Legendaarinen: meikit ja hajuvedet

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Legendaarinen: meikit ja hajuvedet

ViestiKirjoittaja Kiivipäärynä » 24 Heinä 2008, 23:06

Yritin etsiä, löytyisikö jo olemassaolevista ketjuista vastaus minulle, mutta en löytänyt. Saattaa silti hyvin olla, että vika on vain minussa ja sellainen ketju on oikeasti jo olemassa. Voisitteko siinä tapauksessa laittaa linkin sinne? :)

Joskus vuosi tai puolitoista sitten, kun juttelin erään kaverini kanssa hänen uskostaan, oli keskustelu vielä sillä "mitä te saatte käyttää/kuunnella/tehdä ja mitä ette? Mitä, ettekö tosiaan, vähänkö hullua!" -asteella, eikä mitään sen syvempää. Kaverini kuitenkin kehotti minua kuuntelemaan seuroja ja suviseuroja ja kun tein niin, huomasin keskittyväni enemmän sanaan kuin tapoihin.

Nyt kuitenkin mieleeni nousi pitkästä aikaa uudelleen tämä meikki- ja hajuvesikysymys, johon kaverini taisi vastata, että ne ovat vain kaksi niin erilaista asiaa. Aina puhutaan siitä, että tämä on yksi niistä kohdista, joihin kaikki vain takertuvat, eivätkä muista oleellista - Isää, Poikaa, Pyhää Henkeä, armoa ja uskoa. Haluaisin kuitenkin kysyä: mikä ero meikeillä ja hajuvesillä loppujen lopuksi sitten on? Miksi uskovaiset eivät koe hajuvesiä pahaksi, mutta meikkejä ja hiusten värjäämistä pidetään syntinä (vai kenties vain ei-sopivana?)? Onko kysymys vain tavasta ja siitä, että johonkin se raja on vedettävä?
Kiivipäärynä
 

ViestiKirjoittaja nuusku » 25 Heinä 2008, 00:56

En tunne kovin monia ihmisiä, mutta kerran satuin törmäämään naiseen, joka oli saanut maailmasta parannuksen armon, ja mainitsi, että pian parannuksen jälkeen nuo jutut vaan jotenkin jäivät itestään pois. Mahtoiko olla seuraavana päivänä vielä vähän meikannut, mutta sitten teki vain mieli olla ilman. Käsitin, että kukaan ei siihen vaatinut, komentanut tai painostanut.

Tollasilla asioilla ei kuitenkaan kannata ennen parannusta ressata itteensä. Syntien anteeksiantamukseen ei liity 'muttaa', ei vaatimuksia tai lisäyksiä, vaan armo on täydellinen. Jos sen jälkeen tekee mieli tehdä joitain valintoja, ne tapahtuvat sisäisestä halusta jonka Jumala vaikuttaa sydämessä.

Hajuvedestä tuli mieleen, että käsittääkseni senkin suhteen ruukataan säilyttää kohtuullisuus, mikä ilmeisesti on muissakin asioissa. En ole huomannut, että uskovaisilla on tapana tuoksua useamman metrin päähän, mutta ei ole tarpeen pahaltakaan haista.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Heinä 2008, 05:20

Aivanoiken nuusku sen ilmaisi, tuohen ei ainakaan minulla ole lisättävää, eikä poiskaan otettavaa.Tuohen tapaan se aina on mennyt, pieniä yksityiskohtaisia eroja on saattanut esiintyä, mutta ne ovat tosiaan pieniä kokonaisuuden rinnalla.

Syy siihen ettei asiaa käsittelviä keskusteluja löytynyt on siinä, ettei aihe ole maille kovin merkittävä, että siitä monta keskustelua edes aloitettaisiin. Taisi olla pari vuotta sitten edellinen ja saattaa se olla jossakin vielä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja mato » 25 Heinä 2008, 11:11

Onhan siitä ollut myös neuvo ja pyyntö luopumaan seurakunnassa. Ei pitäisi Jumalan lapsella olla tarvetta kaupitella itseään maailmalle eikä yrittää saada maailmalta enemmän hyväksyntää ehostuksen avulla. Mitä nyt olen asiaa pohtinut, niin miksei uskovainen voisi tälläytyä hyvinkin vahvasti, mutta tämä toiminta ei saisi ponnistaa rakkaudesta maailmaan. Liekö sellaista tilannetta olemassakaan? Kaikki uskovaiset eivät ehkä meikkaamattomuuden syitä ymmärrä, mutta haluavat silti pidättäytyä siitä, koska muut pitävät sitä synnillisenä.

Pitkään jatkuneen käytännön myötä asiasta on tullut ehkä jopa kulttuurillinen - uskovaisten perheiden lapset kasvavat tähän tapaan ennen kuin ehtivät sen syitä pohtiakaan. Pitää sanoa vielä, että tuskin koskaan näen seuroissa kasvoja, joita kuvottaisi katsella, vaan kaikki ovat kuin kukkia kedolla vauvasta vaariin :)
Houkuttelevia/kauniita ehostettuja kasvoja taidan nähdä enimmäkseen lehtien mainoksissa. (Voihan tietenkin olla että osittain tämä kulttuuriperintö vaikuttaa silmiini jonkin verran)

Mutta: kenenkään ihmisen autuutta näillä ei voi lisätä tahi vähentää. Uskon hedelmiksi näitä voi kutsua, sillä usko vaikuttaa rakkauden ja sitä myötä työn.

Korjatkoon joku viisaampi, kun minä olen varsin oppimaton näissä(kin) asioissa. Halusin vain sanoa, mitä olen asiasta ymmärtänyt.
mato
tosi pirteä
 
Viestit: 314
Liittynyt: 19 Maalis 2008, 22:09

ViestiKirjoittaja Kiivipäärynä » 25 Heinä 2008, 11:37

Okei, jotain tämän kaltaista ajattelinkin siinä olevan. :) Joten enpäs enää sillä päätäni vaivaa.
Kiivipäärynä
 

ViestiKirjoittaja Jani_S » 25 Heinä 2008, 11:51

mato kirjoitti:Kenenkään ihmisen autuutta näillä ei voi lisätä tahi vähentää. Uskon hedelmiksi näitä voi kutsua, sillä usko vaikuttaa rakkauden ja sitä myötä työn.

Tuohon ei ainakaan minulla ole mitään lisäämistä.
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja Aromi » 25 Heinä 2008, 13:32

mato kirjoitti:Pitkään jatkuneen käytännön myötä asiasta on tullut ehkä jopa kulttuurillinen -


Hyvä. On tärkeää nähdä, että uskovaisten kesken voi olla ihan tavallisia kulttuurisia ja sosiologisia ilmiöitä.

vaan kaikki ovat kuin kukkia kedolla vauvasta vaariin --- (Voihan tietenkin olla että osittain tämä kulttuuriperintö vaikuttaa silmiini jonkin verran)
:)


En tiedä, johtuuko ikääntymisestä vai kulttuurista, mutta minäkin pidän meikkaamattomia kasvoja erityisen kauniina.

Mutta: kenenkään ihmisen autuutta näillä ei voi lisätä tahi vähentää. Uskon hedelmiksi näitä voi kutsua, sillä usko vaikuttaa rakkauden ja sitä myötä työn.


Niin, autuutta ei voi lisätä tai vähentää. Mutta se, ovatko ne uskon hedelmiä on vaikeampi kysymys. Uskon hedelmiä meiltä odotetaan, niinhän Raamatussakin sanotaan. Olisivatko nämä sellaisia hedelmiä, joita ei odoteta? Jos odotetaan, niin kyllä se kai pitemmän päälle autuuteenkin vaikuttaa, "kirves on pantu puun juurelle."

Itse olisin taipuvainen ajattelemaan niin, että nämä uskon hedelmät ovat enemmän sellaista näkymätöntä sorttia. Miksi muuten viimeisellä tuomiolla taivaaseen menijät ihmettelisivät "Herra, koska me teimme, koska me näimme?"

Jämsän seurojen jumalanpalveluksessa kuulin tähän liittyvän ajatuksen: uskon hedelmät eivät tule niin, että ihminen saisi niistä kunniaa. (Älkää nyt heti sanoko, että eihän meikkaamattomuudesta tule kunniaa...)
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja mato » 25 Heinä 2008, 15:09

Aromi kirjoitti:Niin, autuutta ei voi lisätä tai vähentää. Mutta se, ovatko ne uskon hedelmiä on vaikeampi kysymys. Uskon hedelmiä meiltä odotetaan, niinhän Raamatussakin sanotaan. Olisivatko nämä sellaisia hedelmiä, joita ei odoteta? Jos odotetaan, niin kyllä se kai pitemmän päälle autuuteenkin vaikuttaa, "kirves on pantu puun juurelle."


Huomaa, että hedelmättömyys seuraa puun kuolemisesta/kuihtumisesta. Ei siten, että hedelmättömyydestä seuraisi puun kuihtuminen. Johan olisi kummallinen puu jos kasvaisi hedelmistään. En nyt ole varma, ajattelitko tässä juuri näin väärin päin, mutta varalta huomautan. Monesti olen ainakin itseni saanut kiinni tekemästä vääryyttä tälle "luonnonlaille"...
mato
tosi pirteä
 
Viestit: 314
Liittynyt: 19 Maalis 2008, 22:09

ViestiKirjoittaja Aromi » 25 Heinä 2008, 16:54

mato kirjoitti:Huomaa, että hedelmättömyys seuraa puun kuolemisesta/kuihtumisesta. Ei siten, että hedelmättömyydestä seuraisi puun kuihtuminen. Johan olisi kummallinen puu jos kasvaisi hedelmistään. En nyt ole varma, ajattelitko tässä juuri näin väärin päin, mutta varalta huomautan. Monesti olen ainakin itseni saanut kiinni tekemästä vääryyttä tälle "luonnonlaille"...


Olet oikeassa, kiitos huomautuksesta.

Yritän muotoilla uudestaan sitä asiaa, mikä tässä mietityttää. Jos meikkaamattomuus on uskon hedelmä, voiko siitä tunnistaa puun tilan?
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Heinä 2008, 17:54

Ilman uskoakin voi olla meikkamatta, siis siitä ei voi tunnistaa. Ilmeisesti Aromi halusi kysyä, voiko meikkaamisesta tunnistaa uskon tilan, ja siihen yritän vastata muutamalla sanalla.

Kun puu menettää yhteytensä juurien kautta maahan ja siltä siten loppuu veden ja ravinnon saanti, se näkyy sekä lehtien kuivumisena, että hedelmättömyytenä. Joskus voi käydä niin, että alussa on lehtien kasvu runsastakin ja varsinkin uusien oksien alkaminen, mutta lopulta nekin kuivavat .

Kun uskovainen menettää juuriensa kautta yhteyden seurakuntaan, eli siihen maahan, johon se on aikanaan istutettu kasvamaan, ensin saattaa tulla runsaan näköinen tekojen ja teoista elämisen ylivihreä, lehtevä vaihe. Sivusta saattaa näyttää, että tuopa nyt kauniisti kasvaa ja vihertää, mutta pian alkaa lehtien surkastuminen, hedelmättömyys on alkanut jo kauan ennen sitä.

Lopuksi päättelyni: Jos uskon kuoleminen näkyy meikkaamisena tai muuna ylenmääräisenäa koristeutumisena, uskon kuoleminen on näkynyt paljopn ennen sitä muilla tavoin. Olen havainnut, että kun uskoa tunnustanut on mennyt tarpeetteman koristautumisen tielle, se on saattanut ilmetä jopa huomattavasti räikeämpänä, kuin konsanaan uskon tiellä kulkevilla. Kohtuullista itsensä kaunistamista ei ole pahana pidety ja siihen kuuluu myös sopoiva ja tarpeellinen ihon hoito.

Jäin kyllä ymmälleni, kun Aromi kysyi tuota, että aivanko todella asia ei ollut sinulle selvää? Tuntuu että jossakin muussa taisi vaikutelmasi olla, jos olen väärässä, voit korjata käsitystäni.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja nuusku » 27 Heinä 2008, 12:59

Itse olen tullut elävään uskoon ulkopuolelta, ilman minkäänlaista takautuvaa kontaktia uskovaisiin. En koe kasvaneeni tapoihin eikä se taustasta johtuen olisi mahdollistakaan. Siitä huolimatta nykyinen trendi koristautumisessa tuntuu aivan oikealta. En itse osaa pitää sitä tapana tai perinteisenä käytäntönä, mutta en halua alkaa kiistelemäänkään siitä, onko se tapaa, vai (kuten itse uskon) eräs (pieni) osa-alue Jumalan hengen hedelimstä.

Toisaalta itsestä tuntuu, että voiko olla, että Jumala jostain ihmeellistä syystä ja voimallaan yleensä vaikuttaa parannuksen armon saaneilla halun myös mukautua mahdollisiin tapoihin. Kiistelemättä siitä, mikä on tapaa ja mikä ei, niin olen joskus pohtinut, että esim. synninpäästö ei ole sidottu sanoihin, mutta jostain syystä parannuksen armon saaneetkin alkavat julistaa syntejä anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä", vaikka olisi täysin mahdollista käyttää jotain toistakin sanamuotoa, esimerkiksi Lutherin käyttämää "Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimessä". Toisaalta voisi hyvin tervehtiä toisia uskovaisia sanoen esim. "Rauha teille!", mutta jostain syystä sitä ruukaa mukautua sanomaan Jumalan terve. Tällaisten asioiden alla pohtii, että oli jokin sitten tapaa tai ei, niin voiko olla niin, että kun parannuksen kautta syntyy rakkaus Jumalan seurakuntaan, niin sitä monesti tahtoo toimia samalla tavalla kuin toiset.

Nämä ovat ihan omia pohdintoja, en ole niitä varmistanut, ja menivät aiheestakin ohi. Mutta teki jostain syystä mieli niitä vaan yrittää sanoiksi kirjoittaa.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Kiivipäärynä » 27 Heinä 2008, 15:13

Tämä voisi olla ihan hyvä ketju jopa koulujen uskonnonopettajille, kun hekin saattavat opettaa lähinnä stereotypioita, jotka eivät välttämättä siltä edes vaikuta, kun tunnilla käydään kuitenkin sekin läpi, mitä luuloja lestadiolaisista liikkuu. "Nämä ovat luuloja ja nämä ovat oikeita tietoja", ja kas, 'oikeat tiedotkin' ovat kuin suoraan Suomi24:stä. :shock: Kokemuksesta puhun.

Toisaalta ymmärrän kyllä, että ulkopuolisen on vaikea tietää totuutta, jos ei koskaan esimerkiksi ole ollut uskovaisen perheen kanssa tekemisissä. Aidosta kanssakäymisestä oppii eniten. Ja oppii erottamaan, mikä on vain puhetta ja mikä ei.

Sivuraiteille meni! ;)
Kiivipäärynä
 

ViestiKirjoittaja Kiivipäärynä » 27 Heinä 2008, 15:21

nuusku kirjoitti:Toisaalta itsestä tuntuu, että voiko olla, että Jumala jostain ihmeellistä syystä ja voimallaan yleensä vaikuttaa parannuksen armon saaneilla halun myös mukautua mahdollisiin tapoihin. Kiistelemättä siitä, mikä on tapaa ja mikä ei, niin olen joskus pohtinut, että esim. synninpäästö ei ole sidottu sanoihin, mutta jostain syystä parannuksen armon saaneetkin alkavat julistaa syntejä anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä", vaikka olisi täysin mahdollista käyttää jotain toistakin sanamuotoa, esimerkiksi Lutherin käyttämää "Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimessä". Toisaalta voisi hyvin tervehtiä toisia uskovaisia sanoen esim. "Rauha teille!", mutta jostain syystä sitä ruukaa mukautua sanomaan Jumalan terve. Tällaisten asioiden alla pohtii, että oli jokin sitten tapaa tai ei, niin voiko olla niin, että kun parannuksen kautta syntyy rakkaus Jumalan seurakuntaan, niin sitä monesti tahtoo toimia samalla tavalla kuin toiset.


En osaa selittää tarkemmin, mutta jotenkin tällaiset pohdinnat ovat minusta huojentavia lukea. Vaikka aina tiedän, että useimmat kuulemani puheet lestadiolaisuudesta ovat jonkun keksimiä, eivätkä pidä paikkaansa, tulee silti aina hyvä mieli, kun lukee selityksiä sille, miksi joku asia tehdään niin kuin tehdään - olkoonkin, että ne olisivat 'vain Nuuskun omia pohdintoja'.
Kiivipäärynä
 


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron