Uskovaisille omat koulut?

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Tammi 2009, 16:03

Tässä keskustelussa jtm katsoo aihetta yleiskristilliseltä kannalta, me toiset taas katsomme vanhoillislestadiolaisten suunnalta asiaa pohtien. Ei siis ole lainkaan ihme käsitysten eroavaisuus. Suomen peruskouluissa ja lukioissa on yleisen opetuksen taso ilahduttavan korkealla. Myönnettävä on, että yleistä Raamatun tiedollista opetusta saisi olla enemmän. Siitä on kannan ilmaisujakin lähetetty opetuksen suunnitelmista vastaaville, tulokset ovat olleet valitettavan laihoja. Kyllä perustiedot uskosta saisi opettaa kaikille, vaikka varsinainen uskon omaksuminen jääkin itse kunkin asiaksi.

Amerikan yleisissä kouluissa ei tietoni mukaan ole lainkaan yleistä uskonnon opetusta, vaan se on jokaisen uskonnon yhteisön tehtäväksi. Siksi siellä on paljon uskonnollisia kouluja.

Paikalliset Rauhanyhdistykset järjestävät alueillaan uskonnon opetusta, siltä osalta on koulujen vähäistä uskonnon opetusta pyritty täydentämään. Siihen opetukseen on vapaa pääsy kaikille muillekin, se ei siis ole sillä tavalla suljettua.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja weha » 17 Tammi 2009, 16:14

uskon, että jos perustetaan yhteiskristillisiä kouluja, siellä sattaisi olla koviakin väittelyitä uskon kysymyksistä, niinkuin on aina ollut. Tätä tosiasiaa, ei voi sivuuttaa...ja ketä ne opettajat suosisivat?
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja Maarimi » 17 Tammi 2009, 16:15

Luulenpa, että kouluja yhä enemmän tullaan painostamaan, että luopuisivat kristillisistä perinteistä. Senkin vuoksi on hyvä, että kristillisiä kouluja perustetaan.

Tosin oman tyttäreni joulujuhla oli aivan ihana, kun se pidettiin paikallisessa kirkossa, ja oli pappikin puhumassa. Heillä tuntuu muutenkin olevan paljon kristillistä kasvatusta koulussa, mutta kaikki lapset eivät tosiaan ole niin onnekkaita!

Nepheg, ihmettelen yhä kuinka vaikea vl:en on nähdä eroa muiden kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä. Eihän evl.kirkolla ja vaikkapa buddhalaisilla ole lähimainkaan niin paljon yhteistä kun evl.kirkolla ja vl:lla!
Jeesus sana elämän, tule meidän keskellemme. Soisit tules syttyvän, sytytä siis sydämemme.
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja Nepheg » 17 Tammi 2009, 17:48

jtm kirjoitti:Mutta kyllä kristillinen kasvatus on Suomen kouluissa niin heikossa jamassa, että jotain toivoisi tehtävän. Toki uskovien pitää vaikuttaa julkisten koulujenkin opetusohjelmaan.


Yleiskristillinen sekaopetus sekoittaa nuorten päät. Tulokset me kaikki tiedämme. Ei hyvä.
En tiedä miksi on niin vaikeaa edes kertoa kristillisistä arvoista, siis ihan perusasiat.
Nuoret joilla ei ole hengellistä taustaa, eivät edes ymmärrä kun puhutaan Jumalan valtakunnasta.
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Nepheg » 17 Tammi 2009, 17:57

Maarimi kirjoitti:Nepheg, ihmettelen yhä kuinka vaikea vl:en on nähdä eroa muiden kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä. Eihän evl.kirkolla ja vaikkapa buddhalaisilla ole lähimainkaan niin paljon yhteistä kun evl.kirkolla ja vl:lla!


Evl-kirkko on jo pääosin uskosta luopunut. Kyllä itsekin tiedät mitä luopumuksia on kirkolla.
Uskovat eivät niin toimi.
Sakramentit menee oikein ja uskovien (vl) pappien saarnat ovat oikein ja niihin voin yhtyä.

On muuten hyvät ilmat täällä. Pakkasta -9 astetta eikä tuule.
Käytiin vaimon kanssa kaupassa potkukelkalla. Poika aloitti viime viikolla autokoulun ja minulla oli koko viime viikko talvilomaa.
Pitää varmaan mennä taas ulos. Kyllä on ihanaa olla ulkona tai lukea hyvää kirjaa, niin ei tarvi väitellä täällä netissä kenenkään kanssa.
PS. tänään on seurat aika monella ry:llä, joista monia voi kuunnella netinkin kautta. Kuunnelkaapa huviksenne.

Tässä ainakin yksi, josta alkaa seurat klo. 19.00:
http://www.vaasanseudunrauhanyhdistys.f ... main&id=9#
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Tammi 2009, 18:13

Maarimi kirjoitti:Nepheg, ihmettelen yhä kuinka vaikea vl:en on nähdä eroa muiden kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä

Ei se ole lainkaan vaikeaa, erothan Vl ja muiden kristillistä nimeä kantavien välillä suorastaan kirkuvat silmiimme. Myönnettävä silti toki, että yhtäläisyyksiäkin löytyy, ei kuitenkaan niin paljoa, että tekisivät uskosta samaa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja weha » 17 Tammi 2009, 18:24

Torkahdin vähän, oonkin ollut 4 päivää kuumeessa ja flunssassa. Juu seuroihin tulen minäkin, otan tuosta matkalta, yhen tutun kyytiin, ku ei nyt iso lenkkikään tule ja "auto" lainausmerkeissä, vähän lämpeneekin.

Oon toki tervehtinyt nyt.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja Maarimi » 17 Tammi 2009, 18:25

Wehalle sen verran, että tuskinpa ala-asteikäiset paljon uskon asioista väittelee :D !

Nepheg, mukavaa kun pääsit potkukelkkailemaan :cool: , mutta kysymykseni jäi kyllä oivaltamatta :-x !

Ja Taavetti hyvä, miten ihmeessä voit ajatella, että pakanat ja uskonsa Jeesukseen tunnustavat ovat kaikki yhtä epäuskoisten laumaa :shock: ? Eikö usko Jeesukseen ole kuitenkin sinua ja minuakin yhdistävä tekijä, vaikka minä toteutan sitä väärin?
Jeesus sana elämän, tule meidän keskellemme. Soisit tules syttyvän, sytytä siis sydämemme.
Avatar
Maarimi
sisupiristäjä
 
Viestit: 419
Liittynyt: 07 Heinä 2006, 00:06
Paikkakunta: Länsi Suomi

ViestiKirjoittaja weha » 17 Tammi 2009, 18:32

Maarimi, Kyllä nekin väittelee ja kovaa ja vielä kovampaa vähänkin isompana. Toisaalta ekuneminen vaara on aina olemassa, niinkuin Nepheg kertoi. Onhan sekin muistettava yleisesti, "että seura tekee kaltaisekseen ja että huono seura hyvät tavat turmelee".
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja clementsdotter » 17 Tammi 2009, 22:49

Weha, puhut toistuvasti "ekunemisesta" tuosta ja tästä. Oikea muoto on "ekumeeninen".
clementsdotter
 

ViestiKirjoittaja weha » 17 Tammi 2009, 23:19

clementsdotter, kiitti vinkistä, vaan...ekumenia=huoruus=unionismi=allianssikristillisyys. Vaikeita sanoja, ainakin toi viimmenen. Yhtä sekaoppia kaikki.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja Nepheg » 18 Tammi 2009, 00:34

Maarimi kirjoitti:Nepheg, mukavaa kun pääsit potkukelkkailemaan :cool: , mutta kysymykseni jäi kyllä oivaltamatta :-x !


Muistatko kun käsketään olla yhdenkaltaisessa uskossa? Ei siis sekaseuroja...

Täällä on mm. jtm:lle kerrottu ja sinullekin kymmeniä kertoja mikä erottaa uskovat vääristä hengellisyyksistä.
Tekin olette tuoneet esiin monia eroja ja hyvä niin, kun täällä on monia uskovia jotka ovat voineet vastata kuinka raamatun mukaan asiat menevät.

Teidän käsitykset poikkeavat raamatusta niin paljon, että en ainakaan itse rohkene antaa teille väärää rauhaa uskonne pelastuksesta.
Jos te tiedätte oman uskonne oikeaksi, niin miksi kerjäätte VL:n hyväksymistä uskollenne vaikka sitä ette ikinä tule saamaan?

Parannuksen portti on ahdas ja se on Jumalan työ, jos sinäkin palajat Jumalan valtakunnan asukkaaksi. Tervetuloa!

Huomenna on muuten taas klo. 19.00 seuroja netinkin kautta. Sunnuntaisin on tuplapuheet, joten ei haittaa vaikka vähän myöhästyisikin kuuntelemasta. :P
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja weha » 18 Tammi 2009, 11:26

Tänään onkin tosi mukava päivä sikäli, kun puhuja-veli pyysi mukaan kauhajoelle seuroihin. On mukava ja jännä mennä vierailulle.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja jtm » 18 Tammi 2009, 16:24

Nepheg kirjoitti:Muistatko kun käsketään olla yhdenkaltaisessa uskossa? Ei siis sekaseuroja...

Täällä on mm. jtm:lle kerrottu ja sinullekin kymmeniä kertoja mikä erottaa uskovat vääristä hengellisyyksistä.
Tekin olette tuoneet esiin monia eroja ja hyvä niin, kun täällä on monia uskovia jotka ovat voineet vastata kuinka raamatun mukaan asiat menevät.

Teidän käsitykset poikkeavat raamatusta niin paljon, että en ainakaan itse rohkene antaa teille väärää rauhaa uskonne pelastuksesta.
Jos te tiedätte oman uskonne oikeaksi, niin miksi kerjäätte VL:n hyväksymistä uskollenne vaikka sitä ette ikinä tule saamaan?

Parannuksen portti on ahdas ja se on Jumalan työ, jos sinäkin palajat Jumalan valtakunnan asukkaaksi. Tervetuloa!

Huomenna on muuten taas klo. 19.00 seuroja netinkin kautta. Sunnuntaisin on tuplapuheet, joten ei haittaa vaikka vähän myöhästyisikin kuuntelemasta. :P


Ei pelastavaa uskoa ole montaa vaan yksi. Se, jonka Jeesus antaa katuvalle syntiselle, ajasta ja paikasta riippumatta. Siitä iloitkaamme ja toisiamme siunatkaamme!

Mutta eikös täällä pitänyt keskustella kristillisistä kouluista? :?
jtm
perehtynyt
 
Viestit: 81
Liittynyt: 15 Marras 2008, 18:18

ViestiKirjoittaja weha » 18 Tammi 2009, 19:35

jtm, koita ajatella nyt oikein "maalaisjärjellä", mitä sinulle nyt kerron. Olen tästä puhunut, joillekkin epäuskosille työkavereillekkin ja he ovat jopa kirkaasti tämän ymmärtäneet.

Raamatussa on yksi ainoa oikea usko ja oppi. Pyhä Henki opettaa yhdellä tavalla tänäänkin. On täysin "helppo heikin" puheita väittää, uskovaiset opettaisivat ja uskoisivat monella tavalla. Raamatussa on esim. yksi selvä kohta, joka tämän osoittaa:

1.Tes.1:6. "Ja te olette meitä ja Herra seuraamaan ruvenneet ja olette sanan monessa vaivassa, ilolla Pyhässä Hengessä, ottaneet vastaan"

1.Joh.4:6. Me olemme Jumalasta: ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä; joka ei Jumalasta ole, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Tammi 2009, 23:54

jtm kirjoitti:Mutta eikös täällä pitänyt keskustella kristillisistä kouluista?


Niistäpä niistä, vaikka luiskahtikin koulujen opetuksen kautta yleisekumeniaan, jota ns kristillisten koulujen opetus tavallisimmin on.

Kun tätä keskustelua miettii tarkemmin, avaus tarkoitti ymmärrykseni mukaan kristillisiä kouluja lestadiolaisten kannalta. Nimenomaan sellaista kristillistä kouluja, joissa olisi vanhoillislestadiolaiset opettajat ainakin uskoon liittyvissä aineissa. Kun sellaisetkin todettiin meitä yhteiskunnasta liikaa eristäviksi, siihen tuotiin rinnalle yleiskristilliset koulut. En muista, kuka ne toi, mutta väliäkö sillä. Keskustelussa on kuitenkin päädytty siihen vanhoillislestadiolaisten ennen omaksumaan kantaan, että tiedollinen uskonnon opetus nykyisissä kouluissa ja laajuudessa, täydennettynä Rauhanyhdistysten pyhäkoulu- ja Raamattuluokkatyöllä, on uskomme kannalta parempi ratkaisu, kuin yleiskristilliset koulut ekumeniaan vivahtavine opetuksineen.

Tämä oli suunnilleen keskustelun tilanne, kun se luiskahti väittelyyn uskon saman ja erikaltaisuuksista. Siinä ilmeni kaksi erilaista kantaa, palstamme perinteisten käyttäjien kanta osin huomattavistakin eroista, vastaan harvemmin tänne kirjoittavien kanta, että kaikki kristillistä nimeä käyttävät ryhmät ovat samaa uskoa, riippumatta niiden opillisista eroista. Tämä oli siis tilanne,kun keskustelu luiskahti väittelyksi mainittujen kantojen kesken.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja jtm » 19 Tammi 2009, 00:44

Näinhän siinä kävi. Katsokaas, taidamme puhua eri kieltä: sana "kristillinen" tai "kristillisyys" tai "uskovainen" ymmärretään näemmä eri tavalla vl-liikkeen sisällä ja muiden uskovien keskuudessa (jotka sisällytämme siihen kaikki uskovat Jeesuksen lapset, ml. vl:t). Mutta ei siitä sen enempää; ei se ollut tämän keskustelun teema.

Palatakseni teemaan, totean vain, että varmasti Taavetti on oikeassa siinä, että vl-kristittyjen kannalta tällainen järjestely (yleiset koulut + oman ry:n kristinoppi) on paras. Tähän haluan kauniisti lopettaa tämän keskustelun omalta osaltani.

Siunausta kaikille!
jtm
perehtynyt
 
Viestit: 81
Liittynyt: 15 Marras 2008, 18:18

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Tammi 2009, 01:34

Kaunis kiitos jtm.lle hienoista loppusanoista. Siunausta haluan minäkin toivottaa, mutta vielä enemmän todellista löytäjän iloa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja weha » 20 Tammi 2009, 00:03

jtm. en todellakaan tahdo loukata, mutta jos nyt ratkaiseva ero tuli selväksi, niin se on kaikille paras asia-

Toivottavasti, nyt palstalla puhutaan Vl-opista, ilman tuon katkaistun ketjun kaltaisia vääntöjä.

Hengellisessä mielessähän, nyt on Jumalan valtakunnassa "rauha maassa, ja ihmisillä hyvä tahto".
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja pikkupoika » 06 Maalis 2009, 11:56

Jos lestadiolaisilla olisi omat koulut niin varmaan pysyisivät rauhassa. Mutta ku lestadiolaiset teinit on muiden ihmisten kanssa yläasteella niin ne siellä alkaa esittämään kovaa. Tullut aika paljon sellasten kanssa ongelmia.

Tähän on helppo sanoa "nämä teinit eivät varmaankaan ole uskomassa koska pahaa tekevät jne..." mutta joka tapauksessa lestadiolaisesta perheestä tulevat.

Kyllä ovat sitte vanhempana muuttuneet ihan fiksuiksi ihmisiksi.

EDIT: Lisäys tähän vielä, että tarkoitus ei ollut yleistää, monet tuntemani pojat ovat olleet tälläisiä.
pikkupoika
puuhakas
 
Viestit: 209
Liittynyt: 04 Elo 2006, 14:10

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron