Päivämiehen 47/2011 pääkirjoitus:
"Pääkirjoitus: Jumalan sana ohjaa valintoja
Viime viikolla vietettiin kansainvälistä suvaitsevaisuuden päivää, joka on YK:n vuonna 1996 julistama juhlapäivä. Unescon yleiskokouksen vuonna 1995 hyväksymän julistuksen mukaan ”Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteiden mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan.”
Tässä ajassa monelle tuo tulevaisuuden uhkakuvia voimistuva asenneilmapiiri, joka toisaalta korostaa vapautta ja suvaitsevaisuutta, mutta on toisaalta valmis tuomitsemaan jopa ihmisoikeuksia loukkaavana elämäntavan ja valinnat, jotka pohjautuvat Raamatun opetukseen.
Jumalan sanan arvopohjan perustalta suvaitsevaisuus ei merkitse synnin ja vääryyden hyväksymistä, mutta kylläkin ihmisarvon kunnioittamista ihmisen ajattelutavasta ja teoista riippumatta. Raamattu neuvoo pitämään rauhan kaikkien ihmisten kanssa ja rakastamaan vihamiehiäkin. Kultainen sääntö ohjaa: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12).
Vapahtajamme on paras esikuva suvaitsevaisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Hän ei tuominnut ihmisiä heidän tekojensa tähden, vaan halusi vapauttaa heidät synnin ahdistavan ja vangitsevan voiman alta. ”Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.” (Joh.12:47–48.)
Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala lähestyy ihmisiä antaakseen heille pelastuksen. Tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät Jumalan yhteyteen.
Tämä evankeliumin ilosanoma ei ole rajoitettu ihmisen kansallisuuden tai rodun mukaan, vaan sitä kehotettiin julistamaan kaikkialle maailmaan: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” (Matt. 28:19). Evankeliumi ei ole myöskään rajallista, vaan Jumalan armo on mittaamaton. Siinä katuva syntinen saa uskoa armosta kaikki synnit anteeksi.
Adventti on odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Joulun odotuksessa tärkeintä ei ole ulkonainen, vaan sisäinen valmistautuminen. Tärkeintä on, että sydän on valmis Vapahtajan tulemiselle. Se tuo oikean joulumielen ja vapauttaa ajan tuomista uhkakuvista ja paineista. Jumalan sanaan ankkuroituva usko antaa turvallisen pohjan elämälle. Elävään uskoon pohjautuvat odotukset täyttyvät kerran."Kommentteja tästä:
"Viime viikolla vietettiin kansainvälistä suvaitsevaisuuden päivää, joka on YK:n vuonna 1996 julistama juhlapäivä. Unescon yleiskokouksen vuonna 1995 hyväksymän julistuksen mukaan ”Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteiden mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan.”Itse osoitan suvaitsevaisuutta niin, että pidän kiinni omasta vakaumuksestani, jonka mukaan ehkäisyn hyväksyvä ei ole aidosti uskova, mutta suon ehkäisyn hyväksyville oikeuden pitää itse itseään uskovina. Oikea suvaitsevaisuus on tällaista erilaisten vakaumusten rauhanomaista rinnakkaineloa. Oikea suvaitsevaisuus ei ole sitä, että ehkäisyn hyväksyvät ihmiset yrittävät leimata toisinajattelijat (ehkäisyä syntinä pitävät) perusteettomasti "hengellisen väkivallan" käyttäjiksi.
Mikä pätee uskonvapauteen, pätee myös ilmaisunvapauteen: voin väittää, ettei ehkäisyn hyväksyvä ole oikein uskova. Ehkäisyn hyväksyvä voi väittää, että on. Voin paheksua ehkäisyn pitämistä synnittömänä. Ehkäisyn hyväksyvä voi paheksua ehkäisyn pitämistä syntinä.
Suvaitsemattomille "suvaitsevaisuuden" puolestapuhujille aito suvaitsevaisuus ei kelpaa. He haluaisivat pakottaa esim. minut pitämään ehkäisyn hyväksyviä (siis heitä itseään) oikein uskovina. He eivät suo toisille oikeutta pitää kiinni omasta vakaumuksestaan. He yrittävät lyödä "hengellisen väkivallan" käyttäjän leimaa niihin, jotka eivät pidä heitä oikein uskovina. Eikö tuollainen perusteettomasti hengelliseksi väkivallankäyttäjäksi leimaaminen ole tosiasiassa juuri yksi hengellis-henkisen väkivallan muoto? Heidän mielestään uskonnon, ajatuksen, mielipiteen ja ilmaisun vapaus toteutuvat niin, että jokainen saa olla ehkäisyn hyväksyvien ekumeenikkojen kanssa samaa mieltä.
Entiset vl:t, liberaali-vl:t ja vl-liikkeen ulkopuoliset ekumeenikot ovat omineet itselleen käsitteen "hengellinen väkivalta". Tosiasiassa he tarkoittavat sillä tilannetta, kun he pahoittavat mielensä siitä, etteivät vl:t pidä heitä oikein uskovina. Heiltä on jäänyt oivaltamatta, että vl:ten vapaus uskoa tavallaan ei vähäisimmässäkään määrin loukkaa heidän omaa vapauttaan uskoa tavallaan.
Itse pahoitan mieleni siitä, kun minua vihjaillaan, painostetaan ja uhkaillaan "hengellisen väkivallankäyttäjän" leimalla sen vuoksi, että pidän omasta vakaumuksestani kiinni, suoden kuitenkin toisille oikeuden vakaumukseensa.
Itse pidän vanhoillislestadiolaisuudessa saamaani uskoa ainoana oikeana, mutta mielestäni
kaikki, ihan kaikki, saavat uskoa olevansa oikeassa uskossa: ekumeenikot, muslimit, ateistit, hindut, buddhalaiset, sintolaiset, taolaiset, juutalaiset, katolilaiset, ortodoksit, baptistit, helluntailaiset, kirkkoluterilaiset, isoesikoiset, pikkuesikoiset, uusheränneet, elämänsanalaiset, sillanpääläiset, liberaali-vl:t, agnostikot, jainalaiset, sikhiläiset, jehovalaiset, adventistit, mormonit, metodistit, koptit, amishlaiset jne.
Periaate "elä ja anna muidenkin elää" tunnetaan ekumeniassa nykyään muodossa "elä ja pakota keinoja kaihtamatta kaikki kristinuskoiset ekumeenikoiksi".