Tervehdys vaan pitkästä aikaa

[O.M]

suosittelen kuitenkin tutustumaan kristinuskoa ja buddhalaisuutta yhdistäviin tekijöihin (esim. Gautama Buddhan ja Kristuksen vaiheisiin), Näillä uskonnoilla kuitenkin on aika paljon yhteistä perintöä.

Kaikissa uskonnoissa on ripaus totta, ja kaikissa uskonnoissa ja myös uskonnottomissa maailmankatsomuksissa opetetaan myös hyviä moraaliperiaatteita, mutta vain elävässä kristinuskossa on tie, totuus ja elämä. Pahoittelen ahdasmielisyyttäni, mutta tästä totuudesta ei voi luovuttaa piiruakaan.

[Ahasverus]

Mihinkäs asti ne suvaitsevaisuus ja rakkaus ulottuvat, eivätkö ne kuulu aika oleellisesti kristinuskoon? Miten ne sovitetaan yhteen ahdasmielisyyden kanssa?

[weha]

4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,

6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;

[O.M]

Mihinkäs asti ne suvaitsevaisuus ja rakkaus ulottuvat, eivätkö ne kuulu aika oleellisesti kristinuskoon? Miten ne sovitetaan yhteen ahdasmielisyyden kanssa?

Jos kristinusko on totta, niin eikö silloin ole mitä suurinta rakkautta varoittaa lähimmäistä vaarasta, joka häntä uhkaa, jollei hän tee parannusta?

Sananl. 28:
"23 Oikaise toista, ja hän arvostaa sinua enemmän kuin sitä, joka mielistelee."

Kristinuskon rakkaus-käsite ei huomioi vain ihmisen inhimillisiä tarpeita tässä ajassa eikä pyri maksimoimaan inhimillistä nautintoa tässä ajassa. Kristinuskossa rakastetaan totuudessa niin, että ihmisen kokonaishyvä toteutuisi yhteytenä Jumalaan ja Jumalan rauhana jo ajassa, ja täydellisyytenä iankaikkisuudessa. Kristinuskon mukaan siis aistinautintojen maksimointia ja "antaa kaikkien kukkien kukkia" -ideologiaa korostava ajattelu tuottaa ihmiselle ehkä maksimaalisesti pinnallista nautintoa ajassa, mutta täydellisen onnettomuuden iankaikkisuudessa. Syvällistä onnea turmeltuneen ihmisluonnon tarpeiden nostaminen epäjumalaksi ei tuo edes täällä ajassa, vaan sisällään ihminen levottomana kaipaa jotain enemmän.

[Ahasverus]

Mutta jos et pysty todistamaan tai edes vakuuttamaan muita, että kristinuskossa on universaali Totuus, niin noilta perusteluilta putoaa pohja. Eikä sitä paitsi muissa uskonnoissa automaattisesti mitään yltiöpäisiä bakkanaaleja tai orgioita harrasteta, kuten O.M:n viesti implikoi. Tosin lahkolaisuuden ongelma on aina ollut, että niissä ko. lahko tulkitaan Totuuden inkarnaatioksi. Silloin kaikki muut ovat yhtä paljon väärässä kuin he ovat oikeassa.

Minä olen ylipäätään sillä kannalla, että caritas kyllä ulottuu muihin ihmisiin ilman käännyttämisen tai "varoittamisen" velvollisuuttakin.

[weha]

On niin, että Jumala mielenmuutoksen antaa ja uskon avaa. Näin on käynyt monelle ja monet siitä elävät. Jos haluaa uskoa paaluihin tai Buddhaan, se on tietysti oma moka ja oma valinta.

[Ahasverus]

Ja jotkuthan kääntyilevät lahkosta toiseen melkeinpä tuuliviirin lailla...

[weha]

Niinkin voi käydä, sillä liha on heikko...

[Taavetti]

Ja jotkuthan kääntyilevät lahkosta toiseen melkeinpä tuuliviirin lailla...

Oliko huomautus suvaitsevaisuutta vai ilkeämielisyyttä?
Tilanteen ja keskustelun huomioon ottaen oletan toista vaihtoehtoa, toivottavasti olen väärässä?

[Ahasverus]

Niin on. Ja jos kesällä grillauskauden aikana pääsee lihanhimo valloilleen, niin syksyllä voi piru periä...monellakin tapaa.

[weha]

Ja jotkuthan kääntyilevät lahkosta toiseen melkeinpä tuuliviirin lailla...

Totuus oli kyllä sekin, ettei muilla ollut mitään antaa. kuin väärennettyä sanaa. Näin ainakin itse koin asiat. Ulkomaillakin koin, että pitää ottaa yhteys uskovaiseen puhujaan...

[Ahasverus]

Joskus pitää käydä kaukana, että näkee lähelle. Mutta kokemisesta puheen ollen minun pointtini on oikeastaan ollut koko ajan juuri se, että yksilön kokema totuus on eri asia kuin universaali totuus...vähän siihen tyyliin, että "tässä on minun totuuteni, kerro sinä nyt omasi".

Ja pilkehän on koko ajan silmäkulmassa, ilman ilkeämielisyyttä.

[weha]

Tietysti Raamattu on totuus, joka uskoo.

[Ahasverus]

Ja mitenkäs se päätetään, kenen tulkinta Raamatusta on "oikein"? (Vrt. esim. Maimonideksen ajatus, että Jumalan mieli ja sanoma on ikuinen, mutta koska ihminen on ajallinen olento, niin tarvitaan aina jonkinlaista "mukautumista".)

[O.M]

Mutta jos et pysty todistamaan tai edes vakuuttamaan muita, että kristinuskossa on universaali Totuus, niin noilta perusteluilta putoaa pohja.

Se ei poista sitä tosiasiaa, että subjektiivisen kokemuksen tasolla kristitty kehottaessaan uskosta osatonta parannukseen toimii rakkauden motivoimana, joskin tietysti "astian makua" voi tarttua.

Eikä sitä paitsi muissa uskonnoissa automaattisesti mitään yltiöpäisiä bakkanaaleja tai orgioita harrasteta, kuten O.M:n viesti implikoi.

Toki uskonnot eivät yleensä lähde ihmisten aistinautintojen maksimoimisesta täällä ajassa, vaan päinvastoin; kieltäymykset kuuluvat enemmän tai vähemmän uskontoon kuin uskontoon. Oikeastaan viittasin kommentilla enemmän sinun kommenttiisi, joka vaikutti olettavan, että "ahdasmielisyys" olisi automaattisesti rakkaudettomuutta. Vaikutit antavan rakkaus-sanalle nykypäivänä tyypillisen merkityksen, jonka mukaan rakkautta ei olisi välittää, hoitaa, korjata ja oikaista, vaan antaa kaikkien kukkien kukkia. Suvaitsevaisuus-käsite Raamatussa esiintyy harvemmin. Raamatun suvaitsevaisuus on pyrkimystä rauhaan myös sanan hylkääjien kanssa sekä lähimmäisenrakkauden osoittamista yhtä lailla sanan hylkääjille kuin vastaanottajille. Usko yhdistävänä tekijänä myös murtaa kieli-, valtio- ihonväri- ja kansallisuusrajat. Elävään kristillisyyteen kuuluu yhtä lailla kutsuva rakkaus epäuskoisia kohtaan kuin veljellinen rakkaus uskovien kesken.

Usko ei ole järjen, vaan sydämen asia. Usko on omakohtainen. Luulen, että myös sinulla on jonkinlaista vetoa vl-joukkoa (tai "lahkoa", niin kuin hivenen pilkallisen kuuloisesti sanot) kohtaan. Jostain syystä tämäkin palsta aika ajoin vetää sinua puoleensa, vaikka täällä on vain meitä "ahdasmielisiä lahkolaisia".

[mato]

Se universaali totuus pitää uskoa.

Eräs mies tekee rikoksen. Hän on kyllä kuullut, että valtiossa on olemassa sellaisia asioita kuin laki, poliisi ja tuomari, jotka ovat rikoksia vastaan ankarin rangaistuksin, mutta ei hän sellaisiin juttuihin usko. Jotkut sanovat olevansa jopa tuomarin palvelijoita ja tarjoavat miehelle keinoa välttyä tuomiolta. Mutta miehen mielestä tuomarin olemassaoloa ei voi tietää, sillä hän ei ole tätä koskaan nähnyt -- tuomarin kerrotaan olevan usein matkoilla. Moni miehen ajatuksille nyökyttää hyväksyvästi; onhan toki hänen päättelynsä varsin älykästä.

Joitakin puutteita hänen toiminnassan kuitenkin oli, sillä yllättäen eräänä päivänä mies otetaan kiinni ja viedään tämän ankaran tuomarin tuomittavaksi. Tuomiona on ikuinen vaiva, kuten palvelijat varoittivat.

Ja mitenkäs se päätetään, kenen tulkinta Raamatusta on "oikein"?

Eiköhän se tulkinta ole oikein, joka pitää yhtä Raamatun kanssa.

Eräät vääntävät raamatusta omia tulkintoja tätä lyhyttä ajallista elämää varten, että sillä ihminen-nimisellä eläimellä olisi mahdollisimman mukavaa. Tietenkin huomataan myös jossakin välissä, että näyttää raamattu kertovan jostakin ikuisesta elämästäkin. Se tulkitaan tietysti tämän ajallisen riemun jatkona. Sitten harvoin saatetaan miettiä, että millähän raamatunkohdalla tätä perustelisi. Siinä vähän nykytulkinnan tulkintaa minun silmilläni.

Sitten on niitä muutamia hulluja, jotka vain katselevat mereltä kauas kotirantaan, eivätkä niin perusta lihan riemuihin, jotka helposti saavat näön sumenemaan.

[Ahasverus]

Mutta ongelma on mielestäni siinä, että tällainen O.M:n kuvaama niin sanottu oikaiseva rakkaus sisältää olettamuksen, että muissa on jotain sellaista, joka pitää oikaista. Ja tämä usein loukkaa ihmisen syvimpiä tuntoja kovastikin. Usko todellakin on omakohtainen ja pidettävä sellaisena.

Rakkaus ei todellakaan tarkoita kaikkien kukkien kukkimisen sallimista, mutta ongelma on juuri tuo, miten lähestyä esim. eettisiä asioita loukkaamatta kenenkään uskonnollisia tunteita. Olisiko paras vaihtoehto olla lähestymättä asiaa uskonnon tai uskon kautta, koska onhan moraalia muuallakin? Vaikea sanoa.

Oikeastaan vanhoillislestadiolaisuus suuntauksena ei sinänsä kiehdo minua sen enempää kuin jokin toinenkaan. Tärkein syy palstan seuraamiseen ja kirjoittamiseen on, että työni puolesta olen kiinnostunut jo aikaisemminkin mainitsemastani ns. universaalin inkarnaation logiikasta eli siitä, miten Kristuksen jälkeen eri tahot ovat julistaneet edustavansa yleispätevää Totuutta, eli miten Sanan lihaksi tulemisen jälkeen tuota samaa ajattelua on käytetty esim. politiikassa.
Tässä mielessä keskiajan hallitsijoiden jumalallinen oikeutus tai esim. joku Leninin käsitys etujoukkopuolueesta on tuon saman ajattelutavan maallistettu versio: Monarkki tai Puolue on ikuisen totuuden ruumiillistuma. Eri lahkot puolestaan ovat tämän saman logiikan erilaisia muotoja. En tiedä, selvensikö tuo yhtään.

Mato: mitä jos useammat tulkinnat pitävät yhtä Raamatun kanssa? Arvallako mennään?

[mato]

Mato: mitä jos useammat tulkinnat pitävät yhtä Raamatun kanssa? Arvallako mennään?

Ei mennä arvalla, vaan etsitään sellainen joukko, jonka kaikki oppi kestää Raamatun valon.

[weha]

Ahasverus, Eikö se tulkinta ole ainakin oikea, joka sanoo, että Raamatussa on vain yksi oikea oppia ja yksi totuus. Siis, että Pyhä Henki opettaa vain yhdellä tavalla. Tästä taitaa jo karsiutua joukkoja pois

[O.M]

Mutta ongelma on mielestäni siinä, että tällainen O.M:n kuvaama niin sanottu oikaiseva rakkaus sisältää olettamuksen, että muissa on jotain sellaista, joka pitää oikaista. Ja tämä usein loukkaa ihmisen syvimpiä tuntoja kovastikin. Usko todellakin on omakohtainen ja pidettävä sellaisena.

Raamatun mukaan kristityksi tunnustautuminen (ja siihen kuuluva jumalattomien ja väärävanhurskaiden varoittaminen) todella voi loukata "luonnollista ihmistä", jopa niin, että se jakaa perheitä.

Matt. 10:
"32 "Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. [Luuk. 12:8; Room. 10:9; Ilm. 3:5]
33 Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa. [Mark. 8:38; Luuk. 9:26, 12:9; 2. Tim. 2:12]
34 "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. [10:34-36: Luuk. 12:51-53]
35 Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. [10:35,36: Miika 7:6+; Matt. 10:21]
36 Viholliset ovat oman talon väkeä.
37 "Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle. [10:37,38: Luuk. 14:26,27]
38 Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. [10:38,39: Matt. 16:24,25; Mark. 8:34,35]"

Rakkaus ei todellakaan tarkoita kaikkien kukkien kukkimisen sallimista, mutta ongelma on juuri tuo, miten lähestyä esim. eettisiä asioita loukkaamatta kenenkään uskonnollisia tunteita. Olisiko paras vaihtoehto olla lähestymättä asiaa uskonnon tai uskon kautta, koska onhan moraalia muuallakin? Vaikea sanoa.

Vaikeita kysymyksiä. Kristittynä ajattelisin, että on parempi oikaista loukkaantumisen uhallakin kuin olla tyystin välinpitämätön. Silti en haluaisi loukata ketään; haluaisin vain saada viestin parannuksenteon välttämättömyydestä läpi loukkaamatta ketään. Jokseenkin hankala yhtälö.

Oikeastaan vanhoillislestadiolaisuus suuntauksena ei sinänsä kiehdo minua sen enempää kuin jokin toinenkaan. Tärkein syy palstan seuraamiseen ja kirjoittamiseen on, että työni puolesta olen kiinnostunut jo aikaisemminkin mainitsemastani ns. universaalin inkarnaation logiikasta eli siitä, miten Kristuksen jälkeen eri tahot ovat julistaneet edustavansa yleispätevää Totuutta, eli miten Sanan lihaksi tulemisen jälkeen tuota samaa ajattelua on käytetty esim. politiikassa.
Tässä mielessä keskiajan hallitsijoiden jumalallinen oikeutus tai esim. joku Leninin käsitys etujoukkopuolueesta on tuon saman ajattelutavan maallistettu versio: Monarkki tai Puolue on ikuisen totuuden ruumiillistuma. Eri lahkot puolestaan ovat tämän saman logiikan erilaisia muotoja. En tiedä, selvensikö tuo yhtään.

Kristinusko kuitenkin toimii uskonnollisella alueella, kommunismi maallisella alueella. Kristinusko jättää melko suuren liikkumavaran poliittisiin mielipiteisiin ja olemattoman liikkumavaran uskonnollisiin näkemyksiin. Kommunismi jättää olemattomasti liikkumavaraa poliittisiin mielipiteisiin. Myöskään uskonnollisissa mielipiteissä liikkumavaraa ei ole, jos kommunismiksi mielletään Marxin dialektinen materialismi, joka oli täysin ateistinen aate. Sen sijaan tässä suhteessa liberaalimpi vasemmistolaisuus on perinteisesti jättänyt uskonnolliset kysymykset ihmisten yksityisasioiksi, joissa saa uskoa, miten haluaa, mutta joista ei julkisesti saisi puhua.

Mato: mitä jos useammat tulkinnat pitävät yhtä Raamatun kanssa? Arvallako mennään?

Raamatun avain on Pyhä Henki, ei ihmisjärki. Järjelläkään Raamatusta ei todellisuudessa voi tehdä niin monia järkeviä tulkintoja kuin usein annetaan ymmärtää. Jos joitain yksittäisiä, asiayhteydestään irrotettuja lauseita otetaan sieltä täältä, niin toki Raamatun sanoman voi saada näyttämään vaikka buddhalaisuudelta.