Luther luki tornikäymälässä Raamattua ja sai siellä oivalluksen ja alkoi uskoa oikein - siis lukemalla Raamattua yksikseen.
Ja korostaako hän muka sitä, että parannuksen on tultava jonkun toisen ihmisen suulla saarnattuna? Ei minusta. Sellaisen kuvan ehkä jostain saa, mutta aika rivien välistä silloin täytyy tulkita.

Lutherille saarnasi synnit anteeksi ilmeisestikin Johann von Staupitz, kuten mato edellä jo vastasikin. Lutherin mukaan uskon syntyminen on sidottu suulliseen sanaan eikä se voi tapahtua yksinään kammiossa. Muutamia Luther-lainauksia (tarkemmat lähdemerkinnät löytyvät lainausten URL-osoitteista):

"Uuden liiton ja evankeliumin luonne onkin sellainen, että niitä on julistettava ja eteenpäin vietävä suullisesti, elävällä äänellä. Eihän Kristuskaan kirjoittanut mitään eikä liioin käskenyt kirjoittaa, vaan suullisesti saarnata." 1

"Uskokaa Jumalan ainokaisen Pojan nimeen, toisin sanoen, se sana, joka hänestä julistetaan; eipä usko voi nähdä eikä aistimin käsittää ja havaita sitä, minkä Jumala meille antaa, sillä ei ole mitään muuta kuin hänen nimensä, joka hänestä julistetaan, ja se suullinen sana, jonka me korvillamme kuulemme. Siihen Jumala tahtoo meidät kiinnittää ja sitoa, että me, sen uskoen, pääsisimme tuomiota pakoon ja tulisimme autuaiksi." 2

"Kristus nimittää Pyhää Henkeä todistajaksi. Ja hänen todistuksensa tapahtuu - - niiden saarnaajien suun ja sanan kautta, jotka evankeliumia oikein ja puhtaasti julistavat. Älköön siis kukaan lohdutusta halajava odottako, että Pyhä Henki esittelee hänelle Kristusta persoonallisesti tai että hän taivaasta häntä puhuttelee. Hänen todistuksensa tapahtuu julkisesti sanan kautta; sieltä sinun on häntä etsiminen ja häntä odottaminen, kunnes hän sillä sanalla, jota korvillasi kuulet, koskettaa sydäntäsi" 3

"Minkä tähden Jumala ei tee sitä, minkä tekee, puhumatta sanaa, kun voi tehdä kaiken ilman sanaa, - - koskapa kaikki riippuu Pyhän Hengen voimasta ja vaikutuksesta', niin me tahdomme vastata: Jumalalle on otollista antaa Henki sanan kautta eikä ilman sanaa, saadakseen meistä työtovereita (1. Kor. 3, 9) meidän ulkonaisella tavalla julistaessamme sitä, minkä hän itse yksin sisäisellä tavalla henkeyttää" 4

"Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa." 5

[pikkupoika]

Tätä kohtaa pitäisi kertoa sleyläysille. Koska itsekkin opettavat Lutherin opetuksia. Onko tämä heiltä jäänyt pois?

[Taavetti]

Tätä kohtaa pitäisi kertoa sleyläysille. Koska itsekkin opettavat Lutherin opetuksia. Onko tämä heiltä jäänyt pois?

Heistä enin osa tietää nämä, mutta eivät usko, eikä heille oikeaa uskoa tulekaan ilman omakohtaista parannusta. Niin se meni äitini äidilläkin. joka nuoruudessaan joskus 1800 -luvun lopulla oli evankeelisten joukossa, mutta löysi tien parannuksen ja syntien anteeksi antamisen kautta Jumalan valtakuntaan. Oli sitten lopun elämänsä ajan ahkera ihmisten puhuttelija suunnilleen kuolemaansa asti 1960 -luvun lopulle asti.

[Kiivipäärynä]

Kiitos O.M:lle lainauksista! Olen tätä miettinyt todella kauan.

Mutta kysynpähän vaan: jos Lutherin opetukset ovat näin selkeitä, miksi kansankirkko on mitä on? Todella kummallista.

Itse luottaisin enemmän Lutheriin tässä asiassa, jos kirkko jo nimellään kerran ilmaisee olevansa samaa mieltä asioista kuin hän.

Ehkä se vain on niin, että Pyhä Henki puuttuu tältä kirkolta ja siksi kaikki menee niin kuin nyt? Miten silti voi mennä näin pahasti metsään.

[pikkupoika]

Heistä enin osa tietää nämä, mutta eivät usko, eikä heille oikeaa uskoa tulekaan ilman omakohtaista parannusta. Niin se meni äitini äidilläkin. joka nuoruudessaan joskus 1800 -luvun lopulla oli evankeelisten joukossa, mutta löysi tien parannuksen ja syntien anteeksi antamisen kautta Jumalan valtakuntaan. Oli sitten lopun elämänsä ajan ahkera ihmisten puhuttelija suunnilleen kuolemaansa asti 1960 -luvun lopulle asti.

Aika kummallista, jos kerran SLEY opettaa Lutherin opetuksia, niin sitte jätetäänki se tärkein asia pois.

Ite henkilökohtaisesti olen alkanu huomaamaan kuinka paljon Raamatunmukaisempaa lestojen opetus on kuin muiden. Esim. eri hengellisyydissä on jätetty joitakin asioita pois. Tuntuu kuin ne olisi jätetty sen takia pois, että olisi helpompaa ja saisi elää toinen käsi maailmassa ja toinen uskossa.

[Kiivipäärynä]

Tuntuu kuin ne olisi jätetty sen takia pois, että olisi helpompaa ja saisi elää toinen käsi maailmassa ja toinen uskossa.

Minustakin vähän tuntuu tältä. Uskoa ihmisten, ei Jumalan, ehdoilla, uskoa vain tätä elämää varten.

[Maarimi]

Kiivipäärynä ihmetteli:

kysynpähän vaan: jos Lutherin opetukset ovat näin selkeitä, miksi kansankirkko on mitä on?

Koska kansankirkkoon oli vielä reilut sata vuotta sitten pakko kuulua, oli uskovainen tai ei. Ja tänäkin päivänä suurin osa kirkkoon kuuluvista on liittynyt siihen lapsikasteen myötä, ei uskon vuoksi!

[Maarimi]

O.M:

Lutherille saarnasi synnit anteeksi ilmeisestikin Johann von Staupitz,

Tästä johtuu mielleen, että jos Luther kerran oli vl, oliko silloin muita vl:a, ja missä uskonyhteisöissä? Tuskinpa kaikki luterilaisen kirkon jäsenet pelkän kasteen perusteella olivat vl:a!!!

[Saunanaama]

Tästä johtuu mielleen, että jos Luther kerran oli vl, oliko silloin muita vl:a, ja missä uskonyhteisöissä? Tuskinpa kaikki luterilaisen kirkon jäsenet pelkän kasteen perusteella olivat vl:a!!!

Luther ei ihan 100% varmuudella ollut "vl", eli siis vanhoillislestadiolainen. Siitä voimme olla varmoja, sillä siihen maailmanaikaan ei ollut muitakaan "meikäläisiä".

Mutta sen sijaan elävässä uskossa hän ja muutamat muutkin Lutherin lähipiirissä todennäköisesti olivat ja siten evankeliumin siirtyminen uskosta uskoon oli mahdollista.

Minulla ei ole tietoa millä nimellä heidän uskoaan silloin uuden ajan kynnyksellä kutsuttiin, koska ainakin luterilaisuus-nimitys lienee keksitty vasta kun uskonpuhdistus jo oli vakiinnuttanut asemansa (ja siihen mennessä moni sen kannattajistakin oli mennyt vääriin hengellisyyksiin). Kuitenkin pieni ydinjoukko, se piskuinen joukko siis, on aina ollut oikein uskomassa ja luterilaisen "alkuseurakunnan" aikaan uskoisin oikean elävän kristillisyyden pitäneen majaansa juuri siinä joukossa.

Kuvittelisin sen perusteella, mitä olen lukenut ja kuullut, että Luther saattoi olla yksi heistä (=meistä), mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että kun meillä ei aukotonta todistusta hänen uskostaan ole, eikä häneltä itseltään sitä enää voi kysyä, en halua erityisesti vaivata päätäni asialla. En halua sitä todistustaakkaa, että joutuisin todistamaan jonkin kirjoitetun aineiston avulla, että hän oli tai ei ollut uskomassa. Hänen omien kirjoitustensa perusteella hän luultavasti oli, mutta toisaalta joukossa on myös kirjoituksia, joissa on ns. vieraita oppeja. Niidenkään alkuperästä ei yksikään meedio osaa tänäpäivänä enää todistusta antaa. Niinpä on helpompaa, kun ei jumiudu miettimään aikoja sitten kuolleen ihmisen uskon oikeellisuutta, vaan panostaa siihen, että itse säilyisi tässä ainoassa oikeassa uskossa, jonka Pyhä Henki sydämessä vaikuttaa.

Sen sijaan Lutherin opetuksesta se osa, joka vl-opissakin hyväksi koetaan , on epäilemättä arvokasta luettavaa vahvistukseksi omalle uskolle ja siitä kannattaa yrittää oppia. Mutta kannattaa pitää mielessä myös se, että Raamattu on se oppikirja, jonka perusteella viime kädessä asiat tulkitaan. Luther oli vain kuolevainen ihminen, kuten minäkin, mutta Jumalan sana on ja pysyy, ikuisesti.

[Taavetti]

O.M:

Lutherille saarnasi synnit anteeksi ilmeisestikin Johann von Staupitz,

Tästä johtuu mielleen, että jos Luther kerran oli vl, oliko silloin muita vl:a, ja missä uskonyhteisöissä? Tuskinpa kaikki luterilaisen kirkon jäsenet pelkän kasteen perusteella olivat vl:a!!!

Ei toki Luther voinut olla lestadiolainen, ei edes vanhoillislestadiolainen, eihän siihen aikaan vielä tiedetty Laestadiuksista eikä lestadiolaisuudesta mitään. Luther kammoksui alkuun jopa luterilaisen nimeä, mutta ajan oloon kuitenkin taipui nimitykseen, kun muille ilmaisuille ilmeni erilaisia ja eri tavalla uskovia omistajia. Myöhemmin evat monet eri tavoin uskovat halunneet käyttää luterilaisen nimeä, vaikka heidän uskonsa olisi kaukana Luthein uskosta.

Sen sijaan uskon että erilaisesta nimestä riippumatta Luther uskoi tämän päivän vl uskovaisten kanssa samalla tavalla. Eivätkä sen enempää lestadiolainen, kuin vanhoillinenkaan ole itse valitsemiamme nimityksiä, vaan ne ovat ulkopuolisten meille antamia. Olemme ne hyväksyneet käyttöön vain sekeyden vuoksi, vaikka mieluummin käyttäisimme vain uskovaisen tai kristityn nimeä. Sopii muistaa, että kristittykin on nimityksenä ulkopuolisten alkuun pilkkanimeksi antama.

[pikkupoika]

Lestadiuskin oli vain ihminen, kyllä voi olla että hänkin joitakin virheitä on voinut tehdä.