Opillisten keskustelujen tarpeellisuudesta netissä

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

ViestiKirjoittaja j-prevert » 10 Syys 2010, 09:19

Josefina kirjoitti:... täytyy sanoa, että eroavaisuuksia meidän uskovaisten keskuudessa löytyy välillä Nuorgam-Hanko. Jos verrataan esimerkiksi Sieviä tai Helsinkiä niin joistakin asioista uskovaiset voivat olla eri mieltä. Tästä löytyy paljon esimerkkejä.


Olen samaa mieltä tästä asiasta Josefiinan kanssa. Eroja on paljon.

Jos otan yhden esimerkin, niin on eriäviä mielipiteitä mm siitä, millaisista asioista voi olla eri mieltä.

Siitä käsittääkseni vallitsee yksimielisyys, että keskinäisen rakkauden vuoksi on itse kunkin syytä olla valmis luopumaan omasta hyvästään, jos se on lähimmäisen/lähimmäisten uskon vuoksi tärkeää. Mutta selkeä erimielisyys kulkee siinä, että osa uskovaisista tulitsee tämän puolustavan hyvin tiukkaa, yhtenäistä ja perinnäistä tapakulttuuria ja osa taas katsoo, että näissä vaatimuksissa on tullut välillä massiivisia ja systemaattisia ylilyöntejä.
j-prevert
 

ViestiKirjoittaja Josefina » 10 Syys 2010, 11:09

lukkari kirjoitti:
Esimerkkinä kertoisin että minunkin serkkutytöllä on ollut värjätyt hiukset pari vuotta ja ei niistä ole kukaan hänelle tullut seuroissa huomauttamaan. Ja paikkana on Helsingin rauhanyhdistys.


Tarkoittaako tuo nyt sitä, että hiuksia voipi hyvällä omalla tunnolla värjätä??? Toivottavasti, joku kuitenkin rohkenisi serkkutytöllesi asiasta mainita, että sen saa uskoa syntinä anteeksi...


Minä en ole antamassa kenellekään lupaa mihinkään. Kerroin vain esimerkin ja te voitte sitten miettiä, että minkä takia kukaan ei ole tästä serkkutytölleni tullut mainitsemaan? Johtuuko kenties siitä, että paikallisella rauhanyhdistyksellä uskovaiset eivät ole pahentuneet niistä?
Josefina
tutustunut
 
Viestit: 32
Liittynyt: 20 Elo 2010, 19:06

ViestiKirjoittaja weha » 10 Syys 2010, 11:37

Josefina tuolla suomi-24:sä, ilkkuu, että seurakunnan oppi olisi muuttunut tässä.

Samassa hengessä kertoivat siellä muutkin olevan kuin Josefiina.
Valehteli siis Josefina, kun kertoi olevansa samaa mieltä kanssani:

Josefina hyvä,

En minä voi kriittisesti suhtatua tähän joukkoon. Täällä on minun veljet ja sisaret ja äitini. Mihin sanaan minä uskoisin jos näitä ei olisi mulla ? Täällä on iankaikkisen elämän sanat ja Hyvän Paimenen ääni. On ihan turha ihmisen kuvitella että voi rakastaa näkemätöntä Jumalaa. Isä ja Poika ovat PH kautta niitten tykönä jotka pitävät Hänen sanansa ja käskyt ja he kaikki ovat yhtä. Ei ole Isää taivaassa ellei ole Poikaa maan päällä ja Poikaa ei ole ellei ole elävää seurakuntaa joka on "raamatun näköinen".

Luuk..8:19. Niin tulivat hänen äitinsä ja veljensä hänen tykönsä, eikä saaneet häntä puhutella kansalta.
20. Ja se ilmoitettiin hänelle, sanoen: sinun äitis ja veljes seisovat ulkona ja tahtovat sinua nähdä.
21. Niin hän vastasi ja sanoi heille: minun äitini ja veljeni ovat ne, jotka Jumalan sanan kuulevat ja tekevät sen.

Edelleen, weha kirjoitti:
Käsitykseni mukaan Jumalan seurakunnassa on omat tapansa ja neuvonsa, kuten Raamattukin opettaa.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Syys 2010, 12:09

Josefina kirjoitti:
lukkari kirjoitti:
Esimerkkinä kertoisin että minunkin serkkutytöllä on ollut värjätyt hiukset pari vuotta ja ei niistä ole kukaan hänelle tullut seuroissa huomauttamaan. Ja paikkana on Helsingin rauhanyhdistys.


Tarkoittaako tuo nyt sitä, että hiuksia voipi hyvällä omalla tunnolla värjätä??? Toivottavasti, joku kuitenkin rohkenisi serkkutytöllesi asiasta mainita, että sen saa uskoa syntinä anteeksi...


Minä en ole antamassa kenellekään lupaa mihinkään. Kerroin vain esimerkin ja te voitte sitten miettiä, että minkä takia kukaan ei ole tästä serkkutytölleni tullut mainitsemaan? Johtuuko kenties siitä, että paikallisella rauhanyhdistyksellä uskovaiset eivät ole pahentuneet niistä?

Jos uskot samalla tavalla kanssamme, ja jos haluat jatkossakin uskoa, kun kyse on niin läheisestä sukulaisestasi kuin serkusta, miksi et ota aloitetta, ja kysy serkultasi, miksi hän niin menettelee? Hillittyä hiusten sävyttämistä ei ole sivullisten helppoa huomatakaan, toisekseen serkullasi saattaa olla tilanteeseen omat, kenties hyvätkin syynsä. Jos häneltä asiaa kysyt, ja jos kysyt asiaa muilta Helsingin uskovaisilta, saatat saada oikeita vastauksia. Minä en tunne Helsingin tilannetta, siksi en ota siihen tämän enempää kantaa.

Sen sijaan, että kysyisit asiaa sieltä, missä tietoa voisi olla, pidät sitä perusteena kuvitelmalle, että mainitsemillasi perusteilla erot uskovaisten, erityisesti eri paikkakuntien uskovaisten välillä olisivat yleisiä ja kenties hyväksyttäviä. Voin siis kertoa sen, mitä olemme jo edellä kertoneet, että tiedän aivan hyvin joitakin eroja ulkonaisessa puolessa olevan, ja että niillä on pääasiassa kaksi erilaista syytä.
Joko kysymys on hiljattain parannuksen armon saaneista, joille asiat vähitellen kirkastuvat, tai sitten on sellaisista, jotka ovat synnin petoksen kautta eksyneet uskosta ja alkaneet siivilöidä hyttysiä. Sellaisten omassa silmässä on kuitenkin sellainen kurkihirsi eli malka, joka estää terveellisen näkökyvyn näissä uskomisen asioissa.

Varmemmaksi vakuudeksi kerron, että on meidänkin Siionimme keskuudessa yksi äskettäin parannuksen armon saanut sisar, jolla ovat renkaat korvissa. En tiedä onko siitä kukaan hänelle mitään maininnut, mutta ainakaan minä en sellaiseen hätäilisi. Samahan se on tilanne uusilla lähetyskentillämme, ainakin Venäjän uusien uskovaisten keskuudessa. Sen ovat myöntäneet sikäläisen lähetystyön jälkeen sieltä löytyneet, kommunismin ankeuden kokeneet vanhat uskovaisetkin, ainakin ne heistä, jotka ovat kanssamme samassa hengessä ja rakkaudessa säilyneet.

Vilkaisenpa Wehan vihjeestä S24 foorumille, pitääkö wehan kertoma paikkansa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja weha » 10 Syys 2010, 12:27

Josefina kirjoittaa suomi24:sä:
korvakorut ei syntiä enää
Viestien esitystapa: Meillä oli tässä taannoin seurakuntailta jossa sivuttiin näitä naisten ja miesten koristautumisia. Puhujaveli sanoi, että ei nämä ulkoiset kaunistautumiset ole uskomisen esteenä. Hän myös kertoi, että raamattu ei missään kohdassa kiellä korujen tai hiusten laittoa. Eräs sisar rohkaistui kysymään, että onko hän edelleenkin oikein uskomassa kun on hieman sävyttänyt harmaita hiuksiaan ruskeaksi. Hänelle saarnattiin rakkaudessa, että tietenkin on oikein uskomassa. Minusta on ihanaa, että näistä asioista keskustellaan siioneissa jumalan lasten keskuudessa. Tämä sisaren keskustelu tapahtui väliajalla kahvipöydässä.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja juruulanko » 10 Syys 2010, 14:15

weha kirjoitti:Josefina tuolla suomi-24:sä, ilkkuu, että seurakunnan oppi olisi muuttunut tässä.


Vaikken Josefinan kanssa samaa mieltä olekaan tuosta sävyttämisasiasta, sanon kuitenkin sen, että nimimerkki ei välttämättä ole sama kuin tällä palstalla.

S24:lla esimerkiksi joku muu kuin minä kirjoittaa nimimerkillä juruulanko, ja osin lainailee kirjoituksiani, osin lisää sinne jotain. Irtisanoudun kaikista noista kirjotuksista: en ole ainakaan 5 vuoteen kirjoittanut s24:lle mitään. Liekkö sitä ennenkään.

Vielä itse asiasta, vaihteleeko oppi paikkakunnan mukaan, on hyvin lähellä kysymystä, että neuvooko Pyhä Henki toisella paikkakunnalla toisin kuin toisella. Raamatun mukaan: Ef. 4:4-6
4 Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut
5 Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
6 Yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta, ja teissä kaikissa.


Ja sama monessa paikassa muuallaki Raamatussa, esim Fil 2:2
2 Niin täyttäkäät minun iloni, että teillä olis yksi mieli, yhtäläinen rakkaus, ja te olisitte yksimieliset ja yhtäpitäväiset.

Näillä perusteilla sanon, että on vaarallinen tie ruveta sanomaan, että elävän seurakunnan käsitys olisi erilainen toisaalla kuin toisaalla. Minun uskoa ainakin voimakkaasti horjuttaisi tuollainen ajatus, että Pyhä Henki neuvoisi toisen paikkakunnan puhujaa tai seurakuntalaista eri tavalla kuin oman paikkakuntani.

Sekin vielä kannattanee muistaa, että puhujatkin ovat ihmisiä, syntiin taipuvaisia sellaisia.

Eräs asia tuli mieleeni, kun tässä olen lukenut näitä viestejä, muualtakin kuin tästä kysymysketjusta.

Paljon on miksi näin ja näin, miksi ei noin, kysymyksiä. Useisiin löytyy hyvä vastaus Raamatusta, osassa voimme luottaa siihen, että Henki kertoo seurakunnalle sen, mikä on oikein ja mikä on väärin.

En sano, että siinä olisi mitään väärää, että haluaa kysellä ja oppia. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että sanonta mitä enemmän tietää, sitä enemmän on asioita, joista ei tiedä pitää paikkansa myös Raamatun tutkimisen suhteen.

Itse olen jo vähän luovuttanut sen suhteen, että yrittäisin ymmärtää järjen tasolla tai edes löytää perusteita Raamatusta seurakunnan mielipiteeseen kaikista asioista; en tosin tiedä onko se hyvä vai huono. Yritän uskoa siihen, että seurakunnan kanta on Pyhän Hengen vaikutuksesta oikea.

Perustelen omaa "lapsellista" kantaani sillä, että Raamatussa sanotaan, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapsen uskohan on pelkistettynä sitä, että "Jumala on luonut kaikki" ja että "Jumala on kaikista vahvin" ja että "Kun kuolen, pääsen taivaaseen". Tai näin ainakin omat pikkuiseni uskovat.

Näin on opettettu, että lapsen uskolla pääsee perille. Aikuiselle ja nuorellekin, jolle tekosyntiä tarttuu päivittäin, on kai sen lisäksi välttämätöntä, että uskoo epäonnistumisensa anteeksi annetuiksi. Sillä jos uskoa ei vahvisteta synninpäästöllä, se hiipuu ennemmin tai myöhemmin pois.

Mut ei kai tästä kannata tehdä tämä vaikeampaa? (onhan tämä jo riittävän vaikeaa näinkin...)
Anna vaattees aina valkiat olla, ja älä puututa voidetta pääs päältä. (Saarn. 9:8)
Avatar
juruulanko
puuhakas
 
Viestit: 215
Liittynyt: 30 Heinä 2009, 15:39

ViestiKirjoittaja hepa » 10 Syys 2010, 14:21

juruulanko kirjoitti:
weha kirjoitti:Josefina tuolla suomi-24:sä, ilkkuu, että seurakunnan oppi olisi muuttunut tässä.


Vaikken Josefinan kanssa samaa mieltä olekaan tuosta sävyttämisasiasta, sanon kuitenkin sen, että nimimerkki ei välttämättä ole sama kuin tällä palstalla.

S24:lla esimerkiksi joku muu kuin minä kirjoittaa nimimerkillä juruulanko, ja osin lainailee kirjoituksiani, osin lisää sinne jotain. Irtisanoudun kaikista noista kirjotuksista: en ole ainakaan 5 vuoteen kirjoittanut s24:lle mitään. Liekkö sitä ennenkään.


Kävin vähän aikaa sitten S24 ja huomasin että täältä oli viety sinne viestiketju ja kirjoittajien viestit, tämän palstan nimimerkit oli laitettu sinne kirjoittajaksi (oma nimimerkki oli myös, mutta en ole kirjoittanut sinne minäkään mitään).
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja nuusku » 10 Syys 2010, 14:33

hepa kirjoitti:Kävin vähän aikaa sitten S24 ja huomasin että täältä oli viety sinne viestiketju ja kirjoittajien viestit, tämän palstan nimimerkit oli laitettu sinne kirjoittajaksi (oma nimimerkki oli myös, mutta en ole kirjoittanut sinne minäkään mitään).

Minäkin olen jo pitemmän aikaa ollut siellä "aktiivinen kirjoittaja".
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Syys 2010, 14:37

Olen havainnut S24 foorumilla sen tämän palstan nimimerkeillä leikittelyn, olen tehnyt joistakin sikäläisistä viesteistä jopa huomautuksen. En ole tarkistanut, onko huomautuksillani ollut mitään vaikutusta, mutta olenpahan antanut kantani tiedoksi.

Saamani tiedon mukaan sekä mopin palstaa, että S24 foorumia moderoi sama henkilö, ainakin muutama kuukausi sitten tilanne oli sellainen. Sen lisäksi S24 foorumilla toimii ja valvoo palkattu ylläpito, joka valvoo kaikkia muitakin Suomi24 foorumeita. Joku viikko sitten vastasin Suomi24 keskusteluiden yhteydessä olleeseen palautetiedusteluun. Viimeisenä oli kysymys, mikä tulee mieleesi ensimmäisenä, kun kyseessä on Eniro ja sen eri toiminnot. Vastasin, että ensimmäisenä mieleeni muistuvat lestadiolaisten parjaamiset Suomi24 foorumilla. Ja niin se asia on, yksi keskustelufoorumi edustaa minulle koko yritystä ja piilottaa sen muilta osin kohtuullisen hyvän maineen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja weha » 10 Syys 2010, 14:52

Samaa asia löytyy tältäkin palstalta Josefinan kirjoittamaksi. Joskin suomi24:lä "vikoilevassa", mielessä enemmän.

Noissa kopioissa siellä on piste aina edessä. Minuakin on paljon kopioitu siellä.

Josefina kuitenkin itse vastatkoon, onko kirjoitus hänen oma nimimerkki suomi24:ssä ja onko se hänen viestinsä?.
kaksi kysymystä siis.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja metsätähti » 10 Syys 2010, 19:56

Enpä ole käynyt S24:llä kattomassa, olenko miekin sinne monistettuna... On niin sekava palsta, etten viihdy siellä ollenkaan. Mutta siis jos siellä minun nimissäni jottain on, niin ei ole ainakaan minun käsieni kautta sinne mennyt... Yhden kerran olen sinne kirjoittanut, kun joku vinkkasi metsätähden olevan keskustelussa. Laitoin viestin, että muuten hyvä, mutta ei ole minun tekstiäni (ovelasti kyllä oli otettu osa jostain viestistä täältä ja jatkettu sitten jollain ihan muulla). Se kyllä siivoutui sieltä, koko ketju siis, kun ilmoittelin asiasta. Vielä mie ymmärrän jollain lailla sen, jos laitetaan, että "metsätähti kirjoittaa vl-foorumilla seuraavasti:" ja lainataan oikein, mutta tahallista toisen nimissä valehtelua mie en ymmärrä. Vaan kun ei tosiaan jaksa seurata sitä palstaa, vaikealukuinen minun mielestäni. Eikä se laatukaan niin päätä huimaa... Joten valmiiksi kommenttina, että jos mie siellä esiinnyn, niin perin kriittisesti saa suhtautua. En osaa ihan äkkiä kuvitella siellä kirjoittavani mitään, kun näillä kahdella foorumillakin saa välillä miettiä, että uskallanko ja kannattaako. S24 vaatii hivenen kovemman pinnan, minulla tulee vain paha mieli ja harmitus siellä, joten pysyn poissa. Joka pystyy siellä asiallisesti keskustelemaan, niin hyvä kai se, että joku sinnekin menee (?), mutta ite en pysty.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja Josefina » 10 Syys 2010, 22:50

En ole kirjoittanut riviäkään suomi24 palstalle. Itse olen jutellut serkkutytön kanssa hiusten värjäyksestä ja ei hänellä sen kummempaa syytä ole kuin, että halusi hieman erilaista sävyä tylsiin hiuksiinsa. Ei ole menossa maailmaan tai muuten vaan halua erottua joukosta. Kukaan ei tuttu ei ole tullut häneltä asiasta kysymään tai nuhtelemaan. Toki joku heistä oli todennut, että hän on hiuksia hieman sävyttänyt. Weha, on ikävää, että kirjoitat täällä että olisin käynyt suomi24 palstalla kirjoittamassa. Sinähän annat väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Josefina
tutustunut
 
Viestit: 32
Liittynyt: 20 Elo 2010, 19:06

ViestiKirjoittaja weha » 11 Syys 2010, 09:29

Josefina, luulin niin, että kirjoitat siellä, anteeksi siitä, ettet ollutkaan kirjoittanut siellä.

Minun piti lopettaa tämä aihe, silti olen aina ajatellut joka paikoissa ja tunnistanut uskovaiset, ettei heillä yleisesti käytä korvakoruja. Ei ole koskaan ollut erimielisyyttä, enkä sellaista kuullutkaan, kuin ensikertaa netissä.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja O.M » 14 Syys 2010, 14:46

Josefina kirjoitti:Minä en anna harhaanjohtavaa tietoa eri paikkakuntien välisistä eroista. Neljänkymmenen vuoden aikana olen ehtinyt asua eri paikkakunnilla ja tutustua eri siioneihin niin etelälapissa ja uudellamaalla.


Sitten kun 42,195 vuotta tulee täyteen, sinua saanee kutsua ultrakilvoittelijaksi? 8-)

Josefina kirjoitti:Uskon myös, että olen kuunnellut enemmän puhujien sanomisia kuin sinä O.M.


Se on mahdollista. Oletko myös uskonut kuulemasi?

Josefina kirjoitti:Olen melkein järkyttynyt kun sinä O.M lyttäät kaikki kirjoitukseni ja välität muille palstalaisille väärää todistusta lähimmäisestäsi.


En ole antanut väärää todistusta lähimmäisestäni. Olen kehottanut Metsätähteä kriittisyyteen kirjoitustesi suhteen, koska niihin kohdistuu aitousepäily. Korostan sanaa epäily. 8-)

Josefina kirjoitti:On täysin puppua sanoa ettei eroa olisi esimerkiksi outokummun ja helsingin rauhanyhdistyksillä. Esimerkkinä kertoisin että minunkin serkkutytöllä on ollut värjätyt hiukset pari vuotta ja ei niistä ole kukaan hänelle tullut seuroissa huomauttamaan. Ja paikkana on Helsingin rauhanyhdistys.


Jos tuo on totta, kerrotko, mitä se osoittaa.
1. Sitäkö, että kukaan ei ole niistä tullut hänelle huomauttamaan?
2. Vai sitä, että Helsingin ry:llä on erilainen usko kuin Outokummussa?
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Edellinen

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron