Syytöksiä liikkeemme ulkopuolelta ja laidoilta.

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Syytöksiä liikkeemme ulkopuolelta ja laidoilta.

ViestiKirjoittaja weha » 20 Helmi 2010, 09:21

Olen hirveästi viimeaikoina törmännyt liikkeemme ulkopuolisten vikoiluun, että meidän opetuksemme mukaan, ei tulisi sovittaa asiaa kolmannen osapuolen, eli maallisen esivallan kanssa. On itsestään selvyys, että uskovainen jo tietää ja on myös opetettu uskovaisten seuroissa ja kristillisyyden opetuksissa, että jos esim. varastat, tulee siitä kärsiä myös maallinen rangaistus. Tästä puolesta haluan nyt mainita.

Tuota roskaa meitä vastaan, tunnutaan nyt myös levitettävän jokapuolella.
Näistä valheista on mielestäni se hyöty, että ne kirkastaa Jumalan valtakuntaa.

Minusta tämä on tärkeä huomio ja muistutus meille kaikille sisällä oleville:

En minä voi kriittisesti suhtatua tähän joukkoon. Täällä on minun veljet ja sisaret ja äitini. Mihin sanaan minä uskoisin jos näitä ei olisi mulla ? Täällä on iankaikkisen elämän sanat ja Hyvän Paimenen ääni. On ihan turha ihmisen kuvitella että voi rakastaa näkemätöntä Jumalaa. Isä ja Poika ovat PH kautta niitten tykönä jotka pitävät Hänen sanansa ja käskyt ja he kaikki ovat yhtä. Ei ole Isää taivaassa ellei ole Poikaa maan päällä ja Poikaa ei ole ellei ole elävää seurakuntaa joka on "raamatun näköinen".

Luuk..8:19. Niin tulivat hänen äitinsä ja veljensä hänen tykönsä, eikä saaneet häntä puhutella kansalta.
20. Ja se ilmoitettiin hänelle, sanoen: sinun äitis ja veljes seisovat ulkona ja tahtovat sinua nähdä.
21. Niin hän vastasi ja sanoi heille: minun äitini ja veljeni ovat ne, jotka Jumalan sanan kuulevat ja tekevät sen
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja sinivuokko » 21 Helmi 2010, 11:44

Tulee mieleeni: olisko tähän vikoilemiseen syynä tiedostamaton tai tiedostettu paha olo :?
sinivuokko
 
ViestiKirjoittaja weha » 21 Helmi 2010, 12:46

Minusta tuntuu usein, että se on ihan tahallistakin vanhoillislestadiolaisuuden mollausta. Tulee vahva tunne, ettei sellaiset ihmiset ole millääntavoin uskovaisia.

Vahvasti nuo asiat myös vahvistavat herätysliikkeemme oppia-

Peiliin on halu katsoa sikäli, ettei ala tahallisesti hyökäten ja lihallisesti haukkumaan esim. vapaita suuntia.

Nimim. lukkari jossain kirjoitti hyvin, että onneksi Jeesus on kuollut myös "huonojen" kirjoitusten vuoksi, kun haluaa parannusta tehdä niistä.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja nuusku » 21 Helmi 2010, 13:43

20 Voi niitä, jotka pahan hyväksi ja hyvän pahaksi sanovat; jotka pimeydestä valkeuden, ja valkeudesta pimeyden tekevät, jotka karvaasta makian, ja makiasta karvaan tekevät. (Jes. 5:20)
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja saaraleena » 05 Marras 2011, 17:55

Kotimaa24:lla on käyty tällaista keskustelua http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa ... vakivaltaa

Voiko olla nytkin kyse tästä:
weha kirjoitti:Minusta tuntuu usein, että se on ihan tahallistakin vanhoillislestadiolaisuuden mollausta. Tulee vahva tunne, ettei sellaiset ihmiset ole millääntavoin uskovaisia.

:/
saaraleena
touhukas
 
Viestit: 187
Liittynyt: 11 Huhti 2008, 08:15

ViestiKirjoittaja Emka » 06 Marras 2011, 15:21

Viime vuosina on esiintynyt hengellistä väkivaltaa Vanhoillislestadiolaisuutta vastaan esim, muutamalla nettipalstalla yhtenä juuri Kotimaa24:llä .
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Jay » 06 Marras 2011, 18:28

saaraleena kirjoitti:Kotimaa24:lla on käyty tällaista keskustelua http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa ... vakivaltaa

Voiko olla nytkin kyse tästä:
weha kirjoitti:Minusta tuntuu usein, että se on ihan tahallistakin vanhoillislestadiolaisuuden mollausta. Tulee vahva tunne, ettei sellaiset ihmiset ole millääntavoin uskovaisia.

:/

En ala määrittelemään Antti Pentikäisen uskoa tai uskontoa, mutta asenne mikä hänen kertomuksestaan välittyy Suomen Kuvalehden 9.9.2011 jutussa, tuntuu kaunaiselta. Siitä ei välity elävän kristityn rakkaus Siionia kohtaan.
En tunne Pentikäistä henkilökohtaisesti, joten hänen sieluntilaansa en voi mennä kummemmin arvioimaan. Jutun perusteella Pentikäisestä tiedän sanoa sen, että hänellä on vanhoillislestadiolainen tausta. Vanhoillislestadiolainen tausta ei vielä tee millääntavoin uskovaiseksi. "Opin olemaan omaa mieltä ja pitämään pääni", Pentikäinen sanoo. Hänestä välittyy oman tien kulkijuus, ja hän on myös kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja, joten kaipa hänellä jokin oma usko on..
Weha puhui tahallisesta mollaamisesta. En tiedä, pyrkiikö Pentikäinen mollaamiseen. Ehkä hän ei tiedä mitä tekee. Luulihan Saul Tarsolainenkin tekevänsä oikein.
Jay
puuhakas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 15 Heinä 2011, 01:25

ViestiKirjoittaja nuusku » 06 Marras 2011, 20:13

Saaraleenalle on jäänyt melko tarkka hengen eroittamisen kyky. Kyllä sinä tiedät kuka on uskovainen ja kuka ei, niin kuin tiedät senkin, että sinä itse et ole.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja j-prevert » 08 Marras 2011, 00:02

Jay kirjoitti:
En ala määrittelemään Antti Pentikäisen uskoa tai uskontoa, mutta asenne mikä hänen kertomuksestaan välittyy Suomen Kuvalehden 9.9.2011 jutussa, tuntuu kaunaiselta. Siitä ei välity elävän kristityn rakkaus Siionia kohtaan.
En tunne Pentikäistä henkilökohtaisesti, joten hänen sieluntilaansa en voi mennä kummemmin arvioimaan. Jutun perusteella Pentikäisestä tiedän sanoa sen, että hänellä on vanhoillislestadiolainen tausta. Vanhoillislestadiolainen tausta ei vielä tee millääntavoin uskovaiseksi. "Opin olemaan omaa mieltä ja pitämään pääni", Pentikäinen sanoo. Hänestä välittyy oman tien kulkijuus, ja hän on myös kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja, joten kaipa hänellä jokin oma usko on..
Weha puhui tahallisesta mollaamisesta. En tiedä, pyrkiikö Pentikäinen mollaamiseen. Ehkä hän ei tiedä mitä tekee. Luulihan Saul Tarsolainenkin tekevänsä oikein.

Jay, minusta tuntuisi mukavammalta, jos tekisit toisten ihmisten uskon ja vaikuttimien arvioinnin nokikkain tai jotenkin muuten kuin nimimerkin takaa huhuilemalla. Tässä tapauksessa se olisi jopa erityisen helppoa, kun voisit liittyä omalla nimelläsi aiheesta käytävään keskusteluun kotimaan nettisivuilla.
j-prevert
 
ViestiKirjoittaja Jay » 08 Marras 2011, 02:49

j-prevert kirjoitti:

Olet kyllä oikeassa. Ei pitäisi ryhtyä huhuilemaan.
Kirjoitukseni ei silti mielestäni ole huhupuhetta, sillä jokainen voi lukea Antti Pentikäisen ajatuksia vanhoillislestadiolaisuuteen liittyen eri medioista. Hän on ollut äänessä Kalevassa viime keväänä, Suomen Kuvalehdessä alkusyksystä ja ilmeisen hiljattain Kotimaassa. Hän on julkisuuden henkilö. Kasvotusten uskon arvioinnin voi tietysti tehdä paremmin, mutta varmasti uskon hedelmät voivat näkyä kirjoitetussakin tekstissä.

Kuten kirjoitin, en tunne Pentikäistä henkilökohtaisesti enkä tiedä hänen sieluntilaa. Voihan olla, että hän on temperamenttisena ihmisenä (hypoteesi) antanut lausunnot tuohon Suomen Kuvalehden juttuun pikaistuksissaan, ja aiemmin Kalevaan siinä hämmennyksen tilassa, jossa meistä varmaan moni oli keväällä. Mainittua Kotimaan juttua en ole lukenut, enkä katso vielä tarpeelliseksi lukeakaan, mutta jos siinä oli sama henki kuin SK:ssa ja viime keväänä Kalevassa, niin ikäväntuntuinen juttu. Toistuva julkinen Jumalan valtakunnan vikominen on minusta uskovaiselle vierasta.

Kun saaraleena yllä liitti Pentikäisen "jollain tavalla uskovaisiin", vastasin millä tavalla Pentikäinen voi olla "uskovainen". En ole sulkenut häntä ulkopuolelle. Toivon, että Pentikäisellä on usko ja hyvä omatunto, ja että hän voi tuntea Jumalan lasten keskinäistä rakkautta ja kyetä tekemään Jumalan valtakunnan työtä hyvällä mielellä vikomisen sijaan.
Jay
puuhakas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 15 Heinä 2011, 01:25

ViestiKirjoittaja saaraleena » 08 Marras 2011, 19:50

Jay kirjoitti:Mainittua Kotimaan juttua en ole lukenut, enkä katso vielä tarpeelliseksi lukeakaan

Ja minä kun panin ihan tyrkylle Kotimaan linkin ja silti sinä et "katso vielä tarpeelliseksi lukea" sitä. Oletkohan nyt ihan tosissasi? :shock:
saaraleena
touhukas
 
Viestit: 187
Liittynyt: 11 Huhti 2008, 08:15

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Marras 2011, 20:01

saaraleena kirjoitti:
Jay kirjoitti:Mainittua Kotimaan juttua en ole lukenut, enkä katso vielä tarpeelliseksi lukeakaan

Ja minä kun panin ihan tyrkylle Kotimaan linkin ja silti sinä et "katso vielä tarpeelliseksi lukea" sitä. Oletkohan nyt ihan tosissasi? :shock:

Paljon on sallittua, mutta vähän tarpeellista, vielä vähemmän välttämätöntä.

Olen muistaakseni vilkaissut linkin taakse, kai hieman lukenutkin, mutta ei kiinnostanut jatkaa. Olen joskus tavannut Antin isän, harmittaa etten tiennyt lähteä mukaan, kun hän täällä kävi katsomassa muinaismuistoja. Antin isän isä on eläessään käynyt täällä useita kertoja seurapuhujana, muistan sitäkin aikaa 1950 -luvulta ja sen jälkeen.

On minulla yksi Antin kirjoittama kirjakin omistuskirjoituksella, sen olen lukenut vuosia sitten.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 09 Marras 2011, 15:35

Kommentti artikkelista:

"”Olen havainnut, että vanhoillislestadiolaisten suurimpia pelkoja on joutua yhteisössä sielunhoidollisen huomion kohteeksi”, Pentikäinen kirjoittaa."

Itse en pelkää, vaikka joutuisin hoidettavaksi ja tekemään parannusta esim. nettikirjoittelustani. Onhan viestit kirjoitettu julkisille keskustelualueille ja monet tietävät oikean nimeni. Aina minussa sen verran on syntiä, että hoidon tarvetta voi olla. Ja jos pahennus joskus tulisikin asiasta, joka ei suoranaisesti ole synti, niin pahennuksen aiheuttaminen sellaisillakin asioilla on Raamatun mukaan syntiä. Toteaahan Paavali epäjumalille uhratun lihan syömisestä: "Jos heikko veljesi näkee sinut, jolla on tietoa, aterialla epäjumalan temppelissä, eikö hänen omatuntonsa saa tästä tukea siihen, että hänkin voisi syödä uhrilihaa? Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut. Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan." (1. Kor. 8:11-13.)

Oman näkemykseni mukaan "sielunhoidollisen huomion" kohteeksi joutumista pelkäävät lähinnä vain sellaiset vl:t, joiden syntikäsitykset poikkeavat oleellisesti vl:ten virallisista yhteisistä käsityksistä.

Rakkaudessa ei ole pelkoa. Pelko kertoo rakkauden puuttumisesta Jumalan seurakuntaan! Joka pelkää Jumalan seurakunnan hoitoa, ei luota, että Pyhä Henki kyllä liittää kaikki katuvaiset armahdetut syntiset yhteen.

Mielestäni vl, jolta puuttuu valmius kutsuttaessa mennä hoitokokoukseen itse hoidettavaksi, on hyvin horjuva uskossaan. Taitaa olla tullut oma itsekehitetty usko armon kerjäläisyyden sijaan. Havaintojeni mukaan itsekehitellyt uskot ovat usein sellaisia, että niissä vl:ten eksklusiivisuus aiheuttaa epävarmuutta.

Hengellinen väkivalta
, mitä se on? Nettikeskusteluissa ja osin julkisessakin keskustelussa hengellisen väkivallan kokemuksen ovat omineet itselleen entiset vl:t, liberaali-vl:t ja jotkut yleishengelliset, jotka kokevat loukkaavana, jos vl:t eivät pidä heitä (entisiä vl:ia, liberaali-vl:ia ja muita yleishengellisiä) uskovaisina. Tätä ei-uskovaisena pitämistä entiset vl:t yrittävät kaikin tavoin selittää "hengelliseksi väkivallaksi". Tavoitteena on (väkivallantekijäksi leimaamisen uhalla) pakottaa vl:ia pitämään kaikkia itsensä uskovaisiksi kokevia uskovaisina.

Mielestäni on silkkaa narsismia, jos joku loukkaantuu siitä, että toisin uskova ei pidä häntä uskovaisena. Minä ainakaan en loukkaannu yhtään, jos joku muuta uskonvakaumusta (mm. liberaalivanhoillislestadiolaisuutta) edustava ei pidä minua uskovaisena. Minulla on Pyhän Hengen todistus, että tässä ainoassa oikeassa uskossa on hyvä nukkua ikiuneen. Sitä todistusta pönkittämään minä en tarvitse helluntailaisten, kirkkoluterilaisten, körttien, liberaali-vl:ten enkä kenenkään muunkaan Pyhää Henkeä vailla olevien ihmisten tukea.

Hengellisluonteisena henkisenä väkivaltana pidän sitä, jos joku muuta uskonvakaumusta edustava ihminen (esim. liberaali-vl) vaatii minua, että minun olisi pidettävä häntä uskovaisena tai hän yrittää kaikin tavoin loata minua tai jopa saada minut vankilaan "ihmisoikeuksien loukkaajana". Olen joutunut tällaisen väkivallan kohteeksi ja tiedän, että se on epämukavaa. Ihmisoikeuksiin ei kuulu oikeutta vaatia toisin uskovaa pitämään itseään uskovaisena. Päinvastoin, ihmisoikeuksissa taataan uskon, ajatuksen, omantunnon ja ilmaisun vapaus. Näihin ihmisoikeuksiini sekä Pyhän Raamatun sanaan turvautuen en aio jatkossakaan lähteä mukaan siihen yleishengellisen kimppakivaan, jota nykyisin ekumeniaksi nimitetään. Haluan kuitenkin suoda myös ekumeenikoille oikeuden levittää omaa "ilosanomaansa" vapaasti, kuuluuhan uskonnonvapaus myös heille. Vaikka itse saankin ekumeniasta näppyjä, se ei ole peruste rajoittaa heidän uskonnonvapauttaan. Kaikesta huolimatta ekumeenikoissakin on ihmisiä, jotka ovat ihmisinä oikein mukavia. (Erityisesti silloin, kun jaksavat olla tekemättä veljeily-yrityksiään.)
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja nuusku » 09 Marras 2011, 16:18

Minulla tulee tuo käsite "hengellinen väkivalta" jo korvista ulos, kun media on sitä toitoottanut joka puolella tänä vuonna. Käsitteen sisältö on väärin laajentunut tarkoittamaan asioita jotka eivät kuulu käsitteen alle. Tämän väärin käytetyn termin kanssa saman tyylisiä ovat mm. politiikkaan liittyvä nykytermi "vihapuhe" tai perheasioihin liittyvä "pahoinpitely" jolla on korvattu sana kuritus. Niin tätä hengellinen väkivalta -termiä käytetään myös nykyään vaikka mistä ihmeellisistä asioista. No mutta minulla kuitenkin tuo hengellinen väkivalta -sana siis kiehauttaa nykyään jo pelkkänä sanana, ja koen ko. termin jatkuvan käytön hengellisenä väkivaltana itseäni kohtaan.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja vanamo.n » 09 Marras 2011, 17:15

Itseäni on askarruttanut, kun tuota hengellistä väkivalta sanontaa on alettu viljelemään, että ulottaako joku sen koskevan jo Kristuksen kirkkolainkin käyttämiseen?
Jeesus, sinun alkamasi usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi matkan päässä vapahdus. Silloin minut uupuneen noudat kotiin taivaaseen. (Virsi 301:6)
Avatar
vanamo.n
ahkera
 
Viestit: 483
Liittynyt: 29 Elo 2009, 16:56
Paikkakunta: Laukaa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Marras 2011, 17:58

vanamo.n kirjoitti:Itseäni on askarruttanut, kun tuota hengellistä väkivalta sanontaa on alettu viljelemään, että ulottaako joku sen koskevan jo Kristuksen kirkkolainkin käyttämiseen?

Havaintoni mukaan ainakin useat, ellei vallan useimmat sanontaa käyttäneet ovat ainakin asiayhteyksistä päätellen tarkoittaneet juuri sitä, eli kaikkinainen sitominen, jopa synnistä nuhtelu on hengellistä väkivaltaa, ellei nuhdeltu itse tunnista ja tunnusta syntiään. Toisaalta käsite leviää tietyissä piireissä ja niistä ulospäin, ja jokainen haluaa ymmärtää sen omalla tavallaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja j-prevert » 10 Marras 2011, 11:20

Taavetti kirjoitti:
vanamo.n kirjoitti:Itseäni on askarruttanut, kun tuota hengellistä väkivalta sanontaa on alettu viljelemään, että ulottaako joku sen koskevan jo Kristuksen kirkkolainkin käyttämiseen?

Havaintoni mukaan ainakin useat, ellei vallan useimmat sanontaa käyttäneet ovat ainakin asiayhteyksistä päätellen tarkoittaneet juuri sitä, eli kaikkinainen sitominen, jopa synnistä nuhtelu on hengellistä väkivaltaa, ellei nuhdeltu itse tunnista ja tunnusta syntiään. Toisaalta käsite leviää tietyissä piireissä ja niistä ulospäin, ja jokainen haluaa ymmärtää sen omalla tavallaan.

Nyt Taavetti sorrut populismiin ja vakavan asian yksinkertaistamiseen. Hengellinen väkivalta on monitahoinen ilmiö, jonka suhteen omassakin liikkeessämme on syytä olla hereillä. Myönsihän esimerkiksi oman keskusyhdistyksemme johtokuntakin, että mm hoitokokouksissa ilmiötä on esiintynyt. Kohdistatko kritiikkisi myös esimerkiksi nykyiseen ja entiseen pääsihteeriimme ja nykyiseen ja edelliseen puheenjohtajaan, jotka ovat termiä käyttäneet?

Kirkko avaa ilmiötä seuraavasti:

Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.

Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteyttä ihmisen syvimpiin arvoihin ja identiteetin rakennusaineksiin.

Lisää tietoa linkissä: http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/He ... %A4kivalta
j-prevert
 
ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Marras 2011, 17:33

j-prevert kirjoitti:
Nyt Taavetti sorrut populismiin ja vakavan asian yksinkertaistamiseen. Hengellinen väkivalta on monitahoinen ilmiö, jonka suhteen omassakin liikkeessämme on syytä olla hereillä. Myönsihän esimerkiksi oman keskusyhdistyksemme johtokuntakin, että mm hoitokokouksissa ilmiötä on esiintynyt. Kohdistatko kritiikkisi myös esimerkiksi nykyiseen ja entiseen pääsihteeriimme ja nykyiseen ja edelliseen puheenjohtajaan, jotka ovat termiä käyttäneet?

pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide.

Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteyttä ihmisen syvimpiin arvoihin ja identiteetin rakennusaineksiin.

Lisää tietoa linkissä: http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/He ... %A4kivalta

Sellainenko käsitys sinulla on populismista? Mielestäni populismi on yleisen mielipiteen liehittelyä, ja mielestäsi siis syyllistyn sellaiseen?

Kohdistan arviointini lähinnä heihin, jotka eivät ole suostuneet vuosia sitten tapahtuneita lukuisia myöntämisiä uskomaan, ja jotka ovat pitäneet väärinä kaikkia niin sanottuja hoitoja ja neuvomisia. Eräät sellaiset ovat moittineet esimerkiksi armoneuvot käsitteen toista merkitystä, vaan ovat halunneet, mahdollisesti vieläkin haluavat supistaa sen käsitteen yksipuolisesti lähinnä sakramentteja koskevaksi ja kieltää kaiken synnistä nuhtelun ja tottelemattoman sitomisen.

Olet varmaan havainnut muutamat kauhistelut asian tiimoilla?
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja saaraleena » 10 Marras 2011, 21:56

nuusku kirjoitti:Saaraleenalle on jäänyt melko tarkka hengen eroittamisen kyky. Kyllä sinä tiedät kuka on uskovainen ja kuka ei, niin kuin tiedät senkin, että sinä itse et ole.

Selvennykseksi: Henki todistaa henkeni kanssa, että olen elävän Jumalan lapsi. En ole kolmen kyynärän epäjumalan lapsi.
saaraleena
touhukas
 
Viestit: 187
Liittynyt: 11 Huhti 2008, 08:15

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Marras 2011, 22:20

saaraleena kirjoitti:
nuusku kirjoitti:Saaraleenalle on jäänyt melko tarkka hengen eroittamisen kyky. Kyllä sinä tiedät kuka on uskovainen ja kuka ei, niin kuin tiedät senkin, että sinä itse et ole.

Selvennykseksi: Henki todistaa henkeni kanssa, että olen elävän Jumalan lapsi. En ole kolmen kyynärän epäjumalan lapsi.

Et näköjään edes tiedä, mikä ja millainen oli ja on niin sanottu kolmen kyynärän jumalaoppi. Jos tietäisit ja uskoisit, et kirjoittaisi noilla sanoilla elävän Jumalan seurakunnasta. Vaikka et sitä tässä nimeltä maininnut, aiempien kirjoitusteli valossa tiedän, mitä joukkoa tarkoitat. Vihjeenä voin kertoa, että muutamissa viesteissä kolmen kyynärän jumalan oppi on selitetty tässä foorumissammekin, aivan yhtäpitävästi sen selityksen muisteli Ari-Pekka Palola viimeistä edeltävässä kirjassaan, kun käsitteli niitä asioita historiallisesti.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Seuraava

Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron