Pari kysymystä & jorinaa

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Pari kysymystä & jorinaa

ViestiKirjoittaja Hemuli » 05 Maalis 2010, 23:27

Ensinnäkin suurkiitos wehalle, joka on Suomi24-palstalla jaksanut sitkeästi neuvoa ja käsitellä vl-asioita, välittämättä rääväsuista joilta joka väliin tulee asiaankuulumatonta kommenttia ja joidenka tarkoitus ei ole muuta kuin solvata. Solvaajat tuntuvat olevan erittäin varmoja omista tiedoistaan eikä heille yleisesti ottaen kelpaa mikään vastaus. Tämä kertoo vain sen että heillä ei ole sisäistä rauhaa (enintään teennäinen sellainen), miksipä he muuten jaksaisivat palstalla roikkua. Olen itse varusmies ja lähipäivinä (mutta myös aiemminkin usein) olen luppoaikana selaillut palstaa ja mielenkiinnolla lukenut erityisesti wehan kirjoituksia ja minulle on selkiytynyt moni asia. Myös tätä palstaa olen kahlannut jotakuinkin tiiviisti, tämä vain ei ole kauhean aktiivinen palsta, minkä takia valun valitettavan usein Suomi24:n roskapalstalle.

Uskostani on tullut lähivuosina yhä henkilökohtaisempi. Välillä olen joutunut kovastikin synnin tielle ja eroon Jumalan valtakunnasta, mutta ainakin tällä hetkellä olen todella onnellinen kun saan olla armosta uskomassa. Olen oppinut sen, että ylpistyä ei oman uskon kanssa saa, ja pitää vain rukoilla että selviäisin päivän kerrallaan tällä tiellä. Vaikka välillä tuntuisi, että usko on vankalla pohjalla, voi olla jo hetken päästä tilanne täysin päinvastainen.

Vaikka esimerkiksi tätä palstaa lukiessa moni asia selkiytyy, tulee myös monesti tilalle uusia kysymyksiä. Jos olisin muistiin kirjoittanut, niitä olisi varmaan melkoinen liuta, mutta aloitanpa tällaisella, ja kun uusia putkahtaa niin laitanpa tänne. Toivottavasti joku viitsii jotakin vastata/kommentoida.

1. Kor 14
Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.

Ajatellaan vaikkapa rauhanyhdistysten seurakuntapäiviä, joissa syntyy keskustelua ja kysymyksiä jostakin alustetusta aiheesta, ja monesti joku henkilö, usein myös nainen, kysyy jotakin uskoon liittyvää. Miten suhtautua siis 35. jakeeseen? Onko jokin toinen raamatunkohta, joka taas antaa luvan?

26 Mitä tämä siis tarkoittaa, veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 27 Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. 28 Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30 Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. 31 Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. 32 Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, 33 sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.

Seurakunnan yhteen kokoontumista voitaneen verrata seuroihin. Jotenkin tuntuu, ettei yhtymäkohtia ole kauheasti. Mistä on kyse? Lisäksi, miten suhtautua kielilläpuhumiseen?

Nämä kysymykset eivät varmaan ole kovin uskon ytimeen kuuluvia, ja neuvokaa jos olen ihan pihalla. Toisaalta luotan kyllä seurakuntaan ja uskon että esim. puhujat ovat lukeneet/kuulleet nämäkin raamatunkohdat lukuisia kertoja ja niissä ei ole mitään uutta.
Hemuli
 

Re: Pari kysymystä & jorinaa

ViestiKirjoittaja nuusku » 06 Maalis 2010, 01:40

Tervetuloa Hemuli palstalle kirjoittamaan, ja kiitos mielenkiintoisesta avauksesta. Olen myös miettinyt joskus samoja Raamatun kohtia viitsimättä niihin tarkennusta kysyä, ja odotan kiinnostuneena, mahtaakohan jollakulla täällä olla niihin selkeyttäviä tietoja.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja pikkupoika » 06 Maalis 2010, 02:09

Tarkoittaako kokous nyt seurakunnan kokousta jossa päätetään yhteisistä asioista vai seuroja?
pikkupoika
puuhakas
 
Viestit: 209
Liittynyt: 04 Elo 2006, 14:10

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Maalis 2010, 03:45

pikkupoika kirjoitti:Tarkoittaako kokous nyt seurakunnan kokousta jossa päätetään yhteisistä asioista vai seuroja?

Ainakin Juhani Raattamaa kertoi, että sillä ymmärrettäisiin varsinaisia sanan selitystilaisuuksia, siis jumalanpalveluksia ja seuroja. Myös niin, että sillä tarkoitettaisiin ja sopii ymmärtää sanan selittäjän, siis papin ja muuta siihen verrattavaa virkaa. Raattamaa ei halunnut kieltää naisilta varsinaista Jumalan sanan selitystä pienemmissä kokoontumisissa, eikä varsinkaan silloin, jos selittämiseen sopivaa miestä ei ollut saapuvilla. Ilmeisesti hän perusti käsityksen Raamatun aikaisiin naisprofeettoihin, sellaisia naisprofeettoja tuntee myöhempikin aika. Jätän tällä kerralla nimien luettelelon laatimatta, muistellaan niitä myöhemmin, jos tarvetta ilmenee.

Aikanaan kaikki Jeesuksen opetuslapset, jotka tunnemme apostoleina, olivat miehiä. Samoin Juudas Iskariotin tilalle arvan heittämiseen valitut kaksi olivat miehiä, ainakin Mattias, jonka päälle arpa lankesi. Niin oli myös apostolina tunnetuksi tullut Paavali, joka Saulus nimisenä uskovaisten vainoojana kohtasi tiellä ilmestyksessä Jeesuksen, lyötiin sokeudella, talutettiin kaupunkiin. Siellä hänen luokseen tuli muuan muuten tuntemattomaksi jäänyt Ananias, julisti Saulukselle vapauttavan evankeliumin, jonka jälkeen Saulus vaihtoi nimensä Paulukseksi, joka suomennettuna tunnetaan muodossa Paavali.

Silloin tällöin kuulee väitteen, että siihen aikaan pappeja olivat vain miehet. Niin olikin Juutalaisuudessa, Mooseksen kautta tulleiden säädösten mukaisesti. Sen sijaan ympäröivissä pakanauskonnoissa oli myös papittaria, se olkoon kuitenkin eri kerran aihe.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja weha » 06 Maalis 2010, 18:13

Kiitos paljon Hemuli, tässä aivan punastuu ((p . On kuitenkin niin, että itse koen, ettei yletön väittely eri hengellisyyksien kanssa ole ihan hyvä asia, kenellekkään uskovaiselle ja niihin saattaa myös uskovaiset loukkaantua. Samat väitteet esiintyy, yhä uudestaan, ja sitten kun vastaan samoilla "vastauksilla", haukutaan ties miksi.

1. Kor 14
Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34 naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35 Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.


Kysymys ja aihe on kyllä mielenkiintoinen. Täällä on päteviä veljiä ja siskoja vastaamaan, mutta aina voi korjata kyllä tätäkin, jos väärää on. Olen lukenut Lutherilta, että herätystilanteissa ja niissä murroksissa esiintyy naismaallikkoja, kuten Leastadiuksen heräyksen aikana naiset toimivat opettajina, mutta tilanteen vakiinnuttua, tulee kysymykseen vain normaali käytäntö Raamatun opettamasta virasta.

Niin kuin tuossa kerrottiin jo, olen ymmärtänyt, että keskustelu ja Raamattuluokat, eivät normaalit Jumalan lasten seurat, samassa merkityksessä. Se, että naiset, eikä miehet saa sitten häiritä seura tilaisuutta senkaltaisilla kysymyksillä, mistä Raamatussa puhutaan.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron