Sanojen muodosta ja voimasta

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

ViestiKirjoittaja Jani_S » 16 Syys 2013, 01:39

O.M kirjoitti:Ajattelen, että luomiskertomusta voidaan tulkita kahdella tavalla: kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti. Esim. luomispäivät voidaan ymmärtää kirjaimellisesti 24 tunnin ajanjaksoiksi tai vertauskuvallisesti pidemmiksi ajanjaksoiksi.

Jeesus käytti vertauksia selittäessään epäuskoiselle kansalle uskoa. Hän esitti uskonkysymyksen asetelman käyttäen siinä kuulijoille tuttuja tekijöitä, jotta nämä voisivat käsittää, mitä Jeesus tarkoitti.

Raamatun kertomus maailman luomisesta on kuitenkin suoraa kerrontaa ja ilman vertauksia. Jumala loi yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista, kuten raamattu kertoo. Raamatun mainitsemat päivät eivät olleet ajanjaksoja, joiden vertaukseksi olisi pantu raamattuun päivä, jotta me ihmiset kykenisimme hahmottamaan ne, vaan maailman luomisen kuusi toisistaan erotettua päivää olivat todellisia päiviä ja niiden välissä olivat yöt. Me maan matalan ihmiset emme vain tiedä, millaisia ja kuinka pitkiä ne olivat.

Meille Jumala asetti meidän päivämme, jonka keston määrittää maapallomme pyöriminen ja kiertäminen auringon ympäri, mutta luomisen ajan päivästä me emme tiedä mitään muuta kuin että ne olivat ja menivät ja että niiden aikana luotiin kaikki mitä raamattu kertoo. Mutta ne olivat päiviä siinä missä meidänkin päivämme, sillä raamattu kutsuu niitä päiviksi.

Opillinen kysymys on mielestäni, että uskomme luomiskertomukseen, riippumatta siitä, suhtaudummeko luomiskertomukseen kirjaimellisesti vai vertauskuvallisesti.

Juuri näin. Lausummehan uskontunnustuksessakin: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan". Jumalan lapsen yksi tuntomerkki on, että hän uskoo Jumalan luoneen maailman ja kaiken, mitä se käsittää. Hänen uskoaan ei vie sen luomisen tutkiminen, mutta sen kieltäminen on epäuskon merkki.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

ViestiKirjoittaja mies » 19 Syys 2013, 07:12

Sattuipa vielä silmään Lutherin kirjoittamaa asiasta:

Martti Luther: Ensimmäisen Mooseksen Kirjan Selitys 41-50, 2010 suomen Luther säätiö, s.487,488 kirjoitti:Se on kuitenkin sanottava ja siitä on tarkoin pidettävä kiinni, että me kaikki saamme kasteen Kristuksen kuolemaan ja vereen, joka pesee meidät puhtaiksi, niin kuin 1.Kor.6. luvussa sanotaan: "Ja tuommoisia te olitte, mutta te olette vastaanottaneet pesun, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä" (1.Kor.6:11). Täytyyhän Kristuksen veren kuulua Pyhän Hengen lahjoihin, niin kuin sanotaan 1. Pietarin kirjeen 1. luvussa: "Jotka ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellään vihmottaviksi" (1.Piet.1:2). Eihän Pyhää Henkeä ole lahjoitettu muulla tavoin kuin Kristuksen veren kautta, joka on hankkinut Pyhän Hengen lahjat, tuon viinin ja rypälemehun runsauden ja meidän ihmeellisen uudistumisemme, verellä se on aikaansaatu. Siksi onkin aivan oikein sanottu, että me saamme kasteen ja meidät päästetään synneistä Jumalan Pojan verellä tai sen vaikutuksesta. Onhan niin, että Kristuksen on oltava siellä, missä hänen verensäkin.

Paavilaisten keskuudessa on säilynyt tämä sanonta, että sakramentit ovat saaneet syntynsä Kristuksen kyljestä. Onhan niiden vaikutus peräisin Kristuksen haavoista ja verestä. Siitä syystä tämä sanonta on hyvä ja hurskas. Samoin evankeliumi, jonka kuulemme, silon kuuleminen, on juuri Kristuksen verta, kuuliaisuuteen ja hänen verellään vihmottavaksi, niin kuin Pietari sanoo. Ne, jotka kuulevat evankeliumin sanan Kristuksesta, tulevat Jumalan Pojan verellä vihmotuksi. Se on kokonaan Kristuksen punaista verta. Tästä käsitämme, että kaikki on aikaansaatu Kristuksen veren voimasta, joka meillä on Pyhän Hengen kautta Jumalan sanassa, kasteessa, Herran ehtoollisessa, synneistäpäästössä ja lohdutuksessa, samoin kaikessa, mikä kuuluu syntien anteeksiantamukseen ja iankaikkiseen elämään. Kaikki se on Jumalan pojan siunattua verta.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

ViestiKirjoittaja O.M » 20 Syys 2013, 10:47

Jani_S kirjoitti:Raamatun mainitsemat päivät eivät olleet ajanjaksoja, joiden vertaukseksi olisi pantu raamattuun päivä, jotta me ihmiset kykenisimme hahmottamaan ne, vaan maailman luomisen kuusi toisistaan erotettua päivää olivat todellisia päiviä ja niiden välissä olivat yöt. Me maan matalan ihmiset emme vain tiedä, millaisia ja kuinka pitkiä ne olivat.

Meille Jumala asetti meidän päivämme, jonka keston määrittää maapallomme pyöriminen ja kiertäminen auringon ympäri, mutta luomisen ajan päivästä me emme tiedä mitään muuta kuin että ne olivat ja menivät ja että niiden aikana luotiin kaikki mitä raamattu kertoo. Mutta ne olivat päiviä siinä missä meidänkin päivämme, sillä raamattu kutsuu niitä päiviksi.


Voihan sen noinkin ajatella. Yritin sanoa, että se mikä on Jumalalle päivä, voi olla meille tuhat vuotta tai vaikka miljardeja vuosia. "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä"." (2. Piet. 3:8.) "Sillä tuhat vuotta on sinun silmissäsi niinkuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja niinkuin öinen vartiohetki." (Ps. 90:4.)

Jani_S kirjoitti:Juuri näin. Lausummehan uskontunnustuksessakin: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan". Jumalan lapsen yksi tuntomerkki on, että hän uskoo Jumalan luoneen maailman ja kaiken, mitä se käsittää. Hänen uskoaan ei vie sen luomisen tutkiminen, mutta sen kieltäminen on epäuskon merkki.


Olen tehnyt vertailuja alkuräjähdys- ja evoluutioteorioiden maailmansyntyjärjestyksen ja luomiskertomuksen maailmansyntyjärjestyksen välillä. Mielestäni niissä on paljon samankaltaisuuksia, esim. vedeneläjät syntyivät/luotiin sekä evoluutiossa että luomiskertomuksessa ennen maaeläimiä. Luomiskertomuksessa ihminen luotiin viimeisenä ja myös evoluutiossa ihminen on syntynyt "viimeisenä", koko elollisen luonnon historia huomioiden vain ihan hetki sitten. Ihminen edustaa millä tahansa mittarilla maapallon elollisen luonnon älyllistä huippua. Täydellinen yhteensovittaminen kaikkien yksityiskohtien osalta voi olla ongelmallista.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Edellinen

Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron