Mikä tai kuka on tiukkis?

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Mikä tai kuka on tiukkis?

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Tammi 2011, 10:07

Muun keskustelun väliin asetin eilen illalla Mopin foorumilla kysymyksen, katsotaanpa, millaista keskustelua kysymys täällä synnyttää.

Mikä tai kuka on tiukkis?

Sellainenko, joka pahaa kohdatessaan nuhtelee, tarjoaa anteeksi antamusta, ja antaa katuvalle sydämestään anteeksi?

Vai sellainen, joka ohittaa kohtaamansa pahan siinä tilanteessa olankohautuksella ja kenties lievällä sisään kääntyneellä hymyllä, mutta sen jälkeen kertoo asiasta siellä sun täällä, ainakin salaisissa kammioissa, mutta usein julkisilla keskustelupalstoilla?

Niissä kolmessa miesten illassa, jossa olen mukana ollut, puhuttiin enimmäkseen anteeksi pyytämisestä ja -antamisesta. Kahdessa pienemmän porukan illassa oli saunamahdollisuus, suuremmassa, missä oli puoli seurasalillista miehiä, oli keskustelua miehen matkasta, ja alustaja kaukaa naapurimaakunnasta.

Kaikkien kolmen miesten illan, joissa mukana olin, paikkakuntien välimatkoja oli reilusti yli 100 kilometriä. Pääsin kahteen mukaan kyläreissullani, ja mukavia tilaisuuksia olivat. Ensimmäinen oli muutama vuosi sitten, kaksi viime vuonna. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että tähän keskusteluun osallistuneet ovat löytäneet kaltaistansa seuraa myös miesten illoista? Vai onko se niin, että seura tekee kaltaisekseen?
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja sinivuokko » 26 Tammi 2011, 10:45

..
Viimeksi muokannut sinivuokko päivämäärä 19 Syys 2011, 20:22, muokattu yhteensä 1 kerran
sinivuokko
 

ViestiKirjoittaja kesis » 26 Tammi 2011, 12:00

tai nuorten joukossa joista osalla toinen jalka maalilmassa ja joku sanoo siitä heille esim. toinen nuori ettei haluu lähtee mukaan koska hänestä se teatteri esim. ei oo sopiva vaikka uskovaiselle nää nuoret määrittelee hänet tiukkikseksi.
Avatar
kesis
Valvoja
 
Viestit: 1071
Liittynyt: 28 Joulu 2005, 15:25
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja weha » 02 Helmi 2011, 07:38

Tiukkis on myös se, joka haluaa olla seurakunnan neuvossa, eikä ajattele vapaasti omilla aivoillaan miten haluaa asioiden olevan.
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja uskossa matkaa tekevä » 09 Helmi 2011, 18:19

Ilmeisesti tiukkis tarkoittaa nimenomaan tuohon suuntaan kallellaan olevaa. Ihminen, jolla on "toinen jalka maailmassa" voi olla mielipiteiltään yhtä tiukka, kuin seurakunnan neuvossa oleva, mutta häntä ei pidetä tiukkiksena.
uskossa matkaa tekevä
tutustunut
 
Viestit: 41
Liittynyt: 26 Heinä 2010, 23:19


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa