Pidätysavain

[PJN2]

Lainaus: "Vl-rippiopetus on yhtenä tekijänä lisäämässä vaikenemista rikoksista, vaikakaan ei ehkä tärkein. SRK:n lausunnoista on käynyt ilmi, että heidän mukaansa rippisalaisuus velvoittaa myös maallikko-lestadiolaisia, siis tavallisia ihmisiä. Jos on siunannut jollekin pedofiilille synnit anteeksi, ei saa mennä tekemään rikosilmoitusta. Pitää vaan kehottaa asianomaista rikollista menemään itse ilmoittautumaan. Hesarin haastattelussa Voittonen sanoi tuon selvästi. Olen Johannes Alarannan blogista saanut sen käsityksen että tuo SRK-opetus on kirkkolain ja rikoslain vastainen."

Eikö SRK:n mieleen ole tullut ko. tapauksissa käyttää "pidätysavainta"? Ripittäjä kysyy ennen synninpäästöä: "Oletko jo ilmoittautunut poliisille?" Jos vastaus on "En", ripittäjä neuvoo: "Etkö tiedä, että kyseessä on rikos. Tunnusta rikoksesi poliisille ja tule sitten uudelleen ripittäytymään. Vasta silloin voin uskoa, että katumuksesi on aito. Tällä kertaa joudun käyttämään pidätysavainta."

Seuraavalla kerralla ripitettävä kertoo ilmoittautuneensa poliisille ja saa synninpäästön.

Tämä käytäntö jo uskoakseni vähentäisi huomattavasti "armovarkauksia".
Kysymyksiä toki jää: Jospa ripittäytyjä valehtelee poliisilla käynnistään. Onko anteeksianto kuitenkin pätevä, vaikka perustuu ripittäjän virheelliseen tietoon ripitettävän sieluntilasta?

Kauhuskenaario: Edellä mainittu anteeksianto on sittenkin pätevä, mutta ripitettävä tekee tällöin uuden synnin valehdellessaan poliisilla käynnistään. Tästä synnistä hän tulee ripittäytymään ja saa anteeksiannon. Katumushan on aito, eikä ripittäjälle valehtelu poliisikäynneistä ole rikos! Taas onnistui armovarkaus... (Joku kaanaan kieltä taitava voisi muotoilla tästä elävän vuoropuhelun).

Olisiko tässä aineksia SRK:lle tarkentavaksi paimenkirjeeksi pedofilien ripittämiseen. Jos ehdotukseni on "harhaoppinen", kuulisin mielelläni syyn.

Lähetin tämän saman kysymyksen myös Hakomajaan, mutta kukaan ei ole vastannut. Entä täällä?

[Taavetti]

Lainaus: "Vl-rippiopetus on yhtenä tekijänä lisäämässä vaikenemista rikoksista, vaikakaan ei ehkä tärkein. SRK:n lausunnoista on käynyt ilmi, että heidän mukaansa rippisalaisuus velvoittaa myös maallikko-lestadiolaisia, siis tavallisia ihmisiä. Jos on siunannut jollekin pedofiilille synnit anteeksi, ei saa mennä tekemään rikosilmoitusta. Pitää vaan kehottaa asianomaista rikollista menemään itse ilmoittautumaan. Hesarin haastattelussa Voittonen sanoi tuon selvästi. Olen Johannes Alarannan blogista saanut sen käsityksen että tuo SRK-opetus on kirkkolain ja rikoslain vastainen."

Eikö SRK:n mieleen ole tullut ko. tapauksissa käyttää "pidätysavainta"? Ripittäjä kysyy ennen synninpäästöä: "Oletko jo ilmoittautunut poliisille?" Jos vastaus on "En", ripittäjä neuvoo: "Etkö tiedä, että kyseessä on rikos. Tunnusta rikoksesi poliisille ja tule sitten uudelleen ripittäytymään. Vasta silloin voin uskoa, että katumuksesi on aito. Tällä kertaa joudun käyttämään pidätysavainta."

Seuraavalla kerralla ripitettävä kertoo ilmoittautuneensa poliisille ja saa synninpäästön.

Tämä käytäntö jo uskoakseni vähentäisi huomattavasti "armovarkauksia".
Kysymyksiä toki jää: Jospa ripittäytyjä valehtelee poliisilla käynnistään. Onko anteeksianto kuitenkin pätevä, vaikka perustuu ripittäjän virheelliseen tietoon ripitettävän sieluntilasta?

Kauhuskenaario: Edellä mainittu anteeksianto on sittenkin pätevä, mutta ripitettävä tekee tällöin uuden synnin valehdellessaan poliisilla käynnistään. Tästä synnistä hän tulee ripittäytymään ja saa anteeksiannon. Katumushan on aito, eikä ripittäjälle valehtelu poliisikäynneistä ole rikos! Taas onnistui armovarkaus... (Joku kaanaan kieltä taitava voisi muotoilla tästä elävän vuoropuhelun).

Olisiko tässä aineksia SRK:lle tarkentavaksi paimenkirjeeksi pedofilien ripittämiseen. Jos ehdotukseni on "harhaoppinen", kuulisin mielelläni syyn.

Lähetin tämän saman kysymyksen myös Hakomajaan, mutta kukaan ei ole vastannut. Entä täällä?

Ehdotuksesi on melkoisen lakihenkinen, panisit raskaan kuorman kantajalle lisäkuorman, että kanna ensin syntisi ja tämä lisäehto, vasta sitten saat anteeksi. Jeesus antoi ensin anteeksi ja sanoi sitten, että mene äläkä enää syntiä tee. Samoin kuuluu menetellä meidänkin tämän päivän Jeesuksen seuraajien. Voi olla, ettei Hakomajassa vastata, heillä taitaa olla halua kieltää kaikkinainen sitominen, mutta mustamaalata sitä seurakuntaa, joka Lutherin sanojen mukaan on pahennuksilla peitetty maailmalta.

Laestadius käytti armonvaras termiä ilmeisen tietoisena siitä, ettei armoa voi varastaa. Ei voinut varastaa silloin, eikä voi varastaa vieläkään, vaikka monet sellaista ovat yrittäneet ennen ja yrittävät varmaan vieläkin. Todellista, aitoa katumusta seuraa synnin pois paneminen ja synnistä luopuminen, mutta evankeliumista saa voimaa synnistä luopumiseen.

Roomalaiskirje 1
15 Sentähden niin paljo kuin minussa on, olen minä teillekin, jotka Roomissa olette, valmis evankeliumia saarnaamaan.
16 Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia; sillä se on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi. Ensin Juudalaiselle, niin myös Grekiläiselle.
17 Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

Ellei synnistä luopumista evankeliumin julistuksesta huolimatta, armon kerjääminen ei ollutkaan aitoa, tai luultavammin vihollisen uusi hyökkäys on ollut niin raju, että kohteelta on unohtunut voiman ainoa oikea antaja.

Löytyi 3 jaetta Biblia 1776 tekstistä.
Matt. 12:45
Silloin hän menee ja ottaa kanssansa seitsemän muuta henkeä, itseänsä pahempaa, ja ne sisälle menevät ja asuvat siellä, ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmaksi kuin ensimäiset. Näin myös tapahtuu tälle pahalle sukukunnalle.

Luuk. 11:26
Silloin hän menee ja ottaa kanssansa seitsemän muuta häntä pahempaa henkeä, ja kuin he sinne tulevat, asuvat he siellä: ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset.

Joh. 5:14
Sitte löysi Jesus hänen templissä ja sanoi hänelle: katso, sinä olet parattu: älä silleen syntiä tee, ettei jotain pahempaa sinulle tapahtuisi.

[O.M]

PJN2, olet varmaan yrittänyt paneutua pedofiilien armovarkausongelmaan niillä tiedoilla, jotka sinulla on asiasta. Arvioni mukaan tietosi ilmiöstä ovat kuitenkin riittämättömät.

Käsitykseni mukaan pedofiilit eivät ole ripittäytyneet teoistaan kolmannelle osapuolelle. Saamieni tietojen mukaan he ovat pyytäneet anteeksi vain alaikäisiltä lapsiuhreiltaan ja salanneet tekonsa visusti kaikilta ulkopuolisilta. Jos näin on, anteeksipyynnön aitoutta on perusteltua epäillä. Viittaan Augsburgin tunnustukseen:

"Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augst ... l#Parannus

Jos pedofiilin (tai kenen tahansa syntiä tehneen) parannus on aito, ei parannus jää ilman hedelmiä. Pedofiilin kohdalla parannuksen hyviä hedelmiä olisivat nähdäkseni mm. aito anteeksipyyntö uhrilta, ilmoittautuminen poliisille, rikoksen sovittaminen maallisen lain edessä, hoitoon hakeutuminen ja pyrkimys auttaa vahingoittamaansa lapsiuhria.

Ns. uhrin vaientamisparannus ei ole mikään oikea parannus. Sen ainut tarkoitus on käyttää evankeliumia synnin peitteenä.

Luther toteaa uskon hedelmistä:

"Hyvät teot eivät tee kristittyä, vaan kristitty tekee hyviä tekoja. Niin kuin hedelmä ei tee puuta, vaan puu tuottaa hedelmän."
Kimppu ruusuja. Poimintoja Martti Lutherin teksteistä. Hämeenlinna 1994 (Päivä). Ein Strauss Luther-Rosen.

Lainaus: "Vl-rippiopetus on yhtenä tekijänä lisäämässä vaikenemista rikoksista, vaikakaan ei ehkä tärkein. SRK:n lausunnoista on käynyt ilmi, että heidän mukaansa rippisalaisuus velvoittaa myös maallikko-lestadiolaisia, siis tavallisia ihmisiä. Jos on siunannut jollekin pedofiilille synnit anteeksi, ei saa mennä tekemään rikosilmoitusta. Pitää vaan kehottaa asianomaista rikollista menemään itse ilmoittautumaan. Hesarin haastattelussa Voittonen sanoi tuon selvästi. Olen Johannes Alarannan blogista saanut sen käsityksen että tuo SRK-opetus on kirkkolain ja rikoslain vastainen."

Mistä lainaus on? Olen sitä mieltä, että jos joku minulle ripittäytyisi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (niin ei varmaan käytännössä tule tapahtumaan), niin kehottaisin häntä menemään poliisin juttusille. Mutta varmistaisin, että niin myös tapahtuu. Niin on sanonut myös SRK:n puheenjohtaja julkisuudessa.

Eikö SRK:n mieleen ole tullut ko. tapauksissa käyttää "pidätysavainta"? Ripittäjä kysyy ennen synninpäästöä: "Oletko jo ilmoittautunut poliisille?" Jos vastaus on "En", ripittäjä neuvoo: "Etkö tiedä, että kyseessä on rikos. Tunnusta rikoksesi poliisille ja tule sitten uudelleen ripittäytymään. Vasta silloin voin uskoa, että katumuksesi on aito. Tällä kertaa joudun käyttämään pidätysavainta."

Seuraavalla kerralla ripitettävä kertoo ilmoittautuneensa poliisille ja saa synninpäästön.

Evankeliumia ei säännöstellä. Myös katuvalle pedofiilille saarnataan synti anteeksi silloin, kun hän syntinsä tunnustaa ja anoo anteeksiantoa. Jumalan armo opettaa jumaliseen elämään ja esivallalle kuuliaisuuteen, jolloin aidosti katuva pedofiili ilmoittautuu Jumalan armon opettamana itse. Mutta jos niin ei tapahdu, voidaan parannus päätellä hedelmien puuttuessa näyttelyksi eikä näyttelyä sido rippisalaisuus. Rippisalaisuus on raamatullinen, näyttelysalaisuudesta en tiedä. Syntien anteeksianto tapahtuu evankeliumissa, rikoksen sovittaminen tapahtuu vankilassa. On syytä huomata, että vaikka synti olisi taivaassa anteeksi, rikos ei välttämättä ole maan päällä sovitettu.

Lutherin mukaan hyvät teot eivät tee kristittyä, vaan kristitty tekee hyviä tekoja. Tuossa sinun mallissasi hyvät teot (esim. poliisille ilmoittautuminen) tekevät evankeliumille kelvolliseksi. Ei se noin mene, ei. Ensin tulee usko, sitten todelliset hyvät teot.

Tämä käytäntö jo uskoakseni vähentäisi huomattavasti "armovarkauksia".
Kysymyksiä toki jää: Jospa ripittäytyjä valehtelee poliisilla käynnistään. Onko anteeksianto kuitenkin pätevä, vaikka perustuu ripittäjän virheelliseen tietoon ripitettävän sieluntilasta?

Pyhän Hengen kautta saarnattu anteeksianto itsessään on pätevä, mutta jos siihen yrittää tarttua armovarkaan vilpillisellä mielellä, ei saa ainuttakaan syntiä anteeksi.

Kauhuskenaario: Edellä mainittu anteeksianto on sittenkin pätevä, mutta ripitettävä tekee tällöin uuden synnin valehdellessaan poliisilla käynnistään. Tästä synnistä hän tulee ripittäytymään ja saa anteeksiannon. Katumushan on aito, eikä ripittäjälle valehtelu poliisikäynneistä ole rikos! Taas onnistui armovarkaus... (Joku kaanaan kieltä taitava voisi muotoilla tästä elävän vuoropuhelun).

Kuten itsekin huomaat, ei ole olemassa ripittäytymisjärjestelmää, johon ei jäisi porsaanreikiä vilpillisellä mielellä oleville.

Olisiko tässä aineksia SRK:lle tarkentavaksi paimenkirjeeksi pedofilien ripittämiseen. Jos ehdotukseni on "harhaoppinen", kuulisin mielelläni syyn.

Ehdotuksesi on vanhoillislestadiolaisen opin näkökulmasta täysin harhaoppinen, sillä ehdotuksessasi säännöstellään evankeliumia. Vl-opissa evankeliumia ei lähtökohtaisesti säännöstellä, vaan synnit saarnataan anteeksi kaikille sanan kuulijoille "seiniä myöten" ja seinien ulkopuolellekin. Jumalan armon uskotaan muuttavan syntisen ihmisen. Herätyksen alkuaikoina tämä näkyi niin, että uskon hedelmänä entiset porovarkaat palauttivat varastamansa porot ja entiset juopot kaatoivat viinavarastonsa maahan.

Vl-opissa
1. evankeliumi ei ole synnin peite,
2. esivaltaa tulee kunnioittaa,
3. parannuksesta tulee seurata hedelmät ja
4. rippisalaisuus on ehdoton; armon mereen upotettua ei saa muistella pahassa tarkoituksessa.

Jos rikoksen tehnyt pedofiili ei ilmoittaudukaan lupauksestaan huolimatta poliisille, voi mahdolliselle ripittäjälle aiheutua erittäin kiusallinen välikäden olo. Toisaalta haluaisi ajatella uhrin etua ja ilmoittaa asian heti poliiisille. Toisaalta haluaisi antaa parannuksen hedelmien tulevan esiin ilman pakottamista eikä haluaisi rikkoa rippisalaisuutta. Uskon, että tilanne on äärimmäisen harvinainen. Jos joku oikeasti ripittäytyy pedofiliasta kolmannelle osapuolelle, on todennäköistä, että hän vie asian loppuun ja ilmoittautuu poliisillekin. Tällöin ripittäjän ei tarvitse rikkoa rippisalaisuutta. Jos ripittäytyjä kuitenkin jättää ilmoittautumatta, on mielestäni uhrin etu huomioiden pienempi paha rikkoa rippisalaisuus kuin jättää tilanne ennalleen. Käytännössä tuollaiset tilanteet lienevät kuitenkin äärimmäisen harvinaisia.

[PJN2]

Lainaukseni oli Hakomajan keskusteluista, nimimerkin ”Hiltunen” viestistä 29.9.2010.
http://www.hakomaja.net/keskustelu/vanhoillislestadiolaisuus/12618-viekoe-pedofiilia-keskustelu-sivuraitelle
Samana päivänä oli HS:ssa Voittosen haastattelu, johon ”Hiltunen” ilmeisesti viittaa. Kaivoin jutun esiin Hesarin digiarkistosta:

HS - Kotimaa - 29.9.2010
SRK:n puheenjohtaja tiesi vangitsemisesta
KATJA KUOKKANEN HS
Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) on vanhoillislestadiolaisten johtoelin. SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen tiesi, että liikkeen luottamushenkilö on vangittu hyväksikäytöstä.
Miten kommentoitte, että ison rauhanyhdistyksen entinen puheenjohtaja ja SRK:n vuosikokouksen valitsema luottamushenkilö on tutkintavankeudessa epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä? "Onhan se nyt tietysti tiedossa. Tapauksissa, jos tällainen tulee tietoon ja osoittautuu paikkansa pitäväksi, hänet vapautetaan tehtävästä."
Miten SRK suhtautuu lastensuojelulain noudattamiseen, jos hyväksikäyttö tulee ilmi SRK:ssa tai rauhanyhdistyksen kokouksessa? Rinnastatteko sen rippisalaisuuteen? "Kyllä, mutta samalla ohjaan hänet, jos hän on syyllinen, ilmoittautumaan poliisille. Toimin niin kuin evankelisluterilaisen kirkon laki papille siitä säätää."
Miksi yhteisön jäseniä on syyllistetty hyväksikäytön tuonnista julkisuuteen? "Tämmöistä en tiedä tapahtuneen, silloin on mahdottomuus vastatakin. Asiat tulee hoitaa sekä sielunhoidollisesti että maallisen lain edessä."
KATJA KUOKKANEN HS

Haastattelijan toinen kysymys ”…Rinnastatteko sen rippisalaisuuteen?” on epäselvä. Voittonen vastaa siihen aivan korrektisti vain omasta puolestaan (pappina). Maallikoista ei haastattelija kysy mitään.
”Hiltunen” siis mielestäni lisää melkoisesti omaa tulkintaansa sanoessaan: ”Jos on siunannut jollekin pedofiilille synnit anteeksi, ei saa mennä tekemään rikosilmoitusta. Pitää vaan kehottaa asianomaista rikollista menemään itse ilmoittautumaan Hesarin haastattelussa Voittonen sanoi tuon selvästi” (olettaen että ”Hiltunen” tarkoittaa yllä olevaa haastattelua).

Maallisen regimentin säädöksiä (rikoslaki, kirkkolaki) on kaikkien noudatettava. Rippisalaisuus tarkoittaa vain pappien ja virassa olevien lehtorien vaitiolovelvollisuutta, eikä siinäkään koske kaikkia rikoksia. Rippisalaisuus ei kirkkolain mukaan ulotu uskonnollisten yhteisöjen maallikkojäseniin. Näin olisi Voittonenkin varmaan vastannut, jos sitä olisi häneltä kysytty.

Onko asia yhtä selvä myös SRK:n kenttäväelle? ”Yhteisen pappeuden” vuoksi rikollinen voi valita ripin vastaanottajaksi kenet hyvänsä vanhoillislestadiolaisen henkilön, esimerkiksi jonkun ystävänsä. Ymmärtääkö maallikkoripittäjä, että häntä ei sido laissa määritelty ”maallinen” rippisalaisuus, vaan päinvastoin: hänellä on velvollisuus laissa määriteltyjen rikosten ilmoittamiseen viranomaiselle. Yhteisen pappeuden tuoma ”hengellinen” rippisalaisuus ei saa eikä voi olla tämän kanssa ristiriidassa. ”Hengellinen” rippisalaisuus häntä toki sitoo niissä asioissa, joista laki ei mitään sano (esim. aviorikos, huumeiden käyttö tai asianomistajarikokset kuten esim. tekijänoikeusrikkomus).

Voiko lapsi toimia ripittäjänä ja mikä on tällöin ikäraja? Onko SRK ilmaissut kantansa tästä? Kysymys kumpuaa toki keskusteluissa esitetyistä väitteistä, joiden mukaan ”Pedofiili voi valita ripin vastaanottajaksi jopa hyväksikäyttämänsä lapsen tai nuoren”. Vaikka tällaisia tapauksia ei esiintyisikään, on kysymys silti aiheellinen: Ripittäjän on tunnettava lain hänelle asettamat velvoitteet!
Miten voisimme edellyttää tätä lapselta?

Kiitokset vastauksista, erityisesti O.M:lle ”teologisista” selvennyksistä. Ymmärsin kyllä harhaoppisuuteni. Palaan asiaan vielä tuonnempana…

[O.M]

Jatkan vielä vähän. Yritän kiteyttää lyhyesti PJN2:n ehdotuksen ja vl-opetuksen eron:

PJN2:n ehdotuksessa rikollisen poliisille ilmoittautuminen on synnin anteeksisaamisen ehto. Vl-opissa rikollisen poliisille ilmoittautuminen on synnin anteeksisaamisen seuraus. "Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä" (Matt. 7:18).

[nuusku]

Mielestäni on turhaa eroittaa pedofilian synti erilliseksi synneiksi muista synneistä, kuten mediassa ja tässä ketjussa tehdään. Se on ruma synti, mutta vain yksi synti muiden joukossa. Raamattu ei tunne sitä minään "erikoissyntinä" johon tarvitaan erilaiset toimintaohjeet kuin muihin synteihin.

Synnit saa anteeksi yleisestä saarnastakin, ilman rippiä. Jopa pedofiili saa anteeksi ilman ripittäytymistä, koska rippi ei ole anteeksi saamisen ehto. Toisaalta ilmoittautuminen poliisille ei ole myöskään anteeksi saamisen ehto. Molemmat näistä ovat Hengen hedelmiä. Kun saa parannuksen armon, haluaa laittaa nimellisiä syntejä nimeltä pois. Ja tulee halu korjata asioita esivallan kanssa myös.

Asioiden korjaamiset on Pyhän Hengen sisällisesti vaikuttamaa hedelmää parannuksen armon saaneessa. Mielestäni kaikenlainen maallisen lain rikkominen on sama asia, eikä pedofilia ole niistä erillinen. Murha, ryöstö, pedofilia, varkaus, petos, raiskaus, maanpetos, tai mitä nyt on vaikka kuinka paljon maallisen lain edessä tuomittavia asioita. Parannuksen armon saanut korjaa asioita itse.

Elävän uskon ulkopuolella olevat eivät usko tätä, vaan ovat sitä mieltä että tarvitaan lain keppiä ja ripin vastaanottajan puhelua poliisille. Kuollut usko ei vaikutakaan elämän parannusta, mutta kuolleen uskon ongelma ei kosketa elävää kristillisyyttä.

[Taavetti]

Jatkan vielä, valottaakseni hiukan kristillisyytemme näkökulmaa, joka on ja jonka tulee aina olla heikon, aran, mutta armoa kaipaavan rinnalle asettumista. Siltä pohjalta kumpuaa myös maallikoiden rippisalaisuus, joka halutaan osoittaa pitäväksi sille aralle sielulle, joka sielunsa hädässä askartelee, että uskaltaako mennä puhumaan asiastaan jollekin vai eikö uskalla. Hänelle halutaan osoittaa, että Jumalan valtakunnassa on sellaisia luotettavia ja suljettuja astioita, joiden puoleen voi ja uskaltaa tunnon tuskineen kääntyä, ja kotka ymmärtävät ja tarvittaessa osaavat antaa oikeita neuvoja. Sellaisen aran kyselijän edessä ei sovi käyttäytyä armottoman palvelijan tavoin, että maksa heti velkasi.

Tiedämme, ettei kukaan pysty maksamaan hituisenkaan vertaa syntivelastaan, vaan jokainen meistä tarvitsee kokonaisen Jumalan armon. Paavali opetti aikanaan, että Jumalan armo on kaikille terveellinen, ja että se opettaa kaiken synnin hylkäämään ja häpeälliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja jumalisesti elämään. Tosiasia silti on, etteivät aivan kaikki anna Jumalan armon opettaa itseään, eivätkä taivu siihen, että veisivät tekemänsä synnit Jumalan armon avulla kohdilleen, eli pyytäisivät anteeksi heiltä, joita vastaan tietävät rikkoneensa, ja että sovittaisivat rikoksensa maallisen lain edessä maallisen lain edellyttämällä tavalla. Sellaisesta ripin väärinkäyttäjästä uskallan väittää, että hän kieltää teoillaan sen uskon, jota suullaan tunnustaa, mutta sellaisen kohdalla tuskin on aivan voimassa ehdoton rippisalaisuus, vaan vaikka arastellen, kertoisin asian jollekin maallisen vallan edustajalle, ellei rikkoneen omatoimista tunnustamista tapahdu. Mieluummin silti pyrkisin ensin rikkoneen kanssa keskustellen siihen, että hän kertoisi asian itse, voisinpa tarjoutua saattomieheksi sen kaltaiselle reissulle maallisen lainvartijan kohtaamiseen.
Korjasin kirjoitusvirheen, Taavetti

[PJN2]

Mielestäni on turhaa eroittaa pedofilian synti erilliseksi synneiksi muista synneistä, kuten mediassa ja tässä ketjussa tehdään. Se on ruma synti, mutta vain yksi synti muiden joukossa. Raamattu ei tunne sitä minään "erikoissyntinä" johon tarvitaan erilaiset toimintaohjeet kuin muihin synteihin.

Olen samaa mieltä. Rikoksena ne kuitenkin ovat lastensuojelulain alaisia. Lastensuojelulaki on ns. erityislaki ja kirkkolaki yleinen laki. Lakien ollessa ristiriidassa on noudatettava erityislakia. Tästä aiheesta löysin hyvän keskustelun sivulta http://www.hakomaja.net/keskustelu/lainatut-ja-turvapaikka-/11282-rippisalaisuus

Unohdetaan nyt hetkeksi tämä vaikea lapsiaihe ja mietitään tilannetta, jossa ripittäjä ja ripittäytyvä ovat täysi-ikäisiä. Ripittäjinä pappi ja maallikko ovat lain mukaan eri asemassa.

Papin kohdalla rippisalaisuus murtuisi vain eräissä törkeissä rikoksissa (esim. raiskaus, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, murha jne.) ja tällöinkin vain tietyin edellytyksin.

Esimerkiksi köyhän perheen isä kertoo murtautuneensa kauppaan ja varastaneensa kassan ja ruokatarvikkeita. Teko ei ole sellainen, että pappia koskeva rippisalaisuus murtuisi.

Entä maallikon kohdalla?

Rikoksentekijän suojeleminen

Mikäli henkilö saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistää rikoksentekijän pakoa tai hävittää todisteita tai yrittää muulla tavalla estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, katsotaan teko rikoksentekijän suojelemiseksi. Rikoksentekijän suojelemisesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi.
Rikoksentekijän suojelemiseksi ei katsota tilannetta, jossa henkilö itse on rikokseen osallinen, taikka jossa henkilö on rikoksentekijän puoliso, sisar tai sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa, taikka henkilö, joka asuu hänen kanssaan yhteistaloudessa tai on muun vastaavan henkilökohtaisen suhteen takia läheinen. Rikoksentekijän suojelemiseksi ei niin ikään katsota muuten tunnusmerkit täyttävää toimintaa, mutta jossa rikoksentekijän kyseisestä rikoksesta säädetty maksimirangaistus on kuusi kuukautta vankeutta.

http://www.laki24.fi/riri-rikokset-rikokset_oikeudenkayttoa_vastaan-rikoksentekijan_suojeleminen.html

Rikoksentekijän suojelemiseen voi siis syyllistyä niiden rikosten kohdalla, joissa säädetty ankarin rangaistus on yli 6 kk vankeutta. Tällaisia voivat olla esim. varkaus, petos, kavallus, luvaton käyttö ja vahingonteko. Siis melko ”pieniäkin” rikoksia.

Laki on tässä aika tulkinnanvarainen. En ole juristi, joten en uskalla sanoa syyllistyisikö maallikko ripin vastaanottajana rikokseen, jos jättää rikoksen ilmoittamatta.
Pointtini on kuitenkin se, että pappi ja maallikko ovat ripin vastaanottajina ”maallisen” lain edessä eri asemassa. Maallikolla ei ole mitään rippisalaisuuden antamia velvoitteita (vaitiolovelvollisuus) tai oikeuksia (salata rikos).

Asioiden korjaamiset on Pyhän Hengen sisällisesti vaikuttamaa hedelmää parannuksen armon saaneessa. Mielestäni kaikenlainen maallisen lain rikkominen on sama asia, eikä pedofilia ole niistä erillinen. Murha, ryöstö, pedofilia, varkaus, petos, raiskaus, maanpetos, tai mitä nyt on vaikka kuinka paljon maallisen lain edessä tuomittavia asioita. Parannuksen armon saanut korjaa asioita itse.

Elävän uskon ulkopuolella olevat eivät usko tätä, vaan ovat sitä mieltä että tarvitaan lain keppiä ja ripin vastaanottajan puhelua poliisille. Kuollut usko ei vaikutakaan elämän parannusta, mutta kuolleen uskon ongelma ei kosketa elävää kristillisyyttä.

Kyllä ”lain keppiä” tarvitaan, jopa ”puhelua poliisille”, jos Suomen laki niin vaatii. Ei ripittäjäkään ole maallisen lain yläpuolella. Tämä lienee myös SRK:n johdon selvä linjaus. Kentällä tämä ei taida olla yhtä selvää.

Avaukseni tarkoitus oli tarkastella ripittäjän (erityisesti maallikon) hankalaa asemaa suhteessa maalliseen lakiin (joka sekin saattaa olla epäselvä). ”Vääräoppinen” ehdotukseni ei tainnut paljon apua antaa. Taidanpa edelleen kaivata sitä ”tarkentavaa paimenkirjettä”.

Tulipa taas todella lakihenkistä tekstiä. Hengellisiin asioihin en päässyt vieläkään, mutta palataan asiaan myöhemmin…

[Taavetti]

Kyllä ”lain keppiä” tarvitaan, jopa ”puhelua poliisille”, jos Suomen laki niin vaatii. Ei ripittäjäkään ole maallisen lain yläpuolella. Tämä lienee myös SRK:n johdon selvä linjaus. Kentällä tämä ei taida olla yhtä selvää.

Periaatteessa olen samaa mieltä silloin, kun on kyse maallisesta laista. Ennakolta "lain kepillä" uhkaaminen kuitenkin karkottaa sielunsa ahdinkoon todellista vapautta etsivän, siksi pidän asian saamaa liian julkista (internet ja lehdistö) keskustelua jossakin mielessä arveluttavana, koska se helposti karkottaa todellista apua kaipaavia avun lähteen luota. Samalla se saattaa estää tai pitkittää joitakin salasyntejä paljastumasta, enkä sellaista tosiaan toivo.

Sen sijaan suosittelen, että julkisessa opetuksessa tuodaan selvästi esille, ettei pelkkä rikoksen uhrilta anteeksi pyytäminen riitä, vaikka toki häneltäkin on syytä pyytää anteeksi. Viime aikoina olenkin havainnut sen asian esille tuonnin lisääntyneen, mielestäni sopivassa määrin, ainakin tällä seudulla, ja uskon että muuallakin.

[PJN2]

Sen sijaan suosittelen, että julkisessa opetuksessa tuodaan selvästi esille, ettei pelkkä rikoksen uhrilta anteeksi pyytäminen riitä, vaikka toki häneltäkin on syytä pyytää anteeksi. Viime aikoina olenkin havainnut sen asian esille tuonnin lisääntyneen, mielestäni sopivassa määrin, ainakin tällä seudulla, ja uskon että muuallakin.

Näihin ajatuksiin voin helposti yhtyä. Toivottavasti se korostamani maallikkojen ja pappien erilainen asema ”maallisen” lain edessä myös on tullut selväksi, ettei ripittäjä tule tietämättään lakia rikkoneeksi.

Olen ymmärtänyt, että ”lain keppiä” ei voi rippitilanteessa käyttää - ei pappi eikä maallikko. Seuraavassa kaikki lainaukset ovat O.M:ltä.

PJN2:n ehdotuksessa rikollisen poliisille ilmoittautuminen on synnin anteeksisaamisen ehto. Vl-opissa rikollisen poliisille ilmoittautuminen on synnin anteeksisaamisen seuraus. "Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä" (Matt. 7:18).

Synninpäästö annetaan katuvalle aina:

Jos pedofiilin (tai kenen tahansa syntiä tehneen) parannus on aito, ei parannus jää ilman hedelmiä. Pedofiilin kohdalla parannuksen hyviä hedelmiä olisivat nähdäkseni mm. aito anteeksipyyntö uhrilta, ilmoittautuminen poliisille, rikoksen sovittaminen maallisen lain edessä, hoitoon hakeutuminen ja pyrkimys auttaa vahingoittamaansa lapsiuhria.


Evankeliumia ei säännöstellä. Myös katuvalle pedofiilille saarnataan synti anteeksi silloin, kun hän syntinsä tunnustaa ja anoo anteeksiantoa. Jumalan armo opettaa jumaliseen elämään ja esivallalle kuuliaisuuteen, jolloin aidosti katuva pedofiili ilmoittautuu Jumalan armon opettamana itse. Mutta jos niin ei tapahdu, voidaan parannus päätellä hedelmien puuttuessa näyttelyksi eikä näyttelyä sido rippisalaisuus. Rippisalaisuus on raamatullinen, näyttelysalaisuudesta en tiedä.


Jos rikoksen tehnyt pedofiili ei ilmoittaudukaan lupauksestaan huolimatta poliisille, voi mahdolliselle ripittäjälle aiheutua erittäin kiusallinen välikäden olo. Toisaalta haluaisi ajatella uhrin etua ja ilmoittaa asian heti poliiisille. Toisaalta haluaisi antaa parannuksen hedelmien tulevan esiin ilman pakottamista eikä haluaisi rikkoa rippisalaisuutta. Uskon, että tilanne on äärimmäisen harvinainen. Jos joku oikeasti ripittäytyy pedofiliasta kolmannelle osapuolelle, on todennäköistä, että hän vie asian loppuun ja ilmoittautuu poliisillekin. Tällöin ripittäjän ei tarvitse rikkoa rippisalaisuutta. Jos ripittäytyjä kuitenkin jättää ilmoittautumatta, on mielestäni uhrin etu huomioiden pienempi paha rikkoa rippisalaisuus kuin jättää tilanne ennalleen. Käytännössä tuollaiset tilanteet lienevät kuitenkin äärimmäisen harvinaisia.

Tämä ripittäjän välikädessä olo voi olla todella tuskallista. Melkoisen taakan kantajaksi hän joutuu. Kauanko ”hyviä hedelmiä” pitää odottaa ennen kuin ”hengellisen” rippisalaisuuden voi rikkoa, jotta ei rikkoisi ”maallista” lakia? Miten hän edes tämän ”seurantatehtävän” ehtisi hoitaa?

Pyhän Hengen kautta saarnattu anteeksianto itsessään on pätevä, mutta jos siihen yrittää tarttua armovarkaan vilpillisellä mielellä, ei saa ainuttakaan syntiä anteeksi.

Jos siis ripittäjä huomaa ”hedelmien” puuttuvan, on tapahtunut ”armovarkauden” yritys, mutta varsinaista ”armovarkautta” ei oikeastaan koskaan voi tapahtua. Voiko ripittäjä edes tässä tapauksessa ”käyttää keppiä” ja ilmoittaa, että anteeksianto on ”peruttu”, siis käyttää taannehtivasti ”pidätysavainta”. ”Anteeksiannon peruutus” ei varmaan ole oikeaoppinen termi, mutta en nyt parempaakaan keksinyt tilanteelle, jossa ”anteeksianto on itsessään pätevä, mutta sillä ei saa ainuttakaan syntiä anteeksi”.

Näköjään tarjoan taas ”pidätysavainta”. Miksei sitä voisi käyttää, jos se on kerran haltuun uskottu. Ymmärrän, että sitä on käytetty lähinnä vain 70-luvun hoitokokousten julkiripeissä, joissa hoidettavan sieluntila on ensin tarkoin tutkittu. Salaripeissä ei sitä liene koskaan käytetty. 70-lukua en todellakaan kaipaa takaisin, mutta jokin terveellinen ja oikeaoppinen pidätysavaimen käyttö voisi olla ehkä mahdollinen ripittäjän taakkaa keventämään...

Enpä vieläkään päässyt irti lakihenkisestä harhaopistani, mutta jatketaan yrittämistä…

[Taavetti]

Jos anteeksi saanut palaa entiseen ryöttäsyntiinsä, siitä voidaan päätellä kaksi toisilleen vaihtoehtoista asiaa. Joko hän on luopunut saamastaan Jumalan armosta, kieltämällä uskon teollaan, tai ei ole uskoa koskaan oikein käsittänytkään. Molemmissa tapauksissa ei seurakunnan pidätysavainta oikeastaan tarvitakaan, koska kyseinen henkilö on itse kieltänyt uskonsa menettelyllä, joka on uskolle vierasta. Voidaan menetellä samoin kuin profeetta Samuel menetteli kuningas Saulin suhteen erilaisessa tilanteessa: 1. Samuelin kirja 15
25 Anna siis nyt minulle tämä synti anteeksi, ja palaja minun kanssani, että minä kumartaisin ja rukoilisin Herraa.
26 Samuel sanoi Saulille: en minä palaja sinun kanssas; sillä sinä olet hyljännyt Herran sanan, ja Herra on myös sinun hyljännyt, niin ettei sinun pidä oleman Israelin kuninkaana.
27 Kuin Samuel käänsi itsensä menemään pois, otti hän hänen hameensa liepeestä kiinni, ja se repesi.

Silti voidaan niin halutessa käyttää seurakunnan pidätysavaintakin, ettei asiasta jäisi vallitsemaan monen kirjavia käsityksiä ennen muuta seurakunnan, mutta mahdollisesti myös ulkopuolisten keskuuteen. Minulle tämä asia ei ole missään vaiheessa tuntunut ongelmalliselta, ja siihen on ainakin kaksi, ehkä kolmekin syytä. Ensiksi tuskin minulle tulee koskaan kukaan ripittäytymään, en ole sellaisessa asemassa edes tavallisena maallikkona. Toiseksi, jos tulisi, en pidä oikeana suojella rikollista, mutta pidän oikeana antaa anteeksi katuvalle syntiselle, rikollisellekin, mutta opastaen ja auttaen häntä anteeksi saaneena ja uskoneena kantamaan uskon mukaista hedelmää.

Mitenkähän sille katuvalle ristin ryövärille olisi käynyt, jos Jeesus olisi sanonut hänelle, että pyydä ensin anteeksi heiltä, joita vastaan olet rikkonut, ja ainakin palauta vääryydellä hankkimasi omaisuus ja muut rikostesi seuraukset, sen jälkeen voit saada anteeksi minultakin. Jeesus ei kuitenkaan sanonut niin, vaan julisti yksinkertaisen, lohdullisen evankeliumin: Tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa.

[PJN2]

Huoleni ripin vastaanottajan raskaasta vastuusta saattaa kuulostaa liioitellulta ja teennäiseltä. En nyt kuitenkaan kuvittele, että rippi-isät olisivat uupumassa taakkansa alle, kun pedofiilit ja murhamiehet jonottavat synninpäästöään. Ripittäjäthän ovat aivan tavallisia vl-uskovaisia, jotka antavat toistensa ”pieniä” tekosyntejä anteeksi. Pedofiliasta eivät monet ole ehkä koskaan kuulleetkaan.

Viime aikoina kohutut ripin väärinkäyttötapaukset ovat varmasti poikkeuksellisia. Mutta olisiko niitäkään tapahtunut, jos oikeaa tietoa olisi ollut tarjolla. Tavallisen kansalaisen ”luonnollinen oikeustaju” ja omatunto ei riitä ”maallisen” lain koukeroiden arvaamiseen, ei varsinkaan rippisalaisuuden osalta.

Suomen lakia on noudatettava kaikissa tapauksissa. Tässä ei ole tinkimisen varaa. Tämähän on toki myös SRK:n johdon kanta. Mutta miten voi noudattaa lakia, jos ei sitä tunne. Maallikoiden ”hengellinen” rippisalaisuus juuri on vanhoillislestadiolaisuuden erityispiirre, josta kansankirkon muiden jäsenten ei tarvitse murehtia.

Tässä korostuu SRK:n vastuu tiedottamisesta. On selvästi ja painokkaasti kerrottava, mitä laki sanoo rippisalaisuudesta - ja myös se, että laki ei tunne maallikkojen rippisalaisuutta. Asiaa voisi havainnollistaa kuvitelluilla esimerkkitapauksilla. Kukahan foorumin käyttäjistä isi opasvihkosen? Tavallisen ripittäjän on tiedettävä, mitä hän saa ja mitä hänen täytyy maallisen lain mukaan kertoa ripissä saamistaan tiedoista.

Kiitos Taavetille viisaista puheenvuoroista. Myös minun myötätuntoni on täysin pienen sielunsa vapautusta etsivän ihmisen puolella - sellainenhan olen itsekin. En todellakaan kenenkään taakkaa halua lisätä. Panen siis nyt avaimet naulaan ja sinne ne taitavat jäädäkin…

Hyvää yötä.

[Hannes69]

Suuri on SRK:n vastuu jos sen vastuulla on uskovaisten lain tietoisuuden ja -kuuliaisuuden hoito ja opastus. Seuraavassa vaiheessa pitäisi informoida esim lastensuojeluilmoitusten mahdollisuuksista, oikeuksista ja velvollisuuksista. Se kun on eri ammattiryhmillä erilainen. Jatkoa seuraisi, uusia informoitavia asioita... En katso SRK:n rooliin kuuluvan lakiopetuksen antaminen. Siinä syntyy myös vastuukysymyksiä. Entä jos joku ymmärtää SRK:n antaman ohjeen väärin ja toimii hyvässä uskossa lain vastaisesti. Kenen vastuu? Luulen pohtijan kysymyksen olevan kuitenkin niin marginaalinen, että "ei kuulu toimenkuvaan", ainakaan SRK:n. Sen säännöissä sanotaan aika tarkasti SRK:n tehtävät ja ne ovat paikallisten rauhanyhdistysten apuna ja yhdyssiteenä toimiminen jne.

[O.M]

”Yhteisen pappeuden” vuoksi rikollinen voi valita ripin vastaanottajaksi kenet hyvänsä vanhoillislestadiolaisen henkilön, esimerkiksi jonkun ystävänsä.

Minulla on käsitys, että seksuaalirikolliset eli pedofiilit eivät ole valinneet ripin vastaanottajaksi ketään kolmatta osapuolta. He ovat kaikin tavoin pyrkineet salaamaan asian kaikilta ulkopuolisilta.

Voiko lapsi toimia ripittäjänä ja mikä on tällöin ikäraja? Onko SRK ilmaissut kantansa tästä?

Ymmärrykseni mukaan lapsi voi toimia ripin vastaanottajana asioissa, joissa häntä vastaan on rikottu. Jos esim. on kiroillut lapsen kuullen, voi ja tuleekin pyytää lapselta anteeksi. Lapsi voi saarnata synnit anteeksi yleisellä tasolla. Lapsille ei kuitenkaan pidä ripittäytyä asioista, jotka ovat lapsen käsityskyvyn ulkopuolella. Jos esim. kaksi aikuista ovat keskenään tehneet huorin, heidän on ripittäydyttävä asiasta kolmannelle osapuolelle. He eivät kuitenkaan voi valita ripin vastaanottajaksi lasta, koska lapsi ei ymmärrä sellaisista asioista.

Kysymys kumpuaa toki keskusteluissa esitetyistä väitteistä, joiden mukaan ”Pedofiili voi valita ripin vastaanottajaksi jopa hyväksikäyttämänsä lapsen tai nuoren”.

Olen lukenut, että pedofiilit olisivat pyytäneet lapsiuhreiltaan anteeksi ja myöhemmin jatkaneet hyväksikäyttöä, taas pyytäneet anteeksi jne. Minusta tuollaisen toiminnan idea ei ole lainkaan se, että pedofiili kokisi tehneensä väärin ja saavansa anteeksipyytäessä anteeksi. Minusta vaikuttaa siltä, että pedofiili ei koe tehneensä mitään väärää, mutta salatakseen asian pyytää lapselta anteeksi. Sitten hän väittää, että asia on rippisalaisuuden alainen ja vannottaa kärsivää uhriaan olemaan rikkomatta rippisalaisuutta.

Mielestäni väite, että pedofiili kokisi lapselta anteeksi pyytämällä tulleensa kokonaan ja täydellisesti puhtaaksi inhottavasta synnistä, on epärehellinen. Lähtisin täysin toisesta näkökulmasta: syntien ja ylitsekäymisten tähden paatuneella pedofiilillä ei ole synnintuntoa lainkaan eikä hän siksi koe puhdistuvansa mistään hyväksikäyttöjä seuraavissa anteeksipyytelyteattereissa.

Maallikoiden ”hengellinen” rippisalaisuus juuri on vanhoillislestadiolaisuuden erityispiirre, josta kansankirkon muiden jäsenten ei tarvitse murehtia.

Kansankirkon sisällä muut pedofiilit varmaan rukoilevat syntinsä anteeksi suoraan Jumalalta ja tuntevat tulevansa kokonaan, siis absoluuttisesti, puhtaiksi. Luther ei tehnyt eroa maallikkoripin ja pappisripin välillä. Ainut ero Lutherille oli, että rippi tapahtui ensisijaisesti papille ja toissijaisesti maallikolle. Vl-käsitys maallikkorippisalaisuudesta on lutherilainen.

Kukahan foorumin käyttäjistä isi opasvihkosen? Tavallisen ripittäjän on tiedettävä, mitä hän saa ja mitä hänen täytyy maallisen lain mukaan kertoa ripissä saamistaan tiedoista.

Tämä on vanhoillislestadiolaisten yksityishenkilöiden ylläpitämä keskustelupalsta. Opasvihkosten laadinta ei kuulu tälle palstalle. Keskustelua eri aiheista voidaan käydä. Myös aihe, missä asioissa rippisalaisuuden tulee lain mukaan murtua ja missä asioissa ei, on käypä keskusteluaihe.

[PJN2]

Kukahan foorumin käyttäjistä isi opasvihkosen? Tavallisen ripittäjän on tiedettävä, mitä hän saa ja mitä hänen täytyy maallisen lain mukaan kertoa ripissä saamistaan tiedoista.

Tämä on vanhoillislestadiolaisten yksityishenkilöiden ylläpitämä keskustelupalsta. Opasvihkosten laadinta ei kuulu tälle palstalle. Keskustelua eri aiheista voidaan käydä. Myös aihe, missä asioissa rippisalaisuuden tulee lain mukaan murtua ja missä asioissa ei, on käypä keskusteluaihe.

Kyllä minäkin tämän näin ymmärsin. Opasvihko-ehdotukseni oli vain viittaus siihen, että suuri asia voitaisiin hoitaa varsin pienellä työllä. Ei sitä miksikään vetoomukseksi foorumilaisille ollut tarkoitettu.

Syntien anteeksiantamus ja rippi ovat ymmärtääkseni aivan vl-uskon ytimessä. Siksi myös on tärkeää tietää, mitä laki sanoo rippisalaisuudesta. Tarkoitan tietenkin maallista lakia, enkä enää käytä sitaatteja. Vaikka Luther ei tehnyt eroa maallikkoripin ja pappisripin välillä, niin Suomen laki tekee.

Ajattelin, että muutaman pedagogisen esimerkin avulla voisi havainnollistaa vastuun rajatapauksia. Lapset ja pedofiliarikokset eivät olleet mitenkään erityisesti mielessäni. Vanhempien tueksi voisi kyllä olla ohjeita, miten kertoa rippisalaisuudesta lapsilleen: Lapsella ei ole mitään velvollisuutta salata mitään asioita vanhemmiltaan, vaikka joku niin saatuun anteeksiantoon vedoten väittäisi. Lapsi ei tätä välttämättä sanomatta ymmärrä.

En väitä, että ”SRK:n vastuulla on uskovaisten lain tietoisuuden ja -kuuliaisuuden hoito ja opastus”, mutta en usko myöskään, että SRK pitäisi asiaa aivan marginaalisena tai toteaisi, että ”ei kuulu toimenkuvaan”.

Missä muodossa nämä ohjeet sitten olisivat ja kenen ”vastuulla” olisi niiden iminen ja saattaminen koteihin? Enpä tiedä. Itse asiassa tässä keskusteluketjussa on jo tullut esille paljon sitä, mitä ”opasvihkoni” sisältäisi.

Mikä minä olen ketään neuvomaan - varsinkaan en, kun en kuulu mihinkään lestadiolaiseen suuntaan. Ev.lut.-kirkkoon kyllä kuulun ja minulla on vanhoillislestadiolaisia ystäviä. Tutustuin hiukan vl-oppiinkin, ja tulin heti esittämään omia tökeröitä ulkopuolisen ehdotuksiani. Opin kuitenkin koko ajan lisää ja jatkan mielelläni keskustelua, jos moderaattorit suovat.