Kirjoittaja Jay » 28 Helmi 2012, 19:42
Mielenkiintoinen aihe, vaikken aivan tiedä mikä Humiltonin laittoi avauksen tekemään. Humiltonin sitaatti löytyy Matt 26:52
52 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.
Jeesuksen sanat kuulostavat yksiselitteisiltä, mutta toisaalta sanotaan myös näin (Room 13):
1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
2 Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
3 Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
4 sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.
Esivallalle on siis oltava nöyrä ja kuuliainen, sehän oikeastaan tuli ilmi jo tuosta Jeesuksen puheesta, joka siis nousi siitä yhteydestä kun yksi opetuslapsista kävi vastarintaan ylipappeja ja sotilaita vastaan. Roomalaiskirjeen kirjoittaja (Paavali?) kuvaa esivallan edustajia Jumalan palvelijoiksi. Äkkiseltään se tuntuu kohtuuttoman kauniisti sanotulta. Entäpä jos esivalta on hylännyt Jumalan? Esivaltahan ei ole oikeudenjaossaan sokea, siitä kertovat apostolien kohtalotkin ja ehkä ensinnä juuri Jeesuksen ristiinnaulitseminen. Tästä johtui mieleen seuraavaksi, että millä oikeutamme sodankäynnin? Vastapuolen esivalta lienee myös Jumalan asettama.. ja siten Jumalan palvelijoista koostuva?
Matteus kirjoittaa evankeliuminsa viidennessä luvussa:
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
Jos sota syttyisi ja vastapuolen kohtaisin, niin taitaisin juuri sen pienen hetken miekkani käyttöä epäröidä, että ennen kuin ehtisin sitä soveltaa, olisi tuoni jo minut taistelukentältä korjannut.