Otteita Päivämiehessä 12.10.2011

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Otteita Päivämiehessä 12.10.2011

ViestiKirjoittaja saaraleena » 14 Loka 2011, 21:44

julkaistusta Kannanilmaisusta

"SRK:n historiatyön jatko edellyttää keskustelua

---
Valitettavasti vuosikymmenen puolesta välistä alkaen hoitokokouksissa ilmeni kristillisyydelle vieraita piirteitä, kuten opillisia harhoja ja siitä johtuvia väärinkäytöksiä. --

Tällainen tuolle ajalle leimallinen oppiharha oli esimerkiksi niin sanottu henkioppi: parannuksen vaatiminen erinimisistä hengistä, kuten kuivasta, hempeästä tai kososlaisesta hengestä. Kokouksissa ilmeni myös julkista ripittäytymistä ja parannuksen vaatimista sanelun mukaan sekä sellaista harhakäsitystä, että SRK:n tai rauhanyhdistysten johtokunta muodostaisi maan päällä eräänlaisen "Jumalan huoneen hallituksen".

Näiden ilmiöiden ohella alkoi esiintyä myös yksilön omantunnon vähättelyä, loukkaavaa kielenkäyttöä ja anteeksiannon kieltämistä. Toisen ihmisen nöyryyttäminen ei ole milloinkaan oikein, ei myöskään ruumiillinen, henkinen eikä hengellinen väkivalta.

--
On valitettavaa ja jälkikäteen arvioituna myös käsittämätöntä, että tällaiset erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan. --"
saaraleena
touhukas
 
Viestit: 187
Liittynyt: 11 Huhti 2008, 08:15

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Loka 2011, 21:59

Luulitko noilla, mieltymyksesi mukaisilla katkelmilla kertovasi jotakin meille uutta ja outoa? Jos niin luulit, niin väärin luulit. Enimmät asiat noista ovat olleet tiedossani jo vuosikausia, ehkä vuosikymmeniä joiltakin pieniltä osilta. Niistä on kirjoitettu Päivämiehessä ja muutamissa SRK.n vuosikirjoissa, mielestäni aivan tarpeeksi sellaiselle, joka ei kanna katkeraa mieltä tunnollaan. Katkerille ei välttämättä mikään taida riittää, varmaan tulemme sen huomaamaan lähitulevaisuudessa, joltakin osin olen jo havainnut toisella foorumilla kirjoitetusta tekstistä.

Sen kyllä kiistän, että se kaikkeen kristillisyytemme toimintaan olisi levinnyt. Sinun kristillisyytesi toiminnassa sen sijaan vaikuttaa leviävän.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja saaraleena » 14 Loka 2011, 22:06

Taavetti kirjoitti:Sen kyllä kiistän, että se kaikkeen kristillisyytemme toimintaan olisi levinnyt.

Luotan SRK:n johtokunnan tekstiin, joka toteaa että "erehdykset pääsivät leviämään LÄHES KAIKKIALLE kristillisyytemme toimintaan". 8-)
saaraleena
touhukas
 
Viestit: 187
Liittynyt: 11 Huhti 2008, 08:15

ViestiKirjoittaja Siansaparo » 16 Loka 2011, 20:57

Hirmusen hyvää ja suoraa tekstiä Päivämiehessä, hieno homma :D . Tuon linjan kun nyt kaikki pitäisivät, niin ei olisi kuin hyvää edessä.
Siansaparo
puuhakas
 
Viestit: 213
Liittynyt: 21 Syys 2009, 15:47

Päivämiehestä

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 17 Loka 2011, 04:47

Pääkirjoitus oli ihan ok.

Mulle ainakin evankeliumi on se asia, miksi ylipäätään tilasin lehden.

Näitä ihmisen erehdyksiä on jokaikisessä ryhmässä. Vajavaiset ja syntiset ihmiset muodostavat kokonaisuuden. Katsotaan jokainen omaan puseroon ja ymmärretään, että juuri minä tarvitsen anteeksiantoa. Lähimmäisenikin on vajavainen ja armahdetaan myös häntä.

On hyvä nöyrtyä itse pyytämään anteeksi vaikka ei tuntisi tehneensä väärin. Oikeassa olemisen pakko sitoo. Tai sitten se, että olen kuitenkin enemmän oikeassa...

Monet väärinkäsitykset ja ongelmat johtuvat siitä, että emme ymmärrä toisiamme, tulkitsemme asioita omasta taustastamme käsin. Kannattaa olla rohkea ja olla aloitteentekijä. Minusta pääkirjoituksen sanoma oli hyvä. Osoitti Kristuksen mieltä ja uskon ja toivon, että lukijoillakin on samaa mieltä. Kyynisyys ja katkeruus kannattaa viedä ristin juurelle. Meillä on Vapahtaja, Jeesus, joka antaa voiman.

BK :?
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Loka 2011, 07:58

saaraleena kirjoitti:
Taavetti kirjoitti:Sen kyllä kiistän, että se kaikkeen kristillisyytemme toimintaan olisi levinnyt.

Luotan SRK:n johtokunnan tekstiin, joka toteaa että "erehdykset pääsivät leviämään LÄHES KAIKKIALLE kristillisyytemme toimintaan". 8-)

Eivät ne silti vähääkään vähennä Kristuksen seurakunnan arvoa ja merkitystä, kuten sain eilen kuulla Taalainmaan seuralähetyksessä.

Kaikki on ollut Jumalan sallimaa, mutta myös Jumalan johdatus on ollut kaiken aikaa nähtävissä. Myös se, mikä ei ole ollut Jumalan tahdon mukaista, Jumala haluaa nöyryyttää ihmisiä väkevän kätensä alle. Vaikka yksittäiset kristityt erehtyvät, monet paikalliset seurakunnatkin, Jumalan seurakunta on ja pysyy tähtenä Vapahtajamme voiton kruunussa, muulla tavalla asia ei voi ollakaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Päivämiehestä

ViestiKirjoittaja Jay » 17 Loka 2011, 11:14

Brita Kajsa kirjoitti:Näitä ihmisen erehdyksiä on jokaikisessä ryhmässä. Vajavaiset ja syntiset ihmiset muodostavat kokonaisuuden. Katsotaan jokainen omaan puseroon ja ymmärretään, että juuri minä tarvitsen anteeksiantoa. Lähimmäisenikin on vajavainen ja armahdetaan myös häntä.

On hyvä nöyrtyä itse pyytämään anteeksi vaikka ei tuntisi tehneensä väärin. Oikeassa olemisen pakko sitoo. Tai sitten se, että olen kuitenkin enemmän oikeassa...

Monet väärinkäsitykset ja ongelmat johtuvat siitä, että emme ymmärrä toisiamme, tulkitsemme asioita omasta taustastamme käsin. Kannattaa olla rohkea ja olla aloitteentekijä. Minusta pääkirjoituksen sanoma oli hyvä. Osoitti Kristuksen mieltä ja uskon ja toivon, että lukijoillakin on samaa mieltä. Kyynisyys ja katkeruus kannattaa viedä ristin juurelle. Meillä on Vapahtaja, Jeesus, joka antaa voiman.


Erittäin hyvä puhe, BK.

Me uskovaiset olemme tavallisia syntisiä ihmisiä kuten muutkin. Se, mikä meidät erottaa on, että tunnistamme ja tunnustamme synnin, kadumme sitä, haluamme saada sen anteeksi ja parantaa tapamme.

Usein tuntuu aivan ilmiselvältä, kun ihmissuhde tulehtuu, että veli on rikkonut itseäni vastaan. Syntyy viha ja kauna, kun veli ei tule esittämään anteeksipyyntöä. Raamattu opettaa, että meidät tunnistetaan Jumalan valtakunnaksi siitä, että me rakkauden keskenämme pidämme. Nöyrtyminen on avainteko. Tuntuu, että nykyajasta nöyryys on kadonnut sekä sanastosta että tunteista. Toivottavasti uskovaiset osaavat sitä vielä tuntea. On parasta itse nöyrtyä, lähestyä veljeä, ja pyytää anteeksi pahoja ajatuksia, vihaa ja kaunaa, mitä itsessä on herännyt.

Varmaan jokaiselle voisi tehdä hyvää opetella sanomaan toiselle, "olet muuten ihan oikeassa, minä olin väärässä", niinkuin BK sanoi; vaikkei siltä tuntuisikaan. Eikö vanhan kansan viisauskin kuulu, että viisaampi antaa periksi :smile:
Jay
puuhakas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 15 Heinä 2011, 01:25

ViestiKirjoittaja Emka » 17 Loka 2011, 14:14

Verrataan vaikka Isrelilaisten korpivaellukseen tämän ajan jumalanlasten matkan tekoa. Silloinkin oli joukossa niitä joille ei riittänyt se,että Moosen ja Aaron , etenkin Mooses oli Jumalan kanssa suorassa yhteydessä ja näin ohjasi kansaa. Matkan kestäessä tuli napinaa ja kapinaa, siinä oli Mooseksen uskokin koetuksella, mutta kuitenkin Jumala antoi ohjeet ja johti kansaa. Kaikki muistamme Koorahin joka oli kerännyt omaa porukkaa ja Koorah joukkoineen nousi Moosesta vastaan:

4 Moos.16

1 Leeviläinen Korah, Kehatin pojan Jisharin poika, sekä Ruubenin heimoon kuuluvat Datan ja Abiram, Eliabin pojat, ja On, Peletin poika,
2 asettuivat avoimesti uhmaamaan Moosesta ja saivat puolelleen kaksisataaviisikymmentä arvossa pidettyä miestä Israelin päämiesten, kansankokouksen jäsenten joukosta.
3 He kokoontuivat Mooseksen ja Aaronin eteen ja sanoivat: "Jo riittää! Kaikki tähän kansaan kuuluvat ovat pyhiä, ja Herra on meidän keskellämme. Miksi te siis yritätte korottaa itsenne Herran seurakunnan yläpuolelle?"
4 Kun Mooses kuuli tämän, hän painoi kasvonsa maahan
5 ja sanoi sitten Korahille ja hänen väelleen: "Huomisaamuna Herra ilmoittaa, kuka on hänen omansa, kuka on pyhä ja kuka saa astua hänen eteensä uhraamaan. Vain se, jonka Herra valitsee, saa astua hänen eteensä.

""""""""""""""""""""""""""""""""

26 Mooses sanoi kansalle: "Siirtykää pois näiden jumalattomien miesten telttojen lähistöltä älkääkä koskeko mihinkään heille kuuluvaan. Muuten tuhoudutte heidän syntiensä tähden."
27 Niin israelilaiset siirtyivät pois Korahin, Datanin ja Abiramin telttojen lähettyviltä. Datan ja Abiram olivat astuneet ulos ja jääneet perhekuntineen telttojensa eteen.
28 Mooses sanoi: "Siitä, mitä nyt tapahtuu, te näette, että Herra on minut lähettänyt ja että kaiken, minkä teen, teen Herran käskystä enkä omasta tahdostani.
29 Jos nuo kuolevat tavalliseen tapaan ja saavat saman kohtalon kuin muutkin ihmiset, niin Herra ei ole minua lähettänyt.
30 Mutta jos Herra tekee jotakin tavatonta, niin että maa aukaisee kitansa ja nielee heidät ja kaiken heille kuuluvan ja he vajoavat elävältä tuonelaan, silloin tiedätte, että nämä miehet ovat halveksineet Herraa."
31 Tuskin hän oli saanut tämän sanotuksi, kun maa repesi heidän allaan,
32 avasi kitansa ja nieli heidät kaikki telttoineen päivineen, samoin Korahin, hänen väkensä ja omaisuutensa. [4. Moos. 26:10; 5. Moos. 11:6; Ps. 106:17]
33 Näin he vaipuivat kaikkineen elävältä tuonelaan; maa sulkeutui heidän jälkeensä, ja he katosivat Israelin kansan keskeltä"

"""""""""""""""""""""""""""""""""""""

Sen aikaisen korpivaelluksen aikana tapahtui monesti että ihmiset lankesivat tottelemattomuuden syntiin, kapinoi Jumalaa ja Moosesta vastaan, kuitenkin kun lähestyttiin luvattua maata oli säilynyt niitä jotka pääsivät perille. Jumala itse hautasi Mooseksen.

Tämän ajan korpivaelluksessa on myös noussut ajoittain niitä, jotka ovat kapinoineet, eksyneet ja eksyttäneet muita, mutta vielä on Jumala lastensa johtajana ja saamme kuulla uskon saarnaa, evankeliumia julistetaan ja vaikka olemme maailman silmissä viheliäiset niin kuitenkin Jumala on luvannut lapsensa viedä perille Kunnianvaltakuntaan.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 17 Loka 2011, 14:21

...vielä on Jumala lastensa johtajana ja saamme kuulla uskon saarnaa, evankeliumia julistetaan ja vaikka olemme maailman silmissä viheliäiset niin kuitenkin Jumala on luvannut lapsensa viedä perille Kunnianvaltakuntaan.

Ja tästä minun sydämeni iloitsee ja riemuitsee!

BK :D
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Re: Päivämiehestä

ViestiKirjoittaja saaraleena » 17 Loka 2011, 15:41

Brita Kajsa kirjoitti:Vajavaiset ja syntiset ihmiset muodostavat kokonaisuuden.

Niinpä. Kun nämä "vajavaiset ja syntiset ihmiset" ovat vanhoillislestadiolaisia, he muodostavat EREHTYMÄTTÖMÄN SEURAKUNNAN. :-I
saaraleena
touhukas
 
Viestit: 187
Liittynyt: 11 Huhti 2008, 08:15

ViestiKirjoittaja uskossa matkaa tekevä » 17 Loka 2011, 15:50

Minusta tuossa kannanilmauksessa tavallaan huvittavinta oli kappale

Valitettavasti vuosikymmenen puolesta välistä alkaen hoitokokouksissa ilmeni kristillisyydelle vieraita piirteitä, kuten opillisia harhoja ja siitä johtuvia väärinkäytöksiä. Tämä todettiin jo vuonna 1989 Ranualla suviseurojen yhteydessä pidetyssä puhujien- ja seurakuntavanhinten kokouksessa.


Herää kysymys, että missä tilassa kristillisyytemme oli tuon väliajan, jos vasta noin 10 vuotta myöhemmin todettiin, että joissakin opillisissa asioissa mentiin harhaan? Ja korjaantuiko tilanne tuon toteamuksen jälkeen?
uskossa matkaa tekevä
tutustunut
 
Viestit: 41
Liittynyt: 26 Heinä 2010, 23:19

Saaraleena...

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 17 Loka 2011, 16:17

Niinpä. Kun nämä "vajavaiset ja syntiset ihmiset" ovat vanhoillislestadiolaisia, he muodostavat EREHTYMÄTTÖMÄN SEURAKUNNAN. Ounou

Ymmärrä, että erehtymättömyydessään ovat kaikki kuitenkin vajaita. Sinä, minä ja monet muut.

Tahdotaan armahtaa.

Itsekukakin on monesti ja pahasti pielessä.

Mitä on kristityn vapaus? Mulle se on sitä, että voin antaa anteeksi ja siunata. Olenko minä sen kummempi kuin muutkaan...en tosiaankaan.

Nähdä suuremmilla silmillä, nähdä Kristuksen työ lähimmäisessä, päästä vapauteen tuomiohengestä, nähdä oman lihan turmio...

Kun ei se ole multa pois.

Evankeliumi ja Jumalan valtakunta.

Jt

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Re: Päivämiehestä

ViestiKirjoittaja Emka » 17 Loka 2011, 16:35

saaraleena kirjoitti:
Brita Kajsa kirjoitti:Vajavaiset ja syntiset ihmiset muodostavat kokonaisuuden.

Niinpä. Kun nämä "vajavaiset ja syntiset ihmiset" ovat vanhoillislestadiolaisia, he muodostavat EREHTYMÄTTÖMÄN SEURAKUNNAN. :-I



Ilmeisesti asia häiritsee sinua valtavasti koska tuomiohenki sinussa pursuaa yli laidan ;)
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

Tuomiohengestä

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 17 Loka 2011, 16:58

Moikka Emka,

tokkopa Saaraleena oikeasti on niin tuomiohenkinen. Onhan hänelläkin oikeus ilmaista mielipiteensä.

Itsekin lauon milloin mitäkin palstoilla. Mutta mulla on pokkaa olla aina samalla nikillä. Joskus lihan mieli teetättää milloin mitäkin. Siltikin saan olla armosta uskomassa, samoin Saaraleena ja monet muut.

Jt

BK :D
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

ViestiKirjoittaja Emka » 17 Loka 2011, 17:05

Ap.t.24


14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon, [Ap. t. 9:2, Ap. t. 18:25 | Ap. t. 26:22]
15 ja yhtä lailla kuin nämä tässä minä toivon ja odotan, että Jumala herättää kuolleista niin hurskaat kuin jumalattomat. [Ap. t. 23:6]
16 Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.


Myös uskon Lutherin tavoin että

Iso katekismus seurakunnasta:

" Maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi mieli ja ymmärrys.
Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita siinä ei ole, eikä hajaannuksia. Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla."

Pyhien yhteys on hengen ja rakkauden yhteyttä, ennen kaikkea yhteyttä Kristukseen.

Syntisinä, mutta armahdettuina

Hepr. 12:1

Sentähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on,
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

Emkalle

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 17 Loka 2011, 17:11

En voi muuta kuin yhtyä suloiseen sanomaasi Emka.

Siunaten ja Jumalan rauhan terveisin

BK :)
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Re: Tuomiohengestä

ViestiKirjoittaja Emka » 17 Loka 2011, 17:20

Brita Kajsa kirjoitti:Moikka Emka,

tokkopa Saaraleena oikeasti on niin tuomiohenkinen. Onhan hänelläkin oikeus ilmaista mielipiteensä.

Itsekin lauon milloin mitäkin palstoilla. Mutta mulla on pokkaa olla aina samalla nikillä. Joskus lihan mieli teetättää milloin mitäkin. Siltikin saan olla armosta uskomassa, samoin Saaraleena ja monet muut.

Jt

BK :D


Kiitos huomiosta. Yritetään hyvällä ja pahalla, jospa joskus saisi lukea yllämainitun kirjoituksista että on yhdenkaltaisessa uskossa ja rakkaudessa kristillisyyden kanssa. ( Vl )
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

Yhteinen usko

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 17 Loka 2011, 17:33

No tämä allamainittu on uskomassa samalla tavalla. Eikä suloisempaa evankeliumin saarnaa olekaan.

Jt

BK :grin:
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Re: Yhteinen usko

ViestiKirjoittaja Emka » 17 Loka 2011, 17:36

Brita Kajsa kirjoitti:No tämä allamainittu on uskomassa samalla tavalla. Eikä suloisempaa evankeliumin saarnaa olekaan.

Jt

BK :grin:


Näin olen ymmärtänyt kirjoituksistasi :D Jrt EmKa
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

Evankeliumi

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 17 Loka 2011, 17:57

Minä, joka olen kovin vaivattu ja kiusattu.

Lankean ja sitten kontaten lähestyn Vapahtajaani. Tarvitsenko minä lainsaarnaa, minä, joka tunnen syntini ja tiedän turmelukseni.

Minä en jaksa ilman evankeliumia. Sitä minä saan kuulla Jumalan valtakunnan saarnassa. Saan uskoa sataprosenttisesti kaikki anteeksi.

Laki piiskaa lain töihin ja tekoihin. Minun ei tarvitse täyttää niitä. Ne on kaikki kuitattu.

Kun tunto on herännyt, ymmärtää oman raadollisuutensa. Synnin haavat ovat kipeitä. Niihin tarvitaan balsamia ja öljyä. Suloisin lääke kuuluu Jumalan valtakunnan evankeliumista. Minua se on auttanut tähän päivään asti.

Miksi ihmiset riitelevät ja moittivat toisiaan turhanpäiväisistä?

Kuka täällä on sellainen, joka voi ansaita jotain Jumalalta? Yrittää tuoda esiin jotain, joka on kuitenkin saastaa...

Mulle merkitsee elävä usko, Kristuksen täydellinen sovitustyö paljon. Ja sekin, että mua johdatetaan. Nyt en näe kaikkea enkä ymmärrä. Eikä tarvitse, saan elää päivän kerrallaan.

Ja vaikka onkin lapsellista uskoa: tahdon uskoa lapsen lailla.

BK :oops:
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Seuraava

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron