Raamatun lukemisesta
Kun Jumala loi ihmisen ja asetti paratiisiin asumaan, Jumala oli jo ennen ihmisen luomista luonut eläimet ja muun osan luomakuntaa. Niiden viljelemisen ja varjelemisen Jumala antoi ihmisten tehtäväksi, mutta myös jo paratiisissa myös niiden vallitsemisen, eli käytön elämisen tarpeisiin.
Kun Aadamille ja Eevalle syntyi lapsia, ensimmäisinä Kain ja Aabel, Kain viljeli maata (mahtoiko olla myös eläinten yltiöpäinen suojelija?) Aabel sen sijaan ryhtyi lampuriksi, lampaita paimentamaan ja kasvattamaan. Kun ne veljekset uhrasivat, Aabel uhrasi laumansa esikoisia, siis eläimiä ja parhaita lampaita ja siihen uhriin Jumala katsoi suosiollisesti.
Sen sijaan Kainin hedelmäuhriin Jumala ei suosiollisesti katsonut. (Näillä on syvällisempikin uskon opillinen merkitys, mutta tällä kerralla ohitan sen.) Samoin apostoli Paavali suositteli ilman epäilystä ostamaan ja syömään kaikkea sitä, mitä lihanleikkaajien pöydillä myydään.
Mietin että minkä tutkimuksen mukaan on tullut se käsitys, etteivät vanhoillislestadiolaiset lue Raamattua, eivät ainakaan paljoa. olen joutunut lukemaan jopa sellaisia väitteitä, että Raamatun lukeminen olisi joskus kiellettykin. Se väite on kuitenkin täysin väärä, valheellinen, ja perustunee siihen, ettemme ole löytäneet Raamatusta perustetta lukemisen vanhurskauttavalle vaikutukselle, vaan uskomme Jumalan sanan mukaisesti, että usko tulee kuulosta tai saksalaisen käännöksen mukaan usko tulee saarnasta.
Muta se Raamatun lukemisen vähäisyys, vaikka joku lukisi toisten mielestä paljonkin, hän omasta mielestään lukee liian vähän, ja kun hän sitä valittaa, tulkitsevat ulkopuoliset sen tunnustukseksi vähäisestä Jumalan sanan lukemisesta. On toki myönnettävä, että on heitäkin, jotka lukevat vähän tai ei lainkaan, ja heille lukemisen lisä on todella tarpeen. Toisaalta tärkeämpää on uskoa Raamatun opettamalla tavalla, ja varsinkin entisinä aikoina lukutaidon vähäisyyden vuoksi, perin harva pystyi itse Raamattua lukemaan.

... mutta milloin muulloin ihmiselämä alkaisi kuin hedelmöityksen hetkellä? Sillä logiikalla ei ainakaan minun omatuntoni kestä alkioitten pakastamista ja hävittämistä. Kysymyksen eteen jouduimme aikanaan puolison kanssa ennen syöpähoitoja, jolloin häneltä otettiin talteen siittiöitä mahdollisia tulevia hedelmöityshoitoja varten, koska syöpähoidot tuhosivat lisääntymiskyvyn täysin. Kuitenkin sen jälkeen kun saimme tietoa näistä hedelmöityshoitojen toteutustavoista jouduimme toteamaan, että se ei mahdu meidän vakaumuksemme sisään.