Uskovaisille omat koulut?

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

ViestiKirjoittaja Tero A.A. » 17 Huhti 2009, 16:03

"Minä lähetän teidät kuin lampaat sutten keskelle"; niin se monesti on, kun lapset lähetetään koulutielle. Mutta varmasti kiusaamista syntyisi uskovaisten omissa kouluissakin, eikä sielunvihollinenkaan pysyisi sieltä poissa, vaan saapuisi huomaamattomammassa muodossa.

EU on tainnut kieltää uskonnolliset koulut. Poikkeuksena on ollut steiner-koulut, joiden pohja on teosofis-antroposofinen, ja sitä on ihmetelty, miksi sellaiset sitten saavat olla. Nyt EU on uhannut lopettaa steiner-koulutkin. Yksi opettaja pyysi minua rukoilemaan steiner-koulujen puolesta, mutta kuinka minä niitten puolesta rukoilisin, ne kun eivät usko yhteen ainoaan Jumalaan.
Tero A.A.
vakiintunut
 
Viestit: 136
Liittynyt: 11 Marras 2006, 15:18

ViestiKirjoittaja Tero A.A. » 17 Huhti 2009, 16:16

Minulla oli ala-asteella 70-luvulla vanha täti opettajana, hän oli saanut jotain aivan oikeaa kristillistä yleissivistystä, ja hän opetti varsin tunnustuksellisesti meille kerran viikossa olevilla uskontotunneilla. Sen huomasin, että hänellä oli jonkinlainen hengellinen sota jotain ylpeää opettajatarta kohtaan, joka ei tuntenut kunnioitusta kristinuskolle. Meidän opettajamme sanoi mm. musiikintunnilla, että jätetään laulamatta Aleksis Kiven laulusta Kiljukoon nyt kaikkein kaula se säkeistö, jossa on kirosana.

Opettajamme opetti koko kolmannen luokan syksyn Israelin kansan korpivaellusta. Se tuntui joskus kyllästyttävältäkin, olisi ollut kivempi kuulla Jeesus-paimenesta, joka hoitaa lampaitaan. Mutta opettajamme selitti jokaisen vaiheen Egyptistä lähdöstä alkaen, ja kaikki niiden symboliset merkitykset, että mitä ne vastaavat meille tänä päivänä. Luulen, ettei sellaista tietoa VT:stä ole monella kristillisyytemme saarnamiehellä. Tuolainen uskonnollinen sivistys on asia, jota ei opita opettajaseminaarissa, vaan se on ihmisen lukemalla ja elämänkoululla itse hankittava. Onhan Luther selittänyt Mooseksen kirjoista jae jakeelta, monta sivuakin jakeestansa moniosaiseen opukseen.
Tero A.A.
vakiintunut
 
Viestit: 136
Liittynyt: 11 Marras 2006, 15:18

Edellinen

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron