Ahasverus kirjoitti:Tuo kommenttini liittyi lähinnä aikaisempaan kommentointiin siten, että ei kukaan päätä moraaliaan yksin tyhjiössä, vaan maailmassa, jossa on muitakin ihmisiä. Ajatus sinänsä on ikivanha.
Pointtini on, että mielestäni ei tule olla kokonaan inhimillisen maailman ulkopuolista absoluuttista moraaliauktoriteettia, vaan ihmisen on kehitettävä omaa arviointikykyään. Ajattelu toimii ajassa, jonne se on myös ankkuroitava.
Tosin tässä tullaan taas kerran erilaisten traditioiden risteyskohtaan: toisella puolella Herran pelko on viisauden alku, kun taas toisella puolella ihmettely ja epäily on viisauden alku. Tässä suhteessa Ateenan ja Jerusalemin traditioiden yhteensovittaminen voi olla ongelmallista. Eräs yrityshän tietysti on Augustinuksen formuloimat teesit Jumalan valtakunnasta ja maallisesta valtakunnasta.
Itse en ymmärrä kaikkea noin sivistynyttä tekstiä, mutta olen viime aikoina miettinyt erästä mielenkiintoista asiaa. Nimittäin, uskoisin sillä tavalla, että moraali, käsitys oikeasta ja väärästä, on pohjimmiltaan jokaisella ihmisellä sama. Olentonsa puolesta tämä alkuperäinen moraali on kaikilla ihmisillä. Ja syy, miksi se (alkuperäinen moraali) on sellainen kuin on, on se, että maailman Luoja on viisaudessaan säätänyt ja nähnyt, kuinka tässä maailmassa olisi kaikkein parasta elää. Osalla ihmisistä moraali on kuitenkin muuntunut pahan vaikutuksesta toisenlaiseksi kuin se on alunperin tarkoitettu olevan. Tähän tosin sisältyy uskon asia, usko siitä, että on olemassa näkymätön paha voima.
Se lienee ikuinen ristiriita kristinuskon ja humanismin välillä, että kristityt uskovat ihmisen olevan luontonsa puolesta paha, kun taas humanismi opettaa ihmisen pohjimmiltaan olevan hyvä.
Näin ajattelisin, että kristityn ei tarvitse omaksua ulkopuolelta tulevaa uudenlaista moraalikäsitystä, vaan päinvastoin kyse on siitä, että alkuperäinen jo varhaislapsuudessa ollut moraalikäsitys palautetaan ihmiselle mikäli hän löytää elävän uskon. Näkisin, että kyse on tavallaan kynttilästä ihmisen sisällä, joka on joskus sammunut, mutta kun se sytytään uudelleen palamaan, niin alkuperäinen moraalikäsitys palautuu sen mukana.
Uskonasiaksi jäänee tosin se, että miksi kristityssä ihmisessä on puoli, joka haluaa tehdä eri tavalla kuin hänen sisällään oleva moraalikäsitys ilmoittaa. Tutkija-ihmisen ei liene helppo uskoa käsitystä absoluuttisen hyvän ja pahan olemassaolosta, itse olen ymmärtänyt, että tämä kyseinen olemassaolo on se josta suurin osa maailman uskonnoista kumpuaa, siitä vajavaisilla ihmisymmärryksellä ilmoitetaan eri tavalla missä milloinkin. Vaikeimpia asioita kuitenkin lienee uskoa se, että vaikka ihminen ei ole absoluuttisesti hyvä, niin maan päällä on mahdollista saada yhteys siihen (absoluuttiseen hyvään), joka sytyttää ihmisessä sammuneen kynttilän, jota voisi ehkä kuvata yhteydeksi tuohon hyvään.
Yhteys säilyy kuoleman yli, ja jos yhteyttä ei ole, sitä ei anneta kuoleman jälkeen, mielestäni kadotuksen olemassaoloa voisi ehkä hahmottaa sen kautta, että kun sieltä puuttuu kaikki Jumalan siunaus, niin sinne ei jää mitään. Esimerkiksi uni on Jumalan suurta siunausta, samoin ruoka, hengittäminen, terveys. Mutta mikäli joutuu tilaan, jossa se absoluuttinen hyvä, joka antaa nämä kaikki ihmiselle, ottaa sen kaiken pois, niin silloin ei jää jäljelle minkäänlaista siunausta.
Mielestäni selkiinnyttävä tieto on myös se, että ihminen on tosin olentonsa puolesta hyvä, ihmisen olento ei sinänsä ole paha, jos ihminen olisi olentona paha, niin kristinuskon keskipiste, Jeesus Kristus, ei olisi voinut olla täydellisesti ihminen, jos ihmisolento olisi paha. Sensijaan ihmisen luonto on paha, ja tämä johtuu absoluuttisen pahan jatkuvasta vaikutuksesta ihmisen luontoon.
Absoluuttinen hyvä on antanut ilmoituksen siitä, miten hän toimii. Sen lisäksi, että hän ei salli ihmisen käydä ilmoituksensa yli, hän ei voi itse käydä sen yli, koska hän on absoluuttisesti vanhurskas eikä myöskään itse ylitä omaa moraaliaan eikä ilmoitustaan. Vaikka hän olisi voinut antaa ihmiselle paluumahdollisuuden hänen yhteyteensä jollain muulla tavalla kuin tekemällä syntiuhrin Jeesuksesta Kristuksesta, niin koska hänen järjestykseensä kuului, että lihassa tehty synti on sovitettava lihassa, niin hän ei käynyt oman ilmoituksensa yli vaan toimi sen mukaan. Sama koskee hänen tapaansa palauttaa ihminen hänen yhteyteensä, mihin hän ei tosin tarvitsisi seurakuntaa, eikä Jeesusta, mutta hän ei ylikäy omaa ilmoitustaan vaan on säätänyt tietyn järjestyksen, ja tähän ei ihminen voi vaikuttaa.