Ahasverus kirjoitti:Mutta ongelma on mielestäni siinä, että tällainen O.M:n kuvaama niin sanottu oikaiseva rakkaus sisältää olettamuksen, että muissa on jotain sellaista, joka pitää oikaista. Ja tämä usein loukkaa ihmisen syvimpiä tuntoja kovastikin. Usko todellakin on omakohtainen ja pidettävä sellaisena.
Raamatun mukaan kristityksi tunnustautuminen (ja siihen kuuluva jumalattomien ja väärävanhurskaiden varoittaminen) todella voi loukata "luonnollista ihmistä", jopa niin, että se jakaa perheitä.
Matt. 10:
"32 "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. [Luuk. 12:8; Room. 10:9; Ilm. 3:5]
33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. [Mark. 8:38; Luuk. 9:26, 12:9; 2. Tim. 2:12]
34 "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. [10:34-36: Luuk. 12:51-53]
35 Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. [10:35,36: Miika 7:6+; Matt. 10:21]
36 Viholliset ovat oman talon väkeä.
37 "Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. [10:37,38: Luuk. 14:26,27]
38 Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. [10:38,39: Matt. 16:24,25; Mark. 8:34,35]"Ahasverus kirjoitti:Rakkaus ei todellakaan tarkoita kaikkien kukkien kukkimisen sallimista, mutta ongelma on juuri tuo, miten lähestyä esim. eettisiä asioita loukkaamatta kenenkään uskonnollisia tunteita. Olisiko paras vaihtoehto olla lähestymättä asiaa uskonnon tai uskon kautta, koska onhan moraalia muuallakin? Vaikea sanoa.
Vaikeita kysymyksiä. Kristittynä ajattelisin, että on parempi oikaista loukkaantumisen uhallakin kuin olla tyystin välinpitämätön. Silti en haluaisi loukata ketään; haluaisin vain saada viestin parannuksenteon välttämättömyydestä läpi loukkaamatta ketään. Jokseenkin hankala yhtälö.
Ahasverus kirjoitti:Oikeastaan vanhoillislestadiolaisuus suuntauksena ei sinänsä kiehdo minua sen enempää kuin jokin toinenkaan. Tärkein syy palstan seuraamiseen ja kirjoittamiseen on, että työni puolesta olen kiinnostunut jo aikaisemminkin mainitsemastani ns. universaalin inkarnaation logiikasta eli siitä, miten Kristuksen jälkeen eri tahot ovat julistaneet edustavansa yleispätevää Totuutta, eli miten Sanan lihaksi tulemisen jälkeen tuota samaa ajattelua on käytetty esim. politiikassa.
Tässä mielessä keskiajan hallitsijoiden jumalallinen oikeutus tai esim. joku Leninin käsitys etujoukkopuolueesta on tuon saman ajattelutavan maallistettu versio: Monarkki tai Puolue on ikuisen totuuden ruumiillistuma. Eri lahkot puolestaan ovat tämän saman logiikan erilaisia muotoja. En tiedä, selvensikö tuo yhtään.
Kristinusko kuitenkin toimii uskonnollisella alueella, kommunismi maallisella alueella. Kristinusko jättää melko suuren liikkumavaran poliittisiin mielipiteisiin ja olemattoman liikkumavaran uskonnollisiin näkemyksiin. Kommunismi jättää olemattomasti liikkumavaraa poliittisiin mielipiteisiin. Myöskään uskonnollisissa mielipiteissä liikkumavaraa ei ole, jos kommunismiksi mielletään Marxin dialektinen materialismi, joka oli täysin ateistinen aate. Sen sijaan tässä suhteessa liberaalimpi vasemmistolaisuus on perinteisesti jättänyt uskonnolliset kysymykset ihmisten yksityisasioiksi, joissa saa uskoa, miten haluaa, mutta joista ei julkisesti saisi puhua.
Ahasverus kirjoitti:Mato: mitä jos useammat tulkinnat pitävät yhtä Raamatun kanssa? Arvallako mennään?
Raamatun avain on Pyhä Henki, ei ihmisjärki. Järjelläkään Raamatusta ei todellisuudessa voi tehdä niin monia järkeviä tulkintoja kuin usein annetaan ymmärtää. Jos joitain yksittäisiä, asiayhteydestään irrotettuja lauseita otetaan sieltä täältä, niin toki Raamatun sanoman voi saada näyttämään vaikka buddhalaisuudelta.