Erään henkilön mielipiteistä

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

ViestiKirjoittaja Anonymous » 19 Kesä 2008, 16:28

Minun kokemus on taas se, että ulkokultaisena noudatin tarkasti kaikkia "yhteisiä vaaran merkkejä", etten vaan niihin synteihin joutuisi. En valvonut uskossa Kristukseen. En huomannut muita vaaroja ainakaan yhtä selvästi (itsekkyys, rakkaudettomuus, pahan puhuminen ym.). Lapsesta asti olin oppinut nämä yhteiset uskovaisen merkit ja ohjeet. Liiankin tarkasti olin oppinut, koska niiden alle hukkui omakohtainen usko. Luulen, että en ole ainoa lapsuuden vl, jolla on tämänkaltainen kokemus.

Onneksi Jumala on saanut avata silmäni omalle tilalleni ja antanut halun uskoa synnit armosta anteeksi ja antanut voiman valvoa uskossa.

Tämän enempää tulen tuskin kirjoittamaan, koska minulla ei ole raamatun tuntemusta riittävästi. Kovasti haluan kuitenkin oppia ja luen kirjoituksianne ajatuksella.

Sitä mietin, että miksi kovalla "äänellä" kirjoitetut viestit eivät tunnu hyvältä? Minusta rakkaus on se kutsuva voima Jumalan valtakuntaan. Asiat voi esittää niin monella tapaa, tarvitsematta kuitenkaan myötäillä opillisissa asioissa väärään suuntaan.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Kesä 2008, 16:41

Jos väärää yrittää välttää omalla voimallaan, se tuntuukin raskaalta, vain Jumalan armovoiman kantamana jaksamme kilvoitella.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Kesä 2008, 18:32

Virsikirjassa on useita kymmeniä virsiä, jotka on kirjoittanut joku muu, kuin kanssamme samalla tavalla uskova ihminen. Ei ole mitään estettä laulaa niitä seuroissa tai muissakaan tilaisuuksissa myös uskovaisten kesken, ellei niissä ole selvästi väärää sanomaa.

Koulussa minulla ei ollut yhtään uskovaista opettajaa, kuitenkin he joita oli, opettivat uskontoakin. Saatoin vapain mielin ottaa vastaan ja jopa omaksua sen osan heidän opetuksestaan, joka ei ollut ristiriidassa uskomme kanssa. Samoin oli rippikoulussa, meitä opettaneet papit opettivat osan oikein osan väärin ja siinä oli poikasella valinnan paikka, mitä omaksua ja mitä hylätä heidän opetuksestaan.
Kunta ei kysynyt, minkälaisen opettajan haluan, oli mentävä sen opettajan kouluun, joka oli luokalleni valittu.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja pumpulikukka » 19 Kesä 2008, 19:03

Minulla on aivan samanlainen näkemys asiasta Taavetin kanssa.
Ei ole mitenkään mahdollista, että lapsilla olisi uskovaiset opettajat. Itsellä ei ole koskaan ollut uskovaista opettajaa. Koko koulussa ei ollut yhtään uskovaista opettajaa siihen aikaan.
Joudumme kokoajan valintojen eteen täällä elämässä.
Elämme tämän maailman keskellä opiskelumaailmassa ja työelämässä. "Olemme maailmassa muttei maailmasta."
``Armo on aina askeleen edellä, etulahjana viitoittaa tien ja tasoittaa polun lähteelle.``
Avatar
pumpulikukka
perehtynyt
 
Viestit: 60
Liittynyt: 19 Helmi 2008, 23:24

ViestiKirjoittaja Emka » 19 Kesä 2008, 19:24

Sinisielu kirjoitti:Heti kun uskaltaa vähän arvostella jonkun tyyliä kirjoittaa, saa nenilleen. No, ei ole uutta.


:-) :D Se on sitä vastavuoroisuutta :D Hih.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja pumpulikukka » 19 Kesä 2008, 19:25

Vielä haluan lisätä ettei persoonat vaikuta. En halua mennä kenenkään ihmisten perässä. Olen saanut palaamisen armon Jumalan valtakuntaan 4 kk sitten tuhlaajatytön poluilta. Haluan tehdä matkaa päivän lapsena Jumalan valtakunnassa. Tärkein asia elämässäni on, että pysyn uskomassa.
``Armo on aina askeleen edellä, etulahjana viitoittaa tien ja tasoittaa polun lähteelle.``
Avatar
pumpulikukka
perehtynyt
 
Viestit: 60
Liittynyt: 19 Helmi 2008, 23:24

ViestiKirjoittaja Jani_S » 19 Kesä 2008, 19:48

sand kirjoitti:Jani S: Onko armonaurinko todella laskenut? Tule suviseuroihin kuuntelemaan, kuinka siellä saarnataan sielua ratvitsevaa armon saarnaa. Kaikille heikoille, epäileville, kyseleville armosta synnit anteeksi, sielun autuudeksi. Vielä on kaikille ovet auki Jumalan valtakuntaan.


Taavetti sanoi sen puolestani. Mutta silti eivät kaikki muut lampaat ole vielä sisällä lammashuoneessa eikä valittujen luku ole täysi. Parannus kannattaa vieläkin tehdä.
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja teejn » 13 Heinä 2008, 16:23

Mää olen kuukauden myöhässä, mutta koin tarpeelliseksi antaa jotakin tälle keskustelulle.

Ensimmäinen kysymys, jota käsiteltiin, oli oppi seurakunnan erehtymättömyydestä. Näinhän se tietenkin on, kun Pyhä Henki seurakuntaa ohjaa. Mutta mikä merkitys on sillä, että seurakunta koostuu vajavaisista ihmisistä, joiden taito seurata Jumalan Sanaa, on itsessään turmeltunut? Jos tähän kysymykseen vastaisi tyrmäävästi, ei mitään maanpäällistä seurakuntaa olisi olemassakaan, koska ihminen itsessään ei kykene hyvään saatikka seuraamaan Jumalan Sanan opetusta Jumalan rakastamisesta yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Tarvitaan toinen motivoija, kuin oma tahto, joka neuvoo ihmistä hylkäämään pahan menon ja elämään tässä maailmassa jumalallisesti, siveästi ja hurskaasti. Tämä on Pyhän Hengen työ ja tehtävä. Mutta koska seurakunta on inhimillinen, se ei voi itsessään olla täydellinen ja erehtymätön, vaan ainoastaan Pyhän Hengen ohjaamana. Tämän vuoksi on olemassa tämä sanonta, että ne asiat, joista kristillisyydessä päätetään, kelpaisivat meille ja Pyhälle Hengelle. Itsessään seurakunta ei näiden päätösten teossa onnistu, ellei sillä ole yhteistä, ohjaavaa auktoriteettia, joka opettaa Kristusta ja hänen mieltään.

Toinen kysymys oli tämä, että seurakunnassa on ns. perinnäissääntöjä. Tämä tähtää nähdäkseni eniten siihen, että miten ihmiset kulloisellakin ajalla säilyisivät uskomassa. Erilaisina aikoina on erilaisia vaaroja, joista toiset ovat julkisempia, toiset näkymättömämpiä. Sen takia on nähty tarpeelliseksi tehdä linjauksia, joiden teossa on edelleen pyydetty kelvata ihmisille ja Pyhälle Hengelle. Tärkein näkökulma on tällöin ollut siinä, että Siionissa säilyisi rakkaus ja rauha. Mutta usein käy niin, että asioista pitää keskustella. On tarpeen selittää näitä ratkaisuja, että se edelleenkin kelpaisi meille ja PH:lle. Koska seurakunta sisältää myös mätiä kaloja, nousevat nämä mädät kalat tällöin pintaan, kun elinolosuhteet käyvät mahdottomiksi. Silloin on tarpeen puhdistaa seurakuntaa näistä mätäpaiseista (anteeksi, mikäli kielenkäyttö on tarpeettoman raakaa), että se säilyisi yksimielisenä. Näitä mätäpaiseitakin halutaan rakastaa totuudessa, että jos jokin asia nousee ylivoimaiseksi, niin silloin on lupa pyytää saattajia ja voimia, ettei asia nousisi uskon esteeksi.

Kolmas asia oli tämä, että meillä voi olla suolapussi mukana jopa niin, että sillä on helppo ruveta pahoinpitelemään muita. Tämäkään ei ole Kristuksen mielen mukainen tehtävä, sillä niinkuin me mittaamme, niin myös meitä mitataan. Toki Jumalan Poika puhutteli fariseuksia toisinaan julmastikin, mutta syykin oli selvä: koska te näette, niin teidän syntinne pysyy. He luulivat näkevänsä, mutta kun he eivät kirveelläkään tajunneet, että heidän keskellään oli itse Jumalan Poika, niin Kristuksen täytyi huutaa ne kolmetoista voi-huutoa, jotka ovat hänen fariseuksia vastaan suuntautuneen polemiikkinsa tunnetuimmat ilmaukset. Paavali puhuu roomalaisille vertauksen kautta, kuinka kristityn ei kannata ylpeillä omasta osastaan. (Room. 11:17-24) Kuten hän toisessa paikassa sanoo, me emme kerskaa itsestämme, vaan Kristuksesta, joka on tehnyt meidät Jumalalle kelpaaviksi. Täälläkin voidaan tehdä havaintoja kirjoittajien tunnontiloista ja tulkita niitä johonkin suuntaan, mutta ehkä viisainta olisi jättää ne suolasäkin huitaisut vaikkapa yksityisviesteihin, jolloin ne eivät niin häiritsisi keskustelua. Tässä on tietysti sekin puoli, että vääräuskoisten kanssa ei kannata vetää samaa köyttä, mutta sitten on se raamatullinen esimerkki lainopettajasta, joka ei ollut kaukana Jumalan valtakunnasta, (Mark. 12:28-34) joka osoittaa, että tässä maailmassakin on sellaisia opettajia, jotka ovat viisaita ja ymmärtävät Raamattua, vaikkei heitä Pyhän Hengen valo niin valaisekaan, kuin hänen seurakuntaansa. Joka tuntee itsensä heikoksi olemaan samaa mieltä kuin toisin uskovat, olkoon vapaita, mutta ne jotka tuntevat voivansa keskustella heidän kanssaan, olkoon vapaita ja varovaisia! Jumala kyllä varjelee kuuliaiset lapsensa seurakunnassaan, jos uskoa haluavat.

Korjattakoon, jos tarvetta ilmenee. T
Hajamielisyys on elämän suola!
teejn
perehtynyt
 
Viestit: 64
Liittynyt: 18 Helmi 2008, 21:20
Paikkakunta: Jojensuu

ViestiKirjoittaja Jani_S » 13 Heinä 2008, 18:28

Kiitos teejn:lle hyvästä ja raamattujen mukaisesta kirjoituksesta.

Seurakunta koostuu itsessään vajavaisista ja syntisistä Jumalan lapsista, joilla kuitenkin on Pyhä Henki kotiopettajana. Yksittäisen kristityn turmeluksella on se merkitys ja vaikutus, että tämä yksittäinen kristitty voi langeta. Seurakunta sen sijaan ei lankea, ei vaikka siitä eksyisi suurikin joukko kerralla.

Seurakunnan erehtymättömyys on epäuskoiselle käsittämätön, mutta Pyhä Henki senkin valaisee uskovaiselle. Tokihan seurakunnan päätöksiä ajallisissa asioissa on joskus nähty vähemmän onnistuneiksi, mutta erehtymättömyys ei tarkoita sitä, vaan hengellistä viisautta, kultaisena kynttilänjalkana olemista, eli juuri sitä, jota varten seurakunta on olemassa.

Hoitokokousmyrskyjen noustua jälleen esiin on sielunvihollisella taas tilaisuus asettaa Jumalan lapsen sydämeen kysymys: Sanoiko Jumala todella niin? Se vanha vainooja saarnaa taas epäuskoa, seurakunnan erehtymistä ja muuta hengellistä saastaa. Ei se sääli Jumalan lasten rakkautta eikä totuutta, vaan asettaa epäilyksen, että vika olisikin ollut opissa tai oppineissa, eikä maailmaan mielistyneissä ja Jumalan valtakunnasta pois joutuneista. Kuitenkin on vielä oikein uskoa Jumalasta ja hänen seurakunnastaan vain hyvää ja sielunvihollisesta vain pahaa.

Kyllä Pyhä Henki oli läsnä silloinkin, kun hoitokokouksia pidettiin. Vaikka niissä saattoi olla inhimillistä taitamattomuutta, oli henki oikea: katuvalle saarnataan synnit anteeksi ja katumaton sidotaan synteihinsä. Se on kuulkaa raaka tuo Pyhä Henkikin, jos hän joutuu osoittamaan pelkän totuuden armon tultua hyljätyksi.

Samoin kuin aikanaan, ei nytkään pahimmilla eksyneillä ja eksyttäjillä ole enää mitään tuntoa. Siitä voinee saada käsitystä jo tällä palstalla. Tällaisille eksyttäjille, sielunvihollisen rengeille, kaanaan kielen oikein ja väärin päin opetelleille on oikein sanoa suoraan ja kaunistelematta, mitä heistä ajattelee. Menköön siinä suolaa vaikka ämpärillinen, jos ei vähempi riitä, mutta silloin näkevät muutkin, ettei kaikki, mikä täällä kirjoitetaan, ole oikeaa.

Tuli taas vähän lakihenkinen tästä kirjoituksesta, mutta älkää te Jumalan lapset tästä lakia itsellenne lukeko.
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja Emka » 13 Heinä 2008, 19:28

2 Joh.luku

Vanhin* tervehtii valittua äitiä* ja hänen lapsiaan. Minä rakastan teitä totuudessa, enkä yksin minä, vaan kaikki, jotka ovat tulleet tuntemaan totuuden. ["Vanhin" on seurakunnan iäkkään ja arvossa pidetyn johtajan kunnianimi. "Valittu äiti" tarkoittaa kristillistä seurakuntaa, jolle kirje on osoitettu.]
2 Rakastan teitä sen totuuden tähden, joka pysyy meissä ja on ikuisesti oleva meidän kanssamme. [Joh. 8:31,32]
3 Tulkoon osaksemme armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, totuudessa ja rakkaudessa.

Vanha käsky: rakastakaamme toisiamme
4 Ilahduin suuresti, kun havaitsin lastesi joukossa sellaisia, jotka elävät totuudessa, sen käskyn mukaisesti, jonka olemme Isältä saaneet. [1. Kor. 13:6]
5 Ja nyt, valittu äiti, esitän sinulle pyynnön -- uutta käskyä en sinulle kirjoita, vaan sen, joka meillä on ollut alusta asti: rakastakaamme toisiamme. [Joh. 13:34+]
6 Ja rakkautta on se, että me elämme hänen käskyjensä mukaan. Tämän käskyn te olette kuulleet alusta alkaen, ja sen mukaisesti teidän tulee elää. [Joh. 15:10]

Varoitus eksyttäjistä
7 Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä. [1. Joh. 2:18, 4:1]
8 Katsokaa, että ette hukkaa sitä, minkä me olemme työllämme saaneet kokoon, vaan saatte täyden palkan. [1. Kor. 3:8; Gal. 4:11]
9 Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika. [1. Joh. 2:23]
10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. [Room. 16:17; Tit. 3:10]
11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.

Lopputervehdys
12 Minulla olisi teille paljonkin kirjoitettavaa, mutta en tahdo esittää sitä näin paperilla ja musteella. Toivon näet pääseväni tulemaan teidän luoksenne, että saisin puhua kanssanne kasvotusten. Silloin ilomme on täydellinen. [3. Joh. 13 | Joh. 15:11; 1. Joh. 1:4]
13 Valitun sisaresi* lapset lähettävät sinulle tervehdyksensä.

____________________________

Jumalanlapset haluavat totuudessa rakastaa, vaikka se totuus monesti kirvelee ja vanhalle osalle on epämieluissa.

Olen pannut merkille,että suviseurojen aikaan ja samoin nyt Reisjärven seurojen aikaan on myös sielunvihollinen yrittänyt tehdä kovasti töitä, ja varsinkin tehdä sellaista työtä että rikkoa uskovaisten välistä rakkautta.
Tämä aika on todella paha ja vaarallinen sillä sielunvihollisen verkot ovat niin hienot (näkymättömät) että niihin voi uskoa tunnustavakin langeta. Tämän viikonlopun seurapuheissa niistä varoiteltiin monissa saarnoissa.

Tuossa myös ajattelin että aikoinaan Johannes Kastaja puhutteli kovin sanoin Farisealaisia omavanhurskaita;
_______________________________
Matt. 3:7

Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia* ja saddukeuksia*, hän sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? [Fariseukset kuuluivat maallikkoliikkeeseen, jolle olivat tärkeitä puhtaus- ja pyhyyssäädökset. Pappi Sadokin jälkeläisinä saddukeukset olivat korkeimman papiston edustajia, ks. 2. Sam. 8:17.] [Ps. 58:5; Jes. 59:5; Matt. 12:34, 23:33 | Mal. 3:19; 1. Tess. 1:10]

Matt. 12:34

Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. [Matt. 3:7+ | Matt. 15:18; Luuk. 6:45]

Luuk. 3:7

Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: "Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? [Matt. 3:7+]

_______________________________________

Varmaan se oli kovaa puhetta sen kuulijoille, taisi olla "suolaa" vähintään sangollinen.

Uskovaisen tehtävä on herätellä,ja siitä kehen herätys sattuu, ei varmaankaan tunnu hyvältä.

Tänä aikana etsitään monille synneillekkin hyväksyntää, kysymällä "Onko Jumala todella sanonut näin?"

Uskovaisen tehtävä on sanoa synti synniksi mutta myös armo armoksi. Ilman synnintuntoa ei ei voi armoa julistaa.

Mikä olisi sen mieluisampaa kuin julistaa katuvalle syntiselle synnit anteeksi, niihin ei silloin laki ylety, lain kautta tulee synnintunto, laki on herättämässä syntistä.

______________________________

Room. 5:20

Mutta laki on myös tähän tullut, että synti suuremmaksi tuttaisiin; mutta kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpalttiseksi tuttu:

20 Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. [Room. 3:20, 7:7,8; 1. Kor. 15:56; Gal. 3:19]
Viimeksi muokannut Emka päivämäärä 13 Heinä 2008, 19:31, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Ankka » 13 Heinä 2008, 19:31

Järkyttävää tekstiä (Janiksella), onneks tuommosta ei enää kuule ry:llä.

Kumma juttu et Raamatun aikaan Galatian seurakunnat erehtyivät ja eksyivät ja nykyään ollaan niin erehtymättömii, se on kaet ihminen viisastunu sitten niitten aikojen...

Janis; lueppa tuo O.H.Jussilan teksti, jonka kirjotin tuonne vanhojen opettajien kirjotuksiin. Siin on meille kaikille opettavaista tekstiä.
Ankka
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Heinä 2008, 20:36

Ankka kirjoitti:Järkyttävää tekstiä (Janiksella), onneks tuommosta ei enää kuule ry:llä.

Kumma juttu et Raamatun aikaan Galatian seurakunnat erehtyivät ja eksyivät ja nykyään ollaan niin erehtymättömii, se on kaet ihminen viisastunu sitten niitten aikojen...

Janis; lueppa tuo O.H.Jussilan teksti, jonka kirjotin tuonne vanhojen opettajien kirjotuksiin. Siin on meille kaikille opettavaista tekstiä.


Tänäkin aikana saattaa joku paikallinen tai jopa maakunnallinen seurakuntien ryhmä mennä harhaan, se ei sittenkään merkitse sitä, että Jumalan seurakunnankokonaisuus, jota Pyhä Henki Hallitsee, menisi harhaan. Avaapa Ankka ja kaikki muutkin vanhan Biblian rekisteri tai löytyy se keskikokoisestakin Bibliasta, aivan alusta pitkästä opillisesta rekisteristä kohdasta seurakunta. Sieltä löytyy melkoinen annos raitista seurakuntaopia, sitä rekisteriä olen minäkin oppikirjanani käyttänyt, kun seurakuntaoppia opiskelin. Vapun tienoilla sain olla Jämsän opistolla oppimassa oikeaa luterilaista seurakuntaoppia, kun opiskelinne patriarkkojen ajan tapahtumia ja niiden merkitystä uskovaiselle. Lutherin Genesis luentojen pohjalta siellä teodogisia oppitunteja pidettiin, mutta opimme myös sen, minkä kaltaisessa uskontojen sekamelskan keskellä Aabraham ja muut patriarkat elivät ja uskoivat.

Saa siitä Jusssilan kirjoituksesta pienen pätkän lainata, ja sen mukaan omia oppirakenelmia laatia ja vahvistaa. Toisin käy jos otetaan O.H. Jussialn opetukset kokonaisina ja ehjinä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Ankka » 13 Heinä 2008, 20:59

En kyllä tunnista et oisin sanonu noilla Taavin sanoilla tuota asiaa. Olen ihmetellyt Lutherin tulkintoja kys aiheesta ja oon sanonu, et oon niin yksinkertainen immeinen, etten osaa sanoa esim hk-aikoina höpöpsyntien tähden uloslempatuille, ettei se usko josta he eivät oo koskaan halunneet luopuakkaa, ole oikeaa. Tunnustan et miulla ei ole varmuutta näissä asioissa. Onko mun usko siis tällaisesta kiinni? Täytyypä kysyä tätä samaa asiaa myös siltä puhujalta, jonka kanssa olen ajatuksia vaihtanut.

Niin, oon niin huono näkemään kenenkään sydämeen. Myös teidänki. Tietty ajattelen et mie oon viimesin mahdollinen taivaaseenmenijä tälläkin palstalla. Kaik mänöö varmasti ohi oikeelta ja vasemmalta. Joka päivä saan rukoilla Jumalalta et Hän lisäisi uskoani. Ja joka päivä tuntuu, ettei mulla ole muuta mahollisuutta kuin heittäytyä armahtavan Isä Jumalan käsivarsille. Mitään en voi autuuteni eteen tehdä eikä mulla ole Jumalalle mitään esittää.
Ankka
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Heinä 2008, 21:06

Jos maltoitte kuunnella vaikka netin kautta Reisjärven seuroja, niin oli siellä puhumassa sekin Ankan tarkoittama puhuja, jos nyt sitä pappia tarkoitat. Toki seurapuheet ovat vieläkin kuunneltavissa opiston sivun kautta ja mielihyvin suosittelen kuuntelemista.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 14 Heinä 2008, 14:07

Mun mielestä Janiksen viesteistä tekemällä tehtiin 'mediakohu'. Jos niissä olisikin ollut hieman liikaa tiukkuutta, niin silti tulee olo, että tietyt tahot hakemalla hakevat vikoja uskovaisista. Jos täälläkin netissä uskovaisten arvostelija kompuroi jossain kirjoituksessa, sen päälle kyllä armahdetaan, mutta jos uskovaisen toiminnasta löytyy vähänkin arvoseltavaa, niin kyllä ne maailman koirat heti ilmestyvät niitä vikoja nuolemaan. Väärinkäsitysten välttämiseksi, en nyt ajatellut esim. Ankkaa, vaan yleisesti ottaen nettimaailmaa.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

Edellinen

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron