Yhdyn Taavetin selitykseen: toisessa Aromin lainauksessa Luther puhuu uskovaisten tuntemasta Pyhän Hengen seurakunnasta. Toisessa hän puhuu ulkonaisen jumalanpalveluksen seurakunnasta eli paavin kirkosta.
Aromi kirjoitti:Minä taas en osaa liittää mihinkään ihmisjoukkoon Katekismuksen määritelmää yhdestä Pyhästä ja yhteisestä seurakunnasta.
"- - maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä." Ehkä en tavoita ajatustasi. Pieni pyhä joukko ja yhteisö koostuu pyhistä ihmisistä, mutta ei kuitenkaan ole ihmisistä koostuva joukko? Ajan rajan jälkeen mukana on tietysti myös enkeleitä, Jeesus ja Jumala. Maan päällä se kuitenkin on ymmärtääkseni maantieteellisesti hajallaan elävien ihmisten joukko, jotka kiinteä keskinäinen yhteydenpito liittää yhteisöksi, Jumalan perheväeksi. Puolueita ja hajaannuksia Jumalan seurakunnassa ei ole.
Aromi kirjoitti:Vaikka näen ja koen Jumalan valtakunnan läsnäoloa, en silti voi sanoa näkeväni Jumalan valtakuntaa.
Tätä kirjoittaessa katson ikkunasta ulos. Näen kaupunkimaiseman, joka kuuluu Suomeen. Ehkä on oikeammin sanottu, että näen ja koen Suomea kuin Suomen.
Aromi kirjoitti:Kyllä on ihmisiä, joita kutsun sisarikseni ja veljikseni,
Itse pidän uskonsisariksi ja -veljiksi kutsumiani ihmisiä Jumalan valtakunnan kansalaisina. Jos en pitäisi, en kutsuisi heitä sisarikseni ja veljikseni.
Aromi kirjoitti:mutta en silti varmasti tiedä, ketkä ihmiset Jumala on evankeliumillaan valaissut ja liittänyt valtakuntaansa.
On ihmisiä, jotka tunnustavat suullaan uskoa, mutta eivät sydämestään usko. Heistä saattaa vaistota jotain poikkeavaa, varsinkin jos on enemmän tekemisissä. Henkien erottaminen on kuitenkin Raamatun mukaan armolahja, jota ei kaikilla ole. Ajattelen, että henkien erottamisen armolahjojakin voi olla erilaisia: yksi voi tunnistaa helpommin lihallisuuden hengen, toinen tekohurskauden hengen. Pidän mahdollisena, että voin erehtyä pitämään uskoa tunnustavaa ja ulkonaisesti uskovaisen elämää elävää ihmistä Jumalan valtakunnan kansalaisena, vaikka hän ei sisimmässään uskoisi. Kaksoiselämää elävien yksityisyydestä voi löytyä kammottaviakin tekoja. Minulla on kokemusta parista tapauksesta, että en ole erottanut ihmisten kaksoiselämää, vaikka ilmeisesti kyse on ollut hengellisesti kuolleista ihmisistä. Tapaukset ovat kuitenkin sellaisia, että en ole ollut heidän kanssaan kiinteästi tekemisissä, vaan tavannut vain harvakseltaan. Ainakin toisessa tapauksessa lähipiiri on ollut paremmin tietoinen asioiden oikeasta tolasta, mutta yrittänyt hoitaa asiaa ensin pienemmällä porukalla. Se onkin oikein, koska asioita ei pidä levitellä enempää kuin on asian hoitamisen kannalta tarpeellista.
Saatan erehtyä pitämään uskovaisena jotain ulkonaisesti vanhoillislestadiolaista ihmistä, joka ei todellisuudessa usko. Tällaisesta yksityisessä synnissä elävien sieluntilan virhearvion mahdollisuudesta ei seuraa, että en voisi pitää julkisia harhaoppeja opettavia epäuskoisina, esim. paavilaisia, uudestikastajia tai antinominilaisia.
Tyyppiesimerkki ns.
non sequitur -argumentointivirheestä:
"Vl:t saattavat pitää kaappisyntistä uskovaisena. Vl:t eivät siis koskaan tiedä, kuka on uskovainen."Vaikka vl:tkin voivat joskus erehtyä toisen uskon arvioinnissa, siitä ei seuraa (lat. non sequitur), että vl:ten erehtymisen mahdollisuus olisi 50-50. Raamattu antaa elävälle uskolle moniakin ulkonaisia tuntomerkkejä, mm. suun tunnustus (Room. 10:10), hyvät teot uskon hedelmänä (Matt. 7:17, Jaak. 2:17), uskovien keskinäinen rakkaus (Joh. 13:35), Jumalan rauha (Joh. 14:27), hengen yhteys (1. Joh. 1:7), oikea oppi (2. Joh. 1:9), yksimielisyys (Room. 12:16), tuomitsemisen ja pahentamisen välttäminen (Room. 14:13) ja seurakunnankokoukset (Hepr. 10:25).
Kun puhutaan uskon asioista, kyse on uskosta. Uskovainen voi uskoa, että jonkun uskonnollisen ihmisen, joka pitää itseään uskovaisena, tulisi tehdä parannus. Itseään uskovaisena pitävä katsoo parannuksensa tarpeettomaksi, mutta ei kykene esittämään uskovaista vakuuttavia perusteita parannuksensa tarpeettomuudelle. Hän saattaa loukkaantua siitä, että hänelle toivotaan parannuksen armoa. Defenssit voivat toimia niin, että hän haluaa nähdä häntä parannukseen kehottaneen uskovaisen kiiluvasilmäisenä uskovien kadotukseen tuomitsijana. Itse uskon, että uskovaiset eivät nauti ajatuksesta epäuskoisia kohtaavasta tuomiosta, vaan ajattelevat ihan kuten Jumalakin Raamatussa toteaa ajattelevansa:
"Sillä ei minulla ole yhtään iloa hänen kuolemastansa, joka kuolee, sanoo Herra, Herra: sentähden kääntykäät, niin te saatte elää" (Hes. 18:32).
Tulee mieleeni Jeesuksen vertaus kolmesta palvelijasta (Matt. 25:14-30), joille annettiin kullekin sopiva määrä leivisköjä hoidettavaksi. Tulkintani ko. raamatunkohdasta on suunnilleen seuraava: viisi leiviskää, kaksi leiviskää ja yhden leiviskän saaneet palvelijat ovat uskovaisia ihmisiä, joille jaettiin vastuuta jokaiselle määräosansa mukaan omille vartiopaikoilleen. Uskovaisten tehtävänä on kantaa toistensa kuormia. (Gal. 6:2.) Ajattelen niin, että viisi leiviskää saaneelle annettiin tehtäväksi toimia viiden uskovaisen sielunhoitajana: synnistä nuhtelijana ja evankeliumilla lohduttajana. Kaksi leiviskää saaneen tehtäväksi annettiin toimia kahden uskovaisen sielunhoitajana. Yhden leiviskän saaneen tehtäväksi annettiin toimia yhden uskovaisen sielunhoitajana.
Viisi ja kaksi leiviskää saaneet palvelijat hoitivat tehtäväänsä hyvin: nuhtelivat lähipiiriään synnistä ja saarnasivat syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. He eivät kuitenkaan tyytyneet huolehtimaan vain lähipiiristään, vaan lisäksi Pyhän Hengen vaikuttamalla rakkaudella kehottivat uskosta osattomia parannukseen ja saarnasivat evankeliumia ulkona olevillekin. Toteutui Raamatun sana, että Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden. (Joh. 16:8.) Jumala siunasi työn: parannuksentekijöitä oli niin paljon, että molempien vastuulle annettujen uskovaisten lähimmäisten määrä kaksinkertaistui.
Yhden leiviskän saanut palvelija ajatteli: parempi olla nuhtelematta synnistä, ettei vain tulisi tuomittua ketään väärin. Samoin hän ajatteli: parempi olla kehottamatta ketään parannukseen, ettei vahingossa tule kehotettua sellaista, joka on jo uskovainen; siinähän voi tuomita väärin. Niin tehden hän kaivoi leiviskänsä maahan: laiminlöi hänen tehtäväkseen annetun uskovaisen sielunhoidon sekä kieltäytyi nuhtelemasta maailmaa synnistä. Isäntä eli Jumala totesi hänet kelvottomaksi palvelijaksi.
Ajattelen niin, että hysteerinen väärien tuomioiden pelko on leiviskän maahan kaivamista. On vähemmän vahingollista kehottaa uskovaista parannukseen kuin jättää kehottamatta epäuskoista parannukseen. Jos uskovaista kehotetaan parannukseen, hänen uskonsa ei parannuskehotuksesta mene. Epäuskoinen sen sijaan voi parannuskehotuksesta tehdä parhaimmassa tapauksessa parannuksen. Jos joskus tulee tuomittua väärin, senkin saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, sillä eiväthän uskovaiset elä lain, vaan armon alla.
Aromi kirjoitti:En ymmärrä sitäkään, miksi Jeesus sanoo Jumalan valtakunnasta, ettei sen tulemista voida tarkkailla, eikä sanoa "katso, se on täällä", JOS kerran on olemassa joukko, joka O.M:n mukaan väittää olevansa Kristuksen lauma - ja myös on sitä. Jos tällainen joukko sanoo "katso, se on täällä", mitä siitä oikein pitäisi ajatella? En vaan saa näitä sovitetuksi kunnolla yhteen, jos näkymätön seurakunta ei säily näkymättömänä riippumatta ihmisen uskosta.
Tarkoitan "luonnollisille silmille näkymättömällä" seurakunnalla sellaista seurakuntaa, jossa uskovainen ihminen tuntee Pyhän Hengen läsnäolon.
"Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä." (Joh. 14:17.) Seurakunnan pyhittäjä Pyhä Henki on sekä näkymätön että tuntematon epäuskoisille. Uskovaiset tuntevat seurakunnan pyhittäjän eli Hengen silmin "näkevät" hänet. Esim. vanhasta Simeonista on usein saarnattu, että uskoessaan Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi hän näki hengen silmin Jeesuksessa Vapahtajan. (Luuk. 2:30.) Heikki Jussila kirjoittanut aiheesta seuraavaa, kritisoidessaan pikkuesikoislaisen Uuras Saarnivaaran seurakuntaoppia:
"Toiseksi hän rakentaa hiekalle seurakuntaopin, kun hän ottaa perustukseksi uuden käännöksen Luuk. 17:20-23 lausumat sanat, että Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä, fariseuksissa. Jeesus sanoo publikaanien ja porttojen käyvän heidän edellään Jumalan valtakuntaan. On aivan käsittämätöntä, kuinka hän jumaluusoppineena kieltää "yhden, pyhän seurakunnan ja pyhäin ihmisten yhteyden" ja sanoo niiden kuuluvan vasta kirkkauden valtakuntaan! Kun fariseusten kysymys, "koska Jumalan valtakunta oli tuleva" oli määrätystä ajasta, niin Jeesuksen vastaus sisälsi myös määrätyn ajan: Jumalan valtakunta on jo tullut. Hän itse, Jumalan valtakunnan Herra ja suuri Kuningas, oli apostoliensa kanssa siinä kysyjäin keskellä. Ja niinkuin he olivat siinä näkyväisinä niille, joiden silmät olivat voidellut silmävoiteella näkeviksi, niin ovat aina Jumalan valtakunnan kansalaiset näkyväisinä, mutta ei fariseuksille eikä laodikealaislle, elleivät he voitele silmiään silmävoiteella, että he näkisivät."Jussila siis erottaa hengen silmävoiteella voideltujen hengen silmien näkemisen silmävoidetta käyttämättömistä fariseuksista ja laodikealaisista. En tiedä, vastaako Jussilan kirjoitus tiedusteluusi mitenkään.
Jatkan vielä kysymyksestäsi:
Aromi kirjoitti:miksi Jeesus sanoo Jumalan valtakunnasta, ettei sen tulemista voida tarkkailla, eikä sanoa "katso, se on täällä", JOS kerran on olemassa joukko, joka O.M:n mukaan väittää olevansa Kristuksen lauma - ja myös on sitä. Jos tällainen joukko sanoo "katso, se on täällä", mitä siitä oikein pitäisi ajatella?
Ajattelen niin, että Jumalan valtakunta on maantieteellisesti hajallaan ympäri planeettaamme. Aikuisissa uskovaisia on Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa, USA:ssa, Ecuadorissa, Togossa, Ghanassa, Keniassa jne. eri puolilla planeettaamme. Jumalan valtakunnalla on kyllä rajat, mutta ne eivät ole samanlaiset fyysiset rajat kuin valtioiden rajat. Suomesta voidaan sanoa, että se sijaitsee Pohjois-Euroopassa. Voidaan siis sanoa: "Katso, Suomi on täällä." Sen sijaan Jumalan valtakunnasta voidaan sanoa, että se on ympäri planeettamme ja sen rajat ovat hengelliset. Ne kulkevat sydämestä sydämeen ja uskosta uskoon.
Aikuisten lisäksi uskovaisia on pienissä lapsissa ympäri planeettaamme jokaisessa valtiossa, jokaisessa kansassa, jokaisessa heimossa ja jokaisessa kieliryhmässä.