Vieläkö lestadiolainen ?

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

ViestiKirjoittaja Jani_S » 15 Touko 2012, 01:32

Rebekka kirjoitti:Israelissa asuessa jo uutiskanavat, ulkomaalaiset ja takalaiset tuovat ohjelmaa liiankin kanssa ja onhan se hyva kulloinkin olla perilla mita missa ja milloin tapahtuu. Hengellista ohjelmaa tulee runsaasti paivan mittaan, urheiluohjelmaa myos, varsinkin ne kiinnostavat missa suomalaisia esiintyy. Luonto-ohjelmat ovat tosi antoisia jne.

Näin varmasti on, eikä minullekaan ole synniksi saarnattu uutisten tai luonto-ohjelman katselua televisiosta, ja olenpa jonkun kerran sen tehnytkin. Siitä huolimatta en halua televisiota, sillä se on todellinen ajanryöstäjä ja viihteentuoja. 1960-luvulla tehty televisiolinjaus on mielestäni erittäin tervehenkinen ja säästänyt noudattajansa paljolta pahennukselta. Tälle linjaukselle on saatu tunnustusta myös aivan maallisista piireistä, mm. kasvatuksen asiantuntijoilta.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

ViestiKirjoittaja koordinaattori » 27 Touko 2012, 23:32

”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”.

Miten ihmistä voidaan pitää epäuskoisena omistamansa kodinkoneen takia?
Toiseksi mieleeni tuli, että miksi viihteellistä kirjallisuutta ei pidetä syntinä, mutta jos saman katsoo elokuvana tai tv-sarjana, niin se on paheellista? Valaiskaa viisaammat.
koordinaattori
 

ViestiKirjoittaja mies » 28 Touko 2012, 08:09

koordinaattori kirjoitti:”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”.

Miten ihmistä voidaan pitää epäuskoisena omistamansa kodinkoneen takia?
Toiseksi mieleeni tuli, että miksi viihteellistä kirjallisuutta ei pidetä syntinä, mutta jos saman katsoo elokuvana tai tv-sarjana, niin se on paheellista? Valaiskaa viisaammat.


Miksi yrität sanoa, että TV on kodinkone - sitä se ei ymmärtääkseni ole - wikipediankin mukaan: "Kodinkone on suuri kone, joka suorittaa jotain rutiininomaista kotitaloustyötä."

Kuka pitää viihteellistä kirjallisuutta yms syntinä, kuka ei - mutta joilla on Pyhä Henki, eikö juuri se neuvo näissäkin asioissa?

Ylipäätänsä synnissä eläminen, tahi syntielämän hyväksyminen on hyvinkin vaarallista. Ja onhan joillakin TV (esim. omien) videoiden katselua varten - eikä välttämätä kukaan ole heitä siitä nuhtelemassa - joku voi tieten kysyä, onko siitä ollut harmia, ovatko lapset viritelleet sen käyttökuntoon vanhempien poissaollessa.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja Ulpu » 28 Touko 2012, 09:54

Televisio on aika pieni paha verrattuna nettiin, joka mielestäni on tähän astisen maailman varmaan suurin yhteiskunnan mädännyttäjä monellakin tapaa.
Hyvä renki mutta huono isäntä.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja metsätähti » 28 Touko 2012, 10:24

Jani_S kirjoitti:Näin varmasti on, eikä minullekaan ole synniksi saarnattu uutisten tai luonto-ohjelman katselua televisiosta, ja olenpa jonkun kerran sen tehnytkin. Siitä huolimatta en halua televisiota, sillä se on todellinen ajanryöstäjä ja viihteentuoja. 1960-luvulla tehty televisiolinjaus on mielestäni erittäin tervehenkinen ja säästänyt noudattajansa paljolta pahennukselta. Tälle linjaukselle on saatu tunnustusta myös aivan maallisista piireistä, mm. kasvatuksen asiantuntijoilta.


Jani on mielestäni melkoisen oikeassa tässä, joka on selkeästi ja asiallisesti ilmaistukin. Kiitos tästä.

Kauhistelen ite sitä, miten pikkulapsi (3-vuotias) on kiinni siinä, että kun päiväkodista tullaan, muksu istutetaan sohvalle imemään väsyneenä peukkua ja siinä se kattoo lastenohjelmia pari tuntia. Äiti tai isä tuo ruokalautasen olohuoneen pöydälle, ettei katsomista tarvitse keskeyttää. Helpottaahan se vanhempien työtä tietysti...

Ja olin kyllä aika sanaton, kun yhdessä tilanteessa ukkilaan tullut pikkuinen 5 kk ikäinen lykättiin kantokopassaan telkkarin eteen kattomaan lastenohjelmia, kun aikuiset söivät. Se tuntui sen verran hankalalta, että söin ite nopsasti ja nappasin pikkuisen leikkimään kanssani toiseen huoneeseen, ja ipana oli selkeästi mielissään siitä. Sitä aina miettii, että paljonko noille oikein sitä telkkaria näytetään, kun noin luontevasti käytetään lapsenvahtina sitä.

Opetustöissä olleena tuumin, että kyllä telkkarin tarjonta ja määrä valitettavasti näkyy lapsissa. Kirjojen lukeminen vähenee, ja samalla lukemista harrastavien lasten kieli ja mielikuvitus paranee ja ottaa isonkin kuilun tasossa verrattuna niihin telkkarin ääressä ja tietokonepeleissä viihtyville. Sen näkee ihan siitä, kun pistää tokaluokkalaiset kirjoittamaan ainetta tarinavihkoon. Ja aggressiivisuutta riittää, sekä melkomoista aseteknologiaa vapaissa piirustuksissa. Opettajana olen yrittänyt paikata tilannetta lukemalla luokalle paljon.

...

Molemmilla vanhemmilla on kaksi telkkaria, ja usein ovat päällä. Joskus katson äidin kanssa jotain, sellaista mikä ei satu omaantuntoon. Tosin sitä ei paljon ole, sen verran herkästi reagoin kaikkeen kuvaan. Lukemista harrastan mieluummin. Siinäkin kyllä saa laatua vartioida. Mutta uutisten katsomiset jne. eivät kyllä sielua vahingoita, niin arvelen. Luonto-ohjelmia en katso, kun en halua nähdä sitä, että aina joku syödään. Onneksi äitikin on aika konservatiivi suhteessa telkkariin, se ei ole koko ajan päällä taustahälynä ja sopivat ohjelmat valitaan lehdestä, ei selaamalla kanavia edestakaisin kaukosäätimellä. Se on hyvä tapa ja opetettu minullekin 10-vuotiaana.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

Edellinen

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa