O.M kirjoitti:Tarkoitan, että jos hoitajat ovatkin tehneet syntiä hoitaessaan, niin koska heidät on päästetty synneistään Jumalan seurakunnassa, jossa Pyhän Hengen voimasta vaikuttaa totinen päästöavain, niin päästö on tapahtunut Pyhän Hengen viran kautta. Se ei ole sananpyhitysoppia. Tietysti hoitajien on täytynyt uskoa päästön sanat kohdalleen, mutta en näe syytä epäillä, että niin ei olisi tapahtunut, koska kirjoitustesi perusteella heistä on hyvä todistus Jumalan seurakunnassa.
On ihan mahdollista, että hoitajat ovat voineet joutua itsekin syntiin. Sanoohan
Gal. 6:1 "Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen."
Siunauksellisuudesta sen verran, että koska Jumala salli ne ajat, tuntuisi oudolta, etteikö niilläkin jotain tarkoitusta olisi ollut. Olisiko kuitenkin ollut niin, että Jumala omalta puoleltaan viallisten ja syntisten ihmisten kautta puhdisti seurakuntaansa? Vaikka hoitajat itsekin joutuivat kiusaukseen ja synteihin, ja tarvitsivat evankeliumia, niin silti Jumalan armo heitä kohtaan riitti.
Meillä on nyt ajatussekaannus: Minä kysyin miten lakihenkisten hoitajien julistama synninpäästö saattoi vanhurskauttaa ketään; Sinä vastasit että seurakunnan julistama synninpäästö teki lakihenkiset hoitajat Jumalalle kelpaaviksi. Entä kun lakihenkisten hoitajien antama "hoito" oli kaikkea muuta kuin lempeää, niin heitä itseäänkö tulikin sen jälkeen kohdella lempeästi? En nyt ymmärrä, Jeesus itsehän oli lempeä tavallisille syntisille, mutta lain töissä riippuville armoton. Sinä ajattelet juuri päinvastoin kuin Jeesus. Ja lopuksi "siunauksellisuudesta": Jumala kyllä salli hoitokokoukset, mutta Hän ei tahtonut sellaista "joukkohysteriaa" (Erkki Reinikaisen ilmaus) mikä hoitokokouksissa vallitsi.
O.M. kirjoitti:Saul näyttää katuvan. Silti hän ei saa anteeksiantoa. Miksi? Hän toteutti saamansa tehtävän eli nykykielellä kansanmurhan melko hyvin, mutta ei aivan perusteellisesti. Hän jätti itselleen sotasaalista, parhaita yksilöitä karjasta, kuninkaan henkiin yms., jota Jumala ei ollut antanut tehtäväksi. Hän siis lähti arvioimaan, oliko hänen Jumalalta saama tehtävänanto virheetön ja oman harkintansa mukaan arvioi sen virheelliseksi. Saviastian ei siis parane arvioida itseään viisammaksi kuin Jumala. Saul arveli lepyttävänsä Jumalan uhraamalla sotasaaliina ottamasta karjasta Jumalalle, mutta Jumalalle kuuliaisuus oli parempi kuin uhri. Hän yritti vierittää syyn miestensä niskoille, vaikka hänellä itsellään oli kuninkaana valta. Lopulta hän pyysi myös syntiään anteeksi, mutta Samuel eväsi anteeksiannon. Missään kohdassa ei ainakaan lue, että hän edelleenkään olisi halunnut luopua sotasaaliista (=omista teoista eli omastavanhurskaudesta, koska Jumala ei käskenyt ottamaan sotasaalista). Lähinnä noista kohdista selviää, että ihmisen voi sitoa synteihinsä joissakin tapauksissa, vaikka hän näyttäisi katuvan. Kyse ei taida niinkään olla synnin suuruudesta, vaan katumuksen aitoudesta.
Valitettavasti Sinussa näyttää yhä vaikuttavan sama katumuksen mittaamismentaliteetti, joka oli tunnusomaista esim. Heikki Saarelle ja josta mm. Erkki Reinikainen sanoutui loppuvuosinaan irti. Niinikään seurakunnan sana tuntuu olevan Sinulle yhtä kuin Jumalan sana.
O.M. kirjoitti:SMP oli protestipuolue, jonka toiminnassa oli paljon uskovaisille vieraita elementtejä. Noissakin kysymyksissä pitäisi tuntea tarkkaan ajankuva ja uskovaisten yleinen suhtautumistapa SMP:hen niihin aikoihin. Uskovaisten on syytä etsiä oikeita suhtautumistapoja seurakunnasta eikä sen ulkopuolelta.
Aihetta käsittelevät arkistolähteisiin (myös SRK:n arkisto!) perustuen mm. seuraavat teokset: Tytti Isohookana-Asunmaan Keskustapuolueen historian 5. osa, Jarkko Vesikansan "Salainen sisällissota" (väitöskirja) sekä Pekka Niirasen "Kekkonen ja kirkko" (väitöskirja).
O.M. kirjoitti:Toisin kuin väitetään, en kaiketi kiivaile hirveästi, vaikka käytän paikoin voimakkaita ilmauksia. Saanen olla puoleksi huvittunut ja gramman verran närkästynyt tuosta kiivailu-ilmauksestasi? Se "totuuden" henki, joka minut sai käymään laiskasti seuroissa, on varsin skeptinen Jumalan olemassaolon suhteen. Viime aikoina sitä ei ole tarvinnut hirveästi vaientaa kuin hetkittäin - on ollut muuta tekemistä. Minulle seurakunta ei ole jumala, mutta elävä usko syntyy kuitenkin vain seurakunnan kautta ja säilyy vain seurakunnassa, koska vain seurakunnassa saarnataan Jumalan valtakunnan elävää evankeliumia. Kristuksen työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä Jumalan seurakunnassa.
Muistelen, että eräs Jeesuksen opetuslapsi oli saanut lisänimen Kiivailija, joten peruuta se gramman närkästyksesikin. Mainitsemasi "muu tekeminen" tuo mieleeni vanhat saarnaajat, jotka sanoivat että "sielunvihollinen järjestää sellaisen kiireen että ..." Saattoipa se kuitenkin olla Totuuden Henki, joka teki Sinut skeptiseksi, mutta epäjumalan olemassaolon suhteen. Sillä todellisuudessa on olemassa vain Yksi. Hän, jonka nimi on "Minä olen".
Lopuksi minun on vielä toistettava se Sinullekin jo liian tutuksi tullut kokemukseni: Rauhanyhdistyksen piirissä tapahtuva hengellinen toiminta lakkasi merkitsemästä minulle Jumalan seurakuntaa silloin kun lakihenkiset hoitajat jättivät minut kirjeitse saatanan haltuun.