VL-FOORUMI

Siirrän tämän keskustelun tähän osioon.

Taavetti kirjoitti:

Aromi kirjoitti:

O.M kirjoitti:Pahoittelen sitä typerää espoolaisvitsiä. Tarkoitus ei ole ollut leimata kaikkia espoolaisia eikä kaikkia pieniä perheitä. Helposti tulee vääriä vaikutelmia, jos pääkaupunkiseudulta tulevat kirjoittajat vakuuttelevat siellä kaiken olevan toisin.

Vaikken olekaan espoolainen, eikä perhekään taida olla pieni, niin kiitos rehellisestä anteeksipyynnöstä, ole minun puolestani vapaa.

Sitten yksi Taavetin esille nostama asia:

samalla paikkakunnalla ei voi olla kahta keskenään kiistelevää oikeiden uskovaisten joukkoa, sillä ei Jumala ole jaettu Jumala, eikä Jumalan seurakunta ole jaettu, eikä sitä voi jakaa, koska sitä ei ole Jumala jaetuksi synnyttänyt, eikä jaettavaksi tarkoittanut

Tämä jäi kerran vaivaamaan mieltä, ja kaivoin sen sitten esille Kullervo Hulkon kirjasta. Se ajatus, että samalla paikkakunnalla ei voi olla kahta keskenään kiistelevää oikeiden uskovaisten joukkoa, on nk. "pikku komitean" mietinnöstä vuodelta 1934. Tästä voisi tehdä opillisten puolelle aloituksen, koska juttu kiinnostaa minua kovasti. Peruskysymykseni on, minkä takia ei voisi olla kahta kiistelevää joukkoa? Asia on niin väljästi sanottu, että sen perusteella voisi jokaisessa pienessäkin kiistassa ruveta jakamaan ihmisiä oikeassa ja väärässä oleviin. Olen miettinyt, olisiko tässä yksi syy voimakkaaseen yhdenmukaisuuden paineeseen kristillisyydessä, kun jokaisessa erimielisyydessä nähdään eriseuran peikko. Miksi ihmisen syntisyyden, ylpeyden ja oman kunniankin tähden ei voisi syntyä kiistoja?

Oletkohan lukenut sen 1934 pöytäkirjan huonosti, tai ymmärtänyt puutteellisesti? Se oli tosiaan pienen komitean mietintö, mutta se saatettiin laajan seurakunnan käsittelyyn, jossa se hyväksyttiin. Vain pikkuesikoisten, nykyisin Rauhan sanan kannalla olevat olivat sitä vastaan. Heillä olikin erilainen seurakuntaoppi, sellainen että oikeita uskovaisia voi löytyä suunnilleen mistä joukosta tahansa. Siksi ne kolme saarnamiestä kävivätkin Amerikassa saarnamatkalla sekaseuraisen joukon kutsusta ja vieraina. Suomen uskovaiset, mm. Väinö Havas ja monet muut, olivat heitä varoittaneet lähtemästä sellaisen sekaseuran joukkoon, heidän väärää oppiaan vahvistamaan. He kuitenkin reissun tekivät, ja se vierailu synnytti sodan Suomen uskovaisten keskuudessa.

Väinö Havas tunsi sen Amerikan sekaseuran melko hyvin, olihan uudessa heräyksessä ollessaan käynyt siellä saarnamatkalla. Havaksen parannuksen jälkeen Amerikan pikkuesikoiset pyysivät ensin Havasta vieraakseen, Havaksen kieltäydyttyä he esittivät pyyntönsä muille, kunnes löysivät ne suostuvaiset miehet. Suomen keskustelussa Havas kertoi nämä tapahtumat, samalla hän kertoi mielessään olleen, että olisi tietysti hyvä tilaisuus käydä korjaamassa ne väärät opetukset, joita oli uusheränneenä levittänyt. Kun hän ajatteli asian toista puolta, eli pahennusta jonka käynti aiheuttaisi niin Suomen, kuin Amerikankin uskovaisissa, Havas kertoi harkinneensa paremmaksi kieltäytyä matkasta.
Oletan etteivät Amerikan sekaseuraiset tietenkään olisi hyvillä mielin kuulleet, jos Havas olisi purkanut edellisen käyntinsä puheita.

Mutta siis, sen pienen komitean ehdotuksen hyväksyi laaja uskovaisten joukko vuonna 1934. Pöytäkirjan toimitti Havas julkaistavaan muotoon, ja se annettiin ostettavaksi kautta Suomen kristillisyyden. Vastaavan kaltainen julkaisu toimitettiin eri asian yhteydessä kymmeniä vuosia myöhemmin.

Olen kai ymmärtänyt ihan samalla tavalla sen asiakirjan kuin sinäkin, Taavetti. Kysymykseni liittyykin siihen, ovatko kaikki erimielisyydet sellaisia, että voidaan käyttää tätä argumenttia.

Raattamaa esimerkiksi kirjoitti kirjeen tilanteessa, jossa kylän uskovaiset olivat ilmeisesti jakautuneet kahtia Erkki Antin ja Vanhatalon isännän ollessa riidan jonkinlaisina päämiehinä. Kirjeessään Raattamaa kehotti miehiä ottamaan toisia kaulasta ja pyytämään anteeksi; "muut kyllä seuraavat teitä".

Ymmärrän, että on tilanteita, joissa ollaan sellaisten kysymysten äärellä, että ei voida olla kahta mieltä. Näinhän on Raamatussakin on monessa kohtaa. Silti minusta tuntuu, että korostunut jako oikeaan ja väärään käsitykseen on näissä keskusteluissa koko ajan läsnä. Jos ajattelen itseäni, minun on pakko sanoa monista asioista etten tiedä tai ymmärrä, mikä on oikein ja totta. O.M määritteli jossain kohtaa listaa tähän tapaan:

Minulle näkemys "erilaisuus on rikkaus siionissa" ei kerro oikeastaan mitään. Miten se pitäisi tulkita? Niinkö, että siionin sisällä ihmistä tulee pitää uskovaisena, vaikka hän julkisesti kertoisi hyväksyvänsä alkoholinkäytön, homoliitot, naispappeuden, ehkäisyn, avioerot, ekumenian, uskoontulomahdollisuuden yksinäisyydessä jne.?

No, minulla ei esimerkiksi noihin asioihin ole oikein yhtään suoraa ja yksiselitteistä vastausta. Enemmän kysymyksiä. Jos ei tiedä, onko silloin epäuskoinen? Onko ainoa mahdollisuus sanoa siis tuohon listaan "synti, synti, synti, synti, synti, synti ja väärin"? Kyllä minä tiedän, että molemmilla puolilla on kiihkeitä asianajajia, niitä, jotka hyväksyvät edellämainitut ilman muuta, ja sitten niitä, jotka yhtä varmasti tietävät niitten kaikkin olevan väärin.

Minusta tuntuu välillä, että olen yhtä kaukana molemmista ajattelutavoista. Paljon tutummalta tuntuvat Paavalin sanat "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista" ja "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin."

Joissain kesäseuroissa saarnattiin, että "saa uskoa, vaikkei ymmärrä." Kaikkea ei voi ymmärtää mutta on tärkeää olla kuuliainen. Miksi-kysymykseen ei tarvitse aina tietää vastausta voidakseen silti uskoa. Kuitenkin uskovainen ymmärtää, että Herra Jeesus on valtakunnan kuningas, ja on ohjannut ja ohjaa omiansa, silloinkin kun asioista on keskusteltu. Vaikkei itse ymmärrä jotain, voi luottaa visusti siihen, että Herran Siionissa on kaikki tiedon ja taidon tavarat, ja Herran suu on erehtymätöin, toisin kuin minä ja sinä.

Aromi kirjoitti:Olen kai ymmärtänyt ihan samalla tavalla sen asiakirjan kuin sinäkin, Taavetti. Kysymykseni liittyykin siihen, ovatko kaikki erimielisyydet sellaisia, että voidaan käyttää tätä argumenttia.

Eivät tietenkään ole sellaisia, mutta on hyvä muistaa, ettei Jumalan vastustaja ole millekään muulle niin vihainen, kuin uskovaisten väliselle rakkaudelle, siksi se monin eri keinoin pyrkii sen särkemään. Jos se saa siihen pienenkin särön, se pyrkii sitä säröä paisuttamaan ja suurentamaan, ja lopulta viemään lopulliseen välirikkoon. Aina sellaiselle välirikolle on joku syy, ilman syytä rakkaus säilyy ehyenä. Toisaalta on Raamatussa lukuisia neuvoja ja ohjeita, miten rikkoutunutta rakkautta korjataan, miten se voidaan saada ehyeksi. Mielessäni pyörii muutamia, en nyt jaksa niistä sen kuitenkaan kirjoittaa.
Ellei rakkauden särkymisen syitä saada sovituksi, pyydetyksi ja annetuksi anteeksi, niistä kasvaa vähitellen entistä suurempi möykky, Paavalin sanoin karvas juuri, joka jatkuvasti paisuvana vieroittaa sen kantajia toisistaan.

Aromi"Raattamaa esimerkiksi kirjoitti kirjeen tilanteessa, jossa kylän uskovaiset olivat ilmeisesti jakautuneet kahtia Erkki Antin ja Vanhatalon isännän ollessa riidan jonkinlaisina päämiehinä. Kirjeessään Raattamaa kehotti miehiä ottamaan toisia kaulasta ja pyytämään anteeksi; "muut kyllä seuraavat teitä".[/quote]
Olen muutamaan kertaan lukenut sen kirjeen, ja noinhan se asia on kuten kerroit. Se onkin paras keino, oikeastaan ainoa hyvä keino, palauttaa uskovaisten välinen rakkaus ehyeksi. Ilmeisesti Raattamaa tiesi lukijaisten piirissä tapahtumia, jolloin sellainen välirikko oli saattanut uskovaisia aivan eri ryhmittymiin, eli oli syntynyt eriseuroja, joita oli olemassa silloinkin.

[quote="Aromi kirjoitti:Ymmärrän, että on tilanteita, joissa ollaan sellaisten kysymysten äärellä, että ei voida olla kahta mieltä. Näinhän on Raamatussakin on monessa kohtaa. Silti minusta tuntuu, että korostunut jako oikeaan ja väärään käsitykseen on näissä keskusteluissa koko ajan läsnä. Jos ajattelen itseäni, minun on pakko sanoa monista asioista etten tiedä tai ymmärrä, mikä on oikein ja totta. O.M määritteli jossain kohtaa listaa tähän tapaan:

Minulle näkemys "erilaisuus on rikkaus siionissa" ei kerro oikeastaan mitään. Miten se pitäisi tulkita? Niinkö, että siionin sisällä ihmistä tulee pitää uskovaisena, vaikka hän julkisesti kertoisi hyväksyvänsä alkoholinkäytön, homoliitot, naispappeuden, ehkäisyn, avioerot, ekumenian, uskoontulomahdollisuuden yksinäisyydessä jne.?

Tuohan oli kysymys kuikuilijalle, en muista, onko kuikuilija siihen vastannut. Oppimani mukaan luetellut asiat eivät ole elävän uskon mukaisia, vaan ne ovat niin ristiriitaisia uskoon nähden, että saattavat tyystin sammuttaa uskon valon. Jotkut harrastavat niitä tietämättään, toiset ymmärtämättömyyttään, eräät heikkouttaan. Kaikille heille ne annetaan anteeksi, kunhan katuvat ja haluavat haluavat anteeksi. On sitten sellaisiakin, jotka harrastavat niitä uhmaten ja tietoisesti. Heillekin kuuluu anteeksiantamus tässä valtakunnassa, ikävä kuitenkin, että joukossa on sellaisia, jotka eivät edes halua niiden yli evankeliumin sovintosaarnaa.

Aromi kirjoitti:No, minulla ei esimerkiksi noihin asioihin ole oikein yhtään suoraa ja yksiselitteistä vastausta. Enemmän kysymyksiä. Jos ei tiedä, onko silloin epäuskoinen? Onko ainoa mahdollisuus sanoa siis tuohon listaan "synti, synti, synti, synti, synti, synti ja väärin"? Kyllä minä tiedän, että molemmilla puolilla on kiihkeitä asianajajia, niitä, jotka hyväksyvät edellämainitut ilman muuta, ja sitten niitä, jotka yhtä varmasti tietävät niitten kaikkin olevan väärin.

Tietämättömyys ei ole syntiä. Luther opetti omastatunnosta, että se kieltää meitä tekemästä sellaista, minkä tiedämme vääräksi, ja neuvoo tekemään sellaista, minkä tiedämme oikeaksi. Sitä samaahan se opetti Paavalikin.
Tietämättömiä ajatellen Jeesus antoi opetustehtävän, joka sisältyy lähetyskäskyyn. Sehän kuuluu suunnilleen: "Menkää ja opettakaa kaikkea kansaa, tehkää heitä minun (Jeesuksen) opetuslapsikseni, ja opettakaa heitä pitämään kaikki, minkä minä olen teille opettanut.
Opetustehtävä on siis kaksiosainen, erikseen opetetaan kaikkea kansaa, kun on syntynyt opetuslapsia, heitä opetetaan tarkemmin, pitämään kaikki, mitä Jeesus on apostoleille opettanut. Kaikki saamme olla oppilaina tässä koulussa, enitenkin tietävä on siinä vain oppilas, sillä täydellistä tietoa ei ole kellään yksittäisellä uskovalla. Jos joku alkaa luottaa liikaa tietoonsa, Jumala voi ottaa häneltä sen tiedon pois.

Aromi kirjoitti:Minusta tuntuu välillä, että olen yhtä kaukana molemmista ajattelutavoista. Paljon tutummalta tuntuvat Paavalin sanat "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista" ja "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin."

Niinpä!

Laitan kysymyksen että vastaanko tähän tuosta erilaisuudesta vai vastaanko toiseen juttuun?

Ajatus siitä, ettei samalla paikkakunnalla voi olla kahta erimielistä uskovaisten joukkoa, on mielestäni raattamaalainen:

"Tulkoon erimieliset uskollansa autuaaksi, jos tulevat, mutta emme löydä raamatusta kahta Jumalan seurakuntaa."

Kyseessä on lainaus Raattamaan kirjeestä Amerikkaan 1.5.1889. Kirjoittamisaikaan Amerikan tilanne oli se, että haalilaiset olivat v. 1885 irtaantuneet muista lestadiolaisista ja rakentaneet oman kirkkonsakin. Myös muita ankaria riitoja oli käynnissä, joita Raattamaa yritti saada sopimaan (tosin vähän puolueellisesti). Kirje osoittaa, että Raattamaan ajatuksissa samalle paikkakunnalle ei mahtunut kahta keskenään erimielistä seurakuntaa.

Aivan normaaleistakin asioista voi syntyä erimielisyyttä, myös uskovaisten välille. Siis aivan arkisista aiheista. Hengen halu uskovaisella on silloin sovintoon, johon meidän vanha osamme taipuu varsin hitaasti, tai ei taivu lainkaan, jos sen pitää tinkiä jostakin omaksi kokemastaan. Kerran muistan sairastaneeni siinä suhteessa kauan, mielessä oli että pitäisi ainakin omansa ottaa pois, mutta vanha osa ei taipunut, ei suostunut suutaan avaamaan. Sitä aikaa muistellessani on mielessä ajatus, että jospa olisi ollut joku uskovainen sivusta, olisi kysynyt kuulumisia. Lopulta sellainen löytyikin veljestäni, mutta monien mutkien kautta lopulta pääsin, aivan Jumalan johtamana pääsin armonkerjäläisen paikalle. Sairasta, kipeää tuntoa olin kantanut siihen asti, ja voin vakuuttaa sen olevan yksi kauheimmista, ehkä kauhein tilanne ja tuntemus, mihin olen koskaan joutunut, ja mihin ihminen yleensä voi joutua.

Olen joutunut toisenkin kaltaiseen tilanteeseen, eli sivusta seuraten yrittämään auttaa riiteleviä naapuruksia sovintoon. Tilanne oli murhe ja kauhistus uskovaisille, mutta sitä kauhistelivat epäuskoisetkin. Lopulta kiistelijät taipuivat sovintoon ja hyvä niin. Ne kaksi tilannetta ovat opettaneet minulle nöyrää avun tarjoamisen tehtävää silloin, kun selvästi havaitsee toisen apua tarvitsevan. Oikealla tavalla avoimia silmiä ja nöyryyttä tilanteeseen sopii rukoilla Jumalalta.

kuikuilija kirjoitti:Laitan kysymyksen että vastaanko tähän tuosta erilaisuudesta vai vastaanko toiseen juttuun?

Taitaa olla aivan omasta valinnastasi kiinni, kumpaan vastaat. Voi se olla aiheestakin riippuva, kumpi on lähempänä vastauksesi sisältöä.

O.M kirjoitti:Ajatus siitä, ettei samalla paikkakunnalla voi olla kahta erimielistä uskovaisten joukkoa, on mielestäni raattamaalainen:

"Tulkoon erimieliset uskollansa autuaaksi, jos tulevat, mutta emme löydä raamatusta kahta Jumalan seurakuntaa."

Kyseessä on lainaus Raattamaan kirjeestä Amerikkaan 1.5.1889. Kirjoittamisaikaan Amerikan tilanne oli se, että haalilaiset olivat v. 1885 irtaantuneet muista lestadiolaisista ja rakentaneet oman kirkkonsakin. Myös muita ankaria riitoja oli käynnissä, joita Raattamaa yritti saada sopimaan (tosin vähän puolueellisesti). Kirje osoittaa, että Raattamaan ajatuksissa samalle paikkakunnalle ei mahtunut kahta keskenään erimielistä seurakuntaa.

Eikö seuraava raamatunkohta myös tarkoita, että kristuksella on vain yksi seurakunta (mies=Kristus, vaimo=seurakunta, morsian)

Ef. 5:
24 Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin myös vaimot pitää miehillensä kaikissa alamaiset oleman.
25 Miehet, rakastakaat teidän vaimojanne, niinkuin myös Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi ulos itsensä hänen edestänsä,
26 Että hän sen pyhittäis, ja on sen jo puhdistanut veden pesossa sanan kautta:
27 Että hän saattais itsellensä kunniallisen seurakunnan, jolla ei saastaisuutta eikä ryppyä ole eli jotakuta muuta senkaltaista, vaan että hän pyhä ja laittamatoin olis.
28 Miehet pitää vaimojansa rakastaman niinkuin omia ruumiitansa; joka vaimoansa rakastaa, se rakastaa itsiänsä.
29 Sillä ei yksikään ole omaa lihaansa koskaan vihannut, vaan elättää ja holhoo sitä, niinkuin myös Herra seurakuntaa.
30 Sillä me olemme hänen ruumiinsa jäsenet, hänen lihastansa ja luistansa.
31 Sentähden pitää ihmisen antaman ylön isänsä ja äitinsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
32 Tämä salaisuus on suuri; mutta minä puhun Kristuksesta ja seurakunnasta.
33 Kuitenkin rakastakaan myös kukin teistä vaimoansa niinkuin itsiänsä; mutta peljätköön vaimo miestänsä.

hepa kirjoitti:

O.M kirjoitti:Ajatus siitä, ettei samalla paikkakunnalla voi olla kahta erimielistä uskovaisten joukkoa, on mielestäni raattamaalainen:

"Tulkoon erimieliset uskollansa autuaaksi, jos tulevat, mutta emme löydä raamatusta kahta Jumalan seurakuntaa."

Kyseessä on lainaus Raattamaan kirjeestä Amerikkaan 1.5.1889. Kirjoittamisaikaan Amerikan tilanne oli se, että haalilaiset olivat v. 1885 irtaantuneet muista lestadiolaisista ja rakentaneet oman kirkkonsakin. Myös muita ankaria riitoja oli käynnissä, joita Raattamaa yritti saada sopimaan (tosin vähän puolueellisesti). Kirje osoittaa, että Raattamaan ajatuksissa samalle paikkakunnalle ei mahtunut kahta keskenään erimielistä seurakuntaa.

Eikö seuraava raamatunkohta myös tarkoita, että kristuksella on vain yksi seurakunta (mies=Kristus, vaimo=seurakunta, morsian)

Ef. 5:
24 Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin myös vaimot pitää miehillensä kaikissa alamaiset oleman.
25 Miehet, rakastakaat teidän vaimojanne, niinkuin myös Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi ulos itsensä hänen edestänsä,
26 Että hän sen pyhittäis, ja on sen jo puhdistanut veden pesossa sanan kautta:
27 Että hän saattais itsellensä kunniallisen seurakunnan, jolla ei saastaisuutta eikä ryppyä ole eli jotakuta muuta senkaltaista, vaan että hän pyhä ja laittamatoin olis.
28 Miehet pitää vaimojansa rakastaman niinkuin omia ruumiitansa; joka vaimoansa rakastaa, se rakastaa itsiänsä.
29 Sillä ei yksikään ole omaa lihaansa koskaan vihannut, vaan elättää ja holhoo sitä, niinkuin myös Herra seurakuntaa.
30 Sillä me olemme hänen ruumiinsa jäsenet, hänen lihastansa ja luistansa.
31 Sentähden pitää ihmisen antaman ylön isänsä ja äitinsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
32 Tämä salaisuus on suuri; mutta minä puhun Kristuksesta ja seurakunnasta.
33 Kuitenkin rakastakaan myös kukin teistä vaimoansa niinkuin itsiänsä; mutta peljätköön vaimo miestänsä.

Miten tulkitsette tuon jakeen 33: Kuitenkin rakastakaan myös kukin teistä vaimoansa niinkuin itsiänsä; mutta peljätköön vaimo miestänsä.

Ymmärrän tuon, että rakastamme vaimojamme kuin itseämme, mutta miksi vaimon tulee peljätä miestänsä. Miten tuon voi ajatella kuuluvan tähän päivään?

Samaa tuossa jakeessa 28. Miehen pitää rakastaa, mutta vaimon rakkaudesta ei puhuta....

Eikö Uskovainen isä ole vielä kuullut tai lukenut kahdenlaisesta pelosta,erityisesti kahdenlaisesta Jumalan pelosta?

Eino Rouvinen kirjoitti:Raamattu puhuu kahdenlaisesta pelosta, Jumalan lapsen pelosta, joka tulee evankeliumista ja sen lohdutuksesta, orjan pelosta, joka tulee laista, ja sen vihasta ja kirouksesta.

Taavetti kirjoitti:Eikö Uskovainen isä ole vielä kuullut tai lukenut kahdenlaisesta pelosta,erityisesti kahdenlaisesta Jumalan pelosta?

Eino Rouvinen kirjoitti:Raamattu puhuu kahdenlaisesta pelosta, Jumalan lapsen pelosta, joka tulee evankeliumista ja sen lohdutuksesta, orjan pelosta, joka tulee laista, ja sen vihasta ja kirouksesta.

Olen lukenut ja kuullut, mutta jätit vastamatta kysymyksiini. Tämä on ikävä tapasi näissä keskusteluissa linkittää satojen rivien kirjoittamiisi jotka eivät välttämättä liity edes asiaan...

Uskovainen isä kirjoitti:

Taavetti kirjoitti:Eikö Uskovainen isä ole vielä kuullut tai lukenut kahdenlaisesta pelosta,erityisesti kahdenlaisesta Jumalan pelosta?

Eino Rouvinen kirjoitti:Raamattu puhuu kahdenlaisesta pelosta, Jumalan lapsen pelosta, joka tulee evankeliumista ja sen lohdutuksesta, orjan pelosta, joka tulee laista, ja sen vihasta ja kirouksesta.

Olen lukenut ja kuullut, mutta jätit vastamatta kysymyksiini. Tämä on ikävä tapasi näissä keskusteluissa linkittää satojen rivien kirjoittamiisi jotka eivät välttämättä liity edes asiaan...

Liittyy se asiaan, uskovaisen pelko ei ole orjan pelkoa, vaan vapaan armolapsen kuuliaisuutta. Hengen kuuliaisuutta, jota vastaan syntinen inhimillisyys tosin taistelee. Siinä ei tarvitse pälyillä ympärilleen, että jokohan saan taas nuhteita, vaan luottamista siihen, että saan ilolla ammentaa autuuden lähteistä. Niinhän pieni lapsikin luottaa vanhempiinsa, normaalitilanteessa hän ei pelkää, eikä tarvitse pelätä, luottaa vain.

Usein tuo pelko käsitetään vain orjalliseksi kyräilyksi, siksi kysyinkin. Tekstiviittaukset taas siksi, etten ehdi enkä viitsi kirjoittaa kaikkea useaan kertaan. Ei niitä tarvitse katsoa, ellei halua.
Vanhan Testamentin sananlaskukin toteaa: Herran pelko on viisauden alku.

Taavetti kirjoitti:

Uskovainen isä kirjoitti:

Taavetti kirjoitti:Eikö Uskovainen isä ole vielä kuullut tai lukenut kahdenlaisesta pelosta,erityisesti kahdenlaisesta Jumalan pelosta?

Eino Rouvinen kirjoitti:Raamattu puhuu kahdenlaisesta pelosta, Jumalan lapsen pelosta, joka tulee evankeliumista ja sen lohdutuksesta, orjan pelosta, joka tulee laista, ja sen vihasta ja kirouksesta.

Olen lukenut ja kuullut, mutta jätit vastamatta kysymyksiini. Tämä on ikävä tapasi näissä keskusteluissa linkittää satojen rivien kirjoittamiisi jotka eivät välttämättä liity edes asiaan...

Liittyy se asiaan, uskovaisen pelko ei ole orjan pelkoa, vaan vapaan armolapsen kuuliaisuutta. Hengen kuuliaisuutta, jota vastaan syntinen inhimillisyys tosin taistelee. Siinä ei tarvitse pälyillä ympärilleen, että jokohan saan taas nuhteita, vaan luottamista siihen, että saan ilolla ammentaa autuuden lähteistä. Niinhän pieni lapsikin luottaa vanhempiinsa, normaalitilanteessa hän ei pelkää, eikä tarvitse pelätä, luottaa vain.

Usein tuo pelko käsitetään vain orjalliseksi kyräilyksi, siksi kysyinkin. Tekstiviittaukset taas siksi, etten ehdi enkä viitsi kirjoittaa kaikkea useaan kertaan. Ei niitä tarvitse katsoa, ellei halua.
Vanhan Testamentin sananlaskukin toteaa: Herran pelko on viisauden alku.

Tuli vain mieleeni kun olen tuostakin kohdasta kuullut vuosien saatossa seuroissa pariakin eri tulkintaa. Puhutaan seurakunnasta ja seurakuntalaisista tai sitten on puhuttu ihan miehestä ja naisesta jolloin ei olla niitä rinnastettu taas Jumalan valtakuntaan ja Jumalan lapsiin. Voihan olla, että Jumala on eri puhujan kautta avannut tekstiä eri lailla, mutta itselläni jäi silloin nimenomaan mielen päälle tuo miehen roolin nostaminen vaimoa ylemmäksi. Vaikka onhan se niin ollut ennen, mutta tänä päivänä sitä ei enää pitäisi olla näkyvissä. Tuttavapariskunan vaimo sanoin seurojen jälkeen kun oltiin kylässä, että tulipa paha mieli tuollaisesta naisen alentamisesta. Tarkkoja sanoja en enää muista, millä puhuja tuota kohtaa tulkitsi... Mutta tällainen nousi tuosta kohdasta ja parista jakeesta mieleen.