Pyhä Henki Vanhassa testamentissa

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Pyhä Henki Vanhassa testamentissa

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 10 Tammi 2011, 20:44

Sain joululahjaksi raamatun, jossa on myös apogryfikirjat. Aloin heti sitä lukemaan ja olen päässyt jo toiseen Korinttilaiskirjaan. Yksi asia rupesi askarruttamaan, nimittäin kun seuroissa olen kuullut, että uskovaisilla ihmisillä oli jo Vanhan testamentin aikaan Pyhä Henki. Miksi sitten raamatussa kerrotaan hengen menevän johonkin ihmiseen ja sitten hän tekee jotain? Jos hänessä on jo Pyhä Henki, niin miksi hengen vielä pitää mennä häneen? Vanhasta testamentista löysin 25 sellaista kohtaa, en niitä nyt tähän laita, kun niitä on niin paljon. Apogryfikirjoissa sellaisia paikkoja oli kaksi. Vai onko kysessä jokin muu henki kuin Pyhä Henki?

Uudessa testamentissa Johanneksen evankeliumin 7 luvussa Jeesus puhui Hengestä jonka hänen uskovansa tulisivat saamaan, mutta joka ei vielä ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä oltu kirkastettu. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sitten puhalsi opetuslasten päälle ja sanoi, että ottakaa Pyhä Henki. Jos heillä uskovaisina ihmisinä oli jo Pyhä Henki, miksi Jeesus vielä puhalsi sen heidän päälleen? Kun Jeesus oli mennyt taivaaseen, opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä heidän kanssaan saivat vielä Pyhän Hengen.

Tätä asiaa en ymmärrä. Olisi mukava, jos joku osaisi selittää minulle.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Tammi 2011, 21:31

Tässä hiukan selitysten pohjaa, tällä kerralla tuskin jaksan enempää.

Room. 12:2
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Tit. 3:5
pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

Samat Bibliasta:
Löytyi 2 jaetta Biblia 1776 tekstistä.

Room. 12:2
Ja älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaat teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olis.

Tit. 3:5
Ei vanhurskauden töiden kautta, joita me tehneet olemme, vaan laupiutensa kautta hän meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

Näitä asioita käsiteltiin seuroissamme aivan äskettäin, tulevathan nämä esille myös kasteen yhteydessä, ja eilen oli kasteen merkitykseen merkitty sunnuntai.

Äskettäin skannaamassani kirjoituksessa sotavuosiltaoli asia myös esillä.

Uusi testamentti todistaa, että Pyhä Henki on saatu kasteessa, ennen kastetta ja jälkeen kasteen. Me tiedämme, että Jeesuksella oli Pyhä Henki jo ennen kuin Johannes häntä kastoi. Silti näkyvästi laski Pyhä Henki kyyhkysen muodossa Hänen päällensä. Sotaupseerin, Korneliuksen huoneessa, koska Pietari saarnansa lopussa julisti yleisen synninpäästön, niin Pyhä Henki vuodatettiin kastamattomien pakanoitten päälle, ja sen huomattuaan Pietari kysyi mukana olleilta veljiltä, mikä estäisi heitä kastamasta vedellä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen kuten mekin. Ja sitten vasta heitä kastettiin vesikasteella. Mutta pyhän Paavalin Efesoon tultua oli opetuslapsia Johanneksen kasteella kastetuita, jotka eivät tietäneet, josko Pyhää Henkeä lieneekään. Apostoli Paavali heille ensiksi selitti pyhän kasteen tarkoitusta ja sitten nousi, ja kätten päälle panemisessa siunasi heitä. Ja näin saivat Pyhän Hengen jälestä päin. Silti tämä sana pitää paikkansa, jos joku täysi-ikäinen uskoo pyhää evankeliumia, niin hänet jälestä päin kastetaan, ellei häntä ole lapsena tuotu pyhälle kasteelle. Niin kuin kirjoitettu on: „Joka uskoo ja kastetaan, hän pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja weha » 11 Tammi 2011, 11:14

Olipas Taavetilla hyvä lainaus. Noin olenkin asiaa käsittänyt:

Äskettäin skannaamassani kirjoituksessa sotavuosilta oli asia myös esillä.


Uusi testamentti todistaa, että Pyhä Henki on saatu kasteessa, ennen kastetta ja jälkeen kasteen. Me tiedämme, että Jeesuksella oli Pyhä Henki jo ennen kuin Johannes häntä kastoi. Silti näkyvästi laski Pyhä Henki kyyhkysen muodossa Hänen päällensä. Sotaupseerin, Korneliuksen huoneessa, koska Pietari saarnansa lopussa julisti yleisen synninpäästön, niin Pyhä Henki vuodatettiin kastamattomien pakanoitten päälle, ja sen huomattuaan Pietari kysyi mukana olleilta veljiltä, mikä estäisi heitä kastamasta vedellä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen kuten mekin. Ja sitten vasta heitä kastettiin vesikasteella. Mutta pyhän Paavalin Efesoon tultua oli opetuslapsia Johanneksen kasteella kastetuita, jotka eivät tietäneet, josko Pyhää Henkeä lieneekään. Apostoli Paavali heille ensiksi selitti pyhän kasteen tarkoitusta ja sitten nousi, ja kätten päälle panemisessa siunasi heitä. Ja näin saivat Pyhän Hengen jälestä päin. Silti tämä sana pitää paikkansa, jos joku täysi-ikäinen uskoo pyhää evankeliumia, niin hänet jälestä päin kastetaan, ellei häntä ole lapsena tuotu pyhälle kasteelle. Niin kuin kirjoitettu on: „Joka uskoo ja kastetaan, hän pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."


Täällähän on tuota Siniketun aihetta joskus käsitelty. En nyt jaksa katsella, löytyisikö se palstalta. Kuitenkin jo vanhassa testamentissa, pyhä Daavid rukoili, ettei Jumala ottaisi häneltä pois Pyhää Henkeä.

Ps.51:13. Älä heitä minua pois kasvois edestä, ja älä minulta ota pois sinun Pyhää Henkeäs.

Toisessa kohdassa omilleen, Jeesus vahvisti Pyhästä Hengestä tämän asian:
Joh.20:21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja weha » 11 Tammi 2011, 11:57

Sinikettu pohti hieman, mielestäni vaikeampaa asiaa:
"Uudessa testamentissa Johanneksen evankeliumin 7 luvussa Jeesus puhui Hengestä jonka hänen uskovansa tulisivat saamaan, mutta joka ei vielä ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä oltu kirkastettu. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sitten puhalsi opetuslasten päälle ja sanoi, että ottakaa Pyhä Henki. Jos heillä uskovaisina ihmisinä oli jo Pyhä Henki, miksi Jeesus vielä puhalsi sen heidän päälleen? Kun Jeesus oli mennyt taivaaseen, opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä heidän kanssaan saivat vielä Pyhän Hengen".


Kiistatta Pyhä Henki oli jo vanhassatestamentissa ja kaikissa hänen omissa lapsissaan. Jeesus puhui siitä, Evankeliumi julistettiin myös nyt pakanoile, kaikille kansoille. Hesekiel (47:1-12), kertoo tai ennustaa lähteestä, joka puhdistaa Jerusalemin temppelissä ja on valtavan elämän virran alkuna ja levittää siunausta nyt koko maailmaan. Ilm. 22:1 puhutaan elämän veden virrasta, joka saa alkunsa Jeesuksesta. Kirkastumisen hetki tuli ristinkuolemassa.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

Re: Pyhä Henki Vanhassa testamentissa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Tammi 2011, 13:15

Sinikettu kirjoitti:Uudessa testamentissa Johanneksen evankeliumin 7 luvussa Jeesus puhui Hengestä jonka hänen uskovansa tulisivat saamaan, mutta joka ei vielä ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä oltu kirkastettu. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus sitten puhalsi opetuslasten päälle ja sanoi, että ottakaa Pyhä Henki. Jos heillä uskovaisina ihmisinä oli jo Pyhä Henki, miksi Jeesus vielä puhalsi sen heidän päälleen? Kun Jeesus oli mennyt taivaaseen, opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä heidän kanssaan saivat vielä Pyhän Hengen.

Tätä asiaa en ymmärrä. Olisi mukava, jos joku osaisi selittää minulle.

Tähän kohtaan oli tarkoitettu edellisen viestini vihje Pyhän Hengen uudistuksesta, johon uudistukseen kasteessakin sitoudumme. Jeesus oli siinnyt ja varmasti Hän oli Pyhän Hengen, jumaluuden kolmannen persoonan kantaja koko ikänsä, myös ennen kuin meni Johanneksen kasteelle. Vaikka Johannes ensin esteli, että mieluummin hänen, Johanneksen tulisi saada kaste Jeesukselta, Johannes suostui kastamaan Jeesuksen. Siinä yhteydessä, Johannesta suostutellessaan, Jeesus selvitti Johannekselle ja meille, että näin meidän (Jeesuksen ja Johanneksen) sopii täyttää kaikkea vanhurskautta. Jumalan Poikana Jeesus ei olisi tarvinnut kastetta saada, mutta kun hän oli samalla kertaa ihminen, niin ihmiselle Jeesus, kaste oli tarpeen. Ellei Jeesusta olisi kastettu, olisi meidän kaikkien vanhurskauteen jäänyt pieni aukko, mutta sitä ei Jumala halunnut eikä sallinut.

Kun Jeesus nousi virrasta kasteen jälkeen, paikalla olleet ihmiset näkivät Pyhän Hengen laskeutuvan kyyhkysen muodossa Jeesuksen päälle. Sitä laskeutuvaa näkyä tarvittiin paikalla olleiden ihmisten vuoksi, ja kertomusta tapahtumasta meidän vuoksemme, että jakaisimme uskoa, että saisimme vahvistusta uskollemme. Jeesuksella oli Pyhä Henki, osalisuus jumaluudesta ilman kastetta, ilman laskeutuvaa kyyhkystä. Samoin se oli helluntain Pyhän Hengen vuodatuksessa, vaikka uskovaisilla varmasti oli Pyhä Henki ennen vuodatusta, ulkoisesti näkyvä vuodatus tarvittiin paikalla olleiden ihmisten vuoksi. Toisaalta apostolit saivat voiman ja rohkeuden saarnata, kuten Jeesus siitä eläessään sanoi, että teidät puetaan voimalla korkeudesta.

Vaikka Jerusalemin helluntaina monet näkivät laskeutuneet tuliset kielet, kuulivat voimallisen saarnan, ja kolme tuhatta sielua lisääntyi seurakuntaan, sittenkään kaikki eivät uskoneet silloin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron