kysymyksiä lestadiolaisuudesta

[metsätähti]

Ehkä vähän rumasti sanottu mutta halusin tällä tuoda esiin sen eron että helluntaiherätys on herätysliike samoin kuin vl-liike on herätysliike eli eroaa täten samalla tavalla valtiollisesta kirkollisuudesta. --

Tarkoitan tällä että pidän helluntailaisuutta jopa luterilaisempana kuin kansankirkon suurten massojen ”luterilaisuutta” johon ei kuulu sanat herätys, kääntymys ja parannus.

Tässä näin muuhun kantaa ottamatta: Helluntaiherätys on oma kirkkokuntansa, herätysliikkeeksikin sitä voi kutsua, vanhoillislestadiolaisuus on luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike. Aika tavalla eri asia. Ensimmäisen kappaleen osalta en ihan onnistu tekemään samaa päätelmää kuin sie. Siitä jatkaen en tavoita ajatusta toisesta lainaamastani kappaleesta, vielä noita sentään kirkossa saarnataan. Tosin väittävät, että täytyy tulla Lappiin, jos haluaa kuulla kunnon saarnoja.

[Tertzi]

vielä noita sentään kirkossa saarnataan

Ehkä nimenomaan omakohtaisesti herätykseen tulleet papit saarnaavat vielä näistäkin asioista ja hyvä niin. Ajattelin tässä enemmänkin sitä osaa kansasta joka kutsuu itseään luterilaisiksi, mutta ei käy kirkossa kuin kerran vuodessa. Monesti näissä esim. joulujumalanpalveluksissa joissa suuret massat käyvät, sanoma on jollain tavalla laimennettua eli se ei kutsu etsivää ihmistä henkilökohtaiseen kääntymykseen vaan ehkä ennemminkin olettaa että kaikki kirkossa kävijät jo olisivat henkilökohtaisessa uskossa.

En minäkään nyt suoranaisesti ateistipappeihin ole törmännyt, mutta tosiaan näen eron herätysliikkeiden ja ison kirkon välillä tuossa omakohtaisen uskon merkityksen painottamisessa.

Liian usein pappi puhuu siihen tyyliin kuin usko olisi maassamme ja kansassamme jokin itsestäänselvyys, herätysliikkeissä, olivatpa luterilaisia tai kirkon ulkopuolisia, tunnustetaan se ettei usko ole joka miehen (tai naisen). Näen tämän olevan lähempänä uskonpuhdistajammekin opillista linjaa.

[Xoreon]

Saako muuten teidän suvi seuroihin tulla katsomaan vaikka kuulukkaan lestadiolaisiin? ja missä ne ensi kesänä on?

Totta kai saa. Suviseurat on avoin kaikille halukkaille. Ensi kesän suviseurat pidetään Pudasjärvellä, tervetuloa sinne sitten.

[O.M]

Minä tunnen aika vähän meikäläisiä, ja heistä monessa perheessä uskonsa kieltäneet on hylätty. Lestadiolaisilla ei ole sellaista "opinkappaletta" hylkäämisestä kuten vaikka jehovilla (nimitys: karttaminen), mutta kyllä tällaista käytäntöä on. Hylkääjät eivät välttämättä edes tiedosta hylkäävänsä vaan uskovat tekevänsä oikein, suojelevansa loppuperhettä tuollaiselta jumalattomalta pahikselta.

Uskoisin että monet julkisuudessa hylkäämisestä puhuneet ovat tämänkaltaisessa tilanteessa, että itsen lisäksi on muutama tuttu hylätty, ja sitten se hylkääminen alkaa näyttäytyä isompana asiana kuin se onkaan. Yleistys kyllä, mutta varsin inhimillinen sellainen.

Ihminen, selasin viestejäsi ja löysin tämän, johon on aiemmin jäänyt vastaamatta, hurskaasta aikeesta huolimatta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Itse tunnen entisiä vl:ia, jotka uskonsa kiellettyään ovat jättäytyneet pois tekemisistä vl-sukulaistensa ja vl-ystäviensä kanssa. Heitä on kutsuttu kylään ja yritetty järjestää tapaamista, mutta aina on ollut tärkeämpää tekemistä. On tuntunut pöyristyttävälle, kun sitten on kiertokautta kuullut heidän kokeneen joutuneensa hylätyksi. Rehellisyys muille ja ennen kaikkea itselle ei vaikuta aina olevan entisten vl:ten hyve. Näistä omista havainnoistani johtuen suhtaudun kriittisesti väitteisiin perheidensä hylkäämistä uskonsa kieltäneistä. En epäile sitä, etteikö synnin hyväksyvä uskonsa kieltänyt voi kokea, että vl:ten kielteinen suhtautuminen hänen syntielämäänsä olisi "hylkäämistä". Rehellistä sellainen kokeminen ei mielestäni ole. Ko. kokemus nousee omasta suvaitsemattomuudesta, jossa vl:t haluttaisiin pakottaa samaan syntielämän jotkut muodot hyväksyvään muottiin muiden kanssa.

Arvioni mukaan homma menee näin:
1. Synnin petoksen tähden siihen asti ulkonaisesti uskoa tunnustanut kieltää uskonsa.
2. Syntielämänsä vuoksi hän alkaa kuvitella vl:ten pitävän häntä saastaisena ja kokee siksi arkuutta olla vl:ten kanssa tekemisissä. Hän keksii tekosyitä ja järjestelee itselleen oikeita syitä vastata kielteisesti kyläily- tai tapaamiskutsuihin.
3. Saatuaan useasti "rukkaset" vl:t tulkitsevat, ettei uskonsa kieltänyt halua olla heidän kanssaan tekemisissä ja lopettavat vähitellen kyläilykutsut.
4. Huomatessaan kyläilykutsujen loppuneen uskonsa kieltänyt tulkitsee joutuneensa hylätyksi "saastaisuutensa" vuoksi.

En väitä, etteivätkö jotkut vl:t saata oikeastikin - oman lihallisuutensa vuoksi - suhtautua uskonsa kieltäneisiin ja muihinkin ei-vl:iin jollain tavalla halveksuvasti. Siihen ei vl-opetus kuitenkaan anna lupaa: opetuksen mukaan uskovaiset ovat vain armahdettuja syntisiä, eivät enempää eivätkä vähempää. Itsensä kokeminen armahdetuksi ei ole toisen halveksumista, vaikka maailman omavanhurskaat niin valehtelisivat.

Useammin olen törmännyt siihen, että entinen vl suhtautuu vl:iin ivallisesti ja halveksuvasti kuin toisin päin. Esim. vl-uskoa nykyaikaiseksi remontoimaan pyrkivä porukka on (omasta mielestään) ymmärrykseltään ainakin kilometrin meidän perinteisesti ajattelevien vl:ten yläpuolella. Heidän ivallisista ja halveksuvista kirjoituksistaan saa lukea suoraan tai joutuu aistimaan epäsuoremmin, miten olemme heidän mielestään toisaalta joukko sadisteja ja kylmiä fundamentalisteja, toisaalta joukko tyhmiä ja harhaanjohdettuja lampaita. Ehkä vl:t ajattelevat omaa jaksamistaan, jos eivät jaksa olla heidän kanssaan tekemisissä. Mielestäni kenenkään ei tarvitse uhrata omaa mielenterveyttään sen vuoksi, että vl:ille katkeroitunut ihminen saisi jostain vl:sta oksennusastian pahalle ololleen.

[ihminen]

Itse tunnen entisiä vl:ia, jotka uskonsa kiellettyään ovat jättäytyneet pois tekemisistä vl-sukulaistensa ja vl-ystäviensä kanssa. Heitä on kutsuttu kylään ja yritetty järjestää tapaamista, mutta aina on ollut tärkeämpää tekemistä. On tuntunut pöyristyttävälle, kun sitten on kiertokautta kuullut heidän kokeneen joutuneensa hylätyksi. Rehellisyys muille ja ennen kaikkea itselle ei vaikuta aina olevan entisten vl:ten hyve. Näistä omista havainnoistani johtuen suhtaudun kriittisesti väitteisiin perheidensä hylkäämistä uskonsa kieltäneistä.

Niin, kun vl sanoo jaa ja ex-vl sanoo juu, niin mistä sen tietää kumpi on oikeammassa, ei oikein kenenkään henkilökohtaista kokemusta voi lähteä kiistämään. Todennäköisesti useimmissa tapauksissa vikaa on molemmissa päissä, vl ei ymmärrä hylkivänsä ja ex-vl ei saa välttelevänsä itse. Silti en menisi sanomaan, että ex-vl:ien kokemukset ovat automaattisesti vääriä, koska vl:ssä tuetaan (teoriassa) ei-hylkäämistä. Voi tosin olla, että näitä asioita ei edes ole järkevää tarkastella kuin kaikki vl:t olisivat samasta puusta veistettyjä.

En epäile sitä, etteikö synnin hyväksyvä uskonsa kieltänyt voi kokea, että vl:ten kielteinen suhtautuminen hänen syntielämäänsä olisi "hylkäämistä". Rehellistä sellainen kokeminen ei mielestäni ole. Ko. kokemus nousee omasta suvaitsemattomuudesta, jossa vl:t haluttaisiin pakottaa samaan syntielämän jotkut muodot hyväksyvään muottiin muiden kanssa.

Tuo onkin mielenkiintoista ja nousee monta kysymystä mieleen.

- kielteinen suhtautuminen vrt. hylkääminen.
Kokeeko ex-vl hylkäämiseksi sen, jos hänen oletetaan esim. vetävän räkäkännejä ojanpohjalla, vaikka hän tosiasiassa olisi absolutisti. Uskovaisilla ei välttämättä aina ole kovin paljon tietoa alkoholista, ja esimerkiksi baarissa käyminen saattaa säikäyttää yhtä paljon kuin jos näkisi kyseisen henkilön umpitunnelissa. Sama varmaan pätee muissakin synneissä, eli uskovainen olettaa pahinta ja siksi varoo, ja epäuskoinen pahoittaa mielensä kun ei tosiasiassa toteuta sitä pahinta vaihtoehtoa.

Tällöin vl "hylkää" tavallaan väärin perustein, mutta ex-vl:n kokemusta hylkäämisestä ei voi väheksyä. Toisaalta olet oikeassa siinä, että ex-vl:stä jokin synti voi tuntua niin pikkuasialta että hän ei käsitä mikseivät uskovaiset hyväksy sitä, eikä uskovaisia oikein voi vaatia joustamaan syntikäsityksistään. Olisi silti hyvä muistaa katsoa ihmistä itseään ja vaikka kysellä häneltä, eikä vain suoraan olettaa pahinta, kuten valitettavasti jotkut tekevät.

- pakottaminen.
Pitääkö ex-vl:n käyttäytyä vl:ien seurassa uskovaisten tapaan? Esimerkiksi meikkaaminen tai maailmallisen musiikin kuuntelu aiheuttaa ainakin pitkiä katseita, entä johtaako se hylkäämiseen? Jos ex-vl säästyy hylkäämiseltä ainoastaan sillä, että käyttäytyy ulkoisesti kuin uskovainen, kuka tässä pakottaa ja ketä? Onko vl:n oikein vaatia, että hänen nähtensä tulee käyttäytyä hänen arvojensa mukaisesti? Pitäisikö uskovaisen ja epäuskoisen molempien kunnioittaa toistensa arvomaailmoja?

Esim. vl-uskoa nykyaikaiseksi remontoimaan pyrkivä porukka on (omasta mielestään) ymmärrykseltään ainakin kilometrin meidän perinteisesti ajattelevien vl:ten yläpuolella.

Off topic: onko olemassa joitain jotka yrittävät sisältäpäin muuttaa? Ainakaan nämä yleisimmin mediassa olleet, minä olen käsittänyt että he vain kritisoivat ulkoapäin vl:iä.[/i]

[O.M]

Niin, kun vl sanoo jaa ja ex-vl sanoo juu, niin mistä sen tietää kumpi on oikeammassa, ei oikein kenenkään henkilökohtaista kokemusta voi lähteä kiistämään.

Kokemus sinällään voi olla aito, vaikka se ei perustuisi tosiasioihin. Olen törmännyt esim. sellaiseen, että petoksesta tuomittu aidosti vaikuttaa kokevan toimineensa ihan oikein. Ihmisen psyykettä on usein vaikeaa ymmärtää. Jotkut löytävät syyllisen aina muualta kuin itsestään. Toiset taas syyttelevät itseään sellaisestakin, josta monien muiden mielestä ei ehkä olisi aihetta.

Todennäköisesti useimmissa tapauksissa vikaa on molemmissa päissä, vl ei ymmärrä hylkivänsä ja ex-vl ei saa välttelevänsä itse. Silti en menisi sanomaan, että ex-vl:ien kokemukset ovat automaattisesti vääriä, koska vl:ssä tuetaan (teoriassa) ei-hylkäämistä. Voi tosin olla, että näitä asioita ei edes ole järkevää tarkastella kuin kaikki vl:t olisivat samasta puusta veistettyjä.

Varmaan ihmissuhdekiemurat ovat aina tapauskohtaisia. Edelleen olen sitä mieltä, ettei vl-opetus tue uskonsa kieltäneiden perheenjäsenten eikä ystävien hylkäämistä. Vl-liikkeessä toki varoitellaan ystävystymästä maailman ihmisten kanssa liiaksi, mutta sillä ei tarkoiteta hylkäämistä, vaan ettei ystävyyttäkään voi ylläpitää uskon kustannuksella. Esim. uskovainen ei omantuntonsa ohjaamana voi muuta kuin kieltäytyä lähtemästä kaljatuopille epäuskoisen ystävänsä kanssa siitäkin huolimatta, että pelkää kieltäytymisen voivan pahoittaa ystävänsä mielen. Kukapa haluaisi pahoittaa ystävänsä mieltä? Jos uskovaisella vielä samaan aikaan on vetoa alkoholiin, epäuskoinen ystävä voi houkutteluillaan tietämättään toimia sielunvihollisen työtoverina ja saada lankeamaan. Jos epäuskoinen ystävä kunnioittaa vl-vakaumusta, ystävyys hänen kanssaan on jo lähtökohtaisesti helpompaa. Vl-vakaumusta kunnioittava ihminen ei näet todennäköisesti yritä houkutella vl:ta pois uskostaan.

- kielteinen suhtautuminen vrt. hylkääminen.
Kokeeko ex-vl hylkäämiseksi sen, jos hänen oletetaan esim. vetävän räkäkännejä ojanpohjalla, vaikka hän tosiasiassa olisi absolutisti.

Tuollaistakin olettamista voi toki esiintyä. Mitä olen itse entisten vl:ten kanssa tekemisissä, niin usein niiden absolutistien kanssa on mutkattomampaa kuin bilettäjien. Tavallaan tässä esimerkissäsi omat kokemukseni eivät siten kohtaa kirjoittamasi kanssa. Itse olen törmännyt sellaiseen ilmiöön (en tosin erityisesti juuri entisten vl:ten keskuudessa), että suhteellisen säännöllisesti perjantai- ja lauantai-iltoina "dokaavat" ovat loukkaantuneita, jos heidän alkoholinkäyttöään pitää suurena.

Uskovaisilla ei välttämättä aina ole kovin paljon tietoa alkoholista,

Off topic: omakohtaisen käytön puuttuminen ei merkitse, että tietoa alkoholista ei olisi. Omakohtaisesta alkoholinkäytöstä vl:illa ei usein ole kokemusta.

ja esimerkiksi baarissa käyminen saattaa säikäyttää yhtä paljon kuin jos näkisi kyseisen henkilön umpitunnelissa. Sama varmaan pätee muissakin synneissä, eli uskovainen olettaa pahinta ja siksi varoo, ja epäuskoinen pahoittaa mielensä kun ei tosiasiassa toteuta sitä pahinta vaihtoehtoa.

Sanonnan mukaan pikkusormen antaminen pirulle vie koko käden. On ihan mahdollista, että pikkusormen antaminen aiheuttaa huolta läheisissä. Enemmän huolta aiheuttaa kuitenkin uskoa tunnustavan baarissakäynti kuin uskonsa kieltäneen, koska oletusarvoisesti uskovaiset eivät käy baareissa, epäuskoiset taas usein käyvät.

Tällöin vl "hylkää" tavallaan väärin perustein, mutta ex-vl:n kokemusta hylkäämisestä ei voi väheksyä.

Luin kirjoittamaasi mielenkiinnolla. Uskonsa kieltäneestä voidaan olettaa vääriä asioita ja uskonsa kieltänyt voi olettaa hänestä oletettavan vääriä asioita. Missä muodostuu aasinsilta loukkaantumiskokemuksen ja hylkäämiskokemuksen välille?

Toisaalta olet oikeassa siinä, että ex-vl:stä jokin synti voi tuntua niin pikkuasialta että hän ei käsitä mikseivät uskovaiset hyväksy sitä, eikä uskovaisia oikein voi vaatia joustamaan syntikäsityksistään.

Itselläni on kokemuksia sellaisesta, että jos syntikäsityksistä ei päästä yksimielisyyteen, niin yhteydenpito lopetetaan.

Olisi silti hyvä muistaa katsoa ihmistä itseään ja vaikka kysellä häneltä, eikä vain suoraan olettaa pahinta, kuten valitettavasti jotkut tekevät.

Itselleni on vieras sellainen ajatus, että lopettaisin yhteydenpidon ihmiseen hänen baareissakäynnin tai edes kaatokännienkään vuoksi saati niiden olettamisten vuoksi. Humalaisten kanssa en erityisemmin tykkää olla tekemisissä. Juuri oli lehdessä tutkimuksesta, että humalaiset kuvittelevat olevansa viehättäviä. Siihen kuvitelmaan on useimpien selväpäisten vaikeaa yhtyä.

- pakottaminen.
Pitääkö ex-vl:n käyttäytyä vl:ien seurassa uskovaisten tapaan? Esimerkiksi meikkaaminen tai maailmallisen musiikin kuuntelu aiheuttaa ainakin pitkiä katseita, entä johtaako se hylkäämiseen? Jos ex-vl säästyy hylkäämiseltä ainoastaan sillä, että käyttäytyy ulkoisesti kuin uskovainen, kuka tässä pakottaa ja ketä? Onko vl:n oikein vaatia, että hänen nähtensä tulee käyttäytyä hänen arvojensa mukaisesti? Pitäisikö uskovaisen ja epäuskoisen molempien kunnioittaa toistensa arvomaailmoja?

Meikkaaminen ei sinänsä vahingoita ketään. Pidän "täydessä tällingissä" olemista lähinnä typeränä, mutta ei ole silti minun asiani määritellä, miltä toinen haluaa näyttää.

Maailmallisen musiikin kuunteluun pätee sama silloin, jos se tapahtuu korvalappustereoista. Sen sijaan radiosta tai CD-soittimelta kuunneltuna vl-seurassa se on maailmallisen musiikin pakkosyöttöä vl:ille.

Entäpä jos entinen vl pitää TV:tä koko ajan päällä vl-vieraiden aikana? Talossa eletään tavallaan, vieras kulkee ajallaan, mutta minkä viestin entinen vl haluaa TV:n päällä pitämisellä antaa? Itselleni tulee lähinnä vaikutelma, että "lähtisivät noi lestat nyt mahdollisimman äkkiä pois, niin pääsis katsoo salkkareita".

Minusta kaikenlainen toisen vakaumuksen vastainen pakkosyöttö on loukkaavaa. En yrittäisi tarjota vieraalle sianlihaa, jos tietäisin hänet muslimiksi.

Off topic: onko olemassa joitain jotka yrittävät sisältäpäin muuttaa? Ainakaan nämä yleisimmin mediassa olleet, minä olen käsittänyt että he vain kritisoivat ulkoapäin vl:iä.

Olen seurannut nettikeskusteluja vl-liikkeestä vuodesta 2004. Havaintojeni mukaan vanhoillislestadiolaisuutta ”nykyaikaistamaan” pyrkivät ihmiset ovat epäyhtenäinen joukko, joita yhdistää lähinnä vain arvosteleva suhtautuminen vl-liikkeeseen. Osa on ”virallisestikin” ulkopuolella, osa on nimellisesti vl:ia. Osa on julkisuuteen tullessaan tunnustanut vl-uskoa ja jotkut ovat saattaneet toimia puhujinakin. Julkinen vl-uskonkäsitysten arvostelu on johtanut joillakin puhujantehtävistä vapauttamiseen tai oma-aloitteeseen irtisanoutumiseen. Osa uudistajien kanssa hengaajista on 1970-luvun hoitokokouksissa sidottuja, jotka kokevat joutuneensa syyttä suotta erotetuiksi. Porukassa voi olla sellaisia itsensä vanhoillislestadiolaisiksi määritteleviä, joita vl-seurakunta ei ole yli 30 vuoteen pitänyt vl-uskovaisina. Vl:ia he saattavat kutsua "SRK-lestadiolaisiksi".