nuusku kirjoitti:Minusta termi "lihan vapaus" tarvitsisi myös sikäli tarkennusta, että mielestäni sen voi käsittää niin, että lihan vapaudessa elävä eläisi selvää tai näkyvää syntielämää, mutta ilmeisesti läheskään aina ei välttämättä ole niin, vaan jo yhdenkin synnin, vaikka salaisenkin synnin hyväksyminen sydämessä johtaa ihmisen piakkoin väärään henkeen, ellei siitä jaksa tehdä parannusta: Joka vähemmässä on väärä, se on myös paljossa petollinen. (Luuk. 16:10)
Ei ole koskaan Jumalan lasten laumassa ymmärretty, että vain julkisynti olisi johdattamassa epäuskoon. Saman tekee salainen synti, sillä sydämen tila ratkaisee, eikä se, kenen tiedossa lankeemus on, vai onko kenenkään. Siinä missä julkisynti on vaaraksi huonon esimerkkinsä vuoksi myös toisille kristityille, on salasynti erityisen vaarallinen synnintekijälle itselleen, sillä hän on sellaisen myötä aivan yksin lankeemuksensa kanssa ja sielunvihollisen erityisen kiusaamisen kohteena.
Olkoonpa kuitenkin synti mitä lajia tahansa, julkinen taikka salainen, lievempää tai voimakkaampaa pahennusta herättävä, on se vaarallista kannettavaa tunnolla. Ihmisen turmelus ei ole vain jotain ajattelun aluetta tai ruumiinosaa koskevaa, vaan ihminen on turmeltunut kokonaan. Hän on vanhan osansa puolesta valmis kadotukseen, sillä hän on kokonaan poikennut pois Jumalasta. Sen vuoksi on sama, erottaako häntä Jumalasta pieni vai suuri ja julkinen vai salainen synti. Samoin on myös yhdentekevää, onko hän rikkonut Jumalan tahdon kerran vain kymmenesti; hän on rikkonut sen kuitenkin perin pohjin. Synnin ei kuitenkaan tarvitse antaa kadottaa, sillä sen saa uskoa armosta anteeksi.
Sen lisäksi, että se voi johtaa sittemmin yhä laajempaan lihan vapauteen, niin minulla on tuntuma (tiedättekö te siitä?) että tällöin voisikin sen sijasta käydä myös mm. niin, että alkaa paikkailla tätä syntiä ahkeroimalla muilla osa-alueilla kilvoitella "hyvissä töissä" tai rakkauden palveluksissa, ehkä ajatuksella että hyvällä elämällä voisi kuitata sen synnin, jonka on hyväksynyt.
Mitäpä tekivät Adan ja Eeva langettuaan syntiin? He alkoivat pukea itseään. Ne vaatteet eivät kuitenkaan kelvanneet Jumalalle, vaan hän puki alastomuutensa vaivaamat ihmiset itse. Nytkään ei syntiin joutuvan heikon ihmisen tarvitse itse pukea itseään hyvillä töillä eikä millään, vaan hän saa armosta uskoa syntinsä anteeksi, jos vain haluaa. Jumala ei vieläkään mielisty mihinkään ihmisestä lähtevään, vaan palkästään pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa itse valmistamaansa vanhurskauteen.
Adamin ja Eevan pukeutumisyritykset osoittavat kuitenkin, mitä tarvitaan parannukseen. He huomasivat olevansa alasti ja yrittivät ensin pukea itsensä. Tämä on sama asia kuin Lutherin kuvaama peljästys ja vaiva synnin tähden, jota ilman parannusta ei voi tehdä. Adan Ja Eeva pelkäsivät syntiin langettuaan olla alasti, vaikka olivat hetkeä aiemmin tehneet saman ilman mitään pelkoa. Heitä pelotti oma alastomuutensa ja suojattomuutensa vanhurskaan Jumalan edessä. Heidän oma yrityksensä pukea itsensä oli perin surkea, sillä he eivät pystyneet muuhun kuin sitomaan fiikunanlehdet keskiruumiinsa suojiksi. Sen samanhan teemme me nykyajankin ihmiset yleisen häveliäisyyden nimissä esim. uimarannalla. Se on toisin sanoen vähintä, mitä on tehtävä, ettei langeta sopimattomuuteen. Saman tekivät Adan ja Eeva; he osasivat peittää itseään vain juuri ja juuri sen verran, että eivät pahentaneet toisiaan alastomuudellaan.
Miksi Adan ja Eeva sitten peittivät itseään? Hehän huomasivat, että olivat rikkoneet vanhurskaan ja heitä rakastavan Jumalansa tahdon. Miksi me nykyajan ihmiset emme voi juosta alasti pitkin katuja? Syy on aivan sama kuin ensimmäisellä ihmisparilla, nimittäin se, että se olisi siveetöntä. Mistä sitten näitä siveyssääntöjä on syntynyt? Nehän ovat lakia, vanhan osamme lankeemuksen vuoksi ja lihan kuritukseksi annettua. Adamin ja Eevan käytös osoittaa, että heihin astui heti laki, kun he olivat langenneet syntiin. Syntiinlankeemus oli lisäksi täydellinen ja sisälsi aivan kaiken Jumalan tahdon rikkomisen. Siinä oli mukana myös huoruus, tottakai, koska Adan ja Eeva lankesivat ensin hengelliseen huoruuteen, kuuntelemaan toista kuin Jumalaa. Lihallinen huoruus tapahtui saman tien heidän mielessään ja he myös siitä säikähtyneenä alkoivat peitellä itseään. Näin täydellinen oli siis ensimmäisen ihmisparin syntiinlankeemus; sitä ei ole enää tarvinnut syventää edes meidän päivinämme. Vieläkin häpeämme alastomuuttamme ja peittelemme itseämme; ihmisten edessä riittää ruumiimme pieni peittely häpeän poistamiseksi. Hengellisesti tämä tarkoittaa sitä, että lihallinen ihminen on niin sokea, että hänet voi ihastuttaa lihasta lähtevään tekoon eli johonkin synnin häpeän peittelyksi otettuun sinänsä aivan kauniilta näyttävään työhön niin täysin, että saa häneltä Jumalan lapsen nimen ja vahvat vakuuttelut taivaaseen pääsystä. Jumalan edessä tällaisella peitelyllä ei kuitenkaan kestetä lainkaan, vaan on tunnustettava olevansa kokonaan alaston, jotta voisi saada päälleen hänen valmistamansa vanhurskauden vaatteen.
Adan ja Eeva siis peittelivät itseään. Jumalalle tällainen ulkokullaisuus, arimman kohdan tökerö peittely, ei kuitenkaan kelpaa, ei vaikka peitteeksi otettaisiin fiikunanlehden kuvaama Jumalan työ. Syntiä ei voi siis peittää tai poistaa edes sillä, että sen peitoksi laitetaan jotain kaunista ja sinänsä oikeaa, jonka Jumala on tehnyt ja lahjoittanut ihmisille; rakkautta, aineellista hyvää tai mitä tahansa. Omavanhurskas, joka yrittää pitää synnin poltteen tunnollaan tällä lailla poissa, ei muista, että Jumala sanoi koko maan olevan kirottu synnin vuoksi (1. Moos 1:17). Ei siis ole mitään maasta eikä ihmisestä lähtevää, jolla synnin voisi poistaa. Ainoa mahdollisuus siihen onkin Jumalan valmistama lahjavanhurskaus, hänen tekemänsä ja ihmisen päälle asettamansa puku. Se puku on Jeesuksen morsiamen häävaate, verellä pesty valkoinen juhla-asu, joka kelpaa taivaan häissä.
Vissiin myös voi tulla ajatuksena ottaa Jumalan armoa synninteon peitteeksi, korostamalla "lihan heikkoutta" ja Kristuksen armoa, vaikka Raamatun mukaan Kristus ei armahda synnissä eläviä, elleivät nämä halua tehdä parannusta.
Erittelisin tässä vielä lisää parannushalua ja -haluttomuutta. Jotakuta kristittyä saattaa vaivata joku lankeemus, joka aina vain toistuu. Hänen mielensä on siitä murheellinen, mutta siitä huolimatta hän lankea samaan aina uudestaan. Hän ei haluaisi tehdä syntiä, vaikka tekeekin sitä kerta toisensa jälkeen ja aina samalla nimellä. Hänellä voi olla myös useampi heikko kohta, joihin vihollinen saa langetettua hänet aina uudestaan ja uudestaan.
Sielunvihollinen on tällaisen heikon ja lankeavan kanssa aivan haukkana ja saarnaa hänelle, että uskominen kannattaisi oikeastaan jo lopettaa, koska "siitä ei näytä tulevan mitään". Kyllä se on tuo sielujen murhaaja aivan mahdottoman ahkera ja kärsivällinenkin, jopa kerrassaan ymmärtäväinen, etten sanoisi rakastettavan inhimillinen, kun se pääsee juttuihin langenneen syntisen kanssa. Hänellä riittää ymmärrystä ja taitoa lähes kuin taivaan Jumalalla, kun hän kieroilee asioita siihen suuntaan, että Jumalan lapsi luopuisi uskosta. Hänellä ei kuitenkaan ole yhtään mitään häpyä, ei vähäisintäkään sääliä, vaan helvettiin kaikki vain, joka ikinen, niin kuuluu hänen mottonsa. Hänestä ja hänen maailmastaan ei kannata yhtään paremmin ajatella. Hänen kanssaan ei kannata alkaa millekään, vaan synti kannattaa panna parannuksessa pois; silloin hänellä ei ole mitään asiaa köyhälle Jumalan lapselle lankeemuksen merkeissä. Ja ainahan se synti on Jumalan seurakunnassa anteeksi saarnattu, kun sydän on ollut siitä murheellinen. Ei ole ketään jätetty tuntonsa tuskiin, vaan kaikki synnit on luvattu uskoa anteeksi, eikä vähäisemmän työn kuin Jeesuksen kalliin lunastuksen tähden.
Jos jollakulla Jumalan armolapsella on sellainen heikko kohta, johon vihollinen pääsee helpommin käsiksi kuin muualle, ei ensinnäkään tarvitse kuvitella, että "kyllä Jumala minut kadotukseen laittaa, koska aina lankean samaan". Syntiä ei tehdä luvalliseksi, pois se Jumalan lasten joukosta, mutta Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiannon valtakunta, jossa saa pyytää syntejä anteeksi seitsemän kertaa seitsemänkymmentä kertaa eli ilman rajaa. Sielunvihollinen osaa kyllä esitellä ihmisjärkeen sopivia anteeksiannon rajoja, mutta Jumala tarjoaa silloinkin rakasta poikaansa syntien maksuksi, jotta langenneen ei tarvitsisi kuolla synteihinsä. Tämä sielunvihollisen ihmislihassa, myös järjessä ja kaikessa ajattelussa saaman ylivallan vuoksi Jumala on asettanut seurakuntaansa, hänen armolapsistaan koostuvaan joukkoon, Pyhän Hengen saarnaviran. Sitä saarnatyötä ei tehdä lihalla, vaan Pyhän Hengen voimalla, eikä se virka ole pelkän sanan vaan hengen virka. Hänen omansa julistavat siinä virassa yhä tänä päivänä kaikkien syntien anteeksiantoa, pääsyä synnistä omantunnon rauhaan ja kuolemasta elämään Jeesuksen viattoman uhrin kautta, hänen nimessään ja kalliissa sovintoveressään.