Hannes69 kirjoitti:Kirjoituksestasi käy ilmi illainen suhteesi on Jumalan valtakuntaan. Minä itse uskon että tämä valtakunta on sellainen, jossa ei käytetä pahentumiskorttia "umpikujasta pääsemiseen", jossa ei keksitä ja kehitellä täysin mielivaltaisia sääntöjä sen mukaan mikä kulttuurillinen konteksti on.
Olen ilman muuta samaa mieltä siitä, ettei kukaan pahansuovuuttaan tai edes itse käytäntöä tiedostaen tällaista harjoita. Ihmispsyyke nyt vain toimii itse itsensä suojelijana ja muutoksen se kokee monesti ongelmallisena. Sen takia painavan kritiikin alle joutuva turvautuu monesti ns. helppoon pakotiehen, mikäli sellainen on tarjolla.
”Seurakunnan pahentuminen” voi olla syy minkä tahansa aivan viattomankin ja teologisesti/pelastusopillisesti merkityksettömän asian kieltämiselle. Kulttuurisella kontekstilla tarkoitan tietysti vanhoillislestadiolaisen kulttuuritaustaa ja siitä kumpuavia arvoja. Ei yleinenkään negatiivinen suhtautuminen johonkin asiaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi mitenkään uskoon liittyvä kysymys (viittaan tällä useisiinkin ns. armoneuvoihin).
Myös käsite höpösynti on viimeisen parin vuoden aikana profiloitunut tietyn joukon sanavarastoon ahkerasti käytettäväksi. Tämän joukon päämääränä on muuttaa useita asioita. Tuon esille niistä joitakin. 1. Jumalan valtakunnan rajojen siirto. 2. Lapsirajoituksen hyväksyminen. 3. Saada tämän valtakunnan usko ja elämä ja talostelu muuttumaan siten, ettei se olisi maailman silmissä niin tyhmän ja yksinkertaisen näköistä (jotta itseään viisaana pitävät ihmiset kehtaisivat tunnustautua Lestadiolaisiksi). Käytetään myös nimitystä salonkikelpoisuus. 4. Naispappeuden hyväksyminen 5. Humaanimpi suhtautuminen syntiin yleensäkin, mm. homosuhteessa eläminen, esiaviolliset suhteet, avioliitto epäuskoisen kanssa.
Kaikki luettelemasi asiat ovat mielestäni erinomaisia aiheita avoimelle opilliselle keskustelulle. Huoli noiden asioiden suhteen ei ainakaan minun kokemukseni mukaan liity ”salonkikelpoisuuteen”, vaan on syntynyt aito huoli siitä, mihin usko perustuu ja onko opillinen pohja rakennettu kalliolle vai hiekalle. Pitääkö välttää pahentamasta ihmistä vai kristillisen hengen mukaista oppia? Kuten Jay jo oivasti Tessalonikalaiskirjettä lainasi, koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa. Tästä koettelusta ei kannattaisi luopua ja pitää entisiä kantoja ja traditiota itsestäänselvyyksinä.
Se kyllä napsahti kylmänä korvaan, että
humaanimpi suhtautuminen syntiin tulee jotenkin negatiivisessa valossa esille. Syntiinkö ja siihen lankeavaan ihmiseen pitäisi suhtautua ”epähumaanimmin”? Mitä tämä käytännössä edes tarkoittaa?
Haluan sanoa sinulle jo näin alkuvaiheessa että tämä on julkisuudestaan huolimatta yksityinen palsta, jolle on määrätty kaikkien luettavissa olevat säännöt. Säännöissä yhtenä keskeisenä kohtana on että tällä palstalla sallitaan vain tietyntyyppiset kannanotot. Perusteluna sille on että emme halua tästä väittely- ja riitelypalstaa, jossa oppimme punnittaisiin. Asioista voi kysellä mutta ei niin että Lestadiolainen (ehkä sinun on helpompi ymmärtää jos käytän tässä tilanteessa ilmaisua SRK:lestadiolaisuuden) oppi kyseenalaistettaisiin.
On väärin sanoa, että
tietyntyyppinen(joka näyttää viittavan siis tyyliin eli asiattomaan keskusteluun), jos tarkoituksena on tosiasiassa asiasisällön kontrollointi. Tämähän on siis aivan sananmukaisesti sensuuria, jonka johdosta mahdollisesti esittämiini kysymyksiin saan vastaukseksi propagandaa, koska vastausten sisältöä ei ole mahdollista kyseenalaistaa.
Useiden palstojen kokemuksella uskaltaisin sanoa, että avoin keskustelu ei todellakaan ole yhtä kuin riitelyä tai väittelyä – vaikka ei jälkimmäisessä kyllä sinänsä mitään pahaa ole, kunhan se tapahtuu asiallisesti
asioiden ja mielipiteiden, ei henkilöiden riidellessä. Avoin keskustelu yksinkertaisesti mahdollistaa sen, että asioista voi saada todenmukaisemman, monipuolisemman ja useat eri lähestymistavat huomioon ottavan kuvan. Puhut lestadiolaisuudesta ja sen näkökulman säilyttämisestä, mutta minä tiedän myös lestadiolaisen yhteisön olevan opillisilta näkemyksiltään hyvin heterogeeninen paikka.
Keskustelukulttuuri - ja varsinkin konfliktien käsittely - on vanhoillislestadiolaisuudessa tietysti suunnilleen olematonta, mitä selittää liikkeen traumaattinen historia lukuisine hajaannuksineen ja ns. eriseuroineen. Juuri siksi on hankala nähdä, mikä tarkoitusperä on mahdollisesti hedelmällisen opillisen keskustelun sensuroimisella ympäristössä, jossa se olisi mahdollista toteuttaa? Palstan säännöt puhuvat myös vertaistukitarkoituksesta. Ilmeisesti sillä tarkoitetaan sitä, että täällä tietynlaista ajattelutapaa kannattavat saavat olla äänessä; yleinen ja virallinen voivat kuitenkin olla tosiasiallisesti eri asioita.
Ei siksi ettemme uskoisi oppimme kestävän keskustelua ja väittelyä vaan koska haluamme tämän olevan vapaa sellaisesta väittelystä ja sellaiseen meillä on oikeus.
Totta kai yksityisellä palstalla on siihen oikeus, mutta kannattaisi suoda ajatus tai kaksikin sille, mitkä sensuuripykälien todelliset, ehkä tiedostamattomatkin tarkoitusperät ovat. Voi
tuntua siltä, että näin on oikein, mutta usein sensuuri kyllä johtaa harhaan ja estää terveen kritiikin tuoman muutoksen virheellisiin käsityksiin ja käytänteisiin.
Koska sensuuriin nyt viitataan, niin mainittakoon, että Neuvostoliitossa ”heikkoja ja vietävissä olevia neuvostokansalaisia” suojeltiin ”lännen turmeluksen vaikutukselta ja tarttumiselta.” Sensuuri kohdistui mm. Neuvostoliiton, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen, neuvostohallinnon, erityisten poliittisten hallintoelinten ja henkilöiden kritiikkiin. Teemoihin, joiden aiheet, tiedot ja tapahtumat voivat aiheuttavaa tai voisivat aiheuttaa ei-toivottuja ajatuksia, ajatusyhdistelmiä tai illuusioita jotka eivät ole suosiollisia Neuvostovaltiolle.
Neuvostoliitossa kun tiedettiin lähtökohtaisesti, mikä oli hyvää, oikein, totta ja tarpeellista. Avoin keskustelu ja kritiikki olisivat vain turhaan hämmentäneet neuvostokansalaista, joka kuuli totuudenmukaista tietoa virallisia reittejä pitkin. Tässä kohdassa kannattaa miettiä, olivatko neuvostoliittolaista totuutta vaivoin puolustaneet kenties jossain määrin tuon oman kollektiivisen ”totuutensa” sokaisemia? Oliko muitakin syitä olla kuuntelematta (länsi)maailman arvostelua kuin kansalaisten suojelu? Saattoiko ihan vähän huolestuttaa myös se, miltä neuvostoliittolainen politiikka ja valtion totuudet olisivat avoimen kritiikin kohteena näyttäneet?
Lestadiolaisen opin tarkastelu tarjolla olevan raamatuntutkimuksen meille tuottamien eksegeesien valossa voisi olla hyvin antoisaa. Vaikka poterossa voi olla lämmintä ja mukavaakin muutoksen ollessa pelottavaa ja stressaavaa sekä omien käsitysten kyseenalaistamisen epämiellyttävää, niin eikö meitä kaikkia kiinnosta Totuus ja pyrkimys totuudellisuuteen?
Meidän ei tarvitse pelätä sitä, mitä totuudesta paljastuu. Kuten aina vaikuttava Saarnaajan kirjakin sanoo (9. kirja):
7 Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi. 8 Olkoot vaatteesi aina valkeat ja olkoon pääsi runsaasti voideltu. 9 Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä. 10 Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.
Mutta siis tuo hepan lainaama kohta jää sinänsä aina ihmetyttämään, että siinä kielletään kiharat, palmikot, kulta, helmet, hienot vaatteet... ja käytännössä sitten kuitenkin se tulkitaan vain korvakorujen kieltämiseksi. Käytäntöön mukaudun, mutta en onnistu tuota kohtaa lukemaan niin kuin se tulkitaan. 
