Mikä on heikkouden synti?

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Mikä on heikkouden synti?

ViestiKirjoittaja KurnelisTorvi » 04 Loka 2010, 21:38

Kun armo väistyy ihmisen sydämestä ja ihminen on valvomaton, joutuu ihminen helposti kiusaukseen ja lankeaa. Sielunvihollinen voittaa ihmisen.

Puhutaan erilaisista helmasynneistä. Nämä tuottavat uskovalle surua ja hidastavat matkantekoa. Armo puhdistaa ja uudistaa jokapäiväisen parannuksen kautta.

Ovatko helmasynnit voitettavissa ja voiko niistä päästä eroon? Tarvitsemmeko anteeksiantamuksen sanan lisäksi esimerkiksi keskusteluterapiaa jonkin toisen ihmisen kanssa. Voinko oppia ymmärtämään heikkouteeni liittyviä motiiveja niin, että en ole enää niin suuresti altis ja puolustuskyvytön heikkouteni edessä.

Missä vaiheessa heikkouden synti ei enää ole yksityisasiani? Miten seurakunta voisi auttaa minua heikkouteni kanssa. Meitä kiusaavia heikkouksia ja houkutuksia on monia. En niitä luettele. Jokainen tuntee itse sydämensä.
KurnelisTorvi
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Loka 2010, 10:58

En nyt aivan ymmärrä, milloin heikkoudesta on tullut synti, siis synti omalla nimellään? Heikkouttahan me useimmat tunnemme itsessämme, onpa Jumala luvannut olla väkevä heikoissa lapsissaan. Eli kun ihminen tuntee heikkoutensa, hänellä syttyy kaipaus todelliselle voiman lähteelle, kaipaus ja halu saada Jumalan armo omakseen, eikä se armon ikävä suinkaan ole syntiä.

Sitten on kyllä sellaista heikkoutta, joka ilmenee taipumuksena syntiin, monesti taipumuksena joihinkin erityisiin, niin sanottuihin helmasynteihin. Sellaisessakin tilanteessa on lupa ja kehotus turvautua Jumalan armoon Hänen valtakunnassaan. Jokaiselle heikkoutensa tuntevalle, tunnustavalle ja armoa anovalle annetaan armon valtakunnassa synnit anteeksi.

Sitten on sellaista heikkoutta, jossa sen omaksunut kuvittelee olevansa vahva. Niin vahva, että omalla voimallaan kuvittelee, ainakin osittain pystyvänsä syntiä vastustamaan. Sellaista luuloteltua vahvuutta tunteva ei kaipaa syntiensä anteeksi saamista eikä -antamista. Korkeintaan oman yrittämisensä täytteeksi ja tilkkeeksi hän voi tarvita Jeesuksen sovintokuoleman ansiota. Jeesus ei kuitenkaan ole kenenkään omien ansioiden täydentäjä, vaan armo vuodatetaan aivan tyhjään astiaan, ja ellei se sellaisena kelpaa, armoa ei ole lainkaan.

Tulikohan kirjoituksestani yhtä sekava ja vaikeasti ymmärrettävä, kuin oli kysymyksetkin. Koettakaa saada tolkkua!
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 06 Loka 2010, 12:57

Tuskin vastaamattomuudessa on kyse siitä, että täällä olevia ei synti vaivaisi.

KurnelisTorvi kirjoitti:Ovatko helmasynnit voitettavissa ja voiko niistä päästä eroon?


Jonkun helmasynti voi olla esim. alkoholi. Se voi johtua alkoholismista. Evankeliumin käyttämisen lisäksi sellaisissa tapauksissa lienee yleensä tarpeellista hakeutua hoitoon. Sama pätee muihinkin synteihin, joihin liittyy sairaus tai siihen rinnastettavissa oleva riippuvuus, esim. pelihimo. Lutherin mukaan on "maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee - - armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki - - jokapäiväisen syntien poishiomisen ja elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää ja edistymme kaikenlaisissa hyvissä töissä emmekä vanhoissa pahoissa teoissa." Uskon, että Pyhän Hengen hallitsema mieli keksii keinoja monienkin ns. helmasyntien poishiomiseen. Ajatuksen synteihin uskovainenkin varmasti lankeaa tavan takaa. Synninhimo ei myöskään poistu - muutoinhan perisynti olisi parannettavissa.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Mikä on heikkouden synti?

ViestiKirjoittaja Humilton » 06 Loka 2010, 15:08

KurnelisTorvi kirjoitti:Kun armo väistyy ihmisen sydämestä ja ihminen on valvomaton, joutuu ihminen helposti kiusaukseen ja lankeaa. Sielunvihollinen voittaa ihmisen.


On se enemmän niin päin, että ihmisestä tulee vahva ja synnitön kun armo väistyy sydämestä. Niin vahva, että on varaa toisia arvostella.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

ViestiKirjoittaja KurnelisTorvi » 06 Loka 2010, 21:05

Omaan voimaan kristitty ei voi luottaa. Siitä voi tulla se väärä varmuus, josta edellä oli puhe.

Perisynnin tähden ihminen on heikko ja altis kiusauksille. Se lävistää kaiken mitä teemme. Kaiken hyvän meissä vaikuttaa Valkeuksien isä, joka lahjoittaa kaiken hyvän.

Riippuvuutta aiheuttavat asiat ovat väkeviä vihollisia kuten alkoholi, peliriippuvuus, väkivalta, seksuaalinen hillittömyys (pornografia, pettäminen, luonnoton seksuaalisuus esim. homoseksuaalisuus ja pedofilia). Miten pääsemme näiden riippuvuuksien juurille? Anteeksiantamus on alku eheytymiselle, mutta ajattelen, että tarvitaan tietoista työskentelyä sielunhoidossa tai terapiassa. Matka sielun haavojen tutkimiseen voi olla hyvin vaikeaa ja vaatii suurta luottamusta ja tukea.

Uskon, ettei puhumisen merkitystä voi liiaksi korostaa vaikka se kuulostaakin itsestäänselvyydeltä. Yhteisömme tulisi rohkaista tähän, jotta vangitut voisivat löytää vapauden ja kestävämmän rauhan sydämilleen.
KurnelisTorvi
 

ViestiKirjoittaja weha » 17 Loka 2010, 09:51

Mielestäni on heikkouden synti se, että kun yhä lankeaa samaan syntiin yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka haluaa uskoa ja tehdä parannusta yhä uudestaan ja uudestaan.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa