Pelko

[Merijärvi]

Tervehdys.

Tunnen erittäin paljon vanhoillislestadiolaisesta perheestä tulevia nuoria, jotka sittemmin ovat eronneet lahkosta. Tosin en tiedä onko eroaminen ollut koskaan mitenkään virallista. Vai kuuluuko sen olla? Olen myös seurannut, kuinka salamyhkäistä tämä eroaminen on. Vanhemmat eivät usein tiedä ns. eroavan lapsensa tekemisistä paljoakaan. Nuori ei usein uskalla kertoa vanhemmilleen, että hän ei enään halua olla osana sitä. Tottakai se on vaikeaa, mutta epäilen, että helvetin liekeillä pelottelu ei helpota asiaa. Miten teidän mielestänne vanhempien tulisi opettaa lastaan, jos he jossakin vaiheessa huomaavat, että lapsi on suuntautumassa eri tielle? Olen nähnyt ehkä liika monta väärää toimintatapaa tämän asian suhteen.

Kerron vielä erikseen, että en millään muotoa halua yleistää, että vanhoillislestadiolaiset vanhemmat tekevät viimeksi kyseenalaistamani asian väärin. On vain totta, että olen nähnyt usein tapahtuvan niin. Toivon myös asiallisia ja selkeitä vastauksia.

[repolainen]

Otit esille asian joka on tuttu myös niille vanhemmille joiden lapset ovat avoimesti uskonsa kieltäneet.
Paikkakunnilla joissa on paljon uskovaisia, käy valitettavasti niin että samassa porukassa pyörii uskoa vielä tunnustavat ja epäuskoiset,liian monesti huomaa että kotona ei uskalleta puhua missä oikeasti ollaan ja mitä tehdään.
Joskus nuorilla tuntuu olevan se harha käsitys että vanhemmat ovat epäonnistuneet jos nuori uskonsa kieltää,sitä pettymystä ei ilmeisesti haluta tuottaa. Saattaahan se olla että tuntee jonkunlaista hyvän vanhemman osaa jos voi sanoa että nuoreni on uskomassa,eikä uskalleta oikein suoraan kysyä miten se asia kohdallasi on.

[O.M]

Hei Merijärvi ja tervetuloa palstalle. Agnostisismi on aina ollut mielestäni jotenkin perustellumpaa kuin ateismi, jota pidän uskona Jumalan olemattomuuteen.

Itse olin joskus tilanteessa, että horjuin uskossani. Epäilin vahvasti Jumalan olemassaoloa. Epäily oli yleistä epäilyä, mm. pahan olemassaolo ja teodikean ongelma askarruttivat. En kieltänyt uskoani missään vaiheessa suullani, mutta vähitellen huomasin eläväni joissakin asioissa vastoin vl-kristillisyyden opetusta. Puhuin epäilyksistä vanhemmilleni, mutta en koko totuutta. Syy oli yksinkertainen: jos joku läheinen kieltää uskonsa, tulen itse surulliseksi. En halunnut, että vanhempani olisivat tulleet surullisiksi takiani. Minun kohdallani kävi niin hyvin, että Jumala antoi mahdollisuuden panna synnit pois sekä uskoa ne Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Elämä palasi ikään kuin itsestään, ilman kenenkään pakottamista, takaisin vanhoille raiteille. Lankeemuksia toki tulee, kunnes vajaa lakkaa ja täydellinen alkaa.

Muistan niiltä ajoilta, että pelkäsin toisinaan helvettiä. Se ei kuitenkaan ollut syy siihen, että en tuonut koko elämääni vanhemmille. Ajattelen, että aikuisilla ihmisillä on yksityisyys. Tuskin muitakaan maailmankatsomuksia edustavien perheiden aikuiset tai aikuistuvat lapset kertovat ihan kaikista tekemisistään ja tuntemuksistaan vanhemmilleen.

Ajatus helvetistä ei ole mikään toivotuin asia uskossamme. Uskovaiset eivät halua sillä pelotella pelottelemisen ilosta. Olen joskus mietiskellyt, että uskominen on toivoa taivaan olemassaolosta ja pelkoa helvetin olemassaolosta. Olisin mielissäni, jos helvettiä (tässä: kadotus) ei olisikaan. Pahoin kuitenkin pelkään ja uskon, että se on. Ympärilläni ja omassa lihassani näen maailman, jossa on paljon pahuutta. Pahuuden hävittämiseksi Jumala on tehnyt kadotuksen.

Kaikki olemme pahoja. Se vähäkin hyvä, mitä teemme, sisältää aina ainakin vähän pahuutta ja itsekkyyttä, joka ei Jumalalle kelpaa. Kun autamme, emme voi olla tekemättä sitä täysin ilman toivoa vastapalveluksista. Aitoa altruismia ei ole. Vain Jumala kykenee auttamaan muita odottamatta vastapalveluksia. Paraskin ihmisteko on Jumalalle niin kuin saastainen vaate. (Jes. 64:6.)

Pahuutemme vuoksi kolmiyhteinen Jumala tuli itse ihmisen hahmossa ihmiseksi, kärsi ja antoi naulita itsensä ristille, jotta ihmisten itsensä ei tarvitsisi sovittaa pahoja tekojaan kadotuksessa. Kun katselen sielun silmin ristinpuussa riippuvaa, lempeäkatseista ja kärsivää Vapahtajaa, minua ei pelota pahoine tekoineni mennä kerran tulisilmäisen tuomarin eteen. Vapahtaja on rakastanut ihmisiä, minuakin, niin paljon, että on kärsinyt ihmisten - minunkin - puolesta. Menemme kerran kaikki kuoleman rajan ylitse yksin. Se, joka on uskoen vastaanottanut Hengen kautta julistetun sanoman Jeesuksen kärsimisestä omien syntiensä sovitukseksi, voi ylittää kuoleman rajan levollisin mielin.

[juruulanko]

Kysyt, onko eroaminen virallista.

Ei ole, ainakaan nuorten kohdalla. He vain luisuvat pois seurakunnan toiminnasta ja lakkaavat käymästä rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa, välttelevät vanhoillislestadiolaisten käyttämää tervehdystä Jumalan terve, Jumalan rauhaa.

Yleensä tämä tapahtuu vähitellen, pikkuhiljaa. Vanhemmille asiasta ei yleensä heti kerrota, syystä jonka OM toikin hyvin esille. Surun tuottaminen vanhemmille on vaikeaa, suru-uutisen kertominen on vaikeaa.

Toinen kysymyksesi, miten vanhempien pitäisi opettaa lasta, jos huomaa tämän olevan eksyksissä. Siihen vastaan että vanhempien pitäisi rakkaudella neuvoa, kuitenkin puhua asiasta suoraan. "Hei, olen huolissani tästä asiasta, kun olen ollut huomaavinani että uskonasiasi ovat huonolla tolalla, pitääköhän huoleni paikkansa?" voisi olla hyvä tapa lähestyä nuorta. Helvetillä pelottelun ajattelen olevan turhaa, kuten sinäkin Merijärvi. Nuori aivan varmasti tietää sen, miten oppimme menee sen suhteen, että millä uskolla pelastuu.

Mielestäni huonoin vaihtoehto on, että nuoren touhua ja tekemisiä, jotka eivät sovi uskovaisen nuoren käytökseen, katsotaan läpi sormien: ei puhutella kun siihen on aihetta. Raamatun mukaan se on syntiä ja inhimillisesti ajatellen on henkisesti raskasta kuulua joukkoon, johon ei kuitenkaan henkisellä tasolla sitoudu. Sitä paitsi tällainen kulkija, jota myös kahden tien kulkijaksi välillä (virheellisesti) kutsutaan, houkuttelee myös elävässä uskossa eläviä mukaan syntielämään.

Rakkaus on uskon lahjan jälkeen suurin lahja, mitä meille on annettu. Vanhemman rakkaus uskosta luopunutta lasta kohtaan pitäisi olla sama kuin uskovaiseen: ihmisenähän luopunut on täsmälleen yhtä hyvä kuin uskossa kulkeva lapsi. Ei kukaan meistä ole synnitön, ei ole yhtään joka hyvää tekee.

[nuusku]

Jeesus kulki maan päällä täynnänsä armoa ja totuutta, ja tietojeni mukaan uskovaiset pyrkivät noudattamaan samaa periaatetta uskon asiasta puhuessaan. Väärälläkin tavalla voi puhua kadotuksesta, mutta mielestäni kadotuksesta voi varata läheistä ihmistä, jos näyttää siltä, että hänen hengellinen tilanteensa on huono. Jumalanlapset aina korostavat sitä, että kaikki synnit saa uskoa anteeksi, kaikki kadotukseen vievät synnit saa kerralla anteeksi, jos tahtoo uskoa. Armo ja totuus kulkevat käsi kädessä, jos niitä ei molempia ole, on toinenkin väärää.

Kristityt yrittävät valvoa siten, etteivät teoin tai sanoin päästäisi niin sanottua vanhaa aatamia, eli kaksiosaisen uskovaisen sitä osaa, joka ei ole parannusta tehnyt, vallallensa. Jos läheinen esim. kieltää uskon, siinä voi suuren surun keskellä nousta vihankin tunteita, että miksi hän päätti tehdä niin. Vanha kristillisyyden sanonta kuitenkin kuuluu, että "mikä lihasta lähtee, se lihaan menee." Hengen saarna lähtee Jumalan hengestä ja se on lempeää ja parannukseen kehottavaa. Lihallinen saarna lähtee ihmisestä itsestään, ja se voi leikata kuulijalta korviakin.

Siionin laulussa lauletaan, "niin usein sirppi käes' siementä peltoon vein." Ihminen on kärsimätön eikä jaksa aina kaikella siveydellä puhua uskon asiasta. Lankeemuksia tulee kaikelle, mutta keskeistä on, että tämä on armon valtakunta, jossa annetaan joka päivä kaikki synnit anteeksi. Onnistuneella elämällä ei pääse taivaaseen, vaan uskon kautta Jumalan pojan päälle, omien syntien sovitukseksi. Joka uskoo Pojan päälle viimeisenä päivänä, se tuomitaan Jumalan kansan ihanaan lepoon, mutta joka ei uskonut, sen osana on iankaikkinen kadotuksen vaiva. On tärkeää tehdä parannus kun vielä on armon aikaa, pian tulee vaikea aika, ja tulee yö, eikä kukaan näe enää työtä tehdä. Ovet suljetaan katua vasten. Nyt vielä saarnataan vapaata evankeliumia, ja toiveena on, että kaikki ottaisivat sen vastaan. Evankeliumin uskomisesta seuraa halu puhtaaseen ja vanhurskaaseen elämään. Ei kuitenkaan vanha aatami anna rauhaa, vaan joka päivä se saa ihmisen monenlaisiin vikoihin ja virheisiin, ajatusten, sanojen ja tekojen kautta synteihin. Siksi evankeliumia on halu aina uudestaan kuulla, ja pestä Jumalan valmistamaa matkavaatetta matkan tomuista puhtaaksi sillä Jeesuksen Kristuksen verellä, joka ainoa syntejä puhdistava puhdistusaine on. Tarjoamme ilmaiseksi tätä puhdistusainetta sekä ulos että sisälle Jumalan valtakunnan, ja jos joku tahtoo saada synnit anteeksi, me saarnaamme ne anteeksi kyselemättä sen enempää. Herran Jeesuksen verinen voitto oli viimeistä piirtoa myöten onnistunut, ja se koski kaikkia maailman syntejä. Siksi meillä onkin valtuudet saarnata ja uskoa kaikki synnit anteeksi aina ja joka hetki.

Uskovaiset ihmiset eivät ole täydellisiä, on olemassa paljon lähempänä täydellisiä ihmisiä, ja on olemassa paljon hengellisimpiäkin ihmisiä kuin on Jumalan seurakunnan seassa. Uskomme, että maan päällä on kahdenlaisia ihmisiä. Syntisiä ihmisiä ja armahdettuja syntisiä ihmisiä. Maailmasta ei löydy henkilöä, joka voisi väittää, ettei ole koskaan tehnyt syntiä. Erehtyväistä ja virheellistä porukkaa tämä uskovaisten joukko siis on, mutta Jumalan seurakunta, johon Jumala on tallentanut kaikki tiedon ja taidon tavarat, ei erehdy, ja säilyy puhtaassa opissa ja ymmärryksessä viimeiseen päivään asti, sillä Herra Jeesus on luvannut sen keskellä Henkensä kautta olla ja vaikuttaa ja omiansa auttaa. Kaksiosaisen ihmisen henki on Jumalalta saatu, ja se halajaa noudattaa Jumalan tahtoa ja päästä Jumalan luo. Ihmisen toinen osa, liha, on maasta ja maallinen, ja se on liittoutunut sielunvihollisen kanssa. Uskovaisen ihmisen sisällä on taistelu kahden maailman suurimman voimavallan välillä, Jumalan ja itse perkeleen. Valintatilanteissa antaa Jumala yhdenlaisia ohjeita ja perkele toisenlaisia. Uskovaisella on sisällinen halu totella Jumalan hengen johdatusta, mutta joskus, useinkin, perkele ottaa voittoja. Näitä voittoja sitten paikataan seuroissa, Jeesuksen priiskoitusverta omalle kohdalle ammentaen ja synnin haavoja sitoen.

En tiedä vastasinko kysymykseen.

[Viiru]

Uskovaiset ihmiset eivät ole täydellisiä, on olemassa paljon lähempänä täydellisiä ihmisiä, ja on olemassa paljon hengellisimpiäkin ihmisiä kuin on Jumalan seurakunnan seassa. Uskomme, että maan päällä on kahdenlaisia ihmisiä. Syntisiä ihmisiä ja armahdettuja syntisiä ihmisiä.

Sopii päivän sanaksi. Kiitos Nuusku. Tämä puhutteli juuri tänä päivänä.

[Emka]

Joulu kiireetkö "painaa päälle" kun vain Taavetti on jaksanut palstaa muistaa viime aikoina?
Huopatossukelit on kyllä olleet , siinäkö hiljaisuuden syy?