Kirjoittaja O.M » 12 Kesä 2014, 18:05
Olen lukenut sen Lutherin opetuksen aiheesta. Vahvistan, että Luther opetti seuraavasti: on lupa erota puolison huoruuden tähden ja huoruuteen syyllistymätön osapuoli on vapaa menemään uudelleen naimisiin. Meidän aikaamme on kuitenkin sellainen ero, että Lutherin aikana aviorikoksesta oli säädetty kuolemanrangaistus. Jos siis esivalta tuomitsi avionrikkojan kuolemaan eikä petetty osapuoli ollut avioitunut ennen pettäneen kuolemaa, toteutui petetyn kohdalla "kunnes kuolema erottaa". Luther kirjoittaa:
"Avioliitto on lihalle aivan ikävä ja vaivalloinen sentähden, etteivät aviopuolisot voi toisistaan erota. Sillä vaikka miehen ja vaimon keskinäinen halu ja rakkaus pysyykin muuttumatta, kuitenkin se side, josta Mooses sanoo, että vaimon pitää oleman miehensä kanssa hänen elinkautisena apunaan, joka ei saa hänestä erota, on hyvin kova ja raskas. Sillä vaikka mitä onnettomuutta tapahtuisi heidän ruumiinsa taikka tavaransa taikka lastensa puolesta, pysyy kuitenkin liitto vahvana eikä voi purkautua, ja kaikki valikoimisen vapaus tulee otetuksi pois, jota paitsi heille myöskään ei ole sallittu yhtään vaihetusta. Sanalla sanoen: ei toinen saa hyljätä eli jättää toista niin kauan kuin he elävät.
Minä sanon ja päätän: missä ei ole kristityitä vaan pakanallisia ihmisiä, siinä tahtoisin vielä noudatettavan lakia erokirjan antamisesta, niin että mies saisi hylätä vaimonsa ja ottaa toisen. Mutta Kristus on sen lakkauttanut ja sanoo Matt. 19:8 - 9 näin: "Teidän sydämenne kovuuden tähden salli Mooses teidän erota vaimoistanne, vaan ei alusta niin ollut. Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden ja nai toisen, hän tekee huorin"; samoin Paavalikin, 1. Kor. 7:10 - 11: "Naineille käsken, en minä, vaan Herra, ettei vaimon pidä miehestänsä eriämän. Mutta jos hän eriää, niin olkoon naimatta taikka sopikoon miehensä kanssa; älköön mieskään hyljätkö vaimoansa".Mutta jotka eivät kuule Kristusta, niille olisi vielä nyt parempi, että Mooseksen laki olisi voimassa kuin että täytyisi sitä kärsiä, ettei kahdella aviopuolisolla olisi yhtään iloista hetkeä toinen toisensa kanssa. Mutta sen ohessa täytyisi heille sanoa, etteivät ikänä ole kristityitä, vaan pakanallisen hallituksen alaisia. Mutta jos olet kristitty, et saa erota vaimostasi.
Jos kysyt: eikö sitte ole yhtään syytä, jonka tähden mies ja vaimo saisivat erota toisistaan ja mennä toisiin naimisiin? Vastaus: Kristus mainitsee tässä, Matt. 5:32 - 19:9 ainoastaan tämän ainoan, jota kutsutaan huoruudeksi, ja ottaa sen Mooseksen laista joka rankaisee huoruuden kuolemalla. Koska nyt ainoastaan kuolema purkaa ja lakkauttaa avioliiton, on huorintekijä eli avioliiton rikkoja jo, ei ihmisten, vaan itse Jumalan erottama, ei aviopuolisostaan, vaan tästä elämästä. Sillä huoruuden kautta on hän erottanut itsensä puolisostaan ja rikkonut avioliiton, jota hän ei saa rikkoa eikä purkaa, ja on sillä saattanut itsellensä kuoleman siten, että hän Jumalan edessä jo on kuollut, vaikkei tuomari häntä kuoleta. Koska nyt Jumala tässä erottaa, jää toinen puoli vapaaksi ja irtonaiseksi, ettei hän ole velvoitettu pitämään puolisoansa, joka on rikkonut häntä vastaan, paitsi jos hän mielellään niin tahtoo. Sillä semmoista estämistä emme käske emmekä kiellä, vaan annamme sen esivallan tutkittavaksi ja päätettäväksi, Muta neuvoaksemme niitä, jotka tahtovat olla kristityitä, olisi paljon parempi, että molempia aviopuolisoita neuvottaisiin ja kehotettaisiin pysymään yhdessä ja viatonta puolisoa sopimaan vikapään kanssa, jos tämä nöyrtyy ja tahtoo parantaa itsensä, ja kristillisestä rakkaudesta antamaan hänelle anteeksi; toista on, ellei parannuksesta ole toivoa taikka että syyllinen eli rikollinen, jonka kanssa on sovittu ja joka jälleen on armoon otettu, tahtoo väärinkäyttää sellaista armoa ja eteenkinpäin elää julkisessa irstaisuudessa ja luottaa siihen, että häntä täytyy armahtaa ja antaa hänelle anteeksi. Tässä en tahtoisi minäkään neuvoa armoa osottamaan."
Meidän aikanamme aviorikoksesta ei seuraa kuolemanrangaistusta (mikä lienee kaikesta huolimatta hyvä asia), joten asumus-/avioeroon joutunut puoliso ei voi hyvällä omallatunnolla avioitua uudelleen puolison vielä eläessä. Erillään eläminen (asumusero, vaikka muuttuukin juridisesti avioeroksi määräajan jälkeen) on varmaan perusteltua Lutherin mainitsemissa armon väärinkäyttötapauksissa, mutta ei uudelleenavioituminen.
Onko Lutherin kanta täysin yhteensovitettavissa vl-kristillisyyden näkemyksen kanssa? Siihen en osaa varmuudella vastata. Pidän Lutheria kyllä uskovaisena, vaikka hänellä olisikin ollut hivenen virheellinen tulkinta tässä asiassa. Luther teki tulkintojaan yksin, hän ei voinut eikä halunnut luottaa paavin hengettömän seurakunnan tulkintoihin. Meillä on ympärillämme Pyhältä Hengeltä valaistujen uskovaisten joukko, omalta puoleltaan syntisinä, mutta kuitenkin Kristuksen Henkeä sydämessään kantavina. Jos Luther olisi päässyt funtsimaan tätäkin asiaa yhdessä muiden uskovaisten kanssa asian kaikilta kanteilta, uskon, että hän olisi päätynyt samaan tulkintaan kuin vl-kristityt. Onhan sanottu, että Pyhä Henki on paitsi uskovaisten sydämissä, myös erityisesti seurakunnan keskellä. Pyhä Henki ilmaisee siis itseään uskovaisille myös toisten uskovaisten välityksellä, ei vain puhumalla "suoraan" kristityn omassatunnossa. Siksi ei ole mielestäni ristiriitaista pitää Lutheria uskovaisena huolimatta mahdollisesta väärästä käsityksestä tässä asiassa ja kuitenkin samaan aikaan oikaista meidän aikanamme uskovaisia, jos heillä on tästä asiasta väärä käsitys. Jos Luther eläisi, häntäkin voitaisiin oikaista väärästä käsityksestä, jos hänellä sellainen todella olisi.
Mitä sanoo Raamattu asiasta? Aiheesta on muuallakin kuin Matt. 19:9:ssä.
"Joka emäntänsä hylkää ja nai toisen, hän tekee huorin, ja joka sen mieheltä hyljätyn nai, hän tekee huorin." (Luuk. 16:18.)
Käsitykseni mukaan Luuk. 16:18 sisältää selvän määräyksen, että eroaminen on huorintekoa: "Joka emäntänsä hylkää ja nai toisen, hän tekee huorin". Tässä on jatko: "ja joka sen mieheltä hyljätyn nai, hän tekee huorin." Siis mies tekee huorin, jos hylkää vaimonsa, mutta huorin tekee myös se, joka ottaa puolisokseen miehensä hylkäämän naisen. Käsitykseni mukaan tuossa kuvataan tilannetta, jossa mies hylkää vaimonsa ottaakseen toisen naisen. Vaimo ei siis ole tehnyt tilanteessa huorin; silti jos joku mies ottaa hylätyn (vaikkakin huoruuteen syyllistymättömän) puolisokseen, hän tekee huorin.
Ovatko sitten Matt. 19:9 ja Luuk. 16:18 ristiriidassa keskenään? Mielestäni eivät, vaan Matt. 19:9 vain tarkentaa hieman sitä, mitä Luuk. 16:18:ssa sanotaan.
"Mutta minä sanon teille: kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin; ja joka hyljätyn ottaa, hän tekee huorin." (Matt. 19:9.)
Molempien mukaan hylätyn ottaminen on huorintekoa. Matt. 19:9 antaa yhden "helpotuksen" verrattuna Luuk. 16:18:een: se antaa mahdollisuuden eroon tilanteessa, jossa puoliso on tehnyt huorin.
On syytä huomata, ettei erolupa tällaisessa tilanteessa ole mikään "eroautomaatti", vaan Jeesus sanoo ankarasti: "Sillä jos te anteeksi annatte ihmisille heidän rikoksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Vaan jollette anteeksi anna ihmisille heidän rikoksiansa, niin ei myös teidän Isänne anteeksi anna teidän rikoksianne." (Matt. 6:14-15.) Lähtökohtana on siis, että mikäli huorintehnyt katuu ja anteeksi anoo, petetyn osapuolen tulee antaa anteeksi. Pyhä Henki myös neuvoo antamaan anteeksi, niin paljon kuin hävytön teko onkin petettyä satuttanut.
Erolupa voisi tarkoittaa käsitykseni mukaan tilanteita, joissa pettäjä ei kadu ja ehkä jopa jatkaa huorintekemistään. Sellaisessa tilanteessa pettäjä ei ole vain langennut syntiin, vaan elää synnissä. Käytännössäkin avioelämä olisi ongelmallista, jos pettäjä harrastaa irtosuhteita, on esim. sukupuolitautiriski. Erolupa voisi tarkoittaa myös tilanteita, joissa huorinteko kohdistuu oman perheen alaikäisiin lapsiin. Muun perheen asumiselle saman katon alla yhdessä huorintekijän kanssa ei ole jatkamisedellytyksiä, jos lapset ovat vaarassa. Molemmissa tapauksissa ero on luonteeltaan asumusero, vaikka se maallisen lain edessä muuttuisikin määräajan jälkeen avioeroksi. Lähtökohtana on edelleen, että Jumalan edessä avioliitto on edelleen voimassa, mutta puolison synnissä elämisen vuoksi avioliittoa ei voida arjessa elää todeksi. Jumalalle ei kuitenkaan mikään ole mahdotonta, paatuneinkin huorintekijä voi tulla tuntoihinsa ja niinpä yhteen palaaminen voi joskus olla mahdollista. Siksi on hyvä, jos huorintekoon syyllistymätön osapuoli ei ole hylännyt lupaustaan "kunnes kuolema erottaa" edes asumuseron aikana.
Käsitykseni mukaan sanat "kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, ja nai toisen, hän tekee huorin" tulee lukea ensin näin: "kuka ikänä hylkää vaimonsa muutoin kuin huoruuden tähden, - - hän tekee huorin". Hylkääminen muutoin kuin katumattoman huoruuden takia on huorintekoa. Sanat "ja nai toisen" ovat ymmärtääkseni vain lisäys, että useinhan puolison hylkääminen tapahtuu juuri syystä, että on jo aikeissa ottaa toisen. Syyttömän hylätyn ottaminen on joka tapauksessa syntiä Luuk. 16:18:n perusteella. Oman täydennyksensä Matt. 19:9:n selitykseen antaa myös Markuksen evankeliumi: "Ja hän sanoi heille: kuka ikänä hylkää vaimonsa, ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja huolee toiselle, hän tekee huorin." (Mark. 11-12.)
Totta on, että uskovaistenkin keskuudessa on nykyään eronneita uudelleenavioituneita. Kyllähän minä heitä Jumalan terveellä olen tervehtinyt, kun kerran uskoa tunnustavat, vaikuttavat seuroissa käyvän ja tuntuvat kuitenkin saman uskon jakavan. Silti olisi varauksettomampaa suhtautua heihin, jos tietäisi heidän tehneen parannusta uudelleenavioitumisesta. Toisen näkeminen syyllisenä ja toisen syyttömänä on vähän mustavalkoista, vaikka varmaan usein onkin niin, että toinen on pettänyt ja toinen ei. Säröt rakkaudessa voivat ikään kuin ajaa toisen huoruuteen, vaikka huorintekijä ei ole tahdoton olento. Turhaan ei vihkikaavassa edellytetä osoittamaan uskollisuutta pahoinakin päivinä.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."
Virsi 538:4.