Kirjoittaja O.M » 29 Joulu 2008, 10:44
Ainakaan kokemukseni sekä kuulemani ja lukemani vl-opetuksen mukaan ihmistä ei tule hylätä, vaikka hän horjuisi uskossaan tai kieltäisi uskonsa. Hänen puolestaan tulisi päinvastoin rukoilla entistä enemmän. Kokemusteni ja havaintojeni mukaan uskossaan horjuvia ja uskonsa kieltäneitä ei hylätä. Heitä yritetään ihmisinä tukea ja ymmärtää, vaikka heidän uutta maailmankatsomustaan ei hyväksytäkään taivaskelpoiseksi. Välit pyritään säilyttämään niin ennallaan kuin mahdollista.
Sen sijaan ainakin joskus uskossaan horjuva (jollainen myös epäuskoisen kanssa seurusteleva on) alkaa vähitellen vältellä uskovaisia ystäviään ja jopa omaisiaan.
- Puheluihin ei vastata eikä tekstiviesteihin reagoida.
- Kyläily uskovaisten kanssa lopetetaan.
- Yhteydenotot jäävät kokonaan raittiisti uskomassa olevan osapuolen harteille.
- Siitä luonnollisesti tulee kiusallinen olo, että ei toki ole pakko olla tekemisissä, jos ei halua.
- Lopulta osa uskovaisista kyllästyy ottamaan yhteyttä.
- Jne.
Uskossaan horjuvan psyyken mielekkyysperiaate kääntää asian niin, että hänet hylättiin ja alkaa "marttyyriksi". Todellisuudessa hänen entiset uskovaiset ystävänsä eivät olisi voineet tehdä hänen hyväkseen oikeastaan mitään enempää. Ihminen inhimillisenä olentona ei voi hakea toista ihmistä helvetin pohjalta, jos tämä on päättänyt tehdä pesäeroa eläviin kristittyihin ja elävään kristillisyyteen. Vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumisprosessissakin näyttää kuitenkin hylkäämiskokemus avittavan. Jos kokemusta ei saa "luonnollisella" tavalla, sellaisen voi rakennella itse.
1. Antaa vihjein ymmärtää, että kokee uskovaisen ystävänsä/kaverinsa seuran kiusallisena.
2. Kun vihjeet lopulta menevät perille, tulkitsee asian niin, että ystävä/kaveri törkeästi hylkäsi.
3. Levittelee valikoidusti kertoen kokemustaan ympäri internetiä.
4. Kun psyykessä asia on mielekkyysperiaatteen vaikutuksesta lopulta kääntänyt niin, että hänet todella hylättiin, kirjoittaa asiasta "varoittavan esimerkin" omalla nimellä esim. Uskontojen uhrien sivuille.
Myönnän, että perustan subjektiivisen näkemykseni etupäässä omiin ja lähipiirini kokemuksiin. Vl:ten harrastama sosiaalinen eristäminen on usein internetin nettipalstoilla esiintyvä väite. Kokemusteni perusteella väite on valhe. Väite on esiintynyt jopa ministeritason ihmisen huulilla. Minulla ei ole tietoa, johtuiko ministerin sammakko tietämättömyydestä vai loukkaantumisesta vl:suuden eksklusiivisuuteen. Yleensä vl:iin kohdistuvassa mustamaalaamisessa on kyse jälkimmäisestä.
Hengellinen "eristäminen" (hivenen harhaanjohtava sana!) vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuu niin, että ei tervehditä Jumalan terveellä sellaisia, jotka ajattelevat autuuden asiasta toisin. Myös heille, joilla on erilainen käsitys autuuden asiasta, saarnataan lakia ja evankeliumia. Lakia saarnataan synnintunnon herättämiseksi, parannusta ja syntien anteeksiantamusta lain pelästyttämille omilletunnoille. Kyse on perustuslain ilmaisuvapauden näkökulmasta ajatellen vain yleisesti hyväksytystä oikeudesta ilmaista mielipiteensä: "Uskon, että ihminen tulee autuaaksi vain suusanallisesti saarnatusta elävästä evankeliumista ja koska uskon itse niin, haluaisin sinunkin tekevän parannuksen ja kääntyvän uskomaan samoin." Ihmissuhteita ei tarvitse eikä pidäkään katkaista, vaikka joku ajattelisi autuuden asiasta toisin. Maallista ja hengellistä ei pidä sotkea! Sille tietenkään ei voi mitään, jos entinen uskonystävä loukkaantuu siihen, ettei häntä enää pidetä uskovaisena ja katkaisee siksi itse välit. Myöskään sille ei voi mitään, jos muuttuneen maailmankatsomuksen vuoksi keskustelunaiheet tuntuvat kadonneen tai suunnilleen joka keskustelunaiheesta kehkeytyy riita ja siksi kanssakäyminen ei enää tyydytä osapuolia. Jos ystävyys kuitenkin on rakentunut tyystin muiden asioiden varaan kuin saman uskonvakaumuksen, luultavasti se kestää, vaikka toisen uskonvakaumus muuttuisi.