Yhdestoista tunti

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Yhdestoista tunti

ViestiKirjoittaja mies » 11 Loka 2014, 21:46

1992: Matt.20 kirjoitti:6 Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 7 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'

Ajatus aiheesta:
Martti Luther, Kirkkopostilla, Kaanan häät selitysosa kirjoitti:38. Edeskäypä kutsuu yljän ja nuhtelee tätä siitä, että tämä on antanut hyvän viinin viimeisenä, kun yleensä huono viini annetaan viimeiseksi. Sitähän juutalaiset yhä vieläkin kummastelevat, että evankeliumin saarnaamisen täytyi lykkääntyä niin pitkäksi aikaa ja vasta tulla pakanoiden osaksi, ja että heidän niin kauan täytyi juoda huonoa viiniä, lain alaisina niin kauan kantaa päivän kuormaa ja hellettä, niinkuin toisaalla evankeliumissa — Matteuksen Evankeliumin 20. luvussa (Matt. 20:12. jakeessa) — vertauksen tapaan osoitetaan.


Pääsivätkö (pääsevätkö) 11:n tunnin kaverit 'vähemmällä' oikeasti?
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Yhdestoista tunti

ViestiKirjoittaja Humilton » 11 Loka 2014, 22:38

mies kirjoitti:Pääsivätkö (pääsevätkö) 11:n tunnin kaverit 'vähemmällä' oikeasti?


Jos ajatellaan töihin pääsyn merkitsevän parannusta, se on aina ahdas portti.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Yhdestoista tunti

ViestiKirjoittaja nuusku » 12 Loka 2014, 18:13

Jos ajatellaan uskon kilvoitusta, onhan se helpompaa saada kuolinvuoteella parannuksen armo ilman kilvoituksen tarvetta, kuin nuoruudesta asti elää uskovaisia ja Herraa Jeesusta seuraten uskossa, opissa ja kärsimisessä.

Mutta onko varaa luottaa siihen, että kuolinvuoteella on herännyt tunto, ja voi saa parannuksen armon?

Joku kuolinvuoteella oleva, Pohjanmaan pohjoisista osista, oliko se mummo, joka tiesi uskonasiat koska nuoruudessa oli ollut. Ja häntä puhuteltiin kuolinvuoteellakin. Hän sanoi, että tietää ne asiat, mutta hän ei enää voi tehdä parannusta. Hieman ennen kuolemaansa hän oli saanut energiaa nousta vuoteesta, ja käveli tai hyppeli osastolla huutaen kovalla äänellä "Minä menen helvettiin, minä menen helvettiin!!!" Ilmeisesti kuoli siihen sitten samantien, lyyhistyen, huutamisen jälkeen. Kertojan mukaan se oli koko sairaalan hoitohenkilökuntaa pitkään ja voimakkaasti järkyttänyt tilanne ja kuolemantapaus.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

Re: Yhdestoista tunti

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Loka 2014, 18:57

Saipa parannuksen armon nuorena, vanhempana, tai vaikka kuolinvuoteellaan, saman täydellisen Jeesuksen armon jokainen tarvitsee autuuteen. Nuoruudesta vanhuuteen kilvoitellut ei saa ansioita eikä lisävarmuutta pitkästä kilvoituksestaan, mutta moni vanhalla iällä parannukseen taipunut on katunut ja huokaillut sitä, että on elänyt maailman ruhtinasta palvellen.

Toisaalta monet ovat ainakin sydämessään yhtyneet entisen lauluntekijän sanoihin: Nyt vieläkin uskossa ihmettelen, tätä autuutta ennen miksi tajunnut en?
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Yhdestoista tunti

ViestiKirjoittaja mies » 12 Loka 2014, 21:28

Muutamia havaintoja myös asiaan jatkoksi:
Martti Luther: Kirkkopostilla: Septuagesimasunnuntai: Matt. 20:1-16 kirjoitti:4. Evankeliumimme vertauksen pääsisältö ei määräydy denarin ja sen merkityksen mukaan eikä hetkien eron mukaan, vaan ansaitsemisen ja saamisen mukaan, sen mukaan, kuinka denari voidaan ansaita. Aivan samoin kuin tässä ensimmäiset luulivat ansiollansa saavansa denarin ja jotakin vielä sen lisäksikin, ja kuitenkin viimeiset perheenisännän hyvyydestä saivat saman, samoin Jumala tahtoo osoittaa, että kaikki se, minkä Jumala meille antaa, on pelkkää hyvyyttä, ja että kukaan ei saa ylpeillä toisen rinnalla. Sen tähden perheenisäntä tässä sanookin: »En minä tee sinulle vääryyttä, onhan omaisuus minun eikä sinun. Napise vasta sitten, kun minä jakelen sinun omaasi. Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon?"

5. Kristus siis tässä ensiksi näin kauhistaa niiden röyhkeyttä, niinkuin tekee epistolakin, jotka teoilla intomielisesti pyrkivät taivaaseen, aivan niinkuin juutalaiset tekivät, ja olemaan Jumalaa lähimpänä, niinkuin meidän hengellisemmekin tähän asti ovat tehneet. Nämä kaikki uurastavat määrättyä palkkaa varten, toisin sanoen, he omaksuvat Jumalan lain ainoastaan siinä tarkoituksessa, että heidän pitää täyttää se nimetyin teoin, saadakseen määrätyn palkan. He eivät koskaan ymmärrä lakia oikein eivätkä tiedä, että Jumalan edessä täytyy olla pelkkä armo; ja tämä tietää sitä, että he pestautuvat, sopien perheenisännän kanssa päivittäisestä denarista. Sen tähden elämä käypi heille karvaaksi, ja he toteuttavat raskasta »kutsumusta».

6. Kun sitten evankeliumi tulee, tehden kaikista samanveroisia, niinkuin tekee Paavali Roomalaiskirjeen 3. luvussa (Room. 3:23. jakeessa) sanoessaan, että ne, jotka ovat tehneet paljon tekoja, eivät ole julkisyntisiä vähääkään kelvollisempia, että heidänkin täytyy, tullen syntisiksi, sietää tuota lausetta: »Omnes peccaverunt, kaikki ovat syntiä tehneet», Room. 3:23, ja että kukaan ei tekojen perustuksella ole vanhurskas Jumalan edessä, niin he, katsahtaen ympärillensä, halveksivat niitä, jotka eivät ole tehneet kerrassaan mitään. Ettäkö heidän suuri vaivannäkönsä ja työnsä ei ole vähääkään kelpaavampi kuin noiden laiskottelu ja hyödytön elämä! Ja niin he napisevat perheenisäntää vastaan: tämä ei ole heidän mielestään oikein; he pilkkaavat evankeliumia ja paatuvat tekemisiinsä. Täten he siis hukkaavat Jumalan suosion ja armon; denarinsa kera he saavat vain ajallisen palkan, menevät matkoihinsa ja joutuvat kadotukseen, koska eivät ole palvelleet silmälläpitäen iankaikkista suosiota, vaan palkkaa; sen he tosin saavatkin, mutta eivät ensinkään enempää! Toisten sitävastoin täytyy tunnustaa, etteivät ole ansainneet denaria eikä suosiota, vaan että heille annetaan luvattua enemmän, enemmän kuin olivat ajatelleetkaan. Nämä jäävät armon turviin ja sitäpaitsi, että heillä on täälläkin kyllin, he tulevat autuaiksi. Jos siis aivan sanatarkasti selittää, täytyy denarin tietää ajallista hyvää, ja perheenisännän suosion iankaikkista hyvää. Päivä ja helle siirrettäkööt sen sijaan ajan piiristä omaantuntoon; kun siis tekopyhät raatavat pitkään ja raskaasti, tietää se sitä, että he tekevät kaiken raskaalla omallatunnolla ja haluttomalla sydämellä, lain pakottamina ja hätyyttäminä. Lyhyt hetki sen sijaan tietää keventynyttä, armossa johdettua omaatuntoa, joka elää oikein, ilman lain ahdisteluja.

8. Molemmilla siis on sama denari, toisin sanoen, heille molemmille annetaan ajallista hyvää. Viimeiset tosin eivät ole sitä tavoitelleet, vaan se tulee heidän osaksensa, koska ensin ovat etsineet Jumalan valtakuntaa — Matteuksen Evankeliumin 6. luku (Matt. 6:33. jae); heillä on sitäpaitsi armo iankaikkiseksi elämäksi, ja he ovat iloisia. Ensimmäiset sitävastoin etsivät ajallisia, he pestautuvat ja palvelevat sen tähden, ja siksi heidän täytyy menettää armo ja vaivalloisella elämällä ansaita helvetti. Eivätpä nuo toiset, nuo viimeiset, vaativaisina ajattelekaan denarin ansaitsemista, mutta he saavat kaiken. Sen nähdessään nuo ensimmäiset uskottelevat saavansa paljon enemmän, mutta he menettävät kaiken. Tarkatessa näiden mielentilaa, huomaa selvästi, että viimeiset eivät kiinny omaan ansioonsa, vaan nauttivat perheenisännän hyvyyttä; ensimmäiset sitävastoin tarkkaavat ansiotansa, kiintymättä perheenisännän hyvyyteen, jonka he luulevat oikeudenmukaisesti itselleen kuuluvan, ja he napisevat sen johdosta.

9. Meidän on siis soveltaminen näitä kahta sanaa, "viimeiset" ja "ensimmäiset", kahtaalle, ensiksi Jumalan edessä ja toiseksi ihmisten edessä. Sen teemme seuraavalla tavalla. Niiden, jotka ovat ensimmäisiä ihmisten edessä, toisin sanoen, niiden, jotka itse arvostelevat ja sallivat muidenkin arvostella itsensä Jumalan edessä lähimmiksi ja ensimmäisiksi, käypi Jumalan edessä aivan päinvastoin: he ovat hänen edessänsä viimeiset, kaikkein kaukaisimmat, mutta myös niiden, jotka ovat ihmisten edessä viimeiset, toisin sanoen, niiden, jotka itse arvostelevat ja sallivat muidenkin arvostella itsensä kaukaisimmiksi ja viimeisiksi Jumalan edessä, käypi Jumalan edessä päinvastoin: he ovat Jumalan edessä kaikkein läheisimmät, ensimmäiset. Ken siis tahtoo olla turvattuna, ojentautukoon tämän lausuman mukaan: »Joka itsensä ylentää, se alennetaan», sillä tässä on kirjoitettuna: Ihmisten edessä ensimmäinen on Jumalan edessä viimeinen, ja ihmisten edessä viimeinen on Jumalan edessä ensimmäinen, ja päinvastoin: Jumalan edessä ensimmäinen on ihmisten edessä viimeinen, ja Jumalan edessä viimeinen on ihmisten edessä ensimmäinen.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron