maan suola

[weha]

Lyhyesti vain, että emme elä nyt juutalaista lakiliittoa ja siten vanhantestamentin aikaa. Martti opettaa jossain, että vaimon etsiminen on vapaantahdon asia, eikä ensinkään hengellinen asia.

Katekismus:

Jos taas lakihenkiset lahkot tai yksityiset vaativat meitä pitämään syntinä ja karttamaan sellaista, mikä Jumalan Sanan mukaan on vapaata, emme saa hetkeksikään alistua siihen, vaan meidän on pidettävä kiinni vapaudestamme uskon tunnustamisen asiana ja puolustettava evankeliumin totuutta.

Lue Gal. 2:45 ja 5:1 sekä Kol. 2:16.

Jos taas olemme epävarmoja siitä, onko jokin asia syntiä vai ei, meidän on ensiksi otettava asiasta selvää ja vasta sitten toimittava, sillä "kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä" (Room. 14:23).

[Taavetti]

Matteus 5
15 Eikä kynttilää sytytetä ja panna vakan alle, vaan kynttiläjalkaan, valaisemaan kaikkia, jotka huoneessa ovat.
16 Näin valistakoon teidän valkeutenne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät työnne, ja kunnioittaisivat teidän Isäänne, joka on taivaissa.
17 Älkäät luulko, että minä tulin lakia ja prophetaita päästämään: en minä tullut päästämään, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti sanon minä teille: siihenasti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katooman, siihenasti kuin kaikki tapahtuvat.
19 Kuka siis jonkun näistä vähimmistä käskyistä päästää, ja näin ihmisiä opettaa, hän pitää taivaan valtakunnassa vähimmäksi kutsuttaman; mutta joka sen tekee ja opettaa, se pitää suureksi taivaan valtakunnassa kutsuttaman.

Jeesus ja laki
15 Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. [Mark. 4:21; Luuk. 8:16, 11:33]
16 Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. [1. Piet. 2:12; Jaak. 3:13]
17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. [Luuk. 24:44; Room. 3:31]
18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. [5. Moos. 28:1; Jaak. 2:10]

[Nanaliina]

Tästä on varmaan aiemminkin keskusteltu paljonkin mutta ajattelin josko syntyisi keskustelua vielä lisääkin siitä mitä on uskomisen vapaus ja millä tavalla se ilmenee? Mitä tarkoittaa uskon henkilökohtaistuminen ja uskosta eläminen?Miten nämä näkyy uskovaisissa?

Tässä joitakin kysymyksiä alkuun, mitä ainakin itse ajoittain miettii.

[teepee]

Täällä on käyty keskustelua Jeesuksen vuorisaarnan sanoista, "Te olette maan suola" jne. Perusteluissa on tunnuttu vetävän yhtäläisyysmerkki suolaisuuden ja jyrkän lainsaarnan välille.

Meikäläisyydessähän tuo lause on useimmiten opetettu asiayhteydessään, eli siinä, missä Jeesus toteaa meidän olevan maan suola ja maan valo. Ja niin, että suola herättää synnintunnon ja valo on se evankeliumi eli syntien anteeksianto, joka uskovaisten keskuudessa on.

Niinpä ei taida olla oikea tulkinta, että Jeesus olisi kehottanut meitä saarnaamaan ankaraa ja tinkimätöntä lainsaarnaa vaan pikemminkin niin, että uskovaisten tulee ymmärtää ja myöskin elää niin, että he omalla elämällään ja puhumisellaan toimivat hyvänä esimerkkinä ja synnintunnon herättäjänä.

Pari raamatunkohtaa tästä. Mark 9:
"Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha."

Kol 4:
"Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata."

[Taavetti]

Lain saarnaa tulee saarnata armosta osattomille, niin kuin ei evankeliumia olisikaan. Näin olen kuullut ja lukenut opetetun.

Synnin tuntoon tulleelle, ahdistuneelle tulee saarnata evankeliumia, ikäänkuin ei lakia olisi olemassakaan. Evankeliumi lohduttaa, puhdistaa ja opastaa elämään oikeaa uskovaisen elämää.

Kirje Titukselle 2
6 Neuvo myös nuoria miehiä siviästi olemaan.
7 Aseta itses kaikissa hyväin töiden esikuvaksi, vilpittömällä opetuksella ja kunniallisuudella,
8 Terveellisellä ja nuhteettomalla sanalla, että se, joka itsensä vastaan panee, häpeäis eikä mitään löytäisi meistä pahoin puhuaksensa.
9 Neuvo palvelioita isännillensä alamaiset olemaan, ja kaikissa kelvolliseksi, ei vastaan sanojat,
10 Ei pettäväiset, vaan kaiken hyvän uskollisuuden näyttäväiset, että he Jumalan meidän Vapahtajamme opin kaikissa kaunistavat.
11 Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12 Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,
13 Ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jesuksen Kristuksen ilmestystä,
14 Joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastais ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistais, ahkeraksi hyviin töihin.
15 Näitä sinä puhu ja neuvo, ja kaikella todella nuhtele: ei myös kenenkään pidä sinun katsoman ylön.

Tämä lainaus Paavalin kirjeestä on osoitettu uskovaiselle Tiitukselle, jaossa laki/evankeliumi tämä voitanee luokitella evankeliumiksi ja/tai ohjeeksi evankeliumin saarnaamiseen. Sellaisena tämä on selkeä osoitus, että evankeliumi sisältää itsessään paitsi lohdun, myös opetuksen, nuhteen ja neuvon sanoja, vaikka lohdutus siinä on kantavana.

Etsinpä vielä toisen kohdan:

1. kirje Timoteukselle 1
3 Niinkuin minä Makedoniaan lähteissäni käskin sinun olla Ephesossa, niin neuvo muutamia, ettei he toisin opettaisi,
4 Eikä juttuja tottelisi ja polvilukuja, joilla ei loppua ole, jotka enemmin tutkimiset matkaan saattavat kuin parannuksen Jumalan tykö, joka on uskossa.
5 Mutta käskyn päätös on rakkaus puhtaasta sydämestä, ja hyvästä omastatunnosta, ja vilpittömästä uskosta.
6 Joista muutamat ovat hairahtuneet ja ovat turhiin jaarituksiin kääntyneet,
7 Ja tahtovat lainopettajat olla, ja ei ymmärrä, mitä he puhuvat eli päättävät.
8 Mutta me tiedämme lain hyväksi, jos se oikein käytetään,
9 Tietäen sen, ettei vanhurskaalle ole laki pantu, vaan väärille ja tottelemattomille, jumalattomille ja syntisille, pakanallisille ja kelvottomille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, miehentappajille,
10 Huorintekiöille, miesten kanssa makaajille, ihmisten varkaille, valehtelijoille, valapattoisille, ja mitä muuta senkaltaista sitä terveellistä oppia on:
11 Autuaan Jumalan kunniallisen evankeliumin jälkeen, joka minulle uskottu on.
12 Ja minä kiitän meidän Herraamme Kristusta Jesusta, joka minun voimalliseksi tehnyt on, ja luki minun uskolliseksi, asettain tähän virkaan,
13 Joka ennen pilkkaaja ja vainooja ja häpäisiä olin, mutta minulle on laupius tapahtunut; sillä minä tein sitä tietämättä epäuskossa.

Tummentamissani kohdissa osoitetaan selkeästi lain tehtävä, joka on Jumalan armosta osattomille osoittaa heidän tilansa. Se kyllä nostaa helposti vihan sellaisessa, joka ei ole osallinen Jumalan armosta, ellei se saa herättää synnin tuntoa. Synnin tuntoiset se ajaa armahtajan, Jeesuksen luo Hänen seurakuntaansa.

[teepee]

Hyviä raamatunkohtia. Toki laki on olemassa ja sen merkitys ja tarkoitus on kirkkaasti kirjoitettu Raamatussa.

Pointsini, jonka ehkä ilmaisin epätarkasti, oli, että maan suolana olemme kokonaisina uskovaisina ihmisinä. Kaikella sillä mitä olemme ja teemme. Emme pelkästään sillä, että saarnaamme lakia.

Tein tuossa raamattuhakuja minäkin ja tuli mieleeni, että vuorisaarnan maisemissa on kovin kuivaa. Maaperän liiallinen suolautuminen on todellinen ongelma. Kun kasteluvetenä käytetään suolapitoista vettä, niin vesi tietysti haihtuu mutta suola ei. Ja niinpä pahimmillaan maa saattaa muuttua kuolleeksi suola-aavikoksi. Eikä tämä näkemys taida ihan epäraamatullinen olla, kuten alla olevista katkelmista voi päätellä. Suolaa tarvitaan, mutta älkäämme liioitelko kumpaankaan suuntaan.

Ps 107:
33 Herra muuttaa jokilaakson autiomaaksi,
keitaat hiekka-aavikoiksi,
34 hedelmällisen maan suola-aroksi
siellä asuvien pahuuden tähden.


Jaak 3:
mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. 9 Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. 10 Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! 11 Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. 12 Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

Hes 47:
"Nämä vedet virtaavat maan itäosiin ja juoksevat siellä alas Jordanin laaksoon ja edelleen Itäiseenmereen, jonka suolaisen veden ne muuttavat makeaksi. 9 Ja missä ikinä nämä vedet virtaavat, siellä kaikki eläimet menestyvät ja lisääntyvät. Myös kaloja on suuret määrät, sillä kaikkialla, minne tulee, tämä virta muuttaa veden makeaksi. Minne vain se tulee, siellä kaikki virkoaa elämään. 10 Meren rannalla seisoo kalastajia vieri vieressä, En-Gedistä En-Eglaimiin on verkkoja kuivumassa, ja erilaisia kaloja on viljalti, yhtä monia lajeja kuin Suuressameressä. 11 Mutta rantojen soissa ja lammikoissa vesi ei makeudu -- ne jäävät entiselleen, jotta saataisiin suolaa.

[Jani_S]

Täällä on käyty keskustelua Jeesuksen vuorisaarnan sanoista, "Te olette maan suola" jne. Perusteluissa on tunnuttu vetävän yhtäläisyysmerkki suolaisuuden ja jyrkän lainsaarnan välille.

Voitko siteerata tällaista jyrkkää "lainsaarnaa" tai mainitsemaasi "yhtäläisyysmerkkiä" suoraan, kuten minä tässä sinua?

Niinpä ei taida olla oikea tulkinta, että Jeesus olisi kehottanut meitä saarnaamaan ankaraa ja tinkimätöntä lainsaarnaa vaan pikemminkin niin, että uskovaisten tulee ymmärtää ja myöskin elää niin, että he omalla elämällään ja puhumisellaan toimivat hyvänä esimerkkinä ja synnintunnon herättäjänä.

Tämä näkemys ei mielestäni käy kyllä mitenkään yksiin esim. varsin sisäsuolaisen Rauhanyhdistys-blogin kiittelyn kanssa.

[Maarimi]

Monenlaisiin ajatuksiin törmää, kun keskustelee eri suuntien armokäsityksistä.

Useilla on sellainen käsitys etteivät vl:t ole kovin armollisia, kun on niin paljon ehtoja uskolle. Minä taas olen ymmärtänyt että armoa tarjotaan ihan seiniä myöten.

Mitä ajatuksia teillä on armosta, ja mitä eroa vl:t näkevät omissa armokäsityksissään verrattuna muiden suuntien käsityksiin?

Itse olen ymmärtänyt, että vl-usko korostaa armoa, mutta se on ikään kuin salattua ulkopuolisilta, ja sen voi ymmärtää vain kokemalla vapaudeksi kaikki opilliset näkemykset.

[weha]

Olen ymmärtämässä, että uskovaiselle kuuluva elämä, on taas elävän uskon seurausta, ei armon ehto. Samoin oppikin on elävän uskon seurausta, eikä armon ehto.

[näre]

Itse olen ymmärtänyt, että vl-usko korostaa armoa, mutta se on ikään kuin salattua ulkopuolisilta, ja sen voi ymmärtää vain kokemalla vapaudeksi kaikki opilliset näkemykset.

Mitä armoa olisi sellainen, joka pitäisi (tietyllä kokemuksella/ymmärryksellä) ansaita? Mihin armoa tarvittaisiin, jos se ei olisi ulkopuoliselta kätkeytyvää? Mistä silloin apu syntiensä uuvuttamalle? Näinpä Jumala on hyvä ja armon tuntee vain armahdettu, synnin orja ei sitä tunne.

Olen ymmärtämässä, että uskovaiselle kuuluva elämä, on taas elävän uskon seurausta, ei armon ehto. Samoin oppikin on elävän uskon seurausta, eikä armon ehto.

Hyvin sanottu; armolle ei ole mitään ehtoja. Se ei vaadi, ei pakota. Uskoon ja armon osallisuuteen ei tarvita muuta kuin halu ottaa armoevankeliumi vastaan.

[O.M]

Olen ymmärtämässä, että uskovaiselle kuuluva elämä, on taas elävän uskon seurausta, ei armon ehto. Samoin oppikin on elävän uskon seurausta, eikä armon ehto.

Hyvin sanottu; armolle ei ole mitään ehtoja. Se ei vaadi, ei pakota. Uskoon ja armon osallisuuteen ei tarvita muuta kuin halu ottaa armoevankeliumi vastaan.

Yhdyn Wehan ja Näreen pohdintoihin. Lain kautta tulee synnintunto, joka ohjaa turvautumaan armoon. Siihen päättyy lain tehtävä. Kun ihminen saa evankeliumin uskomisen kautta vastaanottaa armon, ihminen ei tarvitse muita opettajia - ei piiruakaan lakia armon tueksi. Armo opettaa panemaan syntiä pois tunnolta ja armo opettaa välttämään asioita, joissa on suuri mahdollisuus langeta. Jumalan armo opettaa kristittyä hylkäämään kaiken jumalattoman menon ja maailmalliset himot.

[Taavetti]

Todellista Jumalan armoa tarvitsee vain sellainen, joka tuntee syntisyytensä, muissa tapauksissa sekä armosta, että synnistä puhuminen on pelkkää huulten höpinää.
Room. 5:20
Mutta laki on myös tähän tullut, että synti suuremmaksi tuttaisiin; mutta kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpalttiseksi tuttu:

Room. 6:1
Mitäs siis meidän pitää sanoman? Pitääkö meidän vielä synnissä oleman, että armo suuremmaksi tulis?

Haen nämä kohdat vielä uusimman käännöksen mukaisina, mutta varsinkin tuo toinen lainattu jae palauttaa mieleeni tapauksen, jossa mies kauhistui, kun hänelle tarjottiin syntien anteeksi antamusta, ettei sen jälkeen hänelle jää mitään. Hänen käsityksensä ja monen muunkin käsitys armosta on, että pitäisi olla mahdollisimman paljon syntiä tunnolla kuoleman hetkellä, että Jumala saisi viimeisellä tuomiolla syntisen armahtaa. Sellaistakin kummaa käsitystä varmaan aikanamme on vieläkin, vaikka siitä ei taideta kovin paljoa puhua, eikä sellaista Raamatun vastaisesta opista kannata kovin suurta melua pitää, vaikka sellaisenkin jo hyvin vanhan eksytyksen tähän esille nostin. Kuitenkin tuo Paavalin roomalaiskirjeen kuudennen luvun alkuun kirjoittama sen perusteellisesti kumoaa.

Noudan uudemman käännöksen mukaisena vielä tähän, otan vain varsinaisesti tähän aiheeseen kohdistuvan jakeen vielä kahtena käännöksenä.

Roomalaiskirje 5
Ensin Biblia:
20 Mutta laki on myös tähän tullut, että synti suuremmaksi tuttaisiin; mutta kussa synti on suureksi tuttu, siinä on armo ylönpalttiseksi tuttu:

Sitten uusin käännös:
20 Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. [Room. 3:20, 7:7,8; 1. Kor. 15:56; Gal. 3:19]

Selvää sävyeroa on käännösten välillä, vaikka molemmista voidaan nähdä, että mitä suurempi on synnin tunto, sen suurempi armon kaipauskin. Voimme siitäkin päätellä, että jos ei tunne syntiä, tuskin kaipaa ja tarvitsee armoakaan, vaan voi elää aivan rohkeasti synnissä, sen mittaa täyttäen, ja kuvitella sitä oikeaksi armoksi.

Tämä ei sulje sitä todellisuutta, että vaikka meillä on todellinen hengen halu välttää ryöttävyntejä, silti joka hetki joudumme syntiin ajatuksin, laiminlyönnein ja monin muin tavoin. Siitä Paavalikin huokasi, että kuka vapahtaa hänet tästä synnin ruumiista. Siihen huokaukseen on aihetta meilläkin.

[O.M]

Olen ymmärtämässä, että uskovaiselle kuuluva elämä, on taas elävän uskon seurausta, ei armon ehto. Samoin oppikin on elävän uskon seurausta, eikä armon ehto.

Vl-käsitys uskon ja tekojen (elämän) suhteesta on ilmaistu tyhjentävästi Augsburgin tunnustuksessa.

"XX Usko ja hyvät teot
Meikäläisiä syytettään aiheetta siitä, että he kieltävät hyvät teot. - - Ensiksikin, että meidän tekomme eivät voi sovittaa Jumalaa tai ansaita syntien anteeksiantamusta ja armoa, vaan sen me saavutamme yksin uskon kautta. - - Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto. Ainoastaan uskolla otetaan vastaan syntien anteeksiantamus ja armo. Ja koska uskolla otetaan vastaan Pyhä Henki, niin sydämet uudistuvat heti ja saavat uuden mielensuunnan, niin että ne voivat saada aikaan hyviä tekoja."

[mato]

Esimerkki elävästä elämästä: Jos on joskus aiheuttanut pahaa mieltä läheiselle vaikka toistuvastikin, alkaa tuntea aitoa katumusta, ja sen katumuksen ajamana kykenee pyytämään pahoja tekojaan anteeksi, tulee sellainen mieli, ettei enää halua pahoittaa toisen mieltä sillä teolla. Jälkeenkin päin saattaa tuntea voimakastakin halua välttää kyseistä tekoa, mitä ei ehkä ennen anteeksipyytämistä ole tuntenutkaan aiemmin. Sellainen on oma kokemukseni ja uskoisin että muiden kokemukset eivät tästä paljoa poikkea.

Näin myös vaikuttaa Herra Jeesus sellaisen syntisen sydämessä, jonka syntivelan Hän on kalliilla hinnalla maksanut; "Mene, äläkä enää tee niin."

[timoteus]

Armo on raamatun tärkein sanoma ja siksi on perusteltua siitä puhua. Minusta kaikkein tärkeintä on, että laki ja evankeliumi ei sekoitu. Usko on lahja ja anteeksiantamus on ehdoton.

"Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"? Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia." Gal.2:5-7.

Evankeliumi on ihmeellinen. Jumala uhrasi itsensä maailman puolesta jotta häneen uskovat saisivat syntinsä anteeksi. On vaikea uskoa, että pelastus on yksin armoa. Mieleen monesti tulee olenko todellakin pelastettu koska tunnen olevani niin syntinen. Väistämättä ajatukseen tulee, että mitä voisin tehdä itse pelastuksen eteen. Todellinen vapaus, se johon Kristus kutsui omansa, perustuu siihen että pelastus tarjotaan täysin ilman tekoja. Toinen asia on sitten se, että Kristus on se joka tuottaa niitä hedelmiä.

[weha]

Haluan jostain syystä mainita sen, että seurakunta on se, joka synnyttää lapsia Jumalalle ja tietysti ruokkii ja hoitaa sanan ja sakramenttien kautta, sekä Jumalan lasten keskinäisessä yhteydessä ja lohdutuksessa. Jumalan vanhurskaus, näet siiryy uskosta uskoon, josta vanhurskas on elävä.
Room.1:17. "Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta".

Ompa mielestäni niinkin, ettei ilman seurakuntaa voi pelastua...
Ef.5:25. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta
26. pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla
27. voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä.
28. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään.
29. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa,
30. omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme.
31. "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
32. Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

Hebr.12:22. "Vaan te olette käyneet Zionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö,
23. Yhteisen kokouksen ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat, ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö ja täydellisten vanhurskasten henkein tykö,
24. Ja uuden Testamentin välimiehen Jesuksen tykö, ja priiskotusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Abelin (veri)".

[Maarimi]

Armoa on myös se ettei tahdo tehdä syntiä, vaikka tietääkin että sen saa anteeksi. Se on sellaista armoa, jota ei voi ymmärtää kuin uskovaiset, eikä sillä ole mitään tekemistä tekojen kautta ansaitsemisen kanssa.

Usko synnyttää uskoa. Valitettavasti maailmassa vain on niin paljon riitaisia uskoviakin, joilta armo läheisiä kohtaan on unohtunut.

[weha]

Se on Pyhä Henki kaikissa uskovaisissa, joka opettaa siveästi elämään ja jumalattoman menon hylkäämään. Näin on myös kotisiionossani opetettu, ihan Raamatun mukaisesti. Uskovaiselle ei siten laki kuuluu ollenkaan, sillä Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi.

On pajon erilaisia hengellisyyksiä, mutta useinmiten tuossa kohden poikkevat seurakunnan ja Raamatun opetuksesta.

Jumalan lapset tahtovat kyllä aina julistaa parannusta ja syntien anteeksiantoa lähelle ja kauas, vieläpä siunatakkin synnit anteeksi, sitä haluavalle ja voin vakuuttaa, että tämä on minunkin harras tahto.

Kaikenlainen muu hengellisyys ja uskovaisuus, on sielunvihollisen harhaa.

[pikkupoika]

Että jos esim joku uskovainen poika/tyttö haluaa epäuskoisen puolison, niin kaikki uskovaiset kaverit ja perhe melkeen lopettavat suhteet tämän henkilön kanssa. Alkaa tällänen menemään muslimilinjalle.

[weha]

suhteen? tuskimpa, mutta hengellinen yhteys, on toinen asia.