Miepä sitten tänne mutisen... Mie en juurikaan koruja tykkää pitää, yleensä vain ihmisten ilmoille lähtiessäni laitan ranteeseen stressileluksi puuhelmet. Ei minulla ole tainnut olla ikinä sitä koristautumisintoa juurikaan, siis siinäkään mielessä, että läpi kouluvuosien kavereiden alkaessa meikata ja laittaa koruja, mie kuljin ilman kumpiakaan... Korvakorut aikanaan 10-vuotiaana painostuksen alla laitoin. Vuosien varrella niitäkään ei monia ole ollut, kahdet äidiltä saadut korvakorut ovat rakkaat. Ei niissä se nimenomainen koristus ole pääasia, vaan se, että ne ovat muistoja ajalta, jolloin meillä kotona asiat olivat toisella tapaa kuin ovat nykyään. Kaula- ja rannekoruja en ole saanut, kun tietävät, etten juuri koruja käytä. Puolisolta saatu risti on useimmin käytössä, jos kaulassa jotain pidän. Kihla- ja vihkisormuksista luovuin jotakuinkin siinä vaiheessa kun otin tyttönimeni takaisin.
Mutta aivan yhtä lailla pidän kiinni siitä, että uskoa ei mitata korvakoruissa. Mie olen armosta uskomassa ja se armo on minulle suotu tällaisenani. Elävän uskon pitäis näkyä elämässä ja teoissa myös, vaan jokainen meistä tietää, että jos mittaamaan aletaan, niin yhtä syntisiksi jäädään kaikki. Jos korvakoruni loukkaavat tai ihmetyttävät paikallisia, niin toki kerron, miten mie tällä hetkellä asian näen. Mutta kysyisin myös, että miksi juuri tämä herättää kysymyksiä, kun omaa elämää kattellessa tulee huomattavasti huonompaakin jälkeä monessa kohti... siis että ne korvakorut eivät ketään vahingoita, mutta moni tekoni ja tapani saattaa hyvinkin vahingoittaa. Mitenkä se muuten tuntuukin menevän niin, että jos yhdestä kohtaa jokin asia paranee, niin eiköhän toisesta reunasta ala repsottaa... päättymätön remontti tämä ihmisen elämä, monella tapaa. Ja toisaalta niin paljon on valmista, meille annettua. En ole noista korvakoruista vielä kuormittunut, ilmeisesti eivät muutkaan. Olettaisin, että jollakin olisi selkäruotoa tulla kertomaan siitä, jos ne häiritsisivät.
Muiden koruista, koristautumisista ja niiden perusteista en tiiä enkä välitäkään. Tässä omassa olemisessa on työtä ihan nokko. Mutta jos minulla lapsia olisi, niin saisivat kyllä täysi-ikäisiksi kasvaa ennen korvakorujen saamista, niin paljon käytännön vastusta noista rei'istä on ollut. Samoin muut lävistykset jäisivät kyllä sille ajalle, että olisivat vapaita päättämään omista asioistaan... Aikanaan yksi kuorolaiseni oli kesän jälkeen alkanut pahasti sössöttää ässäänsä. Ihmettelin asiaa kovasti itsekseni, kunnes syy löytyi: neidille oli loman aikana ilmestynyt lävistys kieleen. Harmitti lahjakkaan laulajan puolesta. Ja mietin kyllä, että miten vaikuttaa huilun soittoonkin se, että kielessä on iso metallikoru... No, näyttäisi muutenkin paljon tasaantuneen tässä kasvaessaan. Joskus oli joka viikko eri väri päässä ja parhaimmillaan hakaneuloja korvanreunus täynnä...
Mutta niin, ilmankin tulee toimeen, ja toisaalta suuremmin haittaa ei tunnu olevan kenellekään. Lähinnä mie haen sitä, että olisi rohkeutta sanoa, että ei se kynnys voi tuossa kohti olla. Ymmärrän jotensakin sen, jos on kasvanut vl-kulttuurissa, että merkitys on erilainen. Minulle se ei näy samanlaisena, se ei ole sellainen erottautumisen merkki kuin se helposti on, jos vl-uskovainen päätyy kieltämään uskonsa ja näyttämään sen ulkoisin keinoin. Aikanaan seuroissa yksi vanhempi mies kysyi, olenko uskomassa, ja vastasin, että olen. Hän vähän häkeltyi ja tuumi, että kun nuo korvakorut niin hän ajatteli... "mutta kyllä sinä sitten ne jossain vaiheessa jätät pois kun huomaat, että kelpaat sinä ilmankin!"
Minusta se oli ihan kauniisti sanottu.
Mutta niin, ehkä tämä(kin) on niitä asioita, joissa ymmärrys ja näkemys asioista on siinä mielessä paikallista, että kun olen tosiaan tällainen ulkopuolelta tullut ja se tiedetään, niin joidenkin kysymyksiin olen vastaillut ja aina joukkoon kelvannut - korujen kanssa tai ilman. Jos joku siitä huolta kantaa, niin tosiaan en kysyjää pure ja mielelläni kuuntelen, miten joku toinen sen näkee. Omalla kohdalla tuntuu siltä, että jos mie nuo korut jätän pois, niin se on vähän kuin yrittäisin sillä tavoin "olla parempi uskovainen", ja mie olen totisesti huomannut, että sisäpuolesta pitäis olla niin paljon enemmän huolissaan kuin ulkopuolesta. Haluaisin karttaa sitä omatekoista sädekehän kiillotusta, mitä mie olen kyllä ehtinyt harrastaa paljon ja kauan noissa kirkon puuhissa (ja ihan arkisessa elämässäkin).
Lähetetty: 25 Marras 2011, 22:50
ima, emme varmaan olisi sitä käyttäneet, mutta emme voineet sitä muuksikaan vaihtaa. Uskonvanhurskaus foorumille laitettiin rajoitetut oikeudet, kun se oli menossa riitelyfoorumiksi, eikä uskonvanhurskaus ole ainakaan riitelyä. Foorumin ylläpitäjillä ja moderaattoreilla on toki rajoittaa ja ohjata fooruminsa toimintaa.
