VL-FOORUMI

Tervehdys pitkästä aikaa.

Ajattelin tuoda tähän kysymyksen, josta mielelläni kuulisin palstalaisten ajatuksia. Katekismuksessa sanotaan seurakunnasta näin:
Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta.

Kuitenkin Galatalaiskirjeen selityksessä Luther kirjoittaa alkusanoissa näin:
"- - -häpeämättömään rohkeuteen minua kuitenkin pakottaa se ääretön ja kauhistava pyhän häpäisy ja iljetys, joka Jumalan seurakunnassa aina on raivonnut ja yhä vieläkin raivoaa ainoaa lujaa kalliota vastaan, joksi vanhurskautusoppia sanomme"

Miksi Lutherin mukaan Jumalan seurakunnassa raivoaa vanhurskautusopin vastainen opetus? Hän ei sano, että "Jumalan seurakunnan ulkopuolella raivoaa" vaan että vanhurskautusoppia vastustetaan Jumalan seurakunnassa. Myöhemmin hän myös viittaa samasta syystä 1. Korinttolaiskirjeeseen, jossa sanotaan näin:
18 Olen ensinnäkin kuullut, että teillä seurakunnan kokouksissa ilmenee hajaannusta, ja osittain sen myös uskon.
19 Täytyyhän teillä ollakin keskuudessanne ryhmäkuntia, jotta nähtäisiin, ketkä teistä osoittautuvat luotettaviksi.

Samoin Paavali näyttää sanovan, että seurakunnan keskuudessa on hajaannusta. No - kun kerran Paavalin ja Lutherin aikaan tilanne on ollut tällainen, niin mihin seurakuntaan siis viitataan Katekismuksessa? Jos sen mukaan seurakunnassa ei pitäisi olla puolueita eikä hajaannusta.

Kieltämättä melko ristiriitaisilta vaikuttavat Aromin esille nostamat lainaukset, ja niin ne ovatkin, ellei oteta huomioon, että Luther monien muiden oikeiden opettajien tavoin teki eron ulkonaisen seurakunnan ja Kristuksen seurakunnan välillä. Katekismuksessa Luther opettaa Pyhän Hengen kokoon kutsumasta, todellisesta Kristuksen seurakunnasta, monissa muissa kirjoituksissaan Luther tarkoittaa katolista kirkkoa, joka oli silloin jo muodostunut melkoiseksi seurakunnan irvikuvaksi.

Jotakin ajatuksia ja linkkejä aluksi aiheesta, josta tällä foorumilla on runsaasti. Poistin tästä hakulinkin, joka ei johtanut mihinkään, Taavetti.

/search.php?search_id=718754087&start=300]aikaisempiakin keskusteluja. [/url]

Tässä eräs sellainen.

Varmaan Aromi on tietoinen, että myös hänen esille ottamansa katekismuksen kohta on Lutherilta peräisin, Lutherin katekismuksesta. Tähän olisi hyvä saada tarkasteltavaksi myös Lutherin Genesis luennon seurakuntaa koskevia osia, miksei vaikka koko luentokin. Lainaan nyt vain aiemmasta keskustelusta yhden viestini, jossa olen kopioinut Biblian rekisterin seurakuntaa koskevaa kappaletta.

Taavetti kirjoitti:Olen ajatellut aloittaa uuden keskustelun otsikolla: Jeesuksen seurakuntaoppi. Se on kuitenkin viivästynyt. Nyt tutkiessani ja lajitellessani tiedeostojani löysin viime talvena aloittamani kirjoitus, johon kopioin Biblian rekisteriin kirjoitettua opetusta. Se on ilmeisesti jo jonnekin tälle palstalle laitettu, mutta oli sen verran raitista opetusta, että kokeilen sen kopiointia tähänkin. Onnistumisesta en ole varma, sillä se on kirjoitettu Open Office ohjelmalla, jota Windowsin kirjoitus ohjelma ei osannut avata. Kokeilen nyt suoraa kopiointia, kenties joskus vielä etsin Raamatun paikkoja myös Jeesuksen omista seurakuntaa koskevista puheista.

1. Seurakunta. Uuden testamentin seurakunta kutsutaan katoliseksi (yhteiseksi) sen tähden, ettei se ole sidottu tiettyyn kansaan ja paikkaan, niin kuin Juudan seurakunta Vanhassa Testamentissa, joka ainoastansa Kristuksen tulemiseen asti piti oleman, vaan pitää ulottuman kaikkiin aikoihin maailman loppuun asti. Matt. 28:19, Mark. 16: 15, Joh. 4: 21- 23, Ps.19: 4-5, Jes. 11: 10.
Tämän nimen omistaa Paavin lahkokunta itsellensä sopimattomasti, sillä ei hänellä ole Herran kristillistä oppia, joka on siemen, josta kristillinen seurakunta kasvaa ylös. Luukk. 8: 11,1Piet. 1: 23.

Kristillisen seurakunnan säätäjä on kolmiyhteinen Jumala, Isä, (Ef 1: 3-4) joka hengellisen morsiamen kanssa teki häät Pojallensa (Matt: 22:2), Poika, jolle morsian kihlataan. ((2.Kor 11:2) Joka myös sen verellänsä lunastanut on. (ApT 20:28) Jonka tähden Hän kutsuu sen omaksi seurakunnaksensa. (Matt. 16:18) Pyhä Henki, joka hengellisen morsiamen sanan ja sakramenttien kautta kutsuu, puhdistaa ja pyhittää. (Joh. 3:5, Ef. 5:27, Ilm. K 21:2) Joka on pantti, joka morsiamelle vakuutuksen merkiksi annetaan.(Ef. 1:14, Room. 8:15, Gal. 4:6, 2.Tim. 1:7)
--- --- ---
Vaikka nyt yhteinen seurakunta, johonka myös kaikki erinäiset (paikalliset) seurakunnat suljetaan, on ainoastaan yksi ainoa seurakunta. (Room.12:kuitenkin taidetaan sitä sen yksinäisyyden kieltämättä, tutkistella niin kuin se olisi näkyväinen ja näkymätön. Koska kristillinen seurakunta niin kirjoitetaan, ettei kaikkia sen ominaisuuksia taideta näkyväiselle seurakunnalle omistaa, niin on näkyväisen seurakunnan myös näkymätön seurakunta. (Room. 2:28- 29, 1.Piet. 4:4, Ps 45:14, Kork.v. 4:1, 7, 9- 12, 7:1, Luuk. 17:20-21, )

Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta Hänen hengellinen ruumiinsa.Niinkuin nyt pää on näkymätön, niin myös sen totiset jäsenet. (Ef 1:22 -23, 1.Kor 12:12 -14, 27, 1. Piet 1:8)
--- --- ---
Seurakunnan vissi seisovainen totuus.niin myös pysyvyys.Koko yhteinen näkymätön seurakunta ei taida eksyä totisessa totisessa uskossa ja perustavaisissa uskon kappaleissa, ei myös tässä maailmassa perikatoon tulla, muutoin olisi Kristus ilman valtakuntaa, pää ilman ruumista ja jäseniä, Ylkä ilman morsianta tässä maailmassa. Se osoitetaan ( Matt 16:16:18, 28:20, Jes 54:10, 59:21; Jer 33:15- , Dan 2: 44)
Jumala pitää tallella itsellensä kaikkina aikoina pyhän siemenen oikein uskovaisista., jonka Jumala yksin tuntee. Yhteinen näkyväinen seurakunta taitaa tässä maailmassa niin kauas hävitä, että julkinen jumalan palvelus lakkaa ja ainoasti salaiset Kristuksen opetuslapset ovat käsillä. Taidetaan osoittaa, mitä antikristuksen ajalla on tapahtuva.

Tässä vain muutamia hajanaisia ajatuksia täysin sattumanvaraisesti kokoon harsittuina.

Taavetti kirjoitti:Kieltämättä melko ristiriitaisilta vaikuttavat Aromin esille nostamat lainaukset, ja niin ne ovatkin, ellei oteta huomioon, että Luther monien muiden oikeiden opettajien tavoin teki eron ulkonaisen seurakunnan ja Kristuksen seurakunnan välillä.
- - -
Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta Hänen hengellinen ruumiinsa.Niinkuin nyt pää on näkymätön, niin myös sen totiset jäsenet. (Ef 1:22 -23, 1.Kor 12:12 -14, 27, 1. Piet 1:8)
---

Kiitos Taavetti! Luin tuon ketjun, jonka olit linkittänyt. Erityisesti minua kiinnosti siinä yksi kohta:

O.M kirjoitti:Minun on tunnustettava, että en osaa tehdä mitään kunnollista eroa todellisen Jumalan seurakunnan ja Jumalan valtakunnan välille. Jumalan seurakunta on luonnollisille silmille näkymätön seurakunta ja Jumalan armovaltakunta luonnollisille silmille näkymätön valtakunta. Se on joukko uskovaisia ihmisiä, jotka luonnollisille silmille näkyvät vain joukkona, joka väittää olevansa Kristuksen lauma.

Olen vain jäänyt pohdiskelemaan asiaa sen jälkeen, kun Jaakko kirjoitit siitä alustuksesta, jossa sanottiin, etteivät Jumalan valtakunta ja seurakunta ole ihan tarkkaan samoja asioita. Ehkäpä siinä tarkoitettiin seurakunnalla näkyvää kirkollista instituutiotamme eli evankelis-luterilaista kirkkoa.

Oikeastaan tässä tulee esille se, mikä minun ajatuksissani pyörii. Kaikki näyttäisi kiertyvän näkymättömän ja näkyvän seurakunnan ympärille. Nimimerkki Jaakko on kertonut jostain alustuksesta, jossa Jumalan valtakunnasta ja seurakunnasta on sanottu, etteivät ne ole aivan sama asia. O.M puolestaan sanoo, että hän ei osaa tehdä eroa näitten välille, ja epäilee siksi, että seurakunnalla olisi alustuksessa tarkoitettu ev-lut kirkkoa. Näkymätöntä O.M nimittää "luonnollisille silmille näkymättömäksi".

Minulla taitaa olla sama vaiva kuin O.M:llä, mutta täsmälleen toiseen suuntaan. Minä taas en osaa liittää mihinkään ihmisjoukkoon Katekismuksen määritelmää yhdestä Pyhästä ja yhteisestä seurakunnasta. Vaikka näen ja koen Jumalan valtakunnan läsnäoloa, en silti voi sanoa näkeväni Jumalan valtakuntaa. Kyllä on ihmisiä, joita kutsun sisarikseni ja veljikseni, mutta en silti varmasti tiedä, ketkä ihmiset Jumala on evankeliumillaan valaissut ja liittänyt valtakuntaansa. En ymmärrä sitäkään, miksi Jeesus sanoo Jumalan valtakunnasta, ettei sen tulemista voida tarkkailla, eikä sanoa "katso, se on täällä", JOS kerran on olemassa joukko, joka O.M:n mukaan väittää olevansa Kristuksen lauma - ja myös on sitä. Jos tällainen joukko sanoo "katso, se on täällä", mitä siitä oikein pitäisi ajatella? En vaan saa näitä sovitetuksi kunnolla yhteen, jos näkymätön seurakunta ei säily näkymättömänä riippumatta ihmisen uskosta.

Väinö Havaksen tekstiä:

"Kansankirkkomme on kastettujen ihmisten muodostama oikeudellisesti järjestetty ja valtioon lujin sitein jäsennetty yhteisö. Sellaisena se on suuri lahja kansallemme. Sen tehtävänä on ennen kaikkea kasvatus-ja lähetystyö ja sakramenttien hoitaminen. Tarkoituksena on kristuksen seurakunnan syntyminen ja kasvaminen sen keskellä.

Ydinseurakunta, Lutherin ecclesiola in ecclessia, on uskoa tunnustavien kristittyjen näkyväinen yhteys kansankirkossa ja vastaa apostolisen ajan paikallisseurakuntaa. Se kokoontuu sanan ympärille, nauttii Herran Pyhää ehtoollisa, harjoittaa veljeskuria, käyttää rippiä ja kutsuu suruttomia parannukseen ja uskoon evankeliumin kautta.- Mutta Pyhien yhteys ei sekään ole, vaan siihen kuuluvat tyhmätkin neitseet.

Kristuksen seurakunta on näkymätön uskovien yhteys ydindeurakunnassa, puhdas Kristuksen morsian, itsessään tosin saastainen sekin, mutta herrassa pyhä ja taivaskelpoinen."

Tämä teksti on Viljasen kirjoittamassa Havaksen elämänkerrassa vuodelta 1944, Havaksen jälkeenjääneista papereista löytyneessä kirjoitelmassa aiheesta "Pyhä virkamme".

Hieno lainaus, mutsi. Havas pitää Kristuksen seurakuntaa näkymättömänä yhteytenä. En ole perehtynyt Lutherin veljesseurakunta-ajatteluun niin, että osaisin sanoa siitä mitään. Sen sijaan on mielenkiintoista, että Havas arvelee, että kansankirkon kasvatuksen, lähetystyön ja sakramenttien tarkoituksena on "Kristuksen seurakunnan syntyminen ja kasvaminen sen keskellä". Tuo määritelmä tulee minusta hyvin lähelle vanhoillislestadiolaisuutta tänä päivänä. Se on rakentanut oman kasvatus- ja lähetystyökenttänsä, omat toimitilansa, eikä siltä oikeastaan puutu muuta kuin omiin tehtäviinsä vihityt papit. Sitten se alkaisikin olla valmis oma kirkkokuntansa.

Koko Suomen alueella tosin tilanne vaihtelee, siteet kansankirkkoon eivät ole täsmälleen samanlaiset kaikkialla, ja Ry:ten toiminnan määrä riippuu myös yhdistysten koosta. Mutta kiitos vielä tästä, mutsi. Tuntuu, että pääsin pikkuruisen askeleen lähemmäs ymmärtämistä.

Yhdyn Taavetin selitykseen: toisessa Aromin lainauksessa Luther puhuu uskovaisten tuntemasta Pyhän Hengen seurakunnasta. Toisessa hän puhuu ulkonaisen jumalanpalveluksen seurakunnasta eli paavin kirkosta.

Aromi kirjoitti:Minä taas en osaa liittää mihinkään ihmisjoukkoon Katekismuksen määritelmää yhdestä Pyhästä ja yhteisestä seurakunnasta.

"- - maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä." Ehkä en tavoita ajatustasi. Pieni pyhä joukko ja yhteisö koostuu pyhistä ihmisistä, mutta ei kuitenkaan ole ihmisistä koostuva joukko? Ajan rajan jälkeen mukana on tietysti myös enkeleitä, Jeesus ja Jumala. Maan päällä se kuitenkin on ymmärtääkseni maantieteellisesti hajallaan elävien ihmisten joukko, jotka kiinteä keskinäinen yhteydenpito liittää yhteisöksi, Jumalan perheväeksi. Puolueita ja hajaannuksia Jumalan seurakunnassa ei ole.

Aromi kirjoitti:Vaikka näen ja koen Jumalan valtakunnan läsnäoloa, en silti voi sanoa näkeväni Jumalan valtakuntaa.

Tätä kirjoittaessa katson ikkunasta ulos. Näen kaupunkimaiseman, joka kuuluu Suomeen. Ehkä on oikeammin sanottu, että näen ja koen Suomea kuin Suomen.

Aromi kirjoitti:Kyllä on ihmisiä, joita kutsun sisarikseni ja veljikseni,

Itse pidän uskonsisariksi ja -veljiksi kutsumiani ihmisiä Jumalan valtakunnan kansalaisina. Jos en pitäisi, en kutsuisi heitä sisarikseni ja veljikseni.

Aromi kirjoitti:mutta en silti varmasti tiedä, ketkä ihmiset Jumala on evankeliumillaan valaissut ja liittänyt valtakuntaansa.

On ihmisiä, jotka tunnustavat suullaan uskoa, mutta eivät sydämestään usko. Heistä saattaa vaistota jotain poikkeavaa, varsinkin jos on enemmän tekemisissä. Henkien erottaminen on kuitenkin Raamatun mukaan armolahja, jota ei kaikilla ole. Ajattelen, että henkien erottamisen armolahjojakin voi olla erilaisia: yksi voi tunnistaa helpommin lihallisuuden hengen, toinen tekohurskauden hengen. Pidän mahdollisena, että voin erehtyä pitämään uskoa tunnustavaa ja ulkonaisesti uskovaisen elämää elävää ihmistä Jumalan valtakunnan kansalaisena, vaikka hän ei sisimmässään uskoisi. Kaksoiselämää elävien yksityisyydestä voi löytyä kammottaviakin tekoja. Minulla on kokemusta parista tapauksesta, että en ole erottanut ihmisten kaksoiselämää, vaikka ilmeisesti kyse on ollut hengellisesti kuolleista ihmisistä. Tapaukset ovat kuitenkin sellaisia, että en ole ollut heidän kanssaan kiinteästi tekemisissä, vaan tavannut vain harvakseltaan. Ainakin toisessa tapauksessa lähipiiri on ollut paremmin tietoinen asioiden oikeasta tolasta, mutta yrittänyt hoitaa asiaa ensin pienemmällä porukalla. Se onkin oikein, koska asioita ei pidä levitellä enempää kuin on asian hoitamisen kannalta tarpeellista.

Saatan erehtyä pitämään uskovaisena jotain ulkonaisesti vanhoillislestadiolaista ihmistä, joka ei todellisuudessa usko. Tällaisesta yksityisessä synnissä elävien sieluntilan virhearvion mahdollisuudesta ei seuraa, että en voisi pitää julkisia harhaoppeja opettavia epäuskoisina, esim. paavilaisia, uudestikastajia tai antinominilaisia.

Tyyppiesimerkki ns. non sequitur -argumentointivirheestä: "Vl:t saattavat pitää kaappisyntistä uskovaisena. Vl:t eivät siis koskaan tiedä, kuka on uskovainen."

Vaikka vl:tkin voivat joskus erehtyä toisen uskon arvioinnissa, siitä ei seuraa (lat. non sequitur), että vl:ten erehtymisen mahdollisuus olisi 50-50. Raamattu antaa elävälle uskolle moniakin ulkonaisia tuntomerkkejä, mm. suun tunnustus (Room. 10:10), hyvät teot uskon hedelmänä (Matt. 7:17, Jaak. 2:17), uskovien keskinäinen rakkaus (Joh. 13:35), Jumalan rauha (Joh. 14:27), hengen yhteys (1. Joh. 1:7), oikea oppi (2. Joh. 1:9), yksimielisyys (Room. 12:16), tuomitsemisen ja pahentamisen välttäminen (Room. 14:13) ja seurakunnankokoukset (Hepr. 10:25).

Kun puhutaan uskon asioista, kyse on uskosta. Uskovainen voi uskoa, että jonkun uskonnollisen ihmisen, joka pitää itseään uskovaisena, tulisi tehdä parannus. Itseään uskovaisena pitävä katsoo parannuksensa tarpeettomaksi, mutta ei kykene esittämään uskovaista vakuuttavia perusteita parannuksensa tarpeettomuudelle. Hän saattaa loukkaantua siitä, että hänelle toivotaan parannuksen armoa. Defenssit voivat toimia niin, että hän haluaa nähdä häntä parannukseen kehottaneen uskovaisen kiiluvasilmäisenä uskovien kadotukseen tuomitsijana. Itse uskon, että uskovaiset eivät nauti ajatuksesta epäuskoisia kohtaavasta tuomiosta, vaan ajattelevat ihan kuten Jumalakin Raamatussa toteaa ajattelevansa: "Sillä ei minulla ole yhtään iloa hänen kuolemastansa, joka kuolee, sanoo Herra, Herra: sentähden kääntykäät, niin te saatte elää" (Hes. 18:32).

Tulee mieleeni Jeesuksen vertaus kolmesta palvelijasta (Matt. 25:14-30), joille annettiin kullekin sopiva määrä leivisköjä hoidettavaksi. Tulkintani ko. raamatunkohdasta on suunnilleen seuraava: viisi leiviskää, kaksi leiviskää ja yhden leiviskän saaneet palvelijat ovat uskovaisia ihmisiä, joille jaettiin vastuuta jokaiselle määräosansa mukaan omille vartiopaikoilleen. Uskovaisten tehtävänä on kantaa toistensa kuormia. (Gal. 6:2.) Ajattelen niin, että viisi leiviskää saaneelle annettiin tehtäväksi toimia viiden uskovaisen sielunhoitajana: synnistä nuhtelijana ja evankeliumilla lohduttajana. Kaksi leiviskää saaneen tehtäväksi annettiin toimia kahden uskovaisen sielunhoitajana. Yhden leiviskän saaneen tehtäväksi annettiin toimia yhden uskovaisen sielunhoitajana.

Viisi ja kaksi leiviskää saaneet palvelijat hoitivat tehtäväänsä hyvin: nuhtelivat lähipiiriään synnistä ja saarnasivat syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. He eivät kuitenkaan tyytyneet huolehtimaan vain lähipiiristään, vaan lisäksi Pyhän Hengen vaikuttamalla rakkaudella kehottivat uskosta osattomia parannukseen ja saarnasivat evankeliumia ulkona olevillekin. Toteutui Raamatun sana, että Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden. (Joh. 16:8.) Jumala siunasi työn: parannuksentekijöitä oli niin paljon, että molempien vastuulle annettujen uskovaisten lähimmäisten määrä kaksinkertaistui.

Yhden leiviskän saanut palvelija ajatteli: parempi olla nuhtelematta synnistä, ettei vain tulisi tuomittua ketään väärin. Samoin hän ajatteli: parempi olla kehottamatta ketään parannukseen, ettei vahingossa tule kehotettua sellaista, joka on jo uskovainen; siinähän voi tuomita väärin. Niin tehden hän kaivoi leiviskänsä maahan: laiminlöi hänen tehtäväkseen annetun uskovaisen sielunhoidon sekä kieltäytyi nuhtelemasta maailmaa synnistä. Isäntä eli Jumala totesi hänet kelvottomaksi palvelijaksi.

Ajattelen niin, että hysteerinen väärien tuomioiden pelko on leiviskän maahan kaivamista. On vähemmän vahingollista kehottaa uskovaista parannukseen kuin jättää kehottamatta epäuskoista parannukseen. Jos uskovaista kehotetaan parannukseen, hänen uskonsa ei parannuskehotuksesta mene. Epäuskoinen sen sijaan voi parannuskehotuksesta tehdä parhaimmassa tapauksessa parannuksen. Jos joskus tulee tuomittua väärin, senkin saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, sillä eiväthän uskovaiset elä lain, vaan armon alla.

Aromi kirjoitti:En ymmärrä sitäkään, miksi Jeesus sanoo Jumalan valtakunnasta, ettei sen tulemista voida tarkkailla, eikä sanoa "katso, se on täällä", JOS kerran on olemassa joukko, joka O.M:n mukaan väittää olevansa Kristuksen lauma - ja myös on sitä. Jos tällainen joukko sanoo "katso, se on täällä", mitä siitä oikein pitäisi ajatella? En vaan saa näitä sovitetuksi kunnolla yhteen, jos näkymätön seurakunta ei säily näkymättömänä riippumatta ihmisen uskosta.

Tarkoitan "luonnollisille silmille näkymättömällä" seurakunnalla sellaista seurakuntaa, jossa uskovainen ihminen tuntee Pyhän Hengen läsnäolon. "Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä." (Joh. 14:17.) Seurakunnan pyhittäjä Pyhä Henki on sekä näkymätön että tuntematon epäuskoisille. Uskovaiset tuntevat seurakunnan pyhittäjän eli Hengen silmin "näkevät" hänet. Esim. vanhasta Simeonista on usein saarnattu, että uskoessaan Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi hän näki hengen silmin Jeesuksessa Vapahtajan. (Luuk. 2:30.) Heikki Jussila kirjoittanut aiheesta seuraavaa, kritisoidessaan pikkuesikoislaisen Uuras Saarnivaaran seurakuntaoppia:

"Toiseksi hän rakentaa hiekalle seurakuntaopin, kun hän ottaa perustukseksi uuden käännöksen Luuk. 17:20-23 lausumat sanat, että Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä, fariseuksissa. Jeesus sanoo publikaanien ja porttojen käyvän heidän edellään Jumalan valtakuntaan. On aivan käsittämätöntä, kuinka hän jumaluusoppineena kieltää "yhden, pyhän seurakunnan ja pyhäin ihmisten yhteyden" ja sanoo niiden kuuluvan vasta kirkkauden valtakuntaan! Kun fariseusten kysymys, "koska Jumalan valtakunta oli tuleva" oli määrätystä ajasta, niin Jeesuksen vastaus sisälsi myös määrätyn ajan: Jumalan valtakunta on jo tullut. Hän itse, Jumalan valtakunnan Herra ja suuri Kuningas, oli apostoliensa kanssa siinä kysyjäin keskellä. Ja niinkuin he olivat siinä näkyväisinä niille, joiden silmät olivat voidellut silmävoiteella näkeviksi, niin ovat aina Jumalan valtakunnan kansalaiset näkyväisinä, mutta ei fariseuksille eikä laodikealaislle, elleivät he voitele silmiään silmävoiteella, että he näkisivät."

Jussila siis erottaa hengen silmävoiteella voideltujen hengen silmien näkemisen silmävoidetta käyttämättömistä fariseuksista ja laodikealaisista. En tiedä, vastaako Jussilan kirjoitus tiedusteluusi mitenkään.

Jatkan vielä kysymyksestäsi:

Aromi kirjoitti:miksi Jeesus sanoo Jumalan valtakunnasta, ettei sen tulemista voida tarkkailla, eikä sanoa "katso, se on täällä", JOS kerran on olemassa joukko, joka O.M:n mukaan väittää olevansa Kristuksen lauma - ja myös on sitä. Jos tällainen joukko sanoo "katso, se on täällä", mitä siitä oikein pitäisi ajatella?

Ajattelen niin, että Jumalan valtakunta on maantieteellisesti hajallaan ympäri planeettaamme. Aikuisissa uskovaisia on Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa, USA:ssa, Ecuadorissa, Togossa, Ghanassa, Keniassa jne. eri puolilla planeettaamme. Jumalan valtakunnalla on kyllä rajat, mutta ne eivät ole samanlaiset fyysiset rajat kuin valtioiden rajat. Suomesta voidaan sanoa, että se sijaitsee Pohjois-Euroopassa. Voidaan siis sanoa: "Katso, Suomi on täällä." Sen sijaan Jumalan valtakunnasta voidaan sanoa, että se on ympäri planeettamme ja sen rajat ovat hengelliset. Ne kulkevat sydämestä sydämeen ja uskosta uskoon.

Aikuisten lisäksi uskovaisia on pienissä lapsissa ympäri planeettaamme jokaisessa valtiossa, jokaisessa kansassa, jokaisessa heimossa ja jokaisessa kieliryhmässä.

En malta olla ottamatta osaa tähän keskusteluun...

Jeesus sanoi Nikodeemukselle näin:

3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Minä ymmärrän tuon tekstin (38 käännös) niin, että Jeesus tarkoittaa juuri sitä, mitä tuossa edellä Jussilakin tahtoo sanoa. Eli uudestisyntynyt ihminen pääsee näkemään Jumalan valtakunnan jo täällä ajassa. Uusin käännös tässä kohdassa tyylilleen uskollisena siirtää Jlan valtakunnan kerran tulevaksi tuonpuoleiseksi...

3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

Jatkan mieleen tulleilla ajatuksilla.

Vl-palstoilla on toisinaan kiistelty, tarkoittavatko Jumalan valtakunta ja seurakunta samaa. Se ei ole tämän keskustelun aihe, mutta Lutherin mukaan (todellinen) seurakunta ja Jumalan valtakunta tarkoittavat samaa:

"Tässä on meidän nyt opittava, mitä tietää "taivasten valtakunta". Se ei ole mikään maallinen kuningaskunta, vaan taivaallinen valtakunta, missä itse Jumala on kuningas. Me sanomme sitä kristilliseksi seurakunnaksi, joka on täällä maan päällä."
Huonepostilla 20. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Matt. 22: 1-14

"Tämä taivasten valtakunta alkaa täällä maan päällä; sitä sanotaan toisella nimityksellä kristilliseksi seurakunnaksi eli kirkoksi, missä Jumala sanansa ja Henkensä kautta hallitsee."
Huonepostilla 21. kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai Matt. 22: 1-14

Lutherin teologiassa kulkee ikään kuin rinnakkain oppi kahdenlaisesta seurakunnasta. Se tulee ilmi mm. hänen psalmin selityksessään:

"- - Herran portista menevät sisälle ainoastaan vanhurskaat ja pyhät palvelemaan Jumalaa. Sillä ei kukaan ole eikä voi olla kristillisen seurakunnan tai kristikunnan jäsen, ellei hän ole oikea uskovainen, siis vanhurskas ja pyhä, niin kuin uskonkappale todistaa: »Minä uskon pyhän kristillisen seurakunnan." Mutta se, joka ei ole tosi uskovainen, ei pyhä eikä vanhurskas, hän ei kuulu pyhään kristilliseen seurakuntaan eikä voi astua tästä Herran portista sisälle. Hän ei osaa myöskään rukoilla, uhrata kiitosta eikä ylistää tai palvella Jumalaa, hän ei myöskään tunne Jumalaa, vaikka hän maallisen vaelluksensa aikana elää kristittyjen parissa tai on jossakin virassa kristittyjen joukossa, esimerkiksi pappina, saarnaajana, piispana, tai vaikka hän nauttiikin ulkonaisesti sakramentteja, kuten myös 1. Joh. 3:6:ssa sanotaan: »Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut» ja uudelleen 8. jakeessa (1. Joh. 3:8): »Joka syntiä tekee, se on perkeleestä.»"
W31110068 Ihana Confitemini. Psalmin 118 selitys 1530. Valitut teokset 3,503-544. Suom. Aune Krohn ja Kalevi Kaski. Porvoo 1959 (WSOY). Auslegung des 118. Psalms 1529-1530. Das schöne Confitemini 1530. WA 31,68-182.

Lutherin teologiassa todellisen seurakunnan luonne tulee ilmi mm. seuraavista sitaateista:

"Mutta kolmas (jumalanpalvelus)tapa, oikea evankelinen järjestys ei olisi tapahtuva niin julkisesti kaiken kansan joukossa; vaan niiden, jotka tahtovat tosimielessä olla kristittyjä sekä tunnustaa evankeliumia kädellä ja suulla, tulisi merkityttää nimensä luetteloon ja kokoontua omassa keskuudessaan johonkin kotiin rukoilemaan, lukemaan, kastamaan, sakramenttia nauttimaan ja harjoittamaan muita kristillisiä töitä. Tämän järjestyksen mukaan voitaisiin tuntea, nuhdella, ojentaa, sulkea yhteydestä pois eli panna pannaan Matt. Ev. 18. luvun mukaisesti ne, jotka eivät käyttäytyisi kristillisesti. Siinä (piirissä) voitaisiin myös velvoittaa kristityt yleisesti almun antoon, mikä suoritettaisiin alttiisti ja jaettaisiin köyhien kesken Paavalin esimerkin mukaan 2. Kor. 9. Tässä ei nyt tarvittaisi paljoa eikä lavealti laulua. Tässä voitaisiin - - kaikki kohdistaa sanan ja rukouksen ja rakkauden harjoitukseen. - - Lyhyesti, jos olisi tarjolla ihmiset ja henkilöt, jotka todenteolla haluavat olla kristittyjä, olisivat järjestykset ja muodot pian laadittuina!"

"Nämä kaksi jumalanpalvelustapaa ovat niin toimitettava, että ne pidetään julkisesti kirkoissa kaiken kansan edessä. Siinä on useita, jotka eivät vielä usko tai ole kristittyjä, vaan suurin osa seisoo siinä töllistellen nähdäkseen jotain uutta, aivan kuin viettäisimme jumalanpalvelusta keskellä turkkilaisia ja pakanoita avoimella paikalla ja kentällä. Sillä täällä ei vielä ole olemassa mitään järjestettyä ja vakiintunutta seurakuntaa, jonka piirissä voitaisiin evankeliumin mukaan hallita kristittyjä; vaan se (yleinen jumalanpalvelus) on julkinen kehoitus uskoon ja kristillisyyteen." (Saksalaisen messun esipuhe.)

"Maailma ja kansan suuri joukko ovat ja pysyvät ei-kristittyinä, vaikka ovatkin kastettuja ja kutsutaan kristityiksi." (Martin Luthers Werke. Kritische Gesamtausgabe. Weimar. 1883. 11, 251, 35 s.)

Olen pohdiskellut raamatunkohtaa, jossa Jeesus kehottaa etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. (Matt. 6:33.) Kehotus on vuorisaarnasta, jossa Jeesuksella oli kuulijoina sekä kääntymätöntä kansaa että opetuslapsia. Epäuskoisille suunnattuna kehotus on looginen: Jumalan valtakunnan löytäminen on edellytys pelastumiselle, koska elävää evankeliumia saarnataan vain Jumalan valtakunnassa. Asiayhteyden perusteella Jeesus kuitenkin kehottaa yhtä lailla opetuslapsiaan kuin kääntymättömiäkin etsimään Jumalan valtakuntaa. Kysyn, miksi Jumalan valtakunnan löytäneen pitäisi vielä etsiä Jumalan valtakuntaa? Ymmärrän vastauksen seuraavasti: synti tarttuu uskovaiseenkin ja uuvuttaa. Uskovaisen on tärkeää etsiä yhä uudelleen Pyhää Henkeä sydämessään kantavia Jumalan valtakunnan kansalaisia rippi-isikseen tai -äideikseen, koska heillä ja vain heillä on taivasten valtakunnan avaimet päästää syntisiä synneistään. Jos uskovainen lakkaa etsimästä Jumalan valtakunnan kansalaisten julistamaa evankeliumia, hän vähitellen paatuu synnin petoksen kautta ja kuolee uskosta pois.

mutsi/Havas kirjoitti:"Kansankirkkomme on kastettujen ihmisten muodostama oikeudellisesti järjestetty ja valtioon lujin sitein jäsennetty yhteisö. Sellaisena se on suuri lahja kansallemme. Sen tehtävänä on ennen kaikkea kasvatus-ja lähetystyö ja sakramenttien hoitaminen. Tarkoituksena on kristuksen seurakunnan syntyminen ja kasvaminen sen keskellä.

Ydinseurakunta, Lutherin ecclesiola in ecclessia, on uskoa tunnustavien kristittyjen näkyväinen yhteys kansankirkossa ja vastaa apostolisen ajan paikallisseurakuntaa. Se kokoontuu sanan ympärille, nauttii Herran Pyhää ehtoollisa, harjoittaa veljeskuria, käyttää rippiä ja kutsuu suruttomia parannukseen ja uskoon evankeliumin kautta.- Mutta Pyhien yhteys ei sekään ole, vaan siihen kuuluvat tyhmätkin neitseet.

Kristuksen seurakunta on näkymätön uskovien yhteys ydindeurakunnassa, puhdas Kristuksen morsian, itsessään tosin saastainen sekin, mutta herrassa pyhä ja taivaskelpoinen."

Jos ymmärrän Havaksen seurakuntakäsityksen oikein, niin hän tarkoittanee kansankirkossa toimivalla ydinseurakunnalla meille tuttua kristillisyyttä. Tämän ydinseurakunnan joukossa ovat sitten yhtä lailla viisaat kuin tyhmätkin neitseet. Itse käytän useammin termiä "mätä kala", viitaten Matt. 13:48:een.

Esim. Johannes sanoi olevansa osallinen maan päällä, valtakunnasta toisten uskovaisten kanssa:

Ilm.1:9. Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.

Jos Jumalan valtakuntaa verrataan vanhassa testamentissa mainittuun esikartanoon, niin sillä on selvä raja, muuri.

Esikartano on temppelin esipiha 1992 käännöksessä

Ps. 84:2
Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin: minun ruumiini ja sieluni iloitsee elävässä Jumalassa.
Ps. 84:10
Sillä yksi päivä esikartanoissas on parempi kuin tuhannen muualla: ennen minä olisin ovenvartia Jumalani huoneessa, kuin asuisin jumalattomain majoissa.
Ps. 116:19
Herran huoneen esikartanoissa, keskellä sinua, Jerusalem. Halleluja!
Hes. 42:10
Ja esikartanon muurin avaruudessa idän puolella, eripaikan ja rakennuksen kohdalla, oli myös kammioita.
Hes. 43:5
Ja henki otti minun ja vei sisälliseen esikartanoon; ja katso, huone oli täynnä Herran kunniaa.

lukkari kirjoitti:En malta olla ottamatta osaa tähän keskusteluun...

Jeesus sanoi Nikodeemukselle näin:

3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Minä ymmärrän tuon tekstin (38 käännös) niin, että Jeesus tarkoittaa juuri sitä, mitä tuossa edellä Jussilakin tahtoo sanoa. Eli uudestisyntynyt ihminen pääsee näkemään Jumalan valtakunnan jo täällä ajassa. Uusin käännös tässä kohdassa tyylilleen uskollisena siirtää Jlan valtakunnan kerran tulevaksi tuonpuoleiseksi...

3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

ELIHU:

Juuri näin on asia.

Noin kuusikymmentä vuotta sitten eräällä paikkakunnalla ( taisi olla Merijärvi) oli uskovainen saarnaajaveli asioimassa kirkkoherranvirastossa.
Kun asiat oli saatu hoidetuksi epäuskoinen kirkkoherra kysyi tältä Hjalmar Murtoperältä, mitä se tarkoittaa, kun raamatussa lukee

"1. Tim. 3:16
Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, että Jumala on ilmoitettu lihassa, vanhurskautettu hengessä, nähty enkeleiltä, saarnattu pakanoille, uskottu maailmassa ja otettu ylös kunniaan."

Murtoperä oli katsonut ikkunasta ulos ja nähnyt siellä kävelevän erään tutun , uskovaisen sisaren, mökin Miinan.Murtoperä sanoi kirkkoherralle mm. : katsohan tuonne ulos, sinä näet siellä kävelevän mökin Miinan ja minä näen hänessä Jumalan valtakunnan....

Paitsi että Jumala on " ilmoitettu lihassa " ,eli Kristus syntyi ihmisen muotoon maan päälle, Hän on myös ilmoitettu " lihassa" , häneen uskovaisissaan.
Vrt. viinipuusta ja oksista.Hän on viinipuun pää, runko, me uskovaiset olemme häneen kiinnitetyt oksat
Efesolaiskrj. Paavali sanoo aivan yksiselitteisesti tämän jakamattoman yhteyden Kristuksen ja Häneen uskovien välillä
Ef.5:
" 31 Sentähden pitää ihmisen antaman ylön isänsä ja äitinsä, ja vaimoonsa sidottu oleman, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.
32 Tämä salaisuus on suuri; mutta minä puhun Kristuksesta ja seurakunnasta."

Eli Kristus ja hänen seurakuntansa ovat yhtä ja samaa " ruumista" ( myös yksittäinen uskovainenkin on Hänen kanssaan ) , = yhtä lihaa, erottamattomat.Kristus on vain tämän seurakuntaruumiin pää.

Heb. kirjeessä sanotaan myös tähän esillä olevaa aiheeseen liittyen:
Heb. 11: 1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä " ( KR 1992)
Eli usko näkee sen ,mitä ei luonnollinen silmä näe >> usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä<<, sanotaan tuossa..

Bibliassa Ilmestyskirjan esipuheessa Luther ? kirjoittaa tähän kolmannen uskonkappaleeseen liittyen myös selkeästi ja aivan niinkuin me tässä vl- kristillisyydessä olemme myös ymmärtäneet:
" Tämä kappale( minä uskon yhden pyhän kristillisen seurakunnan ) on niin hyvin uskonkappale ,kuin muutkin, jonka tähden ei järki taida sitä tuta(eli käsittää, ymmärtää) ; vaikka vielä kaikki kaikki nenälasit ( silmälasit) sen päälle pantaisiin, kyllä perkele sen pahennuksilla ja eriseuralla peittää taitaa, niin ,että sinun pitää siitä pahentumaan. Jumala myös taitaa kaikkinaisilla virheellä ja puuttumuksella sen salata, että sinä hakaraksi( eli ymmärtämättömäksi..)tulet ja väärin siitä tuomitset.
Ei se tahdo näyttää( Jumalan valtakunta ) , vaan uskottaa; mutta usko on niistä , joita ei nähdä" ( Heb.11:1)......... jne.....

Voi kun on niin kirjaimellisen totta tuokin edellä lainattu, myös niiden kohdalla , jotka ovat olleet elävää uskoa omistamassa. Kun vihollinen on saanut heitä eksyttää väärään, niin ensimmäisten asioiden joukossa on hämärtynyt näkemys Jumalan valtakunnasta ja sen kalleudesta, sekä myös siitä, missä se on...
Siinä on alkanutkin näkymään vain virheitä ja roskaa jos jonkinlaista. Lopulta on kadonnut ymmärrys kokonaan, missä oikea Jumalan valtakunta on..
Eri keskustelupalstoilla on useita hyvin selkeitä , murheellisia esimerkkejä tämänkaltaisesta kehityksestä.

Lopuksi; Jeesus lähetti opetuslapsiaan lähetysmatkalle sanoen mm. heille :

9 Ja parantakaat sairaita, joita siinä on, ja sanokaat heille: Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt.
10 Mutta kuhunka kaupunkiin te tulette sisälle, ja ei he teitä ota vastaan, niin menkäät ulos sen kaduille, ja sanokaat:
11 Tomunkin, joka teidän kaupungistanne tarttui meihin, me pudistamme teille: kuitenkin se tietäkäät, että J9 Ja parantakaat sairaita, joita siinä on, ja sanokaat heille: Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt.
10 Mutta kuhunka kaupunkiin te tulette sisälle, ja ei he teitä ota vastaan, niin menkäät ulos sen kaduille, ja sanokaat:
11 Tomunkin, joka teidän kaupungistanne tarttui meihin, me pudistamme teille: kuitenkin se tietäkäät, että Jumalan valtakunta oli teitä lähestynyt. ( Luuk.10: )
Selkeästi käy tuostakin julki , kuinka JV oli noissa uskovaisissa opetuslapsissa >>" Jumalan valtakunta oli teitä lähestynyt. <<
Se ei ollut jossain rajan takana, tai epämääräisesti leijunut jossain , vaan Jeesus sanoi yksiselitteisesti, kun häneen uskovat ihmiset puhuttelivat ihmisiä, että JV oli ( ja lähestyi) noissa opetuslapsissa >>Jumalan valtakunta oli teitä lähestynyt.<<

" Mutta hän vastasi ja sanoi: teille on annettu tuta( tuntea ) taivaan valtakunnan salaisuudet, vaan ei heille ole annettu. ( uskosta osattomille) Matt.13:11

Aromi kirjoitti:Miksi Lutherin mukaan Jumalan seurakunnassa raivoaa vanhurskautusopin vastainen opetus? Hän ei sano, että "Jumalan seurakunnan ulkopuolella raivoaa" vaan että vanhurskautusoppia vastustetaan Jumalan seurakunnassa.

Siellähän vanhurskauttamisoppia ja kaikkea Jumalan sanaa vastustetaan, missä se asuu. Käärmekin tuli sisälle paratiisiin, eikä antanut neuvojaan jostain kaukaisuudesta.

Samoin Paavali näyttää sanovan, että seurakunnan keskuudessa on hajaannusta. No - kun kerran Paavalin ja Lutherin aikaan tilanne on ollut tällainen, niin mihin seurakuntaan siis viitataan Katekismuksessa? Jos sen mukaan seurakunnassa ei pitäisi olla puolueita eikä hajaannusta.

Seurakunnan keskuuteen tulee toki aina hajottajia, eikä edes tule, vaan hajottajat nousevat jopa itse seurakunnasta. Kuitenkin Jumalan lasten seurakunta on se, jossa ei ole mitään ryhmittymiä eikä eriseuroja, vaan yksi yhteinen usko ja rakkaus. Joka sitä seurakuntaa vastaan nousee tai muulla tavalla siitä vapaaehtoisesti eriytyy, ei ole enää sen jäsen.

Ai, tuli kirjoitusvirhe:

Aromi kirjoitti:Vaikka näen ja koen Jumalan valtakunnan läsnäoloa, en silti voi sanoa näkeväni Jumalan valtakuntaa.

Piti siis kirjoittaa, että "vaikka koen Jumalan valtakunnan läsnäoloa, en voi sanoa näkeväni".
Törmäämme tässä kielelliseen asiaan, joka ei minusta tosiaankaan ole saivartelua. Nimittäin näkeminen, tunteminen ja kokeminen jollain aistilla ovat kaikki käännettävissä samalla sanalla UT:n kreikaksi, ja nämä kaikki käännökset ovat käytössä siitä sanasta, joka on esimerkiksi Joh. 3:3 kohdassa:
"3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Jumalan valtakunnan näkeminen on siis henkilökohtainen kokemus, jossa koetaan vanhurskautta iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Tai näin minä kuvaisin omaa kokemustani.

O.M kirjoitti:Saatan erehtyä pitämään uskovaisena jotain ulkonaisesti vanhoillislestadiolaista ihmistä, joka ei todellisuudessa usko.

Vaikka löytyisi sellainen ihminen, joka kykenisi oikeasti erottamaan 99% varmuudella taivaaseen matkalla olevat ihmiset, silti tämä ei vastaa "näkemistä" sellaisena kuin se suomeksi ymmärretään. Uskon kautta, silmäin voiteella voideltuna, henkien erottelulahjan saaneena tai mitenkään muutenkaan ihminen EI näe toisen sielun tilaa. Jos Jumalan valtakunnan näkeminen on sen näkemistä, ketkä ihmiset "muodostavat Jumalan valtakunnan", siitä pitää silloin sanoa, että uskon kautta voi ainakin osittain nähdä Jumalan valtakunnan. "Uskon kautta voi nähdä melkein kokonaan Jumalan valtakunnan" ei ole sen parempi. Minua tämä ei vakuuta.

Vaikka vl:tkin voivat joskus erehtyä toisen uskon arvioinnissa, siitä ei seuraa (lat. non sequitur), että vl:ten erehtymisen mahdollisuus olisi 50-50. Raamattu antaa elävälle uskolle moniakin ulkonaisia tuntomerkkejä, mm. suun tunnustus (Room. 10:10), hyvät teot uskon hedelmänä (Matt. 7:17, Jaak. 2:17), uskovien keskinäinen rakkaus (Joh. 13:35), Jumalan rauha (Joh. 14:27), hengen yhteys (1. Joh. 1:7), oikea oppi (2. Joh. 1:9), yksimielisyys (Room. 12:16), tuomitsemisen ja pahentamisen välttäminen (Room. 14:13) ja seurakunnankokoukset (Hepr. 10:25).

Jumalan valtakunta ei tule niin, että sitä voitaisiin tarkkailla. Haluatko korjata tätä siihen suuntaan, että Jumalan valtakunnan tulemista voidaan kyllä silti tarkkailla "uskon kautta ja Jumalan sanan valossa"? Minusta nämä näkökulmat eivät yksinkertaisesti sovi yhteen JOS Jumalan valtakunnan näkeminen tarkoittaa sitä, että tiedämme ketkä ovat uskovaisia.

Mutta sitten osuu minun mielestäni ihan kymppiin:

Tarkoitan "luonnollisille silmille näkymättömällä" seurakunnalla sellaista seurakuntaa, jossa uskovainen ihminen tuntee Pyhän Hengen läsnäolon. "Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä." (Joh. 14:17.) Seurakunnan pyhittäjä Pyhä Henki on sekä näkymätön että tuntematon epäuskoisille. Uskovaiset tuntevat seurakunnan pyhittäjän eli Hengen silmin "näkevät" hänet. Esim. vanhasta Simeonista on usein saarnattu, että uskoessaan Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi hän näki hengen silmin Jeesuksessa Vapahtajan.

Mitä "uskon silmä" näkee? Se näkee Vapahtajan. Kristuksen läsnäolon tunteminen on sitä näkemistä, "sen todellisuutta, jota ei voi nähdä". Tästä olen ihan samaa mieltä.

Jussila kirjoitti:Ja niinkuin he olivat siinä näkyväisinä niille, joiden silmät olivat voidellut silmävoiteella näkeviksi, niin ovat aina Jumalan valtakunnan kansalaiset näkyväisinä, mutta ei fariseuksille eikä laodikealaislle, elleivät he voitele silmiään silmävoiteella, että he näkisivät.

Tämä Jussilan kirjoitus tosiaan vastaa kysymykseeni aivan suoraan. Jussila ei kuitenkaan ainakaan tässä perustele kirjoitustaan millään tavalla, ja ilman laajempaa selvitystä pidän tätä vain Jussilan yksittäisenä mielipiteenä. Kuulostaa kyllä raamatulliselta, mutta näin ei Raamatussa silti sanota, ellen erehdy.

O.M kirjoitti:Olen pohdiskellut raamatunkohtaa, jossa Jeesus kehottaa etsimään ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. (Matt. 6:33.) Kehotus on vuorisaarnasta, jossa Jeesuksella oli kuulijoina sekä kääntymätöntä kansaa että opetuslapsia. Epäuskoisille suunnattuna kehotus on looginen: Jumalan valtakunnan löytäminen on edellytys pelastumiselle, koska elävää evankeliumia saarnataan vain Jumalan valtakunnassa. Asiayhteyden perusteella Jeesus kuitenkin kehottaa yhtä lailla opetuslapsiaan kuin kääntymättömiäkin etsimään Jumalan valtakuntaa. Kysyn, miksi Jumalan valtakunnan löytäneen pitäisi vielä etsiä Jumalan valtakuntaa? Ymmärrän vastauksen seuraavasti: synti tarttuu uskovaiseenkin ja uuvuttaa. Uskovaisen on tärkeää etsiä yhä uudelleen Pyhää Henkeä sydämessään kantavia Jumalan valtakunnan kansalaisia rippi-isikseen tai -äideikseen, koska heillä ja vain heillä on taivasten valtakunnan avaimet päästää syntisiä synneistään. Jos uskovainen lakkaa etsimästä Jumalan valtakunnan kansalaisten julistamaa evankeliumia, hän vähitellen paatuu synnin petoksen kautta ja kuolee uskosta pois.

Edelleen yhdistäisin tähän toisen kirjoituksen:

Sen sijaan Jumalan valtakunnasta voidaan sanoa, että se on ympäri planeettamme ja sen rajat ovat hengelliset. Ne kulkevat sydämestä sydämeen ja uskosta uskoon.
Aikuisten lisäksi uskovaisia on pienissä lapsissa ympäri planeettaamme jokaisessa valtiossa, jokaisessa kansassa, jokaisessa heimossa ja jokaisessa kieliryhmässä.

JOS Jumalan valtakunnan etsiminen on näitten rippi-isien ja -äitien etsimistä, voiko niitä etsiä myös pienistä lapsista ympäri maapalloa?

ELIHU kirjoitti:Kun vihollinen on saanut heitä eksyttää väärään, niin ensimmäisten asioiden joukossa on hämärtynyt näkemys Jumalan valtakunnasta ja sen kalleudesta, sekä myös siitä, missä se on...
Siinä on alkanutkin näkymään vain virheitä ja roskaa jos jonkinlaista. Lopulta on kadonnut ymmärrys kokonaan, missä oikea Jumalan valtakunta on..
Eri keskustelupalstoilla on useita hyvin selkeitä , murheellisia esimerkkejä tämänkaltaisesta kehityksestä.

Pidän Jumalan valtakuntaa kalleimpana aarteena maan päällä siksi, että Jeesus on sen Herra ja sen valtakunnan yhteydessä voi tulla autuaaksi. Siinä valtakunnassa ei ole mitään virheitä eikä roskaa, koska Kristuksen morsian on kaunistettu Jumalan armolla. Uskon siihen, että "kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta". Se, mikä minut aikoinaan herätti etsimään, oli puhe ja opetus Raamatusta ja Kristuksesta. Siitä samasta puheesta ja opetuksesta löysin myös lohdun, vapauden ja uskon lahjan. Sitä puhetta ja opetusta kuulin henkilöltä, joka kuuluu vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Lähdin sitten seuroihin kuuntelemaan, kuulisinko siellä saman äänen. Sitä ääntä tässä on seurailtu, riippumatta siitä keitä seuroissa on minun lisäkseni ollut, tai missä seurat on pidetty. Siinä äänessä ja saarnassa Jumalan valtakunta minua lähestyy, ja totta kai keskusteluissa eri ihmisten kanssa. Kiitos edelleen monista kirjoituksistanne tässä ketjussa, näiden kautta sitä ymmärtää paremmin omia ja muiden ajatuksia.

Aromi: Vaikka löytyisi sellainen ihminen, joka kykenisi oikeasti erottamaan 99% varmuudella taivaaseen matkalla olevat ihmiset, silti tämä ei vastaa "näkemistä" sellaisena kuin se suomeksi ymmärretään. Uskon kautta, silmäin voiteella voideltuna, henkien erottelulahjan saaneena tai mitenkään muutenkaan ihminen EI näe toisen sielun tilaa. Jos Jumalan valtakunnan näkeminen on sen näkemistä, ketkä ihmiset "muodostavat Jumalan valtakunnan", siitä pitää silloin sanoa, että uskon kautta voi ainakin osittain nähdä Jumalan valtakunnan. "Uskon kautta voi nähdä melkein kokonaan Jumalan valtakunnan" ei ole sen parempi. Minua tämä ei vakuuta.

Oikean uskovaisen tuntee näkee oikeasta uskosta/ opista ja elämästä, joka on riitävä tuntomerkki meille hengelliseen yhteyteen.

Sensijaan sellaisen joka uskoo ja opettaa eritavalla, sieluntila on näkyvissä.

1.kor.1:10. "Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus".

Uskovaisilla on siis myös henkien erottamisen lahja:
Joh.10:5. Mutta ei he muukalaista seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä.

Aromi kirjoitti:Vaikka löytyisi sellainen ihminen, joka kykenisi oikeasti erottamaan 99% varmuudella taivaaseen matkalla olevat ihmiset, silti tämä ei vastaa "näkemistä" sellaisena kuin se suomeksi ymmärretään. Uskon kautta, silmäin voiteella voideltuna, henkien erottelulahjan saaneena tai mitenkään muutenkaan ihminen EI näe toisen sielun tilaa. Jos Jumalan valtakunnan näkeminen on sen näkemistä, ketkä ihmiset "muodostavat Jumalan valtakunnan", siitä pitää silloin sanoa, että uskon kautta voi ainakin osittain nähdä Jumalan valtakunnan. "Uskon kautta voi nähdä melkein kokonaan Jumalan valtakunnan" ei ole sen parempi. Minua tämä ei vakuuta.

Mielestäni argumentoit non sequitur -päättelyvirheellä. Tai sitten en vain ymmärrä, mitä haluat sanoa. Suomen kielessä fyysisen näkemisen tarkkuudessa on eri asteita. Jollain on todella tarkka näkö, toinen on sokea, suurin osa siltä väliltä. Tässä keskustelussa ei kuitenkaan puhuta fyysisestä näkemisestä, vaan hengellisestä näkemisestä. Näkeminen, kokeminen, tunteminen, uskominen. Jos uskon/koen/tunnen/näen/katson jonkun ihmisen uskonveljekseni tai -sisarekseni, toki uskon/koen/tunnen näkeväni hänessä Jumalan valtakunnan kansalaisen (pienen epävarmuustekijän huomioon ottaenkin). Uskotko/tunnetko/koetko itsesi Jlan valtakunnan kansalaiseksi? Jos uskot/koet/tunnet, minun määritelmäni mukaan uskot/koet/tunnet näkeväsi osan Jlan valtakuntaa. Pidätkö ateisteja Jlan valtakunnan kansalaisena? Jos et pidä, niin mielestäni uskot/koet/tunnet näkeväsi osan Jlan valtakunnan rajoista.

Aromi kirjoitti:Jumalan valtakunta ei tule niin, että sitä voitaisiin tarkkailla. Haluatko korjata tätä siihen suuntaan, että Jumalan valtakunnan tulemista voidaan kyllä silti tarkkailla "uskon kautta ja Jumalan sanan valossa"? Minusta nämä näkökulmat eivät yksinkertaisesti sovi yhteen JOS Jumalan valtakunnan näkeminen tarkoittaa sitä, että tiedämme ketkä ovat uskovaisia.

"Ja Pharisealaiset kysyivät häneltä: koska Jumalan valtakunta olis tuleva? Vastasi hän heitä ja sanoi: ei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin nähdä. Ei myös heidän pidä sanoman: katso tässä, katso siellä; sillä katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne." (Luuk. 17:20-21.)

Painotat tuosta kirjaimellisesti kohtaa, jonka mukaan Jlan valtakunnan tulemista ei voida nähdä. Minä painottaisin ensimmäisenä aikalaisnäkökulmaa. Sanasta "valtakunta" fariseuksilla taisi olla muiden aikalaisten tavoin mielessään Rooman valtakunta legioonineen. Sellaisen maallisen valtakunnan sotajoukkojen tulemisen saattoi nähdä. Toista oli se, kun hengellisen valtakunnan kuningas kulki tavallisissa vaatteissa ja ilman asevoimia tavallisen kansan keskuudessa. Fariseukset odottivat Messiaasta hyvin maallista kuningasta. Jeesus halusi ravistella heitä hereille, että te ette tule näkemään sellaisen maallisen valtakunnan tulemista, koska Jlan valtakunta ei tule samalla tavoin nähtävästi kuin maallinen valtakunta tulee.

Toiseksi huomioisin ko. kohdassa, että Jeesus puhuu siinä epäuskoisille fariseuksille. Uskon Jeesuksen tarkoittavan, että uudestisyntymättömät eivät voi nähdä Jlan valtakunnan tulemista. (Joh. 3:3.) Jos ihminen ei usko jotain ihmistä Jlan valtakunnan kansalaiseksi, hän ei näe hänessä Jlan valtakuntaa. Uskovainen ihminen sen sijaan voi nähdä syntisessä ihmisessä armahdetun syntisen ja siten Jlan valtakunnan kansalaisen. Sitähän usko on, olipa näkemisen kohteena itse Kristus tai hänen valtakuntansa: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä" (Hepr. 11:1).

Aromi kirjoitti:Mitä "uskon silmä" näkee? Se näkee Vapahtajan. Kristuksen läsnäolon tunteminen on sitä näkemistä, "sen todellisuutta, jota ei voi nähdä". Tästä olen ihan samaa mieltä.

Olen samaa mieltä siitä, että uskon silmä "näkee" Vapahtajan. Miten tuo vastaa edellä kirjoittamaasi peilaten "näkemistä" sellaisena kuin koet sen suomeksi ymmärrettävän? Martti Lutherin mukaan Kristuksen löytäminen edellyttää hänen seurakuntansa löytämistä: "Sen siis jonka on löydettävä Kristus, on ensin löydettävä seurakunta. Kuinka tiedettäisiin, missä on Kristus ja hänen uskonsa, ellei tiedettäisi, missä hänen uskovaisensa ovat? Ei myöskään se, joka tahtoo tietää jotakin Kristuksesta, saa luottaa itsehensä; hän ei saa oman järkensä avulla rakentaa omatekoista siltaa taivaaseen, vaan hänen pitää menemän seurakuntaan ja siltä etsien kyselemän. Seurakunta, kirkko, ei olekaan puuta ja kiveä, vaan joukko Kristukseen uskovia ihmisiä. Heihin on pitäydyttävä ja tarkattava heidän uskoansa, heidän elämäänsä ja heidän opetustansa. Heidän keskuudessansa Kristus varmasti on, sillä kristillisen seurakunnan ulkopuolella ei ole olemassa mitään totuutta, ei mitään Kristusta, ei mitään autuutta." (Kirkkopostilla I. Joulup. 2. saarna.) Mainittakoon tässä yhteydessä, että Lutherille seurakunta tarkoitti samaa kuin Jlan valtakunta: "Tässä on meidän nyt opittava, mitä tietää "taivasten valtakunta". Se ei ole mikään maallinen kuningaskunta, vaan taivaallinen valtakunta, missä itse Jumala on kuningas. Me sanomme sitä kristilliseksi seurakunnaksi, joka on täällä maan päällä." Lutherin mukaan ihmisen on siis löydettävä seurakunta eli Jlan valtakunta, jotta hän voisi löytää Kristuksen. Kristuksen näkeminen edellyttää siis seurakunnan ja Jlan valtakunnan löytämistä. Seurakunta (Jlan valtakunta) taas ei ole puuta eikä kiveä, vaan joukko Kristukseen uskovia ihmisiä. Heidät on löydettävä. Miten heidät voi löytää, jos seurakuntaa/Jlan valtakuntaa ei voi millään tavalla hengen silmin nähdä/kokea/tuntea/uskoa/katsoa? Uskon, että oikean seurakunnan löytämiseen tarvitaan Pyhän Hengen avaamaa näkökykyä. Kun ihminen evankeliumin sanassa uudestisyntyy, on kuin suomukset tippuisivat hänen silmiltään. Alkaa sellaisen näkeminen, mikä ei näy. Uskon silmin Johannes näki Patmos-luodon näyssä Jumalan majan (Jlan seurakunnan) ihmisten keskellä: "Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;" (Ilm. 21:2-3.)

Aromi kirjoitti:

Jussila kirjoitti:Ja niinkuin he olivat siinä näkyväisinä niille, joiden silmät olivat voidellut silmävoiteella näkeviksi, niin ovat aina Jumalan valtakunnan kansalaiset näkyväisinä, mutta ei fariseuksille eikä laodikealaislle, elleivät he voitele silmiään silmävoiteella, että he näkisivät.

Tämä Jussilan kirjoitus tosiaan vastaa kysymykseeni aivan suoraan. Jussila ei kuitenkaan ainakaan tässä perustele kirjoitustaan millään tavalla, ja ilman laajempaa selvitystä pidän tätä vain Jussilan yksittäisenä mielipiteenä. Kuulostaa kyllä raamatulliselta, mutta näin ei Raamatussa silti sanota, ellen erehdy.

Minusta Raamatussa sanotaan niin kuin Jussila selittää. Jlan valtakunta oli jo fariseusten keskellä. Silti fariseukset eivät kyenneet näkemään Jlan valtakunnan läsnäoloa eikä sitä, milloin se oli tullut. Kyseessä ei ole Jussilan yksittäinen mielipide, vaan kyseessä on kannanotto kiistaan, joka leimahti liekkeihin vl:ten ja pikkuesikoisten välillä 1930-luvun alussa johtaen hajaannukseen v. 1934. Pikkuesikoisilla oli Jussilan luonnehdinnan mukaan ns. seitsemän vaimon seurakuntaoppi. (Jes. 4:1. Ko. vaimothan vaatettivat ja ravitsivat itse itsensä, kuten omavanhurskaat ihmiset tekevät.) Pikkuesikoiset uskoivat (ja uskovat yhä) samalla paikkakunnalla voivan toimia useita keskenään erimielisiä seurakuntia. Vl:t katsoivat, että koska rakkaus yhdistää Jlan lapsia, ei samalla paikkakunnalla voi olla kuin yksi Jlan seurakunta eikä se riitele keskenään. Toki ulkonaisessa Jlan seurakunnassakin on ennen hajaannuksia opillisia riitoja, uskovaisten ja Jlasta luopuneiden/luopumassa olevien välillä.

Jussilan kirjoitus on teoksesta Kutsujan armo, joka on julkaistu v. 1948. Leonard Typpö näyttää sivunneen samaa aihepiiriä (Jlan valtakunnan lähestymistä ja näkemistä) v. 1914 seuraavasti:

"Jeesus on opettanut rukoilemaan: Lähestyköön Sinun valtakuntasi! Siinä lähestyy Jumalan valtakunta, missä saarnataan evankeliumia Pyhän Hengen kautta Raamattuin jälkeen. Jumalan armovaltakunta on täällä maan päällä. Se on teidän keskellänne, sanoo Vapahtaja. Mutta se on sellainen, ettei sitä voida lihan, se on ulkomuodon jälkeen näillä luonnon silmillä tuntea eikä nähdä. Totisesti, totisesti sanon Minä sinulle: Ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä. (Joh.3:3)"

Typön mukaan Jlan valtakunta lähestyy siis Pyhän Hengen kautta saarnattavassa evankeliumissa. Typön mukaan Jlan valtakunta on ihmisten keskellä, mutta luonnon silmillä sitä ei voi tuntea eikä nähdä. Typpö viittaa Joh. 3:3:een: jos hengellisesti kuollut ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei näe Jlan valtakuntaa. Typpö vaikuttaa siis jakavan perinteisen vl-käsityksen, jonka mukaan Jlan valtakunnan näkeminen on sidottu Pyhän Hengen avaamaan hengelliseen näkökykyyn.

Aromi kirjoitti:JOS Jumalan valtakunnan etsiminen on näitten rippi-isien ja -äitien etsimistä, voiko niitä etsiä myös pienistä lapsista ympäri maapalloa?

Kaikilla pienillä lapsilla on Pyhä Henki ja siten valmius käyttää taivasten valtakunnan avaimia. Usein taitaa kuitenkin olla niin, että pienet lapset eivät osaa ko. avaimia käyttää, koska heille ei ole annettu kristillistä kasvatusta ja opetettu saarnaamaan syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Siksi Jeesus korosti lähetyskäskyssään opettamista.

Kun uskovainen rippi-isä tai -äiti saarnaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, katoaa syntien tuoma levottomuus, ilottomuus ja rauhattomuus. Tilalle tulee vanhurskaus, rauha ja ilo. Sitähän Jumalan valtakunta on sisäiseltä olemukseltaan. Jlan valtakunnan kansalaisten saarnaamassa evankeliumin sanassa Jlan valtakunta lähestyy ihmisiä tuoden vanhurskauden, rauhan ja ilon Pyhässä Hengessä.

Wäinö Havas, pian sen jälkeen, kun oli saanut parannuksen armon uudestaheräyksestä, opittiin tuntemaan raittiina ja selväsanaisena julistajana kristillisyydessämme. Havaksen kaaduttua sodan kentälle, Paavo Viljanen kirjoitti kirjan Havaksen vaiheista. Siihen kirjoittaja lainasi muutamia Havaksen kirjoituksia, ja rohkenen tuomaan tähän erään sellaisen, koska se mielestäni melko selkeästi kertoo siitä, miten kristillisyydessämme on haluttu ja halutaan suhtautua eri uskonnollisiin ryhmiin, erityisesti kansankirkkoomme.

Papin kutsumuksesta.

Kirjoituksen nimenä on »Pyhä virkamme», ja se lienee tarkoitettu esitykseksi jossakin pappeinkokouksessa. Emme malta olla selostamatta sen mielenkiintoisia pääajatuksia. Luodakseen selventävän taustan kysymykselle, Havas ensinnä selvittelee käsitteitä kansankirkko, ydinseurakunta ja Kristuksen seurakunta. Empiirinen kansankirkkomme on kastettujen ihmisten muodostama, oikeudellisesti järjestetty, ja valtioon lujin sitein jäsennetty yhteisö. Sellaisenaan se on Jumalan suuri lahja kansallemme. Sen tehtävänä on ennen kaikkea kasvatus- ja lähetystyö ja sakramenttien hoitaminen. Tarkoituksena on Kristuksen seurakunnan syntyminen ja kasvaminen sen keskellä. Ydinseurakunta, Lutherin ecclesiola in ecclesia, on uskoa tunnustavien kristittyjen näkyväinen yhteys kansankirkossa, ja vastaa apostolisen ajan paikallisseurakuntaa. Se kokoontuu sanan ympärille, nauttii Herran pyhää ehtoollista, harjoittaa veljeskuria, käyttää rippiä ja kutsuu suruttomia parannukseen ja uskoon evankeliumin kautta. Mutta puhdas pyhien yhteys ei sekään ole, vaan siihen kuuluvat tyhmätkin neitseet. Kristuksen seurakunta on näkymätön uskovien yhteys ydinseurakunnassa, puhdas Kristuksen morsian, itsessään tosin saastainen sekin, mutta Herrassa pyhä ja taivaskelpoinen.

Tämän jälkeen Havas pohtii papinvirkaa. Kansankirkon papit ovat empiirisen kirkon virkamiehiä. Valtion kannalta katsoen papin virka ei ole sen kummempi kuin muutkaan valtion virat. Mutta papin olisi Jumalan tarkoituksen mukaan oltava myöskin ydinseurakunnan ja Kristuksen seurakunnan jäsen. Vain sillä edellytyksellä ydinseurakunta ja ennen kaikkea Kristuksen seurakunta voi kansankirkossa vahvistua. Ydinseurakunnan ja Kristuksen seurakunnan virkana papinvirka on pyhä. Pappi ei ole saanut sitä ihmisiltä, vaan Jumalalta. Kallein tehtävä papinvirassa on saarnata sovituksen sanaa. (2 Kor. 5: 19). Kansankirkon on pyrittävä siihen, että jokainen sen pastori olisi saanut virkaansa sekä sisällisen Kristuksen Hengen antaman kutsumuksen että myöskin ydinseurakunnan kutsumuksen ja siunauksen, niin kuin hän on saanut siihen juriidisen pätevyyden ja oikeuden. Ilman tätä ei pappi voi olla Kristuksen todellinen palvelija, vaan hän on vain »leipäpappi».

Papinviran pyhyydestä johtuu, että sen hoitajan tulisi olla pyhä. Se on mahdollista vain Kristuksessa. Hän on syntisen pyhyys. Pyhyys Kristuksessa kantaa hedelmänään uskonkuuliaisuuden. Se on ennen kaikkea totuudellisuutta yksityiselämässä ja viranhoidossa. Totuudellisuus vie syntisen ja raadollisen papin valkeudessa vaeltamaan, omien rikkomusten ja heikkouksien tunnustamiseen ja anteeksi anomiseen Jumalan ja ihmisten edessä. Vain itse sielunhoitoa tarvitseva ja oikeaa sielunhoitoa nauttiva pappi voi seurakuntalaisten sieluja hoitaa. Mutta totuudellisuus vie papin rehellisyyteen myös julistuksessa ja suhteessa virkaveljiin. Totuuden Hengen johtama pappi ei paisuttele kokemuksiaan, vaan julistaa koruttomasti Jumalan sanaa. Totuudellisuuden ohjaama pappi ei mielistele virkatovereitaan eikä selitä olemattomiksi erimielisyyksiä, vaan myöntää niiden olemassaolon esim. eri herätysliikkeiden välillä, mutta kunnioittaa silti rehellistä, totuuteen pyrkivää vastustajaansakin, ja ennen kaikkea esittää kantansa itse suoraan, mutta sävyisyyden hengessä.

Havaksen suhtautumisen eri uskonnollisiin liikkeisiin määräsi vilpitön rakkaus. Hänen kantansa ilmenee ehkä selvimmin »Kotimaassa» 25.4.1941 julkaistusta kirjoituksesta »Ei sulautumista, vaan rehellistä kansankirkollista työnyhteyttä.» Artikkelin ovat allekirjoittaneet hänen ohellaan rovastit K. R. Kares ja K. Kylänpää, mutta sen ija on Havas. Tämä kirjoitus sai aiheen samassa lehdessä 22.4.1941 olleesta artikkelista »Väärien raja-aitojen täytyy kaatua.»

Todettuaan aluksi, kuinka eri tahoilla on ruvettu voimakkaasti painostamaan, että kansamme viimeaikainen eheytyminen muka vaatisi myös herätysliikkeittemme sulautumista toinen toisiinsa, kirjoituksessa sanotaan: »Hengellisen elämän alalle koetetaan soveltaa jotakin sellaista, mikä ei enää ole vilpitöntä rakkautta. Valtiollisten ja yhteiskunnallistenkaan kysymystemme ratkaisussa ei ole kysymyksessä eri ajatussuuntien sulautuminen, sillä se tietäisi kovin helppohintaista ja kristityn omantunnon kannalta suorastaan vaarallista omista vakaumuksistansa tinkimistä, mielistelyä ja ihmisorjuutta, vaan kysymyksessä on rehellinen työnyhteys ja itsehillintä. Näin on vielä suuremmassa määrin asia, kun ollaan tekemisissä hengellisen elämän ilmiöiden kanssa.»

Herätysliikkeidemme syntyaika oli monesti sangen kiivas ja kuohuva, mutta pintavaahdosta huolimatta se oli todellista Jumalan panoksen räjähtämisaikaa kirkossamme. »Silloin revittiin juurineen sitä, mitä Herra ei ollut istuttanut, mutta silloin myös rakentui taivaan lahjana se perustus, jonka päällä kansankirkkomme on kovat koettelemusten vuodet kestänyt. Silloin tehtiin tai ainakin tahdottiin tehdä kalleimmasta uskostamme täyttä totta. Ei puhuttu kristillisyyden näkemyksistä ja katsomuksista ja kristillisistä mielipiteistä, vaan sisäisten taistelujen alla, Raamatun ja Lutherin kirjojen ääressä kirkastuneista ja kypsyneistä uskon totuuksista, jotka olivat asianomaisille todellisia omantunnonkysymyksiä, kysymyksiä sisäisestä elämästä ja kuolemasta.»

Havas, joka itse oli tuskallisten vuosien kuluessa joutunut järjestelmällisesti tutkimaan ennen kaikkea oman sielunsa tähden eräitä hajaantumisilmiöitä uskonnollisessa elämässä, saattoi kirjoituksessa väittää, että »osoittaa kevyttä suhtautumistapaa ja pintapuolista asiain tuntemusta ja arviointia, kun syntyneiden hajaannusilmiöiden ja kamppailujen takana nähdään etupäässä vain valtataisteluja, riidanhalua ja johtajien itsekkäitä pyyteitä."

Paavo Viljanen: Wäinö Havas, hengen ja miekan mies, sivut 148 – 150-

Kiitoksia taas mietityistä vastauksista. Olen itse vähän vapaapäiviä viettämässä toisella paikkakunnalla, enkä siksi voi tämän kummemmin vastata. Vähän kuitenkin.

Olisiko nyt sellainen asia tästä ymmärrettävissä, että O.M näkee (mitä ikinä sillä näkemisellä tarkoitetaankin) Jumalan valtakunnan nimenomaan ihmisissä. Minä taas epäilen, että Jumalan valtakunta on jotain vähemmän konkreettista, se on kyllä läsnä ihmisissä ja ihmisten keskellä, mutta sen sijainnista ei kukaan voi sanoa: "katso täällä".

Se on ihan totta, että fariseukset eivät nähneet keskellään Jumalan valtakuntaa. Mutta mistä tulee ajatus, että mikäli he olisivat "silmävoiteella" saaneet hengellisen näkökyvyn so. uskon lahjan, he olisivat myös nähneet valtakunnan? Minusta he olisivat silloin tunnistaneet Jeesuksen ja kumartaneet häntä Herranaan ja Vapahtajanaan. Mutta olisivatko he tunnistaneet kaikki muut valtakunnan kansalaiset, sitä epäilen. Mutta jatketaan tästä, olisi ehkä muutakin sanottavaa.

Aromi kirjoitti:Kiitoksia taas mietityistä vastauksista. Olen itse vähän vapaapäiviä viettämässä toisella paikkakunnalla, enkä siksi voi tämän kummemmin vastata. Vähän kuitenkin.

Olisiko nyt sellainen asia tästä ymmärrettävissä, että O.M näkee (mitä ikinä sillä näkemisellä tarkoitetaankin) Jumalan valtakunnan nimenomaan ihmisissä. Minä taas epäilen, että Jumalan valtakunta on jotain vähemmän konkreettista, se on kyllä läsnä ihmisissä ja ihmisten keskellä, mutta sen sijainnista ei kukaan voi sanoa: "katso täällä".

Se on ihan totta, että fariseukset eivät nähneet keskellään Jumalan valtakuntaa. Mutta mistä tulee ajatus, että mikäli he olisivat "silmävoiteella" saaneet hengellisen näkökyvyn so. uskon lahjan, he olisivat myös nähneet valtakunnan? Minusta he olisivat silloin tunnistaneet Jeesuksen ja kumartaneet häntä Herranaan ja Vapahtajanaan. Mutta olisivatko he tunnistaneet kaikki muut valtakunnan kansalaiset, sitä epäilen. Mutta jatketaan tästä, olisi ehkä muutakin sanottavaa.

ELIHU:

Kaikella ystävyydellä, etkö voi uskoa yksinkertaisesti todeksi itse Herramme Jeesuksen sanoja:

" 3 Jesus vastasi ja sanoi hänelle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle:
ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä." Joh 3:

Eli uudestisyntynyt, parannuksen armon saanut ( kuin myös lapsuuden uskon säilyttänyt..) alkaa hengellisillä silmillään näkemään samalla taivastiellä vaeltavat sisarinaan ja veljinään, sen valtakunnan asukkaina, mihin on itsekin evankeliumin kohdalleen kuultuaan ja uskottuaan syntynyt.
Epäuskoisen kodin kodin kasvattina olen itse tämän omakohtaisesti kokenut todeksi, kun n.20 vuotiaana sain parannuksen armon.

Jos itse Jeesus Kristus sanoo, niinkuin lainasin tuossa yllä, miksi se pitäisi laittaa kyseenalaiseksi ?


Myönnän kohdallani,että minun on kovin vaikeaa käsittää, että koetetaan lähes pilkkua halkaista, pähkäillä, näkyykö se Jumalan valtakunta kaikilta osin reunoja myöten..Näenkö varmasti aivan kaikki valtakunnan asukkaat, vai jääkö näköön aukkoja, jne...
Ei ole turhaan pantu pientä lasta uskomme esikuvaksi, Lapsi ei järkeile kovin, vaan uskoo yksinkertaisesti, sitä lapsen uskoa saamme me isommatkin kohdallemme pyytää.
Mielestäni tärkeintä on uskoa itsensä keskelle Jumalan valtakuntaa ja omistaa se, ei tähytä sen reunoja , askaroida ,näenkö varmasti kaikki sen asukkaat, jne..


Työlästä, työlästä on koettaa meidän itsekunkin järjelle ymmärrettäväksi selittää uskomiseen liittyviä seikkoja.
Paavali 1 Kor.kirjeen alussa siitä selkeästi kirjoittaa uskon ja inhimillisen järjen ristiriidan.

Tämä Heb.kirjeen tiivistelmä pitää paikkansa vielä tänäänkin, se kannattaa lukea ja uskoa aivan kirjaimellisesti.
Heb.11:
1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä

Siinä myöhemmin samassa luvussa toistuu useasti kuinka uskon kautta vanhan liiton uskovaiset näkivät ja omistivat sitä, mitä ei järki ja luonnollinen silmä, ymmärrys voinut nähdä, eikä käsittää.

Koko Jumalan valtakunta , sen olemus ja näkyminenkin on tänäänkin, niinkuin oli mm. Paavalinkin aikana :
" Ja se on julkisesti suuri jumalisuuden salaisuus, " 1 Tim.3:

Se on ihmisten keskellä , julkinen, mutta silti luonnolliselle ihmissilmälle ja järjelle näkymätön, salainen. Jos se näkyisi oikeassa valossaan, ihmiset suurin joukoin tulisivat sinne sisään, sen asukkaiksi.

Aiheesta ei tämän enempää kohdaltani.

Eikö se Jumalan valtakunta näy siinä hengen yhteydessä, yhteisessä rakkaudessa, yhdenkaltaisessa opissa ja elämässä

Ef. 4:
1 Niin minä vangittu Herrassa neuvon teitä, että te siinä kutsumisessa, johon te kutsutut olette, niin vaeltaisitte kuin sopii,
2 Kaikella nöyryydellä, siveydellä ja pitkämielisyydellä, ja kärsikäät toinen toistanne rakkaudessa.
3 Ahkeroitkaat myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta:
4 Yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut,
5 Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste,
6 Yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta, ja teissä kaikissa.
7 Mutta jokaiselle meille on armo annettu Kristuksen lahjan mitan jälkeen.

15 Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa, hänessä, joka pää on, Kristus,
16 Josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta, joka siihen lisääntyy, sen vaikutuksen ja määrän jälkeen, joka kullakin jäsenellä on, siitä kasvaa ruumis omaksi rakennukseksensa rakkaudessa

25 Sentähden pankaat pois valhe, ja puhukaan jokainen lähimmäisensä kanssa totuutta; sillä me olemme jäsenet keskenämme.
26 Vihastukaat ja älkäät syntiä tehkö, älkäät antako auringon laskea ylitse teidän vihanne,
27 Älkäät antako laittajalle siaa.
28 Joka varastanut on, älkään silleen varastako, vaan paremmin tehkään työtä ja toimittakaan käsillänsä jotakin hyvää, että hänellä olis tarvitsevalle jakamista.
29 Älköön yksikään rietas puhe teidän suustanne lähtekö, vaan mitä sovelias on parannuksen tarpeeksi, että se kelvollinen kuulla olis.
30 Ja älkäät Jumalan Pyhää Henkeä murheelliseksi saattako, jossa te lunastuksen päivään asti kiinnitetyt olette.
31 Kaikki haikeus, ja närkästys, ja viha, ja huuto, ja sadatus olkoon kaukana teistä kaiken pahuuden kanssa.
32 Mutta olkaat keskenänne ystävälliset ja laupiaat, ja anteeksi antakaat toinen toisellenne niinkuin Jumala teillekin Kristuksen kautta anteeksi antanut on.

2. Tess. 1:
3 Meidän pitää aina teidän edestänne, rakkaat veljet , Jumalaa kiittämän, niinkuin kohtuullinen on: sillä teidän uskonne kasvaa jalosti ja kaikkein teidän rakkautenne lisääntyy jokaista kohtaan,

5 Jotka osoittavat, että Jumala on oikein tuomitseva, ja te Jumalan valtakuntaan soveliaaksi tulette, jonka tähden te myös kärsitte,
6 Että se on oikein Jumalan edessä niitä taas vaivata, jotka teitä vaivaavat;
7 Mutta teille, jotka vaivataan, antaa levon meidän kanssamme, kuin Herra Jesus taivaasta ilmaantuu, voimansa enkelien kanssa.
8 Ja tulen leimauksella, joka niille kostaa, jotka ei Jumalaa tunteneet, ja niille, jotka ei meidän Herran Jesuksen Kristuksen evankeliumia tottele,

1. Joh. 1:
6 Jos me sanomme, että meillä on osallisuus hänen kanssansa, ja vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme ja emme tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.